Monthly Archives: September 2015

VUOROVAIKUTUKSEN NÄKYVÄKSI TEKEMINEN: EETTISTÄ TOIMINTAA VAI ITSESTÄÄN SELVYYKSIEN TOISTAMISTA?

Posted on by 3 comments

Yksi tyypillisimmistä syksyn alkamisen merkeistä on uutuus- tai suosikkisarjojen paluu televisioruutuihin. Tänä syksynä parhaille lähetysajoille on ilmaantunut enenevässä määrin ihmissuhteiden rakentumiseen ja niihin liittyvien ongelmien ratkomiseen paneutuvia kotimaisia ohjelmia. Esimerkiksi Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa seurataan viime syksyn tavoin toisilleen tuntemattomien ihmisten avioliittojen alkutaivalta. Nyt tai ei koskaan -uutuusohjelmassa puolestaan seurataan, onko viidentoista ihmisen muodostamasta parviälystä hyötyä henkilöille, jotka ovat elämässään vaikean päätöksentekotilanteen edessä. Itse lukeudun molempien ohjelmien katsojakuntaan, sillä niihin sisältyy varsin kiinnostavia vuorovaikutukseen kytkeytyviä kysymyksiä.

Katselukokemusten perusteella itseäni on alkanut mietityttämään, miten ohjelmissa on otettu huomioon vuorovaikutussuhteiden ja -osaamisen kehittymiseen liittyvät tekijät. Ensitreffit alttarilla -ohjelman osalta itselleni on muodostunut käsitys, että esityö avioparien yhteensopivuuden mahdollistamiseksi on pyritty tekemään huolella. Asiantuntijat ovat selvittäneet esimerkiksi ohjelmaan valittujen kumppanimieltymyksiä, parisuhdehistorian taustoja sekä ajatuksia ja odotuksia itsestä ja parisuhteesta. Ohjelmassa ei ole kuitenkaan mielestäni vielä selkeästi avattu, miten pareja on autettu ennen avioliittoa ja sen aikana rakentamaan perustaa kestävälle parisuhteelle sekä hiomaan omia vuorovaikutustaitojaan. Onko parien kanssa esimerkiksi käsitelty, millaiset viestinnälliset tekijät ovat yhteydessä luottamuksen rakentumiseen? Onko heitä ohjattu antamaan sekä vastaanottamaan palautetta ja sosiaalista tukea toisilleen, kun uusi elämäntilanne ahdistaa tai jommankumman käyttäytyminen ei miellytä? Entä onko pareja ohjattu miettimään, millaisia vuorovaikutukseen liittyviä jännitteitä (esim. autonomisuus-riippuvaisuus, samankaltaisuus-erilaisuus, ennustettavuus-yllätyksellisyys) suhteissa todennäköisesti ilmenee ja miten niitä on mahdollista hallita? Ohjelman pariskunnat sekä asiantuntijat kyllä pohtivat näitä asioita osaltaan ääneen, mikä tuo tärkeät vuorovaikutukseen liittyvät ilmiöt läsnäoleviksi. Tästä huolimatta olen jäänyt miettimään: onko ohjelmaan sisäänkirjoitettu oletusarvo, että kaikilla valituilla pariskunnilla on jo valmiiksi riittävät vuorovaikutustiedot ja -taidot, joiden avulla heidän on mahdollista rakentaa kestävää parisuhdetta myös poikkeuksellisissa olosuhteissa?

Nyt tai ei koskaan -ohjelman osalta olen erityisesti pohtinut, miten parviälyyn osallistuneita ihmisiä on ohjattu toimimaan ryhmässä sekä autettavien ihmisten ja heidän lähipiiriensä kanssa, jotta lopputuloksena olisivat mahdollisimman hyvät päätökset. Itselleni on muodostunut käsitys, että parviälyn hyödyllisyyden nähdään ohjelmassa perustuvan riittävän monen ihmisen yksilölliseen viisauteen ja autettavien henkilöiden haastattelemiseen kuin niinkään ryhmän jäsenten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Vaikka ohjelman kotisivuilla kerrotaan avoimen vertaistyöskentelyn olevan parhaimmillaan kollektiivista älykkyyttä, ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitystä ei ole itse ohjelmassa tarkasti avattu. Sen sijaan ohjelmassa on keskitytty antamaan katsojille tietoa autettavan ihmisen elämäntilanteesta. Olisi kuitenkin varsin kiinnostavaa nähdä enemmän kuvamateriaalia siitä, miten parven päätökset ovat käytännön vuorovaikutuksessa syntyneet ja miten parvi on ratkaissut keskinäisiä konflikteja.

On mahdollista, että vuorovaikutussuhteisiin ja -osaamiseen liittyvät tekijät on otettu molempien ohjelmien teossa huomioon. Itse kuitenkin toivoisin, että kyseiset näkökulmat tehtäisiin mahdollisimman näkyviksi myös katsojille, jotka peilaavat ohjelmien antia omiin elämäntilanteisiinsa. On mielestäni aiheellista kysyä, onko riskialtista tarjota katsojille sellainen käsitys, että erilaisten elämänkokemusten yhteen tuominen sekä sopivan kokoinen parvi ovat avain oikeanlaisiin päätöksiin? Tai että avioliitto-ohjelmaan valitut henkilöt eivät tarvitsisi käytännön parisuhdeviestintäänsä poikkeuksellisissa olosuhteissa aivan erityistä tukea? Haastankin tässä niin katsojia, toimittajia kuin myös nykyisten ja tulevien ihmissuhdeohjelmien tekijöitä pohtimaan, mitkä asiat ovat lopulta tärkeitä tehdä ohjelmissa näkyviksi ja keskusteltaviksi. Lisäksi kannustan puheviestinnän asiantuntijoita osallistumaan tällaisten ohjelmien kehittämiseen ja niitä koskeviin keskusteluihin tuoden näkyväksi sen, mikä meille on jo tuttua – mikään vuorovaikutukseen liittyvä asia ei ole itsestään selvyys.

Maija Peltola
Puheviestinnän tohtorikoulutettava, FM
Tampereen yliopisto

Category: Uncategorized

PUHEVIESTINTÄ KRIITTISYYDEN JA SUVAITSEVAISUUDEN PUOLESTA

Posted on by 0 comment

Puheviestinnän asiantuntijana saattaa helposti erehtyä ajattelemaan, että oman toiminnan ihanteena tulisi olla jokin neutraali ja objektiivinen viestinnän edistäminen tai että oma tieteenala yliopistossa olisi jotenkin arvovapaata. Mielestäni puheviestinnällä kuitenkin on sisäänrakennettuja, pysyviä arvoja, joita meidän tulee vahvistaa toiminnallamme.

Puheviestinnän juuret ovat antiikin retoriikan teorioissa. Kuten historiasta hyvin tiedämme retoriikan oppeja voi käyttää sekä hyvien että pahojen päämäärien puolesta. Modernin puheviestintätieteen juuret ovat Yhdysvalloissa, jossa tieteenala nojaa vahvasti vapaan puheoikeuden ja demokratian ihanteeseen. Ihanteellisessa demokratiassa jokaisella on mahdollisuus ja kykyä ilmaista ajatuksiaan puhumalla. Demokratiassa voidaan käydä väittelyä, mutta paras argumentti voittakoon. Tähän ihanteeseen myös nojaa se, että Yhdysvalloissa puheen opettamisella ja tutkimuksella on niin vahvat perinteet.

Argumentointi on siis aina ollut puheviestinnän keskeisimpiä oppisisältöjä. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa sekä hyviä argumentoijia että kriittisiä argumentoinnin kuuntelijoita, analysoijia. Ihanteena on monipuolinen, aukoton perusteleminen. Sen vastakohtana voi  pitää populistista argumentointia, joka on useimmiten kärjistävää, yksisuuntaista ja yksinkertaistavaa. Hyvillä viestintätaidoilla varustetun kansalaisen tulisi myös kyetä erittelemään kuulemiaan argumentteja ja näkemään niiden mahdolliset puutteet. Tutkimukset kriittisen ajattelun opetuksesta osoittavat, että argumentoinnin opettaminen on yksi parhaista metodeista lisätä kriittistä ajattelua.  Puheviestinnän asiantuntijalla pitääkin olla kykyä kriittiseen ajatteluun, jotta hän kykenee argumentoinnin analyysiin, ja hänen oman toimintansa pitäisi edistää kriittistä kuuntelemista ja laadukasta perustelemista. Puheviestintään siis kuuluu, että arvostamme hyvää perustelemista ja vastustamme älyllistä laiskuutta ja populismia, vaikka se valtapyrkimysten kannalta voisikin olla tehokasta.

1960-luvulta alkaen alallamme on vallinnut viestinnän ja myöhemmin vuorovaikutuksen valtavirtaus. Viestinnän näkökulman ansiosta alettiin korostamaan keskustelun ja toisten ymmärtämisen merkitystä. Tärkeää on viestinnän avulla löytää yhteisiä merkityksiä, sopia asioita ja löytää yhteisiä ratkaisuja. Tällöin viestintää ei käytetä vain omien päämäärien saavuttamiseen, vaan täytyy pyrkiä ymmärtämään toista, kuunnella häntä ja asettua hänen asemaansa. Tämä ei onnistu, jos ei ole suvaitsevainen toista kohtaan riippumatta siitä, mitä hän edustaa, miltä näyttää tai mistä on kotoisin. Näistä lähtökohdista esimerkiksi joissakin yhdysvaltalaisissa oppikirjoissa käsitellään suvaitsevaisuutta omana lukunaan viestinnän käsitteiden ohessa. Suvaitsevaisuuden merkitys vain korostuu, kun tarkastellaan kulttuurien välisiä vuorovaikutustilanteita. Vaikea kuvitella kulttuurienvälisen viestinnän tutkimusta, jonka lähtökohtana ei olisi suvaitsevaisuus eri kulttuureja kohtaan.

Suvaitsevan viestinnän vastakohta on vihapuhe, jota emme voi missään muodossa suvaita. Vihapuheen edistäminen, hyväksyminen tai jopa siitä vaikeneminen eivät ole eettisesti kestävää toimintaa. Nykyiset viestintäosaamisen määritelmät sisältävätkin toteamuksen siitä, että osaamiseen liittyy myös eettisten periaatteiden noudattaminen. Eettisten periaatteiden mukaan viestintä ei saisi vaarantaa viestintäsuhteita tai loukata viestinnän toisia osapuolia.

Puheviestinnän sisäänkirjoitettuja arvoja ovat siis ainakin kriittisyys ja suvaitsevaisuus. Toisinaan puheviestinnän asiantuntijat ovat arkoja ottamaan kantaa sisällöllisiin kysymyksiin, vaikka niihin väistämättä törmäämme. Onkin syytä muistaa, että sisältöjen ja argumenttien valinta on kuulunut aina retoriikkaan, joten sen pitää kuulua myös siihen, mitä me nykyisin teemme. Kriittistä ajattelua ja suvaitsevaisuutta pitäisi jokaisen puheviestijän edistää omassa työssään niin alan opettajana, tutkijana tai viestijänä, sillä ne ovat tieteenalamme perusarvoja. Emme saisi myöskään hiljaisesti hyväksyä kriittisyyden ja suvaitsevaisuuden loukkauksia. Näennäinen neutraalius näiden arvojen suhteen ei ole ammattitaitoisuutta.

Pekka Isotalus
Puheviestinnän professori
Tampereen yliopisto

Category: Uncategorized
Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company