Monthly Archives: December 2015

MISTÄ VIESTIN, KUN VIESTIN KOKEMUKSESTA?

Posted on by 0 comment

Minulla ei ole kokemusta blogien kirjoittamisesta. Minulla on kuitenkin lukukokemusteni perusteella jonkinlainen käsitys siitä, minkälaisia blogeja on olemassa ja miten niissä kirjoitetaan. Tiedän, että blogeilla voi vaikuttaa toisiin ihmisiin ja jotkut ovat saaneet bloggaamisesta itselleen ammatin. Tämä kirjoituskokemus muokkaa käsitystäni siitä, millaista se on.

Kokemuksista oppiminen onkin ollut ihmiskunnalle tärkeää. Se on jopa elintärkeä tiedon keräämisen ja eteenpäin siirtämisen muoto. Kurotetaan hetkeksi vuosituhansien taakse. Kun jollakulla yhteisön jäsenellä oli kohtaaminen myrkkykäärmeen kanssa, myös muu yhteisö tiesi koetun perusteella olla varuillaan tulevaisuudessa. Käsitys siitä, että käärmeet ovat vaarallisia, olisi kuitenkin ollut rajallinen. Ne voivat olla hyödyllisiä: esimerkiksi kyykäärmeet poistavat tehokkaasti reviiriltään ihmiselle vaarallisia punkkeja. Esi-isämme antoivatkin käärmeille elämän jatkuvuuden ja ikuisuuden merkityksen. Puheviestijälle käärmetietämys ei lie olennaisin asiantuntijuuden ulottuvuus, mutta muunlaista kokemustietoa pidetään arvossa, kun alan töitä haetaan.

Jotta voimme ymmärtää kokemusta ja kokemuksesta viestimistä, meidän on syytä tarkastella sen luonnetta. Yksinkertaisesti ilmaistuna kokemus on henkilökohtaista merkityksenantoa tapahtumille. Siksi ihmisillä voi olla samasta tilanteesta erilainen kokemus, vaikkapa nyt käärmeen kohtaamisesta tai työn hakemisesta. Puheviestijät tietävät, että ihmisten kokemuksista tarinoiminen voi toimia retorisena keinona, sillä se elävöittää ja konkretisoi puhetta, ja mahdollistaa kuulijalle samaistumisen kokemuksen. Kokemusta käytetään siis tiedon keräämiseen, ympäröivän tai sisäisen todellisuuden ymmärtämiseen, havainnollistamiseen ja ilmiöistä oppimiseen. Kaikkien ihmisten totuudeksi yksilöllisestä tai yksittäisestä kokemuksesta ei kuitenkaan ole. Perustelen väitteeni niin, että merkityksenanto voi olla sekä tiedostamatonta että tietoista. Ihmisten erot kokemuksissa eivät selitykään puhtaasti persoonallisuuseroilla vaan henkilökohtaiseen merkityksenantoon voi vaikuttaa.

Kokemusta tutkitaan monilla tieteenaloilla ja se kuuluu oikeutetusti myös puheviestintätieteeseen. Suurin osa ohjaamistani opinnäytetöistä on pyrkinyt kuvaamaan, ymmärtämään tai selittämään erilaisten ihmisten erilaisia viestintä- ja vuorovaikutuskokemuksia tai käsityksiä viestinnän ilmiöistä. Käsityksiä voidaan muodostaa ilman, että itsellä on henkilökohtaista kokemusta asiasta. Tällöin muiden ihmisten kokemukset vaikuttavat enemmän tai vähemmän siihen, millaisen käsityksen ihminen asiasta luo.

Monipuolistuneet viestintäkanavat mahdollistavat puolestaan sen, että voimme kuulla monien ihmisten kokemuksia aiempaa useammin. Lööpit, blogit, keskusteluohjelmat, Facebook ja Twitter tarjoilevat meille ”valmiita” merkityksiä esimerkiksi siitä, mitä turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen tekee suomalaisuudelle. Edellä mainituissa kanavissa on tänä syksynä keskusteltu myös erityisen paljon tieteen uskottavuudesta ja luotettavuudesta. Kyseenalaistajat asettavat tutkimustulokset vastakkain henkilökohtaisten kokemusten kanssa. Kokemus ei kuitenkaan vielä ole tutkimusta, ei edes kokemuksen tutkimuksessa! Se, mitä ja miten tieteestä kerrotaan, vaikuttaa ihmisten käsitykseen tieteen hyödyllisyydestä yhteiskunnalle ja sen jäsenille. Myös tieteentekijät ja tutkimustuloksia argumentteihinsa käyttävät ovat siis vastuussa omalla viestinnällään siitä käsityksestä, joka tieteestä syntyy.

Väitän, että ihminen ei voi koskaan täysin ymmärtää maailmaa kokemustensa kautta. Meillä ei nimittäin voi olla kaikesta siitä kokemusta, mitä maailmassa tapahtuu. Samaan tapaan kuin minulla ei ole kokemusta blogien kirjoittamisesta, minulla ei myöskään ole kokemusta turvapaikan hakemisesta. Olen kyllä kokenut vapaaehtoista vieraisiin maihin muuttamisia. Näiden kokemusteni perustella voin yrittää muodostaa käsitystä siitä, miltä tuntuisi kokea vastentahtoinen muutto pois tutusta tuntemattomaan. Se ei kuitenkaan riitä. Muodostaakseni mahdollisimman kattavan käsityksen turvapaikan hakemisen kokemuksesta, minun täytyy kuunnella turvapaikanhakijoiden kokemuksia.

Kokemuksen henkilökohtaisen luonteen vuoksi en voi arvottaa muita kuin omia kokemuksiani. Henkilökohtaisia käsityksiä voi kuitenkin mielestäni arvottaa. Niitä voi arvottaa sen mukaan, miten hyvin ne ottavat huomioon kaiken saatavilla olevan tiedon. Kokemuksestani riippumatta minun tulee siis olla käsitysteni suhteen joustava ja velvollisuuteni on päivittää niitä aktiivisesti ja avoimesti. Se tapahtuu kuuntelemalla erilaisten ihmisten erilaisia kokemuksia, asettamalla omat käsitykseni vuoropuheluun muiden ihmisten käsitysten kanssa ja tarkastelemalla kriittisesti omaa merkityksenantoani.

Kokemus onkin tiedollisesti arvokasta yhteisön hyväksi vasta, kun kokemusten moniäänisyys ja syntyprosessi tehdään näkyväksi: millaisia merkityksiä asioille annetaan ja miksi? Yksittäinen kokemus ei riitä yleistykseksi, poliittiseksi ohjenuoraksi tai asiantuntijuudeksi. Eikä bloggariksi.

Ira Virtanen
yliopistonlehtori, FT
Tampereen yliopisto

Category: Uncategorized

MITEN PALAVERI KÄÄNNETÄÄN

Posted on by 0 comment

Vuorovaikutuksen ja onnistuneen viestinnän merkitys työhyvinvoinnille on suuri. Etenkin julkisella sektorilla on selvitetty sitä, miten henkilöstön osallistaminen ja yhteisöllinen viestintä lisäävät työhyvinvointia. Aiheesta lukiessani ja Lotta Kokkosen edeltävän blogikirjoituksen innoittamana tajusin, että tämän kaltaiselle viestinnälle on yllättävän haastavaa löytää sopivaa käsitettä. Lähelle kuitenkin päästään käyttämällä vaikka käsitettä kollegiaalinen vertaistuki. Olen kuullut sellaisiakin ilmauksia käytettävän kuin ”kuhina”, ”pöhinä” tai ”tuuletus”. Ongelma on, ettei tilaa ja aikaa halutulle vuorovaikutukselle aina jää työympäristössä. Saan itseni niin ikään usein kiinni sellaisesta ajattelusta, että työn mittareiden tulisi olla hyvin konkreettisia. Työ mitataan lähetetyistä sähköposteista, palaverien määrissä, käsillä olevilla projekteilla, työpöydän paperipinoina ja tuplabuukkauksina. Näille varataankin aikaa. Aika ja paikka meidän kaipaamallemme ja tarvitsemallemme vuorovaikutukselle keskellä työtehtäviä usein puuttuu. Päivät kuluvat helposti palavereissa, mutta esityslistat ja tiukka aikataulu rajaavat keskustelun monesti hyvin kapealle alueelle.

Osallistuin syksyllä seminaariin, jossa puhuttiin palautteen merkityksestä työelämässä. Pöydässä, jossa minä istuin, keskustelu sivusi tätä palaveriongelmaa. Kalenterit ovat täynnä palavereja, joiden agendat ovat jo täynnä tärkeää informaatiota. Monesti hyväänkin palaveriin mahtuu verrattain pikainen kuulumiskierros. Niinpä pöydässäni syntyi ajatus. Koska meillä on jo kalenterit täynnä palavereja ja sinällään yhteisiä tilaisuuksia, ei meidän kannata lisätä erikseen kalenteriaikaa keskinäiselle viestinnälle, jonka tarkoitus on keskinäinen viestintä. Sen sijaan meidän kannattaa muuttaa palaverikäytäntöjämme.

Ajatus on lainattu etenkin aikuispedagogiikasta tutusta monimuoto-opetuksen menetelmästä nimeltä käänteinen luokkahuone (engl. flipped classroom). Menetelmän perusajatus on siirtää valtaosa niin kutsutusta faktasisällöstä verkkoon erilaisia medioita hyödyntäen, omaksuttavaksi opetuskertojen välissä, jotta itse luokkahuoneaika voidaan omistaa opiskelijoiden väliselle vuorovaikutukselle. Käsiteltävät sisällöt on opiskeltu etukäteen ja tunnilla niitä sovelletaan yhteistoiminnallisesti. Tämä näkökulma olisi sangen kätevästi siirrettävissä myös moniin kokouskäytäntöihin. Tiedoksiannot ja kuulumiset voidaan sijoittaa valitulle, suljetulle verkkoalustalle, jossa niihin tutustutaan ennen palaveria. Käänteisen opetuksen hengessä voimme etsiä uusia viestintävälineitä videoista tai interaktiivisista medioista. Työelämän viestintää ei tarvitse aina sovittaa esityslistan tai Power Pointin muotoiseen koloon.

Me voimme arjessamme helposti toimia toisin, kuin tiedämme, myös vuorovaikutukseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi saatamme sortua siihen, että luotamme koulutettujen aikuisten osaavan huolehtia omista viestintätarpeistaan työelämässä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Työyhteisön vuorovaikutukseen tarvitaan yhteisiä toimintatapoja, joissa vuorovaikutuksen laatuun panostetaan. Varsinkin meidän puheviestijöiden kannattaa säilyttää viestintäpedagoginen ote, missä tahansa organisaatiossa tai ympäristössä vaikutammekin. Me tiedämme, että tarkoituksenmukainen vuorovaikutus ei tapahdu itsestään, mutta se voidaan kyllä mahdollistaa.

Janne Niinivaara
Verkko-opetuksen ja viestinnän koordinaattori
Helsingin yliopisto

 

Category: Uncategorized
Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company