Monthly Archives: September 2016

PERUSKYSYMYSTEN ÄÄRELLÄ

Posted on by 0 comment

Teen töitä monitieteisessä tutkimusryhmässä. Istun tuon tuostakin jossakin tapaamisessa, jossa esittelen, kuka olen ja mitä teen. Vakiintunut vastaukseni tuntuu olevan, että olen erikoistutkija ja taustaltani viestintätieteilijä. Olen pikku hiljaa myös oppinut huomaamaan, mitä se sitten käytännössä minulle tarkoittaa. Se viestintätieteilijyys.

Viestintätieteilijyyteni kulmakiviä on kaksi. Niiden ymmärtämiseen minulta meni vuosia mutta nykyisin ne muodostavat perustan sille, miten katselen monia asioita tutkijana, opettajana, kouluttajana, konsulttina. Eikä sillä oikeastaan tunnu olevan niin suurta merkitystä, millä kentällä liikun. Olenko täydennyskouluttamassa opettajia, opettamassa yliopistossa, puhumassa erilaisten sidosryhmän edustajien tai päättäjien kanssa vai onko kyseessä ihan puhtaasti tieteentekeminen ja siihen liittyvät kysymykset? Nämä minun suosikit tuntuvat toimivan omalla tavallaan joka areenalla. Ehkä ne sitten ovat jotakin sellaisia oman asiantuntijuuden ydinasioita, tapoja lähestyä asioita.

Ensimmäinen näistä on vuorovaikutus. Tapaan aina sanoa perustutkinto-opiskelijoille, että minulta meni ainakin maisterintutkinnon verran aikaa ymmärtää SYVÄLLISESTI, mitä vuorovaikutus tarkoittaa. Ensimmäisenä opiskeluvuotena luentomuistiinpanoihin piirretystä Shannonin ja Weaverin mallista oli aika pitkä matka siihen, että ymmärsin, mitä tuo sana todella tarkoittaa vaikkapa eri teorioiden valossa ja tieteenfilosofisista lähtökohdista tarkasteltuna. Ja pitihän sitä sitten ihan käytännössäkin olla vuorovaikutuksessa kotona, töissä ja muissa maissa, että tuo kaikki tieto kiinnittyi jollakin merkityksellä tavalla omaan kokemusmaailmaan.

Se toinen kulmakivi on sitten merkitys. Ja ehkä merkitykseen liitän ajatuksissani myös tulkinnan. Monet toisten ihmisten kanssa toimimiseen liittyvät asiat saattavat palautua kysymykseen, miten ymmärrämme tapahtumia, millaisia tulkintoja ja merkityksiä niihin liittyy. Arkikielessä puhuisimme varmaan siitä, mitä jokin asia meille tarkoittaa. Konflikti? Parisuhde? Yhteisöt? Toimiva vuorovaikutus? Vuorovaikutusosaaminen? Lista lienee loputon. Merkitysten syntyminen, yhteinen ymmärrys tai millä sanalla nyt sitten haluammekaan arkikielessä puhua tästä toisten kanssa toiminnan mahdollistavasta perustavaa laatua olevasta vuorovaikutuksen kulmakivestä, on fundamentaalia. Ilman sitä olisi aika vähän.

Olisi harhaista ajatella, että se, miltä nämä minun kulmakiveni nyt näyttävät, olisi jotenkin pysyvää, kivenhakattua. On lohdullistakin ajatella, että kumuloituva tieto ja elämä ylipäätään tarjoaa lisää kulmakiviä tai joskus myös nakertaa tai ravistelee entisiä. Toivon, että joskus 10 vuoden päästä löydän tämä kirjoituksen uudelleen ja pohdin, ovatko kulmakivet muuttuneet. Miten ymmärrän ja lähestyn ihmisiä, vuorovaikutusta heidän välillään? Mitä ne minulle tarkoittavat?

Ja sitten seuraakin se päivän polttava kysymys. Mitä se viestintätieteilijyys sinulle tarkoittaa? Mitkä tiedolliset tai kokemukselliset kulmakivet kannattelevat sinun arkista työtäsi?

Sanna Herkama
Erikoistutkija
Turun yliopisto

PS. Terveisiä vielä kaikille jatko-opiskelukavereille! En ole myöskään unohtanut käsityksiä ja kokemuksia. Ne eivät nyt mahtuneet tähän listaan mutta niistä voidaan aina keskustella lisää :)

Category: Uncategorized

VIESTINTÄVINKKI: VUOROVAIKUTUS ON MONIMUTKAINEN PROSESSI

Posted on by 0 comment

Syksyn ja arjen alettua lehdet vilisivät monenlaisia vinkkejä sujuvaan työpaikalle palaamiseen lomien jälkeen. Monet organisaatioiden ja työyhteisöjen toiminnan kannalta keskeiset viestinnälliset prosessit yksinkertaistuvat niissä usein melkoisesti; tiedottaa täytyy avoimesti ja runsaasti, palaverissa kaikkien on osallistuttava, kahvihuoneessa täytyy puhua muusta kuin työstä, sähköpostia ei saa lähettää liikaa ja palautetta on jaettava jatkuvasti.

Vinkit ovat hyviä, jos ne saavat meidät katsomaan omaa ja oman työyhteisömme toimintaa ja vuorovaikutuskäytänteitä kriittisesti. Väkisin viestintäkäyttäytymisen päälle pakotettuina muistisääntöinä ja jokaiseen työyhteisöön ja työtilanteeseen sopivina ”nyt ryhdytään olemaan tuotteliaita ja voimaan hyvin” -ohjenuorina niistä ei kuitenkaan ole apua, ainakaan kovin kestävästi. Työelämässä olisikin tärkeää muistaa, että vuorovaikutus on monimutkainen, monitulkintainen ja jatkuvasti muuttuva prosessi, jonka ennustaminen on usein aika haastavaa.

Tässä blogitekstissä kuvaan pienen siivun vuorovaikutuksen moniulotteisuudesta työelämässä: kirjoitan tekeillä olevasta puheviestinnän väitöskirjatutkimuksestani, jossa tarkastelen hallinnollisten työryhmien – kuten erilaisten työyhteisökokousten tai johtoryhmien – sisäistä vuorovaikutusta. Tuoreimmassa väitöskirjani osatutkimuksessa 1
tutkimuskohteena oli työnkoordinointi työyhteisöpalavereissa  (ks. Pennanen & Mikkola 2016). Työnkoordinoinnilla tarkoitan vuorovaikutuksessa tapahtuvaa työn suunnittelua ja organisointia ja työhön liittyvistä aiheista neuvottelua. Halusin selvittää, mitä tuossa pikaisesti makusteltuna yksinkertaisen kuuloisessa prosessissa vuorovaikutuksen näkökulmasta tapahtuu. Ymmärrystä lisäämällä koordinointia on mahdollista kehittää, jolloin voidaan tukea niin työn suorittamista kuin työhyvinvoinnin rakentumista ja ylläpitämistä. Tutkimuksessa havainnoin ja analysoin viikoittaisia työyhteisöpalavereja suomalaisessa sairaalaorganisaatiossa.

Tutkimus osoitti, että työhön liittyvien käytännön tehtävien ja vastuiden koordinoimisen – siis vaikkapa työvuorojärjestelyistä neuvottelemisen – lisäksi koordinoimisprosesseissa tapahtuu paljon kaikkea muutakin. Koordinoitaessa työtä määritellään esimerkiksi hyväksyttyjä työyhteisön jäsenyyden muotoja tai hyväksyttyjä tapoja tuntea ja ymmärtää tai osoittaa tunteita ja ymmärrystä työssä. Tulosten mukaan työnkoordinointi koostuu työhön liittyvän tiedon merkityksentämisestä, toiminnan merkityksentämisestä, tunteiden hallitsemisesta ja positioiden hallitsemisesta.

Palavereiden vuorovaikutuksessa tiedon ja mielipiteiden pyytämisen ja jakamisen lisäksi tiedolle ja sen merkityksille haettiin vahvistusta ja niitä vahvistettiin ja torjuttiin. Nämä tiedon merkityksentämisen prosessit kytkeytyvät työyhteisön suhdetasoon, kun esiin nousevat kysymykset siitä, kenen tieto on merkityksellistä tai kenellä on oikeus vahvistaa tai torjua tieto tai sen oleellisuus. Toimintaa merkityksennettäessä kiinnostavina prosesseina ilmenivät kollektiivinen muistelu organisaation tai työyhteisön menneisyydestä sekä tulevaisuuden toiminnasta neuvotteleminen. Työnkoordinoinnissa rakennettiin näin työyhteisön yhteistä ymmärrystä historiasta ja visiota tulevasta. Kiinnostava prosessi oli myös omalle toiminnalle oikeutuksen hakeminen ja toiminnan oikeuttaminen tai torjuminen, jolloin usein siirrettiin tai otettiin vastuuta. Vastuun siirtämistä tehtiin palavereissa esimerkiksi selittämällä syitä omaan toimintaan; työtilanteessa oli toimittu virheellisesti, koska joku korkeammassa asemassa oleva oli antanut luvan tai koska työn luonne – esimerkiksi hoitotyön hektisyys – oli niin vaatinut. Tunteiden hallinnan prosesseissa muodostettiin yhteistä ymmärrystä työhön kuuluvien tunteiden sopivuudesta ilmaisemalla ja oikeuttamalla tunteita. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa työntekijän kuvaus työtilanteessa koetusta epävarmuudesta, jonka toinen palaverin osallistuja oikeuttaa osoittamalla tukea: ”tuo on ihan luonnollista, meistä kaikista tuntuu joskus samalta”. Työtä koordinoitaessa hallittiin myös työyhteisön jäsenten positioita hakemalla oikeutusta ja oikeuttamalla tai torjumalla osallistumista kokouksen vuorovaikutuksessa – siis määrittelemällä esimerkiksi kenen puheenvuoro on merkityksellinen. Positioita hallittiin myös kuvaamalla erilaisiin ryhmiin kuulumista tai kuulumattomuutta työyhteisössä.

Tutkimus osoitti, että työnkoordinointi ei ole ainoastaan käytännön työtehtävien suunnittelua ja työnjaon organisointia, vaan prosesseissa myös merkityksennetään ja hallitaan työyhteisöä suhdetasolla. Työtä koordinoitaessa rakennetaan työyhteisön sosiaalista todellisuutta. Ymmärrystä ilmiön moniulotteisuudesta voidaan hyödyntää koordinoinnin käytänteitä työyhteisöissä arvioitaessa ja kehitettäessä tai koulutettaessa esimerkiksi johtajia, jotka usein ovat vetovastuussa koordinoinnista työyhteisökokouksissa. Työhyvinvoinnin kannalta kiinnostavia kysymyksiä ovat esimerkiksi palavereissa osallistumisen mahdollistamisen ja estämisen teemat sekä työhön liittyvien tunteiden, tiedon ja toiminnan hyväksytyksi tai oikeaksi rakentumisen ulottuvuudet erilaisissa työyhteisön ryhmätilanteissa.

Työpaikkojen huoneentauluihin haluaisin kirjoittaa yksinkertaistavien viestintävinkkien sijaan muutaman lauseen, joita voisi pureskella niin työnteon kuin taukojen lomassa: Työelämän arkisissa tilanteissa tapahtuu vuorovaikutuksen näkökulmasta usein paljon enemmän kuin pikainen vilkaisu antaa ymmärtää. Vuorovaikutus ei ole pelkkää tiedottamista tai tiedonhallintaa, päätöksentekoa, konfliktien ratkaisua, ilmapiirin ylläpitämistä, johtamista tai palautteen antamista, vaan työyhteisöt, ryhmät, tiimit ja vuorovaikutussuhteet rakentuvat, säilyvät ja muuttuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus on työelämän ydin ja lähtökohta – ei lista irrallisia toimintoja tai tapoja, jotka käyttöönottamalla muututaan automaattisesti vuoden työntekijöiksi, johtajiksi ja työyhteisöiksi. Vuorovaikutuksen dynaamista luonnetta ymmärtämällä on helpompi ryhtyä rakentamaan myös konkreettisia ja kestäviä kehittämisen keinoja työelämässä.

Eveliina Pennanen
Puheviestinnän tohtoriopiskelija, FM
Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos
Prologos ry:n johtokunnan jäsen

————–

1Tutkimuksesta on julkaistu artikkeli: Pennanen, E. & Mikkola, L. 2016. Work coordination as a social interaction process in nursing staff meetings. Nordic Journal of Working Life Studies 6 (2), 23–41. 

 

Category: Uncategorized
Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company