Monthly Archives: November 2016

VUOROVAIKUTUKSEN TUTKIMUS AUTTAA LÖYTÄMÄÄN UUSIA POLKUJA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISTYÖSSÄ

Posted on by 0 comment

Vietimme vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviä Tampereella 7.-8.10. nyt ensimmäistä kertaa tällä nimellä. Tarjolla oli molempina päivinä laaja kattaus mielenkiintoisia tutkimusaiheita ja näistä herännyttä keskustelua. Tämä onkin minulle näiden päivien ydin. Saada kuulla uusista tutkimuksista ja jo saaduista tuloksista, esittää kysymyksiä ja kuunnella toisten puheenvuoroja. Tästä alkaa sitten minun varsinainen osuuteni.

En tee tällä hetkellä itse tieteellistä tutkimusta. Silti pyrin osallistumaan näihin tapahtumiin aina kun se on mahdollista. Tarvitsen pohjatietoa, kriittistä tarkastelua ja uusia ideoita, jotta voin onnistua omassa työssäni niin työntekijänä kuin työtoverina.

Olen työskennellyt lähivuosina kunnallisorganisaation kehittämistehtävissä ja parhaillaan viestintäasiantuntijana sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä. Vastuualueelleni kuuluvat esimerkiksi työyhteisöviestintä ja sisäisen vuorovaikutuksen kanavat, rekrytointiviestintä ja työnantajakuvan luominen sekä viestintäkonsultointi tietyillä tulosalueilla. Pyrin tunnistamaan näkökulmia, jotka voisivat auttaa viestintä- ja kehittämistyössä organisaatiossamme.

Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät ovat kehittämistyötä tekevälle aarrearkku. Töissä olemme parhaillaan muotoilemassa esimiehille tueksi viestinnän sparrauspakettia sekä suorassa asiakastyössä olevalle henkilöstöllemme pilottina asiakasviestinnän koulutusta ja työkaluja haastavien tilanteiden käsittelyyn. Lisäksi pyrimme lisäämään intranetimme sosiaalisia ominaisuuksia ja löytämään oleelliset teknologiavälitteiset kanavat henkilöstömme toiminnan tueksi.

Tänä vuonna nappasin arkusta mukaan jälleen mainoita aarteita.

Organisaatiomme työyhteisöviestinnän kehittämisen kannalta oleellisia, eteenpäin hiottavia timantteja olivat muun muassa sairaalakontekstiin liittyvät tutkimukset. Kuinka johtajuus rakentuu meillä työyhteisökokouksissa, millaisia rooleja otetaan? Millainen rooli johtoryhmäkokouksilla on osana yhteisöä, kuinka organisaatiotamme rakennetaan vuorovaikutuksessa ja mitä se meistä kertoo? Entä mitkä tekijät voivat tukea kuulumisen tunnetta työyhteisöön, hoitajien sitoutumista ja kuinka me voisimme vaikuttaa siihen, että työntekijät viihtyvät meillä töissä? Yllättäen tähän liittyi myös lasten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä poissulkemisen aihe, jossa huomasin yhtäläisyyksiä myös työelämään. Miten meidän organisaatiossa otetaan joukkoon ja tehdään yhdessä? Uskon, että sain eväitä matkaan esimerkiksi esimiesviestinnän sparrausta varten.

Teknologiavälitteinen vuorovaikutus, kuten kokoustaminen tai päivittäinen keskustelu Skypessä, on yhä suuremmassa roolissa työyhteisössämme. Toivoisimme, että työkalut tukisivat toimintaamme ja mahdollistaisivat sosiaalisen läsnäolon tunteen myös henkilöille, jotka työskentelevät toisistaan erillään. Ilokseni sain aimopläjäyksen verran helmiä juuri teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen haasteista ja mahdollisuuksista työtiimille. Miten sosiaalinen läsnäolo voi rakentua, kun emme välttämättä tapaa kasvokkain? Mikä on turvallinen viestintäilmapiiri? Miten sen rakentumista voisi edistää omalla toiminnalla? Millaisia tunneilmauksia virtuaalitiimeissä ilmenee? Voiko kasvokkaistilanteiden veroinen vuorovaikutus olla mahdollista virtuaalikohtaamisissa? Varaammeko tarpeeksi aikaa virtuaalikokouksissa myös sellaiselle keskustelulle, joka mahdollistaa ideointia ja toisiimme tutustumista? Miten meidän teknologiavälitteiset kanavamme voisivat toimia paremmin henkilöstömme kannalta ja onko meillä oikeat välineet käytössä?

Useat työntekijämme ovat vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa päivittäin, tilanteita on paljon ja ne ovat aina erilaisia. Jotkin tilanteet voivat jäädä mielen päälle ja lisätä kuormitusta. Miten voisimme tukea työntekijöitämme käsittelemään haastavia asiakastilanteita? Millainen malli näihin tilanteisiin olisi mahdollista luoda, jotta sekä työntekijä että asiakas jatkaisvat tilanteesta tyytyväisin mielin eteenpäin? Onko se mahdollista? Ajatuksia tähän antoi esitelty tutkimus haastavien asiointitilanteiden vuorovaikutuksesta.

Pohdin myös jälleen roolejamme viestintäasiantuntijoina. Mikä on meidän tehtävämme johdon päätöksenteon tuessa? Miten ylipäätään olemme mukana tukemassa strategian toteutumista? Miten minä voisin organisoida työtäni paremmin? Miten esimiespalaute meillä rakentuu ja mitkä tekijät siihen voivat vaikuttaa? Miten minä voin antaa työtoverille omalla vuorovaikutuksellani hyvän fiiliksen? Osaanko kuunnella ja antaa tukea?

Nämä kohtamisen kentät, kuten vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät, eivät kuitenkaan koskaan ole pelkästään tutkimustiedon helmien keräilyä omaan koppaan työn perustaksi. Kuunteleminen sekä halu keskustella muodostavat päivien toisen funktion. Te kollegat tuotte näihin päiviin uusia ideoita, jotka syntyvät luentosaleissa, mutta myös kahvipöydissä, lounailla ja juhlissa. Parasta on juuri se, että tutkijat ja kehittäjät lyövät päitä yhteen ja saavat aikaan orastavia oivalluksia arkeen tai ehkäpä jonkin suuren innovaation. Tai bisneskontaktin. Ehkä ystävyydenkin. Muistan päivien ilmapiiristä paljon naurua, tapaamisia vuosien jälkeen, muistelua ja hyvää mieltä.

Tunsitko kipinän? Kutsun kaikkia viestinnän kehittämistyötä tekeviä tulemaan mukaan, kohtaamaan ja ennen kaikkea nauttimaan. Toivottavasti nähdään tulevissa tapahtumissa!

Elina Antikainen
Viestintäasiantuntija
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote

Category: Uncategorized

KEINOJA KIUSAAMISEN KITKEMISEEN – JA MIKSI SIIHEN EI OLE OIKOTIETÄ?

Posted on by 0 comment

Yleinen keskustelu lasten kiusaamisilmiön ympärillä on käynyt kiivaana kuluneen syksyn aikana. Yhteistä näille eri ulostuloille on halu kitkeä kiusaaminen niin päiväkodeista kuin kouluista. Keskusteluita selatessa ei kuitenkaan voi välttyä huomaamasta, että varsinaisia keinoja tavoitteen saavuttamiseksi on vähän ja niistäkin ollaan osin eri mieltä.

Se, että kiusaamisilmiö on nyt tapetilla, on ehdottomasti hyvä asia. Kun aloitin oman tutkimustaipaleeni alle kouluikäisten lasten kiusaamisteeman ympärillä vuonna 2009, vastasin vielä usein ihmettelevään kysymykseen: ”Mutta onko noin pienten lasten parissa kiusaamista?”. Nyt kiusaamisilmiön vakavuutta edes pienten lasten keskuudessa ei tarvitse enää painottaa.

Pelkkä palstatila ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan avointa keskustelua niistä keinoista, joilla kiusaamisilmiöön voidaan puuttua. Aihe herättää tunteita, mikä tekee sen käsittelystä haastavaa. Kiusaaminen jättää pahimmillaan pysyviä elämänmittaisia arpia, joten sen kitkemiseen haetaan nopeita ratkaisuja. Näin kiusaamista pyritään helposti käsittelemään kiusaamisroolien, kuten kiusaajien ja kiusattujen, pohjalta kiinnittämättä huomiota esimerkiksi kiusaamista sallivan ryhmän toimintaan. Riskinä on, että kiusaamisilmiön yksinkertaistaminen tuottaa arjessa tehottomia ratkaisuja.

Kiusaaminen on ryhmäilmiö

Väitän, että kiusaamisilmiön moninaisuuden ymmärtäminen ja sen ohella aihetta käsittelevän tutkimustiedon painoarvon nostaminen auttavat kitkemään – ja ennen kaikkea – ehkäisemään kiusaamista jo pienten lasten parissa. Näin voisimme puuttua kiusaamiseen ennen kuin se muuttuu yksilöä määrittäväksi tekijäksi.

Tärkein lähtökohta kiusaamisen vastaisessa työssä on muistaa, että kiusaaminen on ryhmäilmiö. Se on siis usein yksittäisen lapsen toimintaa laajempi kokonaisuus. Kiusaaminen voidaan määritellä loukkaavaksi ja vahingoittavaksi vuorovaikutusprosessiksi, joka ajan myötä johtaa jonkun tai joidenkin sulkemiseen yhteisön ulkopuolelle (Repo & Laaksonen 2016 1).

Millaisena ilmiönä kiusaaminen näyttäytyy pienten lasten parissa?

Olen omassa väitöskirjassani tutkinut lasten vertaissuhdetaitoja ja kiusaamista esikoulun vertaisryhmissä. Tutkimustyön aikana haastattelin ja havainnoin laajaa lapsijoukkoa, joka vahvisti aiempien tutkimusten ymmärrystä kiusaamisesta sekä ryhmäilmiönä että vuorovaikutusprosessina. Ryhmän vaikutus saattoi näkyä esimerkiksi kiusaamista sallivana toimintakulttuurina, kun taas kiusaamisen prosessimainen luonne tuli erityisen vahvasti esiin lasten omissa kuvauksissa.

Tutkimushaastattelujen aikana olin jututtanut henkilökohtaisesti kaikki muut ryhmän lapset ennen kuin – sanotaan nyt vaikkapa – Elias tuli kahdenkeskiseen haastatteluun. Muut lapset olivat kuvanneet, että Elias sotkee muiden leikkejä ja kiusaa. Elias sanoikin itse jo hyvin varhaisessa vaiheessa keskusteluamme reippaasti: ”Minä olen kiusaaja!”. Kun puhuimme aiheesta lisää, meni tämä 5-vuotias lapsi pohtivan näköiseksi. Hän siirsi katseensa sukankärkiin ja sanoi, ettei hän haluaisi kiusata muita, mutta hänelle menee hermo, kun muut eivät ota häntä leikkiin mukaan. ”Se tuntuu siltä, että mä haluan kiusata niitä takaisin”, Elias sanoi tuohtuneena.

Kun havainnoin samaa lapsiryhmää vapaan leikin aikana, vahvistui lasten haastattelussa kertoma näkökulma siitä, että muut lapset kokivat Eliaksen toiminnan häiritsevänä ja aggressiivisena. Elias ei esimerkiksi malttanut odottaa vuoroaan, seurata leikin sääntöjä tai antaa tilaa toisille lapsille. Hänellä oli siis vaikeuksia erilaisissa vuorovaikutustaidoissa kuten esimerkiksi leikkiin liittymisessä tai toisten huomioon ottamisessa.

Vuorovaikutustaitojen harjoittelusta keinoja kiusaamisen kitkemiseen

Vuorovaikutustaitoja opitaan läpi elämän, ja etenkin pienillä lapsilla nämä taidot ovat vasta kehittymässä. Kun Elias kuvasi itse itseään kiusaajaksi, en voinut olla pohtimatta, miten tämä vaikuttaa lapsen kehitykseen pitkällä tähtäimellä. Riskinä on, että lapsi leimataan ja hän leimaa itsensä tiettyyn rooliin puutteellisten vuorovaikutustaitojen takia.

Kiusaamiskierteen katkaisemisessa olisi keskeistä kohdistaa katse tekoihin ja toimintaan yksittäisten roolien sijaan, sillä niihin on mahdollista vaikuttaa esimerkiksi vahvistamalla lapsen kaveritaitoja ja tukemalla koko ryhmän yhteisöllisyyttä. Kiusaamisen kitkeminen ei onnistu pelkästään siirtämällä lapsia koulusta toiseen, vaikka esimerkiksi kiusaajan siirtämisestä on viime aikoina keskusteltu isompien lasten ja nuorten kohdalla viimeisenä puuttumiskeinona. Kiusaamisilmiön moninaisuuden ymmärtäminen on jo ratkaiseva askel kiusaamiseen puuttumisessa.

Parhaimmillaan kiusaamisen kitkeminen on koko lapsia ympäröivän yhteisön päämäärä, jota tukevat niin aikuisten käsitykset kuin päiväkodin tai koulun toimintamallit. Myös uusi varhaiskasvatuslaki nostaa keskiöön vuorovaikutustaitojen harjoittelun, jonka voidaan nähdä antavan meille valmiudet esimerkiksi toista kunnioittavaan vuorovaikutukseen, rohkeuteen puuttua näkemäämme kiusaamiseen ja valmiuteen tuoda oma äänemme kuuluviin.

Vaikka kiusaamiseen tulee puuttua nopeasti, kaivataan myös pitkäjänteistä työtä sen ennaltaehkäisyyn jo varhaislapsuudesta alkaen. Vuorovaikutuksen tutkijana toivon, että kaveritaitojen harjoittelemiseen ja koko ryhmän yhteisöllisyyden vahvistamiseen tullaan jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota niin pienten kuin isompienkin lasten parissa. Tai kun lukee tarinoita nykypäivän työelämästä, kenties tuo isompien lasten tulisi korvata termillä ”meidän aikuisten” parissa.

Vilja Laaksonen, FT, YTM
Asiantuntija ja kehittäjä, RALLA Oy

 

1 Laaksonen, V. & Repo, L. Kaveritaitokirja – tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen varhaiskasvatuksessa. Folkhälsan. Painossa.

Category: Uncategorized
Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company