Monthly Archives: September 2018

NÄKYMÄTTÖMÄSTÄ NÄKYVÄKSI

Posted on by 0 comment

Terveissii Turust! Pedaforum-päivät järjestettiin siellä tänä vuonna elokuun puolivälissä, ja myös me lähdimme sinne innostumaan ja innostamaan. Aikamoinen kuhina kävikin kun noin 600 korkeakoulupedagogiikasta kiinnostunutta kokoontui pariksi päiväksi samaan paikkaan. Kuuntelimme mielenkiintoisia keynote-puheenvuoroja, osallistuimme työpajoihin ja pidimmepä yhden itsekin.

Puheviestijän näkökulmasta Pedaforum-päivät ovat aina mielenkiintoiset, koska vuorovaikutusta käsitellään siellä erilaisista lähtökohdista. Tänä vuonna meitä kiinnosti erityisesti alateemana ollut työelämäyhteistyö, jota käsittelevissä esityksissä ja keskusteluissa esiin nousivat toistuvasti ns. pehmeät ja geneeriset taidot (esim. ryhmätyötaidot, esiintyminen ja yleisesti ottaen vuorovaikutusosaaminen). Mainittiin myös, että näiden taitojen osaaminen tulee tulevaisuudessa korostumaan entisestään. Kuulimme myös monesti, kuinka näitä opitaan substanssiopintojen sivussa: ryhmätyötaitoja ryhmätöissä ja esiintymistä millä vaan kurssilla, millä esiinnytään.

Ympärillämme tuntui toistuvan sama kaava: esitellään mielenkiintoinen tutkimus, kerrotaan innostuneesti kokeilun tuloksista tai uudesta opetustyylistä ja reunahuomautuksena tai loppupohdinnassa huokaistaan, kuinka viestintätaidot tässäkin nousevat keskiöön.  Olimme tietysti iloisia näistä hetkistä: viestintäosaaminen, vuorovaikutustaidot ja ryhmäosaaminen nousivat puheeseen kerta toisensa jälkeen. Meidän puheviestijöiden kiinnostuksenkohteet olivat tärkeitä muillekin, vaikka käytetyt käsitteet olivatkin erilaisia.

Päivien aikana tajusimme kuitenkin olevamme jollakin tavalla näkymättömiä, koska puhe vuorovaikutuksesta ja sen tärkeydestä oli monissa tilanteissa ikään kuin loppupiste. Joskus konkreettinen piste esitelmän viimeisenä diana, joskus huokaus tutkimustulosten esittelyssä. Puheviestijöinä huomasimme haluavamme poistaa tämän pisteen. Meitä mietitytti, miksi vuorovaikutukseen liittyviä sisältöjä ei oltu pohdittu jo ennen lopputulemaa. Erityisesti jäimme pohtimaan, miksi piste-tilanteen jälkeen ei oltu otettu tai oltu ottamassa seuraavaa askelta. Tuntuikin, että monilla ei ollut aavistustakaan korkeakoulujen syövereissä olevasta asiantuntijaryhmästä, jonka erityisosaamista on nimenomaan viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, ja sen opettaminen.

Tajusimme, että tässä onkin jälleen yksi paikka, jossa meidän pitäisi olla keskusteluissa mukana.  Näkymättömyyden sijaan meidän olisi oltava lempeästi ja kuunnellen, mutta jämäkästi läsnä. Tällä hetkellä rakennetaan tulevaisuuden koulutusympäristöjä ja -sisältöjä sekä luodaan pohjaa tulevaisuuden työelämälle ja korkeakoulutukselle. Miten me puheviestijöinä asemoimme itsemme näissä keskusteluissa?

Me ja muut tämän vuoden Pedaforumiin kokoontuneet puheviestijät aloimme jo suunnitella omaa verkostotapaamista ja työryhmää seuraaville Pedaforumpäiville. Näin saisimme nostettua puheviestinnän asiantuntemusta näkyvämmäksi sekä toivottavasti luotua uusia yhteistyökuvioita.  Pedaforum järjestetään Helsingissä seuraavana keväänä, ja tapahtuman sivuilla sanotaan mm: ”Päivät tarjoavat sekä tieteenalakohtaisia että tieteiden välisiä kohtaamisia ja edistävät osallistujien verkostoitumista.”.  (https://www.helsinki.fi/fi/konferenssit/pedaforum-2019)

Haastamme siis teidät kaikki mukaan (kiinnostuneet voivat olla meihin yhteydessä). Tavoitteenamme on olla mukana isolla joukolla, pitää verkostotapaaminen ja innostaa sekä innostua.

Johanna Järvelin-Suomela, puheviestinnän yliopisto-opettaja, Tampereen yliopiston kielikeskus

Riikka Järvelä, puheviestinnän yliopisto-opettaja, Helsingin yliopiston kielikeskus

Category: Uncategorized

VUOROVAIKUTUS ON IHMISTEN VÄLILLÄ TODELLISTA, VIRTUAALISESTIKIN

Posted on by 0 comment

Robotit vievät ihmisten työt. Kognitiivinen kyvykkyys surkastuu tekoälylaitteiden käytön seurauksena. Tietokonepelien pelaaminen tekee väkivaltaiseksi. Televisio tuhoaa lapset. Runsas lukeminen ja kirjojen tuijottelu ei voi olla hyväksi.

Nämä väittämät ovat kiinnostavia ja osa ajankohtaisia jo sinänsä, mutta olen tarkkaillut teknologian käytöstä ja digitalisoitumisesta käytävää keskustelua myös oman väitöskirjatutkimukseni tekemisen ajan. Olen tutkinut tiimejä muuttuvan työelämän kontekstissa. Yksi vahva työelämän muutoksen linja on juuri teknologian käytön yleistyminen, digitalisaatio, virtuaalisuus. Työn kontekstista ja alan kirjallisuudesta minulle valikoitui käyttööni myös virtuaalitiimin käsite. Siihen tuntuu liittyvän monenlaisia konnotaatioita ja merkityksiä. Etenkin etuliitteeseen ”virtuaalinen”.

Uusi teknologia tuntuu aika usein olevan ainakin aluksi pelottavaa. Sitten hetken päästä pelot tuntuvat enimmäkseen aiheettomilta, joskus jopa vähän huvittavilta. Etenkin yleisessä keskustelussa viimeisimpänä juuri robotiikkaan ja tekoälyyn – tai siis niiden jonkinlaiseen vallankaappaukseen – liittyy voimakkaita tunteita ja vastarintaa. Harvoin muistetaan, että ihmiset suunnittelevat, ohjelmoivat ja voivat muokata käyttämäänsä teknologiaa. Siis haluamallaan tavalla. Tai että ihmiset ovat pelänneet jo pari vuosisataa robottien vievän työmme (ks. esim. Räisänen/HS, 1.9.2018).

Problematisoidaanpa virtuaalisuuden käsitettä hiukan lisää. Minulle virtuaalisuus siis tarkoittaa viestintäteknologian käyttöä vuorovaikutuksessa. Niin sitä käytetään myös laajasti työelämässä sekä englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa. Siis silloin, kun tarkastellaan virtuaalitiimejä. Aina silloin tällöin olen kuitenkin esimerkiksi konferenssipuheenvuoroista saamissani kommenteissa törmännyt siihen, että tiimien virtuaalisuus on rinnastunut virtuaalitodellisuuden käsitteeseen. Virtuaalitodellisuus puolestaan johdattaa ajatukset johonkin keinotekoiseen verkkomaailmaan, jossa todellisuus on jotain aivan muuta, kuin arjessa kokemamme, esimerkiksi mahdollisuus fantasiatodellisuuksille. Tai silloinkin, kun todellisuutta pyritään simuloimaan, se on vain melkein kuin todellista (ks. esim. Fornäs 1999). Virtuaalinen todellisuus myös koetaan teknologiavälitteisesti.

Tämä on pieni, semanttiseltakin tuntuva yksityiskohta, joka toisille kuittaantuu sillä, että ”no, mulle siitä vaan tulee heti mieleen..” Joku toinen saattaa ottaa asiakseen laventaa käsitteen merkitystä, kun kuulee sitä käytettävän myös toisin. Teknologiaan liittyvänä keinotodellisuuskonnotaatiot voivat kuitenkin olla osa isompaa suhtautumis- ja jopa asennoitumishaastetta.

Jos nimittäin virtuaalisuudesta tulee ensimmäisenä mieleen keinotodellisuus tai teknologian käytöstä sen välineellisyys, voi ajatusjatkumon seuraava vaihe ohjata ajattelemaan, että virtuaalisuus on myös jotain ei-todellista (Fornäs 1999). Ei-luonnollinen, ei-todellinen, välineellinen. Eivät mitenkään myönteisiä mielikuvia. Ei ihme, jos tuollaisten mielikuvien seurauksena vuorovaikutukseen teknologiavälitteisesti tai virtuaalisesti ei suhtauduta avoimesti, luottavaisesti tai se vertautuu helposti todellisena ja aitona [sic] koettuun kasvokkaisviestintään. Tällainen ajattelunkulku on omiaan vahvistamaan virtuaalisuuden ja teknologian käytön mieltämistä myös epäaitoina, ja siten edelleen ylläpitämään kasvokkaisen vuorovaikutuksen ”aitoa” ja ”todellista” ylivertaisuutta.

Eikö ihmisten välinen vuorovaikutus ole kuitenkin aina todellista? Tai en oikein keksi, mitä edes voisi olla epätodellinen, ihmisten välillä käytävä vuorovaikutus. Ja mitä niihin ihmisiltä anastettuihin työpaikkoihin tulee: eiköhän vaan anneta niiden robottien tehdä vaikkapa sellaiset työt, jotka ovat meille liian haastavia, joista robotit suoriutuvat meitä luotettavammin tai joita emme yksinkertaisesti jaksa tai halua tehdä. Robotiikan ja teknologian hyödyntäminen antaa meille esimerkiksi lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia. Vaikkapa lukea (e-) kirjaa, paeta todellisuutta.

 

Mitra Raappana

Yliopistonopettaja

Jyväskylän yliopisto

 

P.S. Niistä virtuaalitiimeistä: ei sitä virtuaalisuutta etuliitteenä enää niin kovasti kannata tiimeissä korostaa, yhtäläiset mahdollisuudet viestintäteknologiaa käyttävillä tiimeilläkin on onnistua ja epäonnistua. Mutta siitä lisää väitöskirjassani, joka on juuri lähdössä painoon.

 

Lähteet

Fornäs, J. 1999. Digitaaliset rajaseudut. Identiteetti ja vuorovaikutteisuus kulttuurissa, mediassa ja viestinnässä. A. Järvinen (suom.). Teoksessa A. Järvinen & I. Mäyrä (toim.) Johdatus digitaaliseen kulttuuriin. Tampere: Vastapaino, 29–50.

Räisänen, K. 1.9.2018. ”Työvoimapulaa ei ratkaista tekoälyllä”. Helsingin Sanomat.

 

FM Mitra Raappanan viestinnän väitöskirja “Onnistuminen työelämän tiimeissä” tarkastetaan lauantaina 13. lokakuuta 2018 Jyväskylän yliopistolla. Vastaväittäjänä on dosentti Janne Matikainen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena Maarit Valo.

Category: Uncategorized
Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company