Monthly Archives: April 2019

ROHKEA JA KUNNIANHIMOINEN PROLOGOS RY JO 30 VUOTTA SITTEN

Posted on by 0 comment
Välikoski

Yhdistyksen tehtävässä ja toiminnassa yhdistyivät alusta saakka kansallinen ja kansainvälinen vuorovaikutus, tutkimus ja opetus sekä tiedottaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Johtokunta hoiti yhdistyksen edustajana mainittuja tehtäviä, mutta myös omassa tehtävässäni korostuivat kansainvälisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen; olin Prologos ry:n ensimmäinen rahastonhoitaja. Rahastonhoitajaksi pääsin taustani perusteella, koska olin puheviestintää opiskellut hallintotieteen maisteri ja valmistunut Taloudellis-hallinnollisesta tiedekunnasta Tampereen yliopistosta. Olin muuta kuin humanisti ja tiedekuntani nimessä oli sana talous. Näin ollen minun sieltä valmistuneena oli tiedettävä jotain numeroista = rahasta (tässä). Rahastonhoitajuus ei kuulosta kovin kansainväliseltä eikä yhteiskunnallisesti vaikuttavalta, mutta se oli näköalapaikka myös näihin uudessa yhdistyksessä. Kansainvälisyys yhdistystoiminnassa konkretisoitui jäsentensä henkilökohtaisina yhteyksinä, mutta myös kansainvälisten yhdistysten jäsenyyksinä eli käytännössä jäsenmaksuina. Oli todella kiehtovaa pohtia pankin kanssa tuohon aikaan, miten hoidetaan jäsenmaksut dollareissa! Olimme alusta lähtien NCA:n ja ICA:n jäseniä. Jäsenyyksien kautta saatiin kansainvälisiä tieteellisiä journaaleja Suomeen asti, tai ainakin Jyväskylän ja Tampereen yliopistoon sekä Suomen Puheopistoon.

 

Prologos ry, kanssatoimija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Kansainvälisyys näkyi Prologos ry:n toiminnassa myös siten, että se on ollut aktiivinen kanssatoimija eri tapahtumissa, joita yhdistyksen kotiyliopistoissa tai esimerkiksi Suomen Puheopistossa on järjestetty. Jo 1-vuotiaana yhdistys oli mukana Tampereen yliopiston PUHE90 –tapahtumassa (kevät ja syksy), jossa pääpuhujana oli professori Prologos30 someBrenda Dervin Yhdysvalloista. Kyseinen tapahtuma kuvastaa myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, koska päivien teemat olivat yhteiskuntaan liittyviä ja yhtenä puhujana oli valtakunnansovittelija Matti Pekkanen. Medianäkyvyyttä tuli runsaasti! Rahastonhoitajaa tarvittiin tässäkin, kun pohdittiin tapahtumien budjettia.

Prologos ry vaikutti yhteiskunnallisesti myös ihan konkreettisesti: selvitettiin mm. puheviestinnän osuutta opettajankoulutuksessa ja otettiin kantaa esimerkiksi Oulun yliopiston puheviestinnän opetuksen tilaan. Yksi merkittävä yhteiskunnallinen kontribuutio, joka oli kirjattu Prologos ry:n jo vuoden 1992 toimintasuunnitelmaan, toteutui vuonna 2000. Tuolloin järjestettiin ensimmäinen valtakunnallinen lukion puheviestintätaitojen päättökoe. Prologoksen jäsenet professorit Maarit Valo, Maili Pörhölä ja lehtori Tarja Valkonen olivat olleet vuosia hanketta järjestelemässä ns. Puhvi –työryhmässä.

Kovantason kansainvälinen konferenssi, jossa Prologos ry oli jo 2-vuotiaana kanssajärjestäjänä, oli Jyväskylän yliopistossa kesällä 1991 järjestetty WCA:n konferenssi. WCA on yksi NCA:n alajärjestöistä ja konferenssi toi mukanaan alan huippunimiä Suomeen. Omistan vieläkin Judith S. Trentin, poliittisen viestinnän professorin ja NCA:n vuoden 1997 presidentin antaman käyntikortin. Olin haljeta ylpeydestä, kun tapasin hänet vuonna 1998 New Yorkissa NCA:n konferenssissa ja hän väitti muistavansa minut kesältä 1991 Jyväskylässä!

Prologos ry ”jälkenä” myös ECREA:n alkumetreissä

Myös eurooppalaisia viestintäalan yhdistyksiä alettiin 1990 –luvulla perustaa ja Prologos seurasi tätä(kin) kansainvälistymistä tarkkaan. Jälleen tarvittiin rahastonhoitajaa, kun selvitettiin, oliko yhdistyksellä varaa tukea junalipun verran johtokunnan jäsentä, jos hän oman konferenssimatkansa lopuksi poikkeaisi Prologoksen edustajana yhden viestintäalan yhdistyksen perustamiskokouksessa. Onneksi oli, ja Prologoksesta jäi jälki nykyisen ECREA:n perustamisasiakirjoihin. ECREA tosin vahvistui vasta 2000 –luvun puolella.

Mennyttä tarkastelleena huomaan, että Prologos ry on aina ollut kanssajärjestäjänä useissa kansainvälisissä tapahtumissa. Näin myös vuonna 2004, jolloin Tampereen yliopistossa juhlittiin Puheopin laitoksen 30-vuotisjuhlaa mm. yhdysvaltalaisten professorien Laura Janusikin ja Randy Hirokawan (Randy suoraan nettiyhteyden päässä Hawajilla) johdolla. Tai vuonna 2009, jolloin Tampereen yliopistossa järjestettiin professori Pekka Isotaluksen johdolla ensimmäinen ICSI:n, yhden ECREAN alajaoston, kansainvälinen konferenssi. Pääpuhujina olivat professorit Brant Burleson Yhdysvalloista ja Owen Hargie Pohjois-Irlannista. ICSI oli Suomessa myös toisen kerran vuonna 2017, jolloin kokoustettiin Helsingissä professori Anu Sivusen johdolla.

Näiden kansainvälisten tapahtumien yhteyteen liitettiin usein myös Puheviestinnän päiviä, joita muuten järjestettiin vuosittain. Päivien tavoitteena on ollut paitsi kuulla, mitä jäsenistö yhdistykseltään toivoo, myös esitellä viimeisiä tutkimustrendejä ja –tietoa sekä tarjota keskinäistä verkostoitumista. Puheviestinnän päivillä yhdistys on myös saanut medianäkyvyyttä ja sitä kautta yhteiskunnallista prestiisiä.

Mennyt taustoittaa nykyistä ja tulevaa Prologos ry:tä

Tänä päivänä olemme yhdistyksenä uskottava tieteellinen toimija muiden tieteenalojen joukossa. Nykyinen yhdistyksen ja sen jäsenten aktiivinen sometoiminta sekä open acces tieteellinen journaalimme Prologi kasvattavat tätä toimijuutta ja yhteiskunnallista näkyvyyttä lisää.

Kansainvälisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen eivät ole olleet yhdistyksen toiminnassa itseisarvoja. Yhdistys on tietoisesti, alusta lähtien, pienuudestaan huolimatta, halunnut olla näissä oikeasti mukana. Se on uskonut itseensä ja huipputuotteeseensa vuorovaikutuksen tutkimukseen erilaisissa konteksteissa ja ympäristöissä ja hyvä niin: jokainen meistä, joka on osallistunut esimerkiksi alan kansainvälisiin konferensseihin, on voinut todeta, että saatamme olla maantieteellisesti sivussa, mutta tieteenalan ja oppiaineen keskiössä. Omat tutkimuksemme kestävät hyvin kansainvälisen arvioinnin ja esittelyn ja joissakin ilmiöissä ja teemoissa saatamme olla olleet jopa edelläkävijöitä.

NCA = National Communication Association

ICA = International Communication Association

WCA = World Communication Association

ECREA = European Communication Research and Education Association

ICSI = Interpersonal Communication and Social Interaction

Lisää yhdistyksen historiasta:

Prologi, Puheviestinnän vuosikirja Aino Sallinen

Prologi, Puheviestinnän vuosikirja Maarit Valo

Välikoski

 

 

 

 

 

 

 

Tuula-Riitta Välikoski,

FT, HM, yliopistonlehtori, dosentti (oikeussaliviestintä)

Tampereen yliopisto, Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta,

Viestintätieteiden yksikkö

 

Prologos ry:n perustajäsen

Prologos ry:n rahastonhoitaja 1989-1994

Varapuheenjohtaja 3 kertaa (pj:t Maili Pörhölä, Leena Mikkola ja Marko Siitonen)

Prologi, Puheviestinnän vuosikirjan päätoimittaja 2005-2007.

Category: 2019, Prologos30

PROLOGOS RY: TIETEENALAN VAKIINNUTTAMISESTA YHTEISKUNNALLISEEN VAIKUTTAMISEEN

Posted on by 1 comment
Tiedekahvit

Mikä on tieteellisen yhdistyksen merkitys? Mitä pitäisi tutkia ja opettaa vuorovaikutuksesta? Entä mistä vuorovaikutuksen stereotypioista olisi aika luopua ja mitä me kaikki voisimme oivaltaa vuorovaikutusosaamisesta?

Prologos ry täytti 8.4.2019 30 vuotta. Tätä juhlistettiin kyseisenä päivänä Tampereella yhdistyksen tiedekahveilla. Tiedekahvien paneelikeskustelussa pureuduttiin yhdistyksen historian eri vaiheisiin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä Prologos ry:n merkitykseen tieteenalan kehittymisessä. Keskustelussa päästiin myös vuorovaikutuksen ajankohtaisiin ilmiöihin sekä pohdittiin vuorovaikutukseen liittyviä olettamuksia.

Panelisteina olivat filosofian tohtorit ja yhdistyksen toimintaan eri aikoina ja eri tavoin osallistuneet Tuula-Riitta Välikoski, Merja Almonkari, Ira Virtanen ja Marko Siitonen. Keskustelua johti Prologos ry:n puheenjohtaja Anne Laajalahti. Kiitos asiantunteville panelisteille ja yhdistyksen puheenjohtajalle mainiosta keskustelusta, jota oli mielenkiintoista lähteä kokoamaan blogikirjoitukseksi.

Prologos ry – Mistä on tultu ja mihin?

Tiedekahvien keskustelusta kävi ilmi, miten merkittävä osa Prologos ry ja yhdistyksen toiminta ovat olleet koko puheviestintä tieteenalan kehittymisen kannalta Suomessa. Panelisteista kaksi, Tuula-Riitta Välikoski ja Merja Almonkari olivat olleet paikalla 8.4.1989 yhdistyksen perustamiskokouksessa. Välikoski muisteli, miten jo pienenä ja vasta perustettuna yhdistyksenä oli into osallistua tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun Almonkari kertoi puheviestinnän tutkimus- ja opetusperinteen lähtökohdista, klassisesta retoriikasta, puhetaidosta, lausunnasta ja näyttämöpuheesta, huomasi näin nuorempi vuorovaikutuksen tutkija todella, miten pitkä matka 30 vuodessa on tultu. Tieteenala on kehittynyt valtavasti. Yksittäisten oppiaineiden, opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi on myös Prologos ry:llä ollut paikkansa tässä kehityksessä.

Panelistit Ira Virtanen ja Marko Siitonen kuvasivat osuvasti yhdistyksen tämän hetkisiä vaiheita ja tulevaisuuden haasteita. Virtanen toi esiin sen sitoutumisen ja kunnianhimon, millä omaa tieteellistä yhdistystä on lähdetty aikoinaan rakentamaan. Se on luonut yhteisöllisyyttä puheviestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoiden välille. Virtanen korosti myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, sillä yhdistyksen toiminnan kanavat ovat laajentuneet vuosien myötä. Tänä päivänä yhdistyksen sosiaalinen media, Facebook ja Twitter, sekä vuosikirja Prologi ja ProBlogi ovat paikkoja, joissa vaikutetaan ja tuodaan tieteenalaa näkyväksi. Siitonen tunnisti myös useita tulevaisuuden haasteita, joita tieteenala saattaa kohdata. Esimerkiksi viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimuksen lokeroituminen voi olla haitallista, jos se aiheuttaa eriytymistä tieteenalan tutkijoiden välille. Tällöin tieteellinen yhdistys voisi olla vuoropuhelun mahdollistaja.

Vuorovaikutuksen tulevaisuuden suuntia: Eettisyys, teknologiavälitteisyys ja hyvinvointi

Anne Laajalahti antoi panelisteille tehtäväksi yhdessä pohtia kolmen minuutin aikana, mitä heidän mielestään vuorovaikutuksesta pitäisi tutkia ja opettaa tai mihin meidän olisi hyvä suunnata huomiomme tulevaisuudessa. Ensimmäiseksi tutkimuksen ja opetuksen kohteeksi panelistit nostivat vuorovaikutukseen liittyvät eettiset kysymykset ja niiden tunnistaminen kontekstista riippumatta. Toiseksi aiheeksi esitettiin teknologiavälitteisyyden ja tekoälyn tarkastelua: kenellä on ääni ja kenellä saa olla ääni? Kuka on vuorovaikutuskumppani, mitä on olla ihminen? Kolmantena suuntana tutkimukselle ja opetukselle oli vuorovaikutuksen merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle eri konteksteissa.

Yleisössä pohdittiin, millaisia haasteita tieteen popularisoinnissa on. Miten tiedettä voisi tuoda esille, helposti ymmärrettävästi ja yleistajuisesti? Tämän ajateltiin olevan tutkijoiden yhteiskunnallinen tehtävä ja myös tieteellisten yhdistysten yksi tavoite. Yleisön keskustelussa oltiin ajankohtaisissa pohdinnoissa, sillä seuraavana päivänä Helsingin sanomat julkaisi Kari Enqvistin kolumnin, jossa juuri kehotettiin tutkijoita opettamaan kansalaisia ajattelemaan ja olemaan kriittisiä. Tässä keskustelussa tieteelliset yhdistykset voisivatkin olla tärkeitä toimijoita tutkijoiden rinnalla.

Yhteisesti tiedekahveilla pohdittiin sitä, ettei tieteellinen yhdistys voi olla pelkästään sen jäseniä varten, vaan sen täytyisi tavoittaa myös niin sanotun oman kuplan ulkopuolella olevat. Esimerkiksi nostettiin se, miten pelkkä Twitter ei riitä tieteen popularisoinnissa, koska siellä ei useinkaan tavoita oman kuplan ulkopuolisia ihmisiä. Omassa kuplassa voi olla leppoisaa kellua, mutta siitä huolimatta on pystyttävä tarkastelemaan ja ymmärtämään myös muita aivan erimuotoisia kuplia. Ehkä juuri järjestäytyneet tieteelliset yhdistykset voisivat tulevaisuudessa olla tutkijoiden apuna vastaamassa tähän haasteeseen, jotta kriittisen ajattelun taidot ja tieteellinen tieto vakiinnuttaisi paikkansa mielipiteisiin pohjautuvan tiedon sijaan.

Vuorovaikutuksella voidaan muuttaa maailmaa – mutta miten?

Keskustelun lopuksi panelistit saivat yhdistyksen puheenjohtajalta haasteen pohtia, mitä viestintään ja vuorovaikutukseen liittyviä stereotypioita tai myyttejä he haluaisivat poistaa? Näistä vuorovaikutukseen liittyvistä olettamuksista voisimme kaikki luopua:

”Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on automaattisesti vahvempaa ja parempaa kuin teknologiavälitteinen vuorovaikutus” – Marko

”Naiset ja miehet viestivät eri tavalla läheisissä vuorovaikutussuhteissa” – Ira

”Viesti EI mene perille. Jos todella onnistumme, viesti saadaan korkeintaan välitettyä.” – Tuula-Riitta

”Kun asia on kerran perusteellisesti esitetty, se on myös ymmärretty” -Merja

Monet vuorovaikutuksen asiantuntijat voivat varmaan samaistua näihin. Puhuttaessa kasvokkaisesta ja teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta, usein olisi arvokkaampaa pysähtyä pohtimaan itse vuorovaikutusta pelkän kontekstin sijaan: mitä siellä vuorovaikutuksessa tapahtuu ja mitkä ne ongelmat tai haasteet siinä ovat? Voisimme myös luopua olettamuksista, että sukupuoli määrittäisi sitä, mitä me vuorovaikutussuhteissa jaamme ja kuinka me itseämme ilmaisemme. Viestin perille menoa ei voida nähdä mekaanisena tapahtumana, vaan viestit tulkitaan.

Myyttien lisäksi saimme panelisteilta kiteytyksiä siitä, minkä vuorovaikutukseen liittyvän taidon he haluaisivat, että kaikki maailman ihmiset voisivat saada itselleen. Jokainen meistä voi kehittyä viestijänä kiinnittämällä lempeästi huomiota seuraaviin asioihin itsessään ja oman elämänsä vuorovaikutustilanteissa:

  • ymmärrykseen kuuntelemisen merkityksestä ja tärkeydestä vuorovaikutuksessa
  • kohtuulliseen viestintävarmuuteen ja luottamukseen siitä, että omat ajatukset ja niiden ääneen sanominen on arvokasta, jolloin uskaltaa myös jakaa keskeneräisiä ajatuksia toisille
  • tunnustusten antamiseen toisille, nostaen esille toisten hyviä puolia, osaamista ja kiittämään hyvin tehdystä työstä
  • olemaan vähän enemmän empaattisempi.

 

Sari Rajamäki

Tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto

Johtokunnan jäsen, Prologos ry

Tiedekahvit

 
 
 
 
 
 
Tiedekahvien keskustelun panelistit:
Merja Almonkari, FT, jäi eläkkeelle puheviestinnän lehtoraatista vuonna 2018, Jyväskylän yliopiston kielikeskus
Marko Siitonen, FT, apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto
Ira Virtanen, FT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto, vieraileva tutkija, Väestöliitto
Tuula-Riitta Välikoski, FT, HM, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto, oikeussaliviestinnän dosentti
Keskustelua johti Anne Laajalahti, Prologos ry:n puheenjohtaja, FT, koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor

MITEN SUKLAAMUNKKI LIITTYY PUHEVIESTINTÄÄN? HYVINKIN LIKEISESTI. SEN VOIMALLA ON RAKENNETTU ENSIMMÄISET TUTKINTOVAATIMUKSET, KOULUTUSOHJELMAT JA TUTKIMUSHANKKEET.

Posted on by 0 comment
Sallinen Aino

Prologos30 someProfessori Maarit Valo muistelee juhlakirjassani Laatua ja liikettä vuodelta 2012 oppiaineen alkuaikoja ja kertoo minun nimenneen itseni suunnittelija Suklaamunkiksi, “koska työ vaati usein munkkikahvit kampuksen kahvioissa”. Ilmeisesti kyse oli merkittävästä ilmiöstä, koska ollessani Asla Fulbright -stipendiaattina Florida State Universityssä 1982-1983 sain sijaisenani toimineelta lehtori Virpi Kaartiselta seikkaperäisiä selostuksia Jyväskylän yliopiston päärakennuksen kahvion suklaamunkkitarjonnasta. “Minun piti siirtyä tavallisista munkkipossuista suklaamunkkeihin, konsas niitä niin ylistit. Mahtavatko ne olla pyöreitä eli soikeita – siis sellaisia hot dogin näköisiä? Tänään ei ollut kahviossa pyöreitä, vain pitkulaisia. Söin yhden sellaisen. Aion huomenna yrittää saada pyöreän.” (17.3.1983.) Hyvä on. Toimittakoon suklaamunkki siis tieteenalan alkutaipaleen maskotin virkaa.

Minulla on aivan erityinen ilo liittyä Prologoksen 30-vuotista historiaa juhlivien sankkaan joukkoon. Olen elänyt alalla kaikki kuviteltavissa olevat vaiheet: tuntiopettaja, assistentti, koulutusohjelman suunnittelija, lehtori, ensimmäinen laudaturin suorittaja, alan ensimmäinen Yhdysvalloissa jatkokoulutuksen saanut, ensimmäinen väittelijä ja dosentti, ensimmäinen professori ja tieteenalayhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Olen ollut siis sekä koekaniini että vaikuttaja. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, miten ala on muutamassa vuosikymmenessä kehittynyt ja kuinka upean jälkikasvun se on tuottanut.

Prologoksen synty ajoittuu hyvin luonnolliseen vaiheeseen puheviestintätieteen kehitystä. Monien ehtojen tulee täyttyä, ennen kuin jostakin ilmiöstä kertynyt tietämys saa niin koherentin ja omaleimaisen muodon, että on oikeutettua alkaa puhua omasta tieteenalasta.

Yhdistyksen tarpeesta keskusteltiin jo 1970-luvulla. Silloin alan opetus oli vielä läheisesti kytköksissä opettajankoulutukseen ja sisälsi ennen kaikkea puhetekniikkaa, äänenkäyttöä ja esiintymistaitoa.

1980-luvulla alkoi alan eriytyminen omaksi tieteenalakseen. Se merkitsi modernisointia ja tieteellistämistä. Vuosikymmen oli kiihkeää identiteetin ja infrastruktuurin rakentamista. Aika oli kypsä manifestoida alaa myös tieteellisen yhdistyksen avulla. Yhdistys perustettiin Tampereen yliopiston puheopin ja Jyväskylän yliopiston puheviestinnän voimin. Tavoitteeksi asetettiin “vaalia ja kehittää suomalaista puhekulttuuria sekä edistää puhumisen tutkimusta ja opetusta”. Nykyisestä suunnittelukielestä tutut verbit kehittää ja edistää olivat jo tuolloin käytössä. Mutta olihan siellä myös vaaliminen. 1990-luvulla elimme jo vakiinnuttamisen aikaa. Uuden vuosituhannen puolella on käyty tärkeitä epistemologisia pohdintoja, jotka ovat johtaneet tieteenalan nykyiseen positioon.

Sain yhdistyksen aloittamisen aikoihin nimityksen ensimmäiseen puheviestinnän professuuriin, jonka perustaminen oli alan legitimiteetin kannalta täysin välttämätön edellytys. Uutta tieteenalaa vakiinnutettaessa käynnistetään yleensä alan akateeminen opetus, perustetaan oppituolin lisäksi tieteellisiä seuroja ja aloitetaan merkittävä julkaisutoiminta. Osana tieteellisten prosessien kehittymistä tarvitaan myös julkista keskustelua ja elinvoimainen tieteellinen yhteisö, joka järjestää alan aktiviteetteja ja huolehtii viestinnästä. Näin luodaan myös teoreettista ja metodologista yhdenmukaisuutta.

Oman tieteellisen identiteettini kannalta aivan ratkaisevia ovat olleet opiskelu-, vierailu- ja kongressimatkat Yhdysvaltoihin. Toin sieltä Jyväskylään tuliaisiksi laaja-alaista vuorovaikutuksen ymmärrystä, uudenlaisia teorioita, innovatiivisia tutkimusmenetelmiä ja kansainvälisiä kontakteja huippututkijoihin. Vaikutukset lipuivat suoraan opetukseeni ja tutkimukseeni.

Florida State Universityssä minulle olivat nelisenkymmentä vuotta sitten aivan uusia viestintätutkimuksessa käytettävät kvantitatiiviset menetelmät, tietokoneiden käyttö, tv-vaaliväittelyiden analysointi, puhekäyttäytymisen systemaattinen observointi, puhujien vireystilan mittaaminen ja yleisöreaktioiden rekisteröinti. Mitatessani puhujien sykettä olin välillä kauhuissani ja harkitsin ambulanssin tilaamista, kun muutamien olympialaisiin valmentautuvien opiskelijoiden syke viisti 200:aa yleisön edessä. Legendaarinen professorini Theodore Clevenger korosti yleisöreaktioiden tutkimisessa tiukkaa tieteellisyyttä ja kehitti sen mukaisesti välillä hieman utopistisiltakin tuntuvia tutkimusmenetelmiä. Hän olisi halunnut luoda isoista nukeista koostuvan yleisön, joka olisi reagoinut puhujan toimintaan, mutta en lämmennyt ajatukselle yhteisissä projekteissamme.

Prologos, Prologi, ProBlogi. On luotu hyvä alusta kommunikoida. Toivotan rakkaalle tieteelliselle yhdistykselle ja yhteisölle sykähdyttävää juhlavuotta ja palavaa intoa epistemologisiin keskusteluihin.

Sallinen Aino

Aino Sallinen

Prologos ry:n puheenjohtaja 1989-1993

Puheviestinnän professori

Jyväskylän yliopiston rehtori 1992-2012

MUUTOS ON MAHDOLLISUUS – VAI MITEN SE NYT MENI?

Posted on by 0 comment
Minttu Vilander

Muutto ärsyttää, vaikka kantaisi tavaransa unelmiensa neliöihin.

Remontti stressaa, vaikka tietää sen tuottavan täydellisen lopputuloksen.

Metro on nopea, mutta bussi meni kotioven edestä.

Intraprojekti ahdistaa, vaikka lopputuloksena on intranet, johon tieto ei koskaan katoa.

Tämä uusi järjestelmä on kätevä, mutta olin jo tottunut tekemään tämän Excelissä.

Ihanan freesi tämä yritysilme, voinko silti käyttää vanhaa Powerpointtia, kun en tykkää oranssista?

Muutos ei ole ihmisen, eikä organisaation, parasta aikaa. Ken muuta väittää, höpisee omiaan. Muutos nostaa verenpainetta, aiheuttaa hetkellistä sekasortoa, vaihtelevan kokoista arkista epätoivoa ja erinäisiä tunnekuohuja, vaikka muutos olisi toivottu tai lopputulos hartaasti odotettu.

Ja kuitenkin muutos on niin keskeinen osa maailmaa, että kun yhdestä mankelista pääsee ulos, täytyy työntää päänsä seuraavaan.

Olen viime kuukausina sattuneesta syystä googletellut vinkkilistoja siitä, miten muutosta organisaatiossa hallitaan ja miten siitä viestitään. Mitä ihmiset kaipaavat, kun muutos tuntuu pistävän kaiken sekaisin? Vinkkilistoja lukemalla olen moneen kertaan oppinut, että muutoksessa tulee olla läsnä, avoin, rehellinen, konkreettinen ja muistaa toistella sanomisiaan riittämiin.

Nämä samat ohjeet olen lukenut myös lastenkasvatusoppaista. Ja parisuhdepalstoilta. Ihan kivaa perusvuorovaikutusasiaa siis. Siksipä ajattelin, että kokoan tähän täysin epätieteellisen, mutta arkisessa työelämässä toimivaksi todetun, muutosviestijän muistilistan (jonka en edes yritä väittää olevan kattava).

 

1. Muista oma etu

Varsinaissuomalaisella miehelläni on tapana sanoa, että turkulaisen poliitikon tärkeysjärjestys menee näin: oma etu, kaverin etu, palloseuran etu, kaupungin etu ja puolueen etu.

Vitsin takana on vinha pointti, sillä on totta, että meille ihmisille on luontaista pohtia ensimmäisenä, miten muutos vaikuttaa minuun, onko tästä minulle haittaa vai hyötyä? Me tahdomme vaikuttaa itseämme ja läheisiämme koskeviin asioihin. Ja se on ihan ok.

Siksipä muutostilanteessa ihmisillä täytyy olla jatkuvasti mahdollisuuksia antaa palautetta, keskustella ja tuoda näkemyksiään esiin julkisesti ja nimettömästi. Kaikkia toiveita ei voi toteuttaa ja anonymiteetti provosoi joskus vauva.fi-tason kommentteihin, mutta on paljon parempi tietää, millaisia toiveita organisaatiossa on kuin marssia silmät kiinni eteenpäin uskoen, että hyvä tästä tulee.

 

2. Älä anna ihmisten heittäytyä kohteiksi

Suurissa muutoksissa on helppo heittäytyä passiiviseksi. Käy helposti niin, että aiemmin aktiivisesti asioihin vaikuttaneet ihmiset heittäytyvät lastuksi laineille. He tuovat näkemyksiään esiin, mutta kokevat, että niiden onnistumisesta on vastuussa se kuuluisa joku muu.

”Minä en tiedä lainkaan mitä tapahtuu.”

”Mistään ei saa mitään tietoa.”

”Tuntuu, ettei tämä ole kenenkään hallinnassa.”

Jotta näin ei käy, pitää ihmiset ottaa mukaan. Mukaan ottaminen tekee asioista hankalammin hallittavia, mutta lopputuloksesta parempia. Oli muutos mikä hyvänsä, mieti heti alkuun, miten ihmiset, ensimmäisenä esimiehet, saadaan siihen aktivoitumaan siinä. Vältyt monelta harmilta.

 

3. Nosta normaalia – älä väitä, että mikään ei muutu

Opin tämän itse kantapään kautta: älä koskaan sano muutostilanteessa, että mikään ei muutu. Se. Ei. Auta. Se vain ärsyttää.

Ajatus on kaunis: tämä muutos on sellainen, että se ei vaikuta työntekoomme eikä sekoita arkeamme. Mutta eihän se pidä paikkansa – vaikka muutos ei suoranaisesti muuttaisi vaikkapa yrityksen päivittäistä liiketoimintaa tai henkilön työtehtäviä, se kuitenkin on läsnä. Jos ei muuten niin käytäväpuheina ja -huolina.

Muutoksen kieltämisen sijaan pitää muistaa normaali. Eli se yrityksen keskeinen tekeminen, joka jää muutoksen jalkoihin. Muutosviestin rinnalle pitää nostaa mahdollisimman pian sitä organisaation keskeiseen osaamiseen liittyvää tarinaa, joka kertoo, että ”me edelleen osataan tämä homma”, vaikka muutos on läsnä.

 

4. Hae sopiva tasapaino

Aina on pieni vaara tehdä liikaa. Jos liikaa ilakoi muutoksen tuomalla ruusuisella tulevaisuudella, nousevat organisaatiossa karvat pystyyn. Jos liikaa nostaa myrskypilviä, aiheuttaa itse ukkosen. Pitää siis mennä posin kautta, mutta myös myöntää, kun joku on pielessä.

Tasapainoilla saa myös siinä, ketä kuuntelee. Organisaatio on vähän kuin Twitter. Äänekkäät tuovat näkemyksensä esille molemmissa ääripäissä, kun suuri joukko pysyy järkevästi poissa koko kanavasta. Ääripäitä pitää kuunnella, sillä heiltä oppi paljon ja he usein sanovat ääneen sen, mitä moni muukin ajattelee.

Mutta ihan oman mielenterveyden vuoksi on syytä myös muistaa se hiljainen enemmistö. Ne tyypit, joiden mielestä homma on ok ja elämä jatkuu. Heidät on syytä pitää tyytyväisinä.

 

5. Don’t shoot the messenger, they said. It’s not her fault, they said

Hyväksy, että viestintuoja aina joskus ammutaan. Muutos kaipaa kasvot ja halusipa sitä tai ei, viestintä on usein yhdet niistä kasvoista. Viestijän tehtävä on ottaa vastaan kriittiset kommentit, huomata ikävänkin argumentoinnin mahdollisuudet ja toisaalta seuloa näkemykset, jotka voi jättää omaan arvoonsa.

Tietenkään muutoksen kasvoja ei voi ulkoistaa viestinnälle. Mutta koska viestintä tekee asiat näkyviksi, pitää olla valmis myös ottaa vähän osumaa.

 

6. Tuo turvaa toistolla

Kun tehdään isoa muutosprojektia, jonka pituus on vaikkapa vuosi, tulee väistämättä eteen kysymys siitä, mitä kerrotaan ja kuinka usein. Olisipa tähän joku kaava, jonka toteuttamalla viestintää on juuri sopivan vähän sille, joka sen suuresta määrästä ahdistuu kuin sille, joka ei tunnu saavan tiedosta tarpeekseen.

Tärkeää on, että ihmiset osaavat odottaa viestiä ja tietävät, mistä sen löytää. Siksi muutosviestinnälle kannattaa luoda tarpeeksi usein toistettu rutiini sekä yksi paikka, josta kaikki tieto kootusti löytyy. Näin muutokseen tulee toistuva rytmi, joka lohduttaa (niin viestijää kuin viestin vastaanottajaa), kun aivot jumittuvat informaatiotulvasta.

 

7. Anna armoa

Kun organisaatio on suuren muutoksen äärellä, saa pienet jutut ison merkityksen. Koska koko isoa kuvaa on vaikea nähdä ja muutos kestää kauan, on pieniin asioihin helppo tarttua. Ja jos se asia on virhe, se alkaa helposti paisua. Muutosta vetävien näkökulmasta pikkuruinen infovirhe voi olla vastaanottajista valtavan suuri – ja jos pieniä virheitä tulee usein, alkaa vastaanottajista tuntua siltä, että muutoksen tekijöillä leviää pakka. Ja varsin helppoa asia on nähdä näin silloin, jos ihmiset kokevat olevansa prosessissa pelkkä kohde, joka seuraa vierestä muiden tekemistä.

Pitää antaa armoa itselleen ja muille – kun tehdään paljon asioita, tulee myös virheitä. Pitää olla tarkka, mutta aina ei vain pysty. Ja sen kanssa on elettävä.

 

8. Älä unohda kakkua

Me suomalaiset olemme suorittajia. Kun homma on tehty, yliviivataan to do -lista eikä sen kummemmin ilakoida. Ei tehdä tästä nyt numeroo, on tässä edelleen tekemistä.

Alkuvuodesta, kun olimme suunnitelleet pitkään isompaa kokonaisuutta ja se alkoi valmistua, ruotsalainen kollegamme kysyi Skype-palaverin lopuksi ”ettehän ole unohtaneet kakkua?” Me suomalaiset pyörittelimme silmiämme, mutta kollega painotti, että aina pitää muistaa syödä kakkua, kun siihen on mahdollisuus.

Ja se on totta. Muutoksessa pitää muistaa juhlia niitä pieniäkin voittoja.

Koskaan ei saa olla niin kiire, ettei olisi aikaa kakulle.

Minttu Vilander

Kameleontti muuttuuKirjoittaja on tammikuussa 2019 VR Trackin ostaneen NRC Groupin viestintä- ja brändijohtaja. Hän luovii parhaillaan niin syvällä muutosaallokossa, että välillä täytyy vain luottaa siihen, että hengissä pysyy sukeltaessakin.

 

 

Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company