Monthly Archives: November 2019

ASIANTUNTIJUUDEN ÄÄRELLÄ — KESKUSTELUJA VUOROVAIKUTUKSEN TEEMAPÄIVILLÄ 2019

Posted on by 0 comment

Vuorovaikutusta vai puheviestintää? Mikä on teknologian merkitys ja paikka vuorovaikutuksen opettamisessa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä eettisyys on vuorovaikutustekoina? Synnyttääkö vuorovaikutus työpahoinvointia?

Prologos ry:n järjestämä Vuorovaikutuksen teemapäivä avattiin lokakuussa keynote -esitelmän sijaan keskusteluilla, joissa osallistujat pääsivät pohtimaan edellä mainittuja kysymyksiä. Tieteellisissä yhdistyksissä on usein totuttu hurmioitumaan yksilöesityksistä, joissa päästään yhden mielenkiintoisen tutkimuksen ja sen tulosten äärelle. Nyt tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus keskustelulle, kuuntelemiselle ja ahaa-oivalluksille oman tietoaineksen ja toisten tiedon ja kokemuksen välillä.

Osa käsitellyistä aiheista on alamme kestosuosikkeja: esimerkiksi tieteenalamme nimeä on pohdittu pitkään ja laajasti. Osa olikin sitä mieltä, että olisi hyvä jo siirtyä eteenpäin. Toisaalta esitettiin mielipiteitä sekä viestintä että puheviestintä -nimen puolesta. Pohdintaa syntyi myös puheviestijän identiteetistä, josta Pekka Isotalus aiemmin kirjoittikin ProBlogissa. Avoimeksi jäi edelleen se, miten tieteenalaamme kuuluisi kutsua ja miten se vaikuttaisi puheviestijäidentiteettiimme.

Teknologian merkitystä vuorovaikutuksen opettamisessa pohdittiin provosoivan kysymyksen muodossa: “Opettaja vai robotti opetuksessa?” Keskustelua syntyi kasvokkaisen vuorovaikutuksen arvosta suhteessa teknologiavälitteisiin vaihtoehtoihin. Toisaalta puhuttiin myös teknologian vuorovaikutusta täydentävästä aspektista. Tulevaisuudessa joudummekin pohtimaan suhdettamme teknologiaan: kenen ehdoilla ja mistä näkökulmasta tulevaisuutta rakennetaan? Tätä asiaa on pohtinut ProBlogissa aiemmin Marko Siitonen, yksi teemapäivän puhujista.

Osallistujat pääsivät pohtimaan myös eettisyyttä vuorovaikutustekoina. Mitä eettisyys on konkreettisena toimintana? Keskusteluissa keskityttiin paljolti yleisiin määritelmiin “eettisyys on pyrkimystä yhteiseen hyvään”, “eettisyyttä on myös huolehtiminen siitä, miten keskustelemme toisillemme”, “eettisyys on kokonaisvaltaista, aina läsnä”.  Eettisyyden pilkkominen varsinaisiin tekoihin osoittautui hankalaksi. Monet ryhmistä antoivat neuvoja eettiseen pohdintaan. Mielenkiintoista ja tarpeellista olisi pohtia, miten eettisyyttä ja siihen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja –tekoja voidaan tehdä näkyväksi ja opettaa?

Vuorovaikutus synnyttää työpahoinvointia?

Työhyvinvointi on noussut viime vuosina organisaatioissa tärkeäksi kehitysalueeksi. Osallistujat pääsivätkin keskustelemaan työhyvinvoinnin kääntöpuolesta työpahoinvoinnista ja sen suhteesta vuorovaikutukseen.

“Työkulttuurin pitää tukea yksilöitä toimimaan vuorovaikutuksessa.”

Viestinnän asiantuntijoille tuntui olevan selvää se, mikä merkitys yksilöiden vuorovaikutusosaamisella, vuorovaikutussuhteiden laadulla, tiimityöllä, organisaatioviestinnällä ja johtamisella on työyhteisön hyvin- tai pahoinvointiin. Osaammeko kuitenkaan tuoda riittävästi julki vuorovaikutusta ja sen laatua työhyvinvoinnin tekijänä?

“Miten organisaatiossa puututaan työhyvinvointiin tai pahoinvointiin?”

Keskusteluissa työpahoinvoinnin lähteiksi nähtiin kiusaaminen, huonosti hoidetut ristiriitatilanteet, toimimattomat vuorovaikutussuhteet, huono johtaminen ja tiedon kulku, kiire sekä jatkuva saatavilla oleminen. Mihin organisaatioiden sitten kannattaa panostaa halutessaan kehittää vuorovaikutusta koko organisaatiossa?

“Erilaiset odotukset työyhteisön vuorovaikutuksesta voisi puhua auki.”

Työyhteisön vuorovaikutuksen metakeskustelulle nähtiin tarve pienryhmien keskusteluissa. Metataidot ovat olennainen osa vuorovaikutusosaamista. Organisaatioihin tarvitaan lisää keskustelusta siitä, miten, mistä, milloin ja ketkä keskustelevat. Yhteisten merkitysten luominen edellyttää keskustelua siitä, miten keskustellaan. Tätä keskustelua tulisi käydä kaikkialla organisaatiossa, koska “työyhteisön kaikki jäsenet rakentavat hyvinvoivaa työyhteisöä”.

Mitä opimme teemapäivän keskusteluista?

Keskusteluja seuratessamme ja vastauksia jälkeenpäin selatessamme käsitimme muutaman asian:

  1. Keskustelu puheviestinnän/viestinnän alan suurista kysymyksistä synnyttää näkemyksiä, mielipiteitä ja tunteita, myös meissä asiantuntijoissa. Maailma ei ole valmis.
  2. Keskustelut samankin alan asiantuntijoiden kanssa lähtevät usein liikkeelle hyvin erilaisista näkökulmista. Saatamme olettaa, että muut kokevat ja tietävät asiat samalla tavalla kuin me itse.
  3. Tarvitaan keskustelua, jossa syntyy synergiaa: yhteinen tietomme voi olla enemmän kuin osiensa summa. Asiantuntijoiden pitäisi aidosti kuunnella toisiaan ja löytää yhteyksiä ja ymmärrystä, myös eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
  4. Kollegiaalisen keskustelun jatkuessa tarvitaan tutkimusta käsitellyistä aiheista ja niiden nostamista muuhunkin kuin puheviestijöiden kahvipöytäkeskusteluun.
  5. Tarvitaan yhteisiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, miten tuotettua tietoa opetetaan esimerkiksi korkeakouluissa.

 

Eeva Kaarne

Eeva Kaarne

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopisto

 

Riikka Järvelä

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopisto

KOKEMUSASIANTUNTIJA TARVITSEE VIESTINTÄ- JA VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA

Posted on by 0 comment

Kokemusasiantuntijuudelle on tänä päivänä kysyntää. Kokemusasiantuntijoita hyödynnetään vapaaehtoisina tai palkallisina työntekijöinä lähes kaikissa elämään kuuluvissa haasteissa – oli kyseessä mielenterveyden häiriöt kuten masennus tai anoreksia, päihde- tai peliriippuvuus, elimelliset sairaudet, haasteelliset elämäntilanteet kuten avioero, maahanmuutto, parisuhdeväkivalta tai vankilasta paluu. Kokemusasiantuntijoita käyttävät esimerkiksi monet kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveystoimen yksiköt, oppilaitokset, potilasjärjestöt ja media. Kokemusasiantuntijoiden tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, joista keskeisimpiä lienevät: kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kokemusasiantuntijuus on viestinnällisesti vaativa tehtävä

Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan yleisimmin henkilöä, jolla on oman tai läheisen kokemuksen kautta karttunutta tietoa sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta (esim. Jones, 2018). Kuka tahansa sairauden tai haastavan elämäntilanteen kokenut henkilö ei kuitenkaan ole kokemusasiantuntija, vaan asiantuntijalta edellytetään tehtävään suunnattua koulutusta, jossa hän muodostaa reflektion kautta omasta kokemuksestaan kerrottavan tarinan sekä valmistautuu kokemusasiantuntijan työhön liittyviin tehtäviin (esim. Hietala & Rissanen, 2015). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen Kokemusasiantuntijuus Suomessa -selvityksen (2019, 27) mukaan kokemusasiantuntijan tehtäviä olivat muun muassa

    • omasta kokemuksesta kertominen erilaisissa viestintätilanteissa (seminaareissa, koulutustilaisuuksissa kokemuksen kannalta relevanteille ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville, kuten sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille)
    • palvelujen yhteiskehittäminen erilaisissa ryhmissä sekä kehittämishankkeisiin ja työryhmiin osallistuminen
    • vertaistukityö ja vertaisryhmien ohjaaminen
    • ammattilaisten rinnalla työparina toimiminen
    • palveluiden arviointitehtävät, vertaisarviointi
    • luottamustehtävät erilaisissa johto-, ohjaus- ja työryhmissä
    • viestintä- ja edustustehtävät (lehtiartikkelit, kannanotot, koulutusvideot, osallistuminen tapahtumiin)
    • aineiston kerääminen (esim. fokusryhmähaastattelujen toteuttaminen) tutkimusten tekemistä varten

 

Viestinnän alan asiantuntijoiden silmin arvioituna yllä kuvatut tehtävät edellyttävät laajaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista. Tämä todetaan myös THL:n selvityksessä (2019, 42), jossa kokemusasiantuntijoilta kuvataan vaadittavan hyvää kirjoitustaitoa, viestintätaitoja, luennointiosaamista, vertaistoimintaa ja ryhmätyönosaamista, työparitaitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja vaikka vaatimukset toki vaihtelevat tehtävän mukaan. Jos tarvittavaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista jäsennetään yksityiskohtaisemmin, siitä on tunnistettavissa muun muassa kyky ohjata vuorovaikutusta, taito antaa, tulkita ja hyödyntää palautetta, kyky ottaa puheeksi hankaliakin aiheita, taito esiintyä erilaisissa konteksteissa sekä taito toimia jäsenenä monialaisissa yhteistyötiimeissä.Lisäksi viestintäkoulutus on tärkeää myös oman ja vertaisten kokemustiedon jäsentämisessä. THL:n selvityksessäkin (2019, 11) todetaan, että kokemusasiantuntijuuteen kuuluu oman kokemuksen valjastaminen voimavaraksi muiden opastamiseksi, kouluttamiseksi ja tukemiseksi. Jotta näin tapahtuisi, tarvitaan ymmärrystä siitä, miten kokemukset eivät ole vain ihmisten omien kognitiivisten prosessien tuotoksia, vaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvia merkityksiä ja tulkintoja. Täten kokemuksista on tärkeää tarkastella myös sitä, millä tavalla lähipiiri, toiset vertaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet mukana niiden muodostumisessa. Ja miten erilainen tulkinta kuvatuista tapahtumista voi syntyä, jos tarinan kertoisi kokemusasiantuntijan sijaan esimerkiksi lähiomainen.

 

Viestintäkoulutuksen nykytila ja tulevaisuus

Tarvittava viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen on laaja-alaista, mutta sen kehittämiseen käytettävä aika on ollut koulutuksissa toistaiseksi varsin vaihtelevaa ja yleisesti niukkaa. THL:n selvityksen (2019) mukaan kokemusasiantuntijakoulutusten kesto kokonaisuudessaan on vaihdellut neljän tunnin seminaarista aina 180 tuntiin. Osa koulutuksista on ollut kestoltaan yli kahdeksan kuukautta, mutta lyhyimmillään koulutus on voinut olla yhden päivän pituinen. Yleisimmät sisältöteemat ovat olleet oman tarinan työstäminen, vuorovaikutuskoulutus ja esiintymis- ja kokemusasiantuntijana olemisen harjoittelu. Viestintäkoulutukseen on koulutuksissa käytetty useimmiten 1–3 tuntia ja esiintymisen harjoitteluun hieman enemmän, keskimäärin 6 tuntia. Joihinkin koulutuksiin on saattanut kuulua myös ryhmätoimintaan liittyvää sisältöä. Koska on ilmeistä, että kokemusasiantuntijuuden koulutukselle ei vielä ole kansallisesti harmonisoituja koulutusstandardeja, tämä ymmärrettävästi herättää myös kysymyksen siitä, mitä oikeastaan on kokemusosaamisessa tarvittava ja arvostettava asiantuntijuus – tai vähintäänkin vaadittava asiantuntijuus? Ja kuka sen määrittelee?

Kokemusasiantuntijana toimivat ovat itse toivoneet selkeää koulutusta, joka erottaa heidät muista samankaltaisten kokemusten läpikäyneistä ja antaa hyvät valmiudet tehtävässä toimimiseen (esim. Jones, 2018). Tätä on peräänkuulutettu myös kokemusasiantuntijuudesta käytävässä yleisessä keskustelussa. Tulevaisuudessa koulutusta tullaan todennäköisesti yhtenäistämään sekä laajuuden että sisältöjen suhteen. Vuoden 2019 alusta kokemusasiantuntijana ja vertaisena toimiminen on jo hyväksytty Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon valinnaiseksi osaksi. Kokemusasiantuntijuuskoulutusta yhtenäistettäessä on viimeistään nyt herättävä siihen, että koulutuksessa tulisi olla merkittävä rooli myös viestinnän asiantuntijoilla. Kokemustieto on arvokasta, ja sen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen edellyttää hyvää viestintäosaamista, jota voidaan edistää tutkittuun tietoon perustuvalla laadukkaalla viestintäkoulutuksella. Parhaimmillaan viestintäkoulutus antaa asiantuntijoille hyvät edellytykset toimia tehtävässään palveluiden kehittäjinä, ihmisten ymmärryksen lisääjinä sekä toivon antajina muille saman kokeneille. Viestintäkoulutuksen tarjoaminen on myös kokemusasiantuntijakoulutusta järjestäville tahoille erinomainen mahdollisuus osoittaa kokemukseen perustuvan asiantuntijuuden arvostusta sekä edistää sen monipuolista hyödyntämistä terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä.

Maija Gerlander

Maija Gerlander, FT

Yliopistonopettaja

Jyväskylän yliopisto

Maija Peltola

Maija Peltola, FM

Väitöskirjatutkija

Tampereen yliopisto

Kirjallisuus

Alkoholisti, maahanmuuttaja, raiskattu ja perheeseensä väsynyt – kokemusasiantuntija maksaa osaamisestaan kovan hinnan. Yle. Julkaistu 25.9.2018. Viitattu 3.11.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10403431

Hietala, O. & Rissanen, P. 2015. Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kuntoutussäätiö ja Mielenterveyden keskusliitto. Helsinki: Unigrafia. https://kuntoutussaatio.fi/files/1944/kokemusasiantuntija-opas.pdf

Hirschovits-Gerz, T., Sihvo, S., Karjalainen, J. & Nurmela, A. 2019. Kokemusasiantuntijuus Suomessa: Selvitys kokemusasiantuntijakoulutuksen ja -toiminnan käytännöistä. THL:n Työpaperi nro 17. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-354-0

Jones, M. 2018. Kokemustiedon määritykset ja käyttö julkisen terveydenhuollon kontekstissa. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.), Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 169–190.

KESKIRASKAS KESKISORMI JA VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN PALAUTETILANTEISSA

Posted on by 0 comment

Pysähdy hetkeksi miettimään jotain työelämäsi palautetilannetta, johon olet lähiaikoina päässyt tai ehkä ajautunut. Millainen tilanne oli? Miksi tilanne oli palautetilanne? Tunnistitko tilanteen palautetilanteeksi jo sen aikana? Keitä siinä oli läsnä? Miksi tilanteessa annettiin palautetta? Millainen rooli sinulla oli? Entä miten vuorovaikutusosaaminen näkyi tilanteessa?

Työelämän tiimellyksessä vertaiselle annettu palaute on usein nopeaa, suunnittelematonta ja kumpuaa hetkestä. Emme edes välttämättä huomaa antavamme tai saavamme palautetta. Toisaalta palaute voi olla myös suunnitelmallista ja pohjata vankkaan teoriatietoon vaikkapa vertaisarvoinnin kontekstissa. Joskus palaute on pitkään hautunut työyhteisössä, ja jonkin laukaisevan tekijän tuloksena se tulee esille.

Erilaiset yhteisöt rakentavat omat norminsa palautteenannolle: Palaute voi olla suoraa tai epäsuoraa, ja sitä voidaan pehmentää erilaisin keinoin huumorista hymynaamoihin. Myös palautepuheen persoonamuoto voi vaihdella minä-muodosta passiiviin, ja lisäksi palautteen yksityisyys ja vaikkapa palautetilanteen paikka vaihtelevat eri työpaikoilla ja yhteisöissä.

Sormet ja vuorovaikutusosaaminen

Puheviestinnän peruskursseilla ohjaamme usein opiskelijamme tuijottamaan kättään. Vuorovaikutusosaamisen käsimalli havainnollistaa opiskelijalle vuorovaikutusosaamisen osa-alueita. Mallin ovat kehittäneet jyväskyläläiset kielikeskuskollegamme Hämäläinen ja Lukkari (2017) Isotaluksen & Rajalahden (2017) ja Spizbergin (2013) pohjalta. Käsimallissa peukalo kuvaa tietoa, etusormi taitoa, keskisormi asennetta, nimetön motivaatiota ja pikkusormi etiikkaa vuorovaikutusosaamisen osa-alueina. Mallin avulla konkretisoidaan, kuinka omaa ja toisen vuorovaikutusosaamista voi pilkkoa osiin. Se auttaa myös analysoimaan ja tulemaan tietoiseksi vuorovaikutusosaamiseen liittyvistä ilmiöistä ja toiminnasta; sormet havainnollistavat asiaa konkreettisesti. Vaikka korkeakoulukontekstissa malli saattaa joskus tuntua opiskelijoista aluksi vähän yksinkertaiselta tai lapselliselta, se on helppo muistaa: asenne keskisormessa, motivaatio sormussormessa, pikkurilli vähän pieni, mutta tärkeä, pihtiotteessa tieto ja taito.

Vaikka viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoina olemme vuorovaikutusosaamisen kanssa myös metatasolla tekemisissä päivittäin, emme välttämättä pysähdy itsemme ja oman toimintamme ja sen vaikutusten äärelle kovinkaan usein. Tuijotetaan siis mekin hetki kättämme ja palautetaan samalla mieleen palautetilanne, jota äsken ajattelimme:

Keskiraskas keskisormi, asennesormi

Millä asenteella toimit palautetilanteessa? Ovatko palautetilanteet sinulle pakollisia pahoja, vai haluatko vältellä niitä viimeiseen asti hyödyttöminä ja ehkäpä jopa haitallisina? Millaisia asenteita sinulla oli osallistujia kohtaan, asiaa kohtaan, tilannetta kohtaan, työpaikkaa kohtaan, toimintatapoja- ja malleja kohtaan, entä millaisia kulttuurisia odotuksia tuot palautetilanteeseen? Miten palautetilanteen osallistujien asenteet tai menneet asenteet vaikuttivat toimintaasi tai ajatteluusi?

Timantinsäihkeinen nimetön, motivaatiosormi

Mihin palautetilanteeseen osallistuvien motivaatio kohdentui? Olitko motivoitunut säilyttämään ja pitämään yllä ihmissuhteita vai oliko asia sinulle hyvin tärkeä? Miten motivaation kohde vaikutti toimintaasi? Miten siedät ihmisiä, joita motivoivat erilaiset, ehkä sinusta toisarvoiset asiat? Onko porukassasi niin, että motivoitunut työyhteisön kehittäjä väsyttää kaikki jo pelkästään palautteen määrällä? Millainen motivaatio yhteisölläsi on antaa ja saada palautetta ja osallistua palautetilanteisiin?

Pikkiriikkinen pikkurilli, etiikkasormi

Millaisia eettisiä valintoja teit tilanteessa? Entä miten muut toimivat? Oliko tilanteessa jaettu ymmärrys niistä eettisistä säännöistä ja normeista, joiden mukaan toimittiin? Miten kielenkäyttöön liittyvät valinnat vaikuttivat tilanteeseen? Miten suhtauduit omaan vastuuseesi tilanteen sujumisesta?

Itsevarma peukalo, tietosormi

Millaista tietoa koit omaavasi käsiteltävistä asioista, vuorovaikutuksesta, palautteenannosta, toisen ihmisen taustoista, kulttuurisista palautteenannon normeista? Miten tietosi tai tietämättömyytesi vaikutti palautetilanteeseen? Estikö vai tukiko oletettu asiantuntemuksesi sinua kuuntelemasta muita?

Osoittava etusormi, taitosormi

Millaista palauteosaamista sinulla on? Missä olivat vahvuutesi palautetilanteessa? Miten osoitit näitä vahvuuksia toiminnassasi? Miten osoitit kuunteluosaamistasi? Oliko sinulle tärkeintä osata eniten ja osoittaa se muille?

Omaan käden tarkasteleminen ja näin oman vuorovaikutusosaamisen tiedostaminen palautetilanteissa voi auttaa ymmärtämään omaa käytöstä. Se voi myös lisätä ymmärrystä omista reaktioista toisten toimintaan ja viestintään. Oman käden lisäksi palautetilanteissa on läsnä monta muuta kättä ja ihmistä. Me odotamme erilaisia asioita palautetilanteilta. Siksi itsetuntemuksen lisäksi palautteen normeista olisikin hyvä puhua ääneen varsinkin uusissa muodostuvissa ryhmissä. Jos normeista ei puhuta ääneen, tapahtuu normiutumista siitä huolimatta. Usein tulemmekin tietoisiksi normeista vasta kun joku rikkoo niitä.

Olet itseasiassa ollut eräänlaisessa palautetilanteessa tätä blogia lukiessasi. Millaista palautetta annoit itsellesi? Muistitko positiivisen puolen? Itsearviointiin perustuvat palautetilanteet tuntuvat usein kääntyvän itseruoskinnaksi. Yksi palauteosaamisen puoli onkin armollisuus itseä ja toisia kohtaan. Ehkä sen voisi käsitteenä löytää jokaisesta esittelemämme mallin sormesta: se on toimintaa, tietoa, motivaatiota, asennetta ja etiikkaa.

Pimenevän marraskuun aluksi haluammekin kysyä, miten käsistämme ei näkyisi muille tai itsellemme vain pystyssä oleva keskisormi.

Riikka Järvelä

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopiston kielikeskus

Johanna Järvelin-Suomela (2)

Johanna Järvelin-Suomela

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopiston kielikeskus

 

 

 

Lähteet

Hämäläinen, H. & Lukkari, T. (2017) Käsimallin alkuperäisidea, painamaton lähde.

Isotalus, P. & Rajalahti, H. (2017) Vuorovaikutus johtajan työssä. Helsinki: Alma talent.

Spiztberg, B.H. (2013). (Re)Introducing communication competence to the health professions. Journal of Public Health Research 2013; vol. 2:e 23.

Floating Social Media Icons by Acurax Wordpress Designers