Blogitrilogian kolmas osa etäopetuksesta – aivomyrskystä uuteen normaaliin

Posted on by 2 comments

Kahdessa edellisessä ProBlogissa on käsitelty puheviestinnän verkko- ja etäopetusta. Lotta Kokkonen ja Jonna Koponen toivoivatkin edellisessä blogissa omakohtaisten kokemusten jakamista ja tähän toiveeseen tartuin. Kirjoitan Tampereen yliopiston Kielikeskuksen puheviestinnän opettajana kokemuksista ja havainnoista, joita olen etäopetuksesta viimeisten viikkojen aikana tehnyt.

Puheviestinnän opetus siirtyi etäopetettavaksi nopealla sykkeellä koronatilanteesta johtuen myös meillä Tampereen yliopistossa. Opettajalle, jonka opetus pohjautuu dialogisuuteen ja kasvokkain kohtaamiseen, ajatus etäopetuksesta aiheutti aluksi rajun aivomyrskyn, epätoivon ja ahdistuksen. Eniten riepoiteltavaksi joutui oma asenteeni puheviestinnän opettamisesta teknologiavälitteisesti.

Janne Niinivaara kirjoitti ProBlogissa opettajien oppimis- ja vuorovaikutuskäsityksistä verkko-opetuksessa. On helppo tunnistaa tekstiä lukiessa omia käsityksiään. Niinivaara kirjoitti, ettei etäopetus ole luokkahuoneopetuksen tuomista verkkoon. Sitä se ei todellakaan ole. Nimenomaan verkkopedagogiikan ymmärtäminen ja opetuksen suunnitteleminen on ollut itselle suurin oppimisen kohde. Asiasta on tehty tutkimusta, kirjoitettu oppaita ja vinkkilistoja, mutta omalle kohdalle, kuten varmasti monelle muullekin opettajalle, etäopetukseen siirtyminen tuli eteen niin nopeasti, ettei asiaa ehtinyt kunnolla opiskella. Oli kokeiltava onnistumisen ja erehtymisen kautta. Onneksi kaikkia kokeiluja ei tarvinnut itse tehdä. Apuna olivat ihanat kollegat, joiden kanssa harjoittelimme tekniikkaa ja jaoimme hyviä ja huonoja kokemuksia.

Etäopetusta suunnitellessani pohdin jatkuvasti, miten käyttää yhteinen aika mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti? Kun oppimistavoite on selkeä, miten sinne verkko-opetuksessa kannattaa edetä? Mitä menetelmiä ja sovelluksia kannattaa milloinkin käyttää? Näiden pohdintojeni kanssa tuskin olen yksin, vaan moni meistä, jotka opettivat ensimmäistä kertaa etänä, miettivät samoja asioita.

Kokoan tähän seuraavaksi muutaman huomion, jonka tein etäopetuksen aikana.

1. Kasvokkain ehtii samassa ajassa enemmän kuin etänä

Ensimmäisen etäopetustapaamisen jälkeen huomasin, että kaikkeen menee enemmän aikaan teknologiavälitteisesti kuin kasvokkain. Keskustelut vievät enemmän aikaa, tekniikan kanssa on paikoitellen haasteita ja kaikenlaista säätämistä on paljon.

Etäopetukseen tuntuu pätevän periaate “vähemmän on enemmän”. Yhtä opetuskertaa ei kannata pumpata täyteen asioita. Mietin tarkkaan, mitä opiskelija opiskelee etukäteen itsenäisesti ja mihin panostamme yhteisissä tapaamisissa. Itsenäisesti opiskeltujen asioiden soveltaminen, harjoitteleminen ja syventäminen kannattaa tehdä etäopetustapaamisissa. Käänteinen oppiminen (flipped learning) sopii erinomaisesti etäopetukseen. (ks. Koponen 2019)

Hyvä suunnittelu ja sopiva määrä taukoja tekee etäopetussessioista toimivia. Taukojen ei tarvitse olla kovin pitkiä, mutta niitä on hyvä olla riittävästi. Ohjeistin opiskelijoita, että jokainen poistuu näytön äärestä tauon ajaksi, liikkuu ja tekee jotain muuta kuin tuijottaa ruutua. Teknologiavälitteisesti kuunteleminen vaatii erityistä keskittymistä ja sitä auttaa se, että antaa aivojen välillä levätä jossain muualla kuin ruudun ääressä.

2. Yhteinen työskentelytila verkossa

Muutaman opetuskerran jälkeen huomasin kaipaavani alustaa, johon voisin rakentaa näkyville koko opetuskerran ja josta löytyisi kaikki etäopetuksessa tarvitsemani yhteistyötä edistävät ja mahdollistavat sovellukset (kyselyt, äänestykset, tehtävänannot, kysymykset ja vastaukset, videot ja esitysmateriaali). Zoom on hyvä vuorovaikutuskanava etäopetukseen, mutta varsinainen yhteistyöalusta ei se (tai Teams) ole. Jos haluaa näyttää havaintomateriaaliksi rakennettua esitystä, täytyy jakaa oma näyttö. Chatin kautta opiskelijoille voi jakaa linkit eri yhteistyösovelluksiin kuten Padletiin, Mentimeteriin tai Flingaan sekä tehtävänannot Zoomin breakout roomsien pienryhmäkeskusteluihin. Tämä kaikki on kuitenkin kökköä ja aikaa vievää säätämistä. Välillä koin olevani kuin lennonjohtaja, joka yrittää pitää kaikki koneet ilmassa. On hirvittävä määrä asioista muistettavana ja hallittavana.

Kokeilin markkinointitarkoitukseen järjestetyssä etäfasilitointikoulutuksessa erään kaupallisen toimijan kehittämään yhteistyöalustaa, joka on suunniteltu suurtenkin ryhmien fasilitointiin ja koulutukseen. Tällöin opettajalta/kouluttajalta/fasilitoijalta ei vaadita kaikkien eri härpäkkeiden hallintaa, näytön ja linkkien jakamista ja eri nettisivuilta ja sovelluksista toiseen hyppimistä, vaan koko opetuskerran (ja miksei koko kurssinkin) saa suunniteltua yhteen paikkaan. Yhden osallistujille jaettavan linkin takaa löytyy verkkosivu, josta jokainen näkee päivän kulun, toiset osallistujat, tehtävät, kyselyt, videot, esitykset yms. Ja mikä parasta, kaikki keskustelut, ideat ja oivallukset, joita osallistujat sinne kirjoittavat jäävät sivustolle talteen. Näin niihin voi palata myöhemminkin.

Toivon, että saamme myös yliopistolle tällaisen alustan käyttöön. Moni yksittäinen, hyvä yhteistyösovellus on ilmainen tiettyyn pisteeseen asti. Tuskin yksikään opettaja on valmis maksamaan omasta pussistaan näiden sovellusten laajamittaisesta käytöstä.  Jos etäopetukseen halutaan panostaa, tarkoittaa se kunnon opetustilaa myös verkossa. Moodle ei tähän riitä.

3. Toimintatavoista sopiminen

Etuna omassa etäopetuksessani oli se, että olimme tavanneet opiskelijoiden kanssa kasvokkain ja he olivat jo jonkin verran tutustuneet toisiinsa. Vaikka toimintatavoista oli kurssilla jo sovittu, sovimme lisäksi teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen toimintatavat. Näin kaikille olisi selvää, miten etäopetustapaamisessa otetaan puheenvuoro, kuunnellaan, käytetään chatia tai toimitaan teknisissä ongelmatilanteissa. Päätimme, että pidämme lähtökohtaisesti videokuvan päällä. Läsnäolon tunteen, kuuntelemisen ja keskustelun seuraamisen ja siihen osallistumisen näkökulmista ratkaisu oli hyvä.

4. Hiljaisuuden sietäminen

Epävarmuutta aiheutti itselleni hiljaisuus ja nonverbaalisen palautteen vähäisyys, joita oli pakko opetella sietämään. Puheenvuoron ottaminen teknologiavälitteisesti on erilaista kuin kasvokkain ja hiljaisia hetkiä syntyy. Monella opiskelijalla voi olla kynnys osallistua koko ryhmän keskusteluun ja näytön taakse on helppo piiloutua.

Kasvokkaisopetuksessa opiskelijoiden aktivoiminen tuntuu helpommalta kuin etänä. Jos jokin kysymys ei saa ketään kommentoimaan, on helppo jakaa ryhmä keskustelua varten pareiksi tai pienryhmiksi ja koota lopuksi ajatukset. Teknologiavälitteisesti tämä vie enemmän aikaa ja on spontaanisti tehtynä kömpelömpää. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa usein taklaamaan tämänkin haasteen: mietin valmiiksi, mitkä keskustelut käydään pienryhmissä ja miten vastaukset lopuksi kootaan.

5. Opetuksen seuraamisen tekeminen helpoksi ja kiinnostavaksi

Kun opiskelijoiden huomio on pääosin näytössä, halusin panostaa kauniisiin ja kiinnostaviin dioihin. Powerpointin vääntäminen kyllästytti. Siispä kokeilin Canvaa. Sillä saa suhteellisen pienellä opettelulla kaunista jälkeä aikaiseksi. Canvailuni lähti välillä lapasesta ja huomasin toimivani oman elämäni graafikkona. Muutin mm. tehtävänantoja vanhoista mustavalkoisista Word-tiedostoista värikkäiksi, helppolukuisiksi ja visuaalisesti kiinnostaviksi.

Sain opiskelijoilta palautetta, että esimerkiksi Zoomin pienryhmissä on helpompi keskustella, kun keskustelua ohjaavat valmiit kysymykset tai runko. Vaikka opettajan saa paikalle kutsumalla, on silti sujuvampaa, että asiat on kirjoitettu kaikille näkyville esimerkiksi chatiin ja päästään kiinni nopeasti itse tehtävään.

Etänä väärinkäsityksiä on hankalampaa selvitellä kuin kasvokkain. Siksi yksinkertaiset ohjeet sanottuna ja kirjoitettuna, ohjeiden toisto sekä ymmärryksen varmistaminen kysymällä toimivat. Panostin yksinkertaisuuteen ja selkeyteen ohjeistuksissani, jotta opiskelijoiden on helppo keskittyä tehtävään.

6. Huomio relationaaliseen viestintään

Tein tietoisen valinnan, että jokaisen kurssitapaamisen alun käytän kuulumisten kysymiseen ja rentoon jutusteluun. Alun keskustelukierroksella tarkistin myös tekniikan toimivuuden mikkien ja kameroiden osalta ja kuulumiskierros viritti yhteisen tekemisen äärelle.

Alkukierros toimi kuin salaa myös supportiivisena tuokiona. Moni pystyi  samaistumaan toisten tunnelmiin, epävarmuuteen ja huoleen. Ja toisaalta pääsimme iloitsemaan hyvistäkin uutisista. Väitän näiden keskustelujen myös lohduttaneen, kannustaneen ja vahvistaneen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kysyin viimeisellä kerralla opiskelijoilta, mikä jäi kurssista päällimmäisenä mieleen? Padlettiin tuli monta vastausta, jossa nostettiin juuri tämä alkukierros esille. “Aloitukset parhaita, antoi läsnöolon tunteen.” “Videotapaamisten alussa käydyt fiiliskeskustelut.”

Kasvokkaisessa opetuksessa opiskelijoiden keskinäinen relationaalinen vuorovaikutus on helpompaa ja spontaanimpaa kuin teknologian välityksellä. Luentotauoilla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin kahvikuppi kädessä. Etänä spontaania jutustelua ei juuri opiskelijoiden välillä synny, ainakaan ryhmissä, joissa opiskelijat eivät tunne toisiaan kovin hyvin.

Pohdin, miten kevennän etäsessioita ja tuon mukaan suhdetason viestintää alkukierroksen lisäksi? Kasvokkaisissa opetustilanteissa esimerkiksi huumori syntyy usein jaetuissa hetkissä tilannesidonnaisesti. Näin etänä päädyin kertomaan omakohtaisia tarinoita humoristiseen sävyyn ja huolehdin siitä, että itse rakennan positiivista ilmapiiriä ryhmään.  Pyrin inhimilliseen ja sallivaan tunnelmaan, jotta kynnys osallistua keskusteluihin, tehtäviin ja harjoituksiin muodostuisi opiskelijoille mahdollisimman matalaksi.

Lopuksi

Vaikka olen huomannut innostuvani etäopetuksen kehittämisestä ja se alkaa tuntua uudelta normaalilta, tunnustan silti kaipaavani kasvokkaista kohtaamista opiskelijoiden kanssa. Sitä odottavaa tunnelmaa ennen opetuksen alkua, opiskelijoiden iloa ja puheensorinaa sekä tussitaulua, johon saan vanhalla kaunokirjoituksellani raapustettua tehtävänannot, ideat ja keskustelujen yhteenvedot näkyville.

Eeva Kaarne
Puheviestinnän yliopisto-opettaja
Tampereen yliopisto

opinsauna

Kirjoittajan perhe- ja etätyöelämän yhteensovittaminen etäkoululaisten kanssa eskaloitui siihen, että hän rakensi etätyötilat saunaan. Opinsaunasta käsin on löylytetty kolme Asiantuntijan puheviestintä ja vuorovaikutus -kurssillista opiskelijoita Zoomin välityksellä neljän viikon ajan. 

 

 

Lähteet

Kokkonen, L. & Koponen, J. 2020. Vuorovaikutusosaamisen etäopetus – kokemuksia kentältä. ProBlogi-kirjoitus: http://prologos.fi/vuorovaikutusosaamisen-etaopetus-kokemuksia-kentalta/

Koponen, J. (2019). The flipped classroom approach for teaching cross-cultural communication to millenials. Journal of Teaching in International Business, 30(2), 102-124.

Niinivaara, J. (2020). Verkko-opetus haastaa näkökulmien tuuletukseen. ProBlogi-kirjoitus:  http://prologos.fi/verkko-opetus-haastaa-nakokulmien-tuulettamiseen/

2 comments on “Blogitrilogian kolmas osa etäopetuksesta – aivomyrskystä uuteen normaaliin

  1. Kiitos Eeva kokemusten jakamisesta! Itse lopetin juuri neljän kerran (2t+2t+1t+1t)etävalmennuksen eräälle yritykselle. Huomasin saman, että aluksi on jutusteltava niitä näitä, kun odottelee ihmisiä linjalle. Lisäksi kuulumiset ja fiilikset on todellakin kysyttävä. Muutenkin kysymyksiä pitää olla runsaasti, että syntyy vuorovaikutusta. Erikoista on, että yrityksissä ihmiset ovat tottuneet kuvattomiin palavereihin, eivätkä mielellään suostu jakamaan kuvaansa. Syyksi kerrotaan, että kuva vie “niin paljon kaistaa”. Minä kyllä olen aina ruttunaamoineni näkyvillä.(Tämän toteutin Teamsissa)

    Minulla on myös yksilövalmennettava, jonka kanssa jaamme työpöytämme. Lähetän hänelle valmiita tehtäviä helpoilla pohjilla, jotka hän täyttää joko ennakkoon tai itse session aikana, vieläpä käsin. Kaikki tämä tapahtuu Webexissä. Kyseinen herra on jo ottanut minulta 25 tuntia. Viimeiset viisi nettivalmennuksina. Nyt hän on tilannut täksi kevääksi viisi ja syksyksi viisi kertaa. Aiheena on suomen kieli(myös kielioppi)ja kirjallinen viestintä eri kanavissa. Tässä tapauksessa nettivalmennuksemme ei ole mitenkään poikennut kasvokkain valmennuksesta.

    Olisi mukava vaihtaa kokemuksia ja pohtia pedagogisia keinoja yhdessä teidän nuorempien kollegoiden kanssa. Iloista ja koronavapaata vappua kaikille!

  2. Kiitos myös kokemustesi jakamisesta Marsa! Tuo videokuvan käyttö/käyttämättä jättäminen on mielenkiintoinen asia. Itseä ujostutti hirmuisesti ennen korona-aikaa näyttää itsestäni videokuvaa etäkokouksissa, mutta nyt tämä jatkuva zoomailu on tehnyt sen, että video on automaattisesti päällä.

    Ihan totta myös tuo, mitä kirjoitit kysymisestä. Toivottavasti tapaamme joko kasvokkain tai etänä syksyn Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä 18.-19.9. ja pääsemme vaihtamaan lisää kokemuksia kaikista havainnoista ja oppimistamme asioista etäopetuksesta/-koulutuksesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Social Media Icons Powered by Acurax Social Profile Design Experts