Category Archives: 2019

”Vihreää valoa kuuntelemiselle”

Posted on by 0 comment

Kuunteleminen on ilmiönä tuttu, mutta käsitteenä se esitellään usein tarkemmin määrittelemättä [1]. Aiemmasta poiketen olen tänä syksynä aloittanut puheviestinnän kurssini kuuntelemisen teemoilla; määrittelyllä, vaiheilla ja tavoitteilla. Kuunteleminen on toki aina ollut tärkeä osa opetustani, mutta nyt se on ajallisestikin saanut aiempaa enemmän painoarvoa. Koronalla on ollut vaikutuksensa. Kuuntelemisen (tai sen puuttumisen) ja kuuntelemisesta viestimisen merkitys erityisesti etäyhteyksissä on korostunut. Suurimpana vaikuttimena näen kuitenkin työskentelyni usean vuoden ajan osana mielenterveysjärjestöjen verkostoa.

Lauantaina 10.10. vietettiin vuosittaista Maailman mielenterveyspäivää. Päivän vieton käynnisti Mielenterveyden maailmanliitto (World Federation for Mental Health) jo vuonna 1992. Suomessa MIELI Suomen Mielenterveys ry vastaa kampanjoinnista ja pitää yllä keskustelua mielen hyvinvoinnista. On ilahduttavaa, että tänä vuonna Maailman mielenterveyspäivän kampanja ”Vihreää valoa kuuntelemiselle” on keskittynyt kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemisen tärkeyteen. Viestinnän ja vuorovaikutuksen ammattilaisille ja asiantuntijoille kuuntelemisen tärkeys ja merkitys on selvää. Kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista, ja sen myönteinen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on kiistaton.

Otin vastaan mieluisan haasteen liittyen Maailman mielenterveyspäivän kampanjointiin täällä Rovaniemellä. Paikalliset aktiiviset järjestöt olivat järjestämässä pop up -tapahtumaa kauppakeskuksen tyhjään liiketilaan. Yhtenä ohjelmanumerona oli kuuntelemisen pikakoulutus, joka oli tarkoitettu järjestöjen vapaaehtoisten lisäksi tavallisille kauppakeskuskävijöille. Ajatuksena oli kouluttaa niin sanottuja resurssikuuntelijoita: kuuntelijoita, jotka tapahtuman ajan olisivat valmiina tuottamaan kuulluksi tulemisen tunteen kenelle tahansa tapahtumaan osallistuvalle tai ohikulkijalle. Iso tavoite, mutta lupauduin suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä osiota.

ProBlogissakin on usein todettu, ettei vuorovaikutusosaaminen oikein taivu yksinkertaisiksi vinkkilistoiksi. Kuuntelun pikakoulutusta varten uskaltauduin kuitenkin jäsentämään omat kuunteluohjeeni seitsemän kohdan listaksi. 

Tapahtumaan räätälöimäni ohjeet kuunteluun jäsentyivät seuraavasti

  • Kuuntele itseäsi. ”Mitä tarvitsen tässä hetkessä, jotta itselläni on hyvä olla?”
    (Huolehdi omasta vireystilastasi ja tarpeistasi, kuten jano, nälkä, vessahätä… Keskittyminen on hankalaa, ellei tunne omaa oloaan mukavaksi.)

  • Keskity. ”Valitsen kuunnella sinua.”
    (Siirrä tietoisesti ”syrjään” muut ärsykkeet.)

  • Anna aikaa. Älä keskeytä. ”Minulla on aikaa. Olen tässä sinua varten.”
    (Hyväksy myös hiljaiset hetket.)

  • Osoita kiinnostusta. Osoita hyväksyntää. ”Olen kiinnostunut siitä, mitä kerrot minulle. Olet turvassa minun kanssani.”
    (Puhumme vapaasti silloin, kun koemme, että sanottavamme hyväksytään, emmekä pelkää toisen reaktioita. Kiinnitä huomiota myös sanattomaan viestintääsi. Pidä asentosi avoimena ja jalat maassa. Tunnista tapasi reagoida ilmeillä. Esimerkiksi silmien pyörittely voi olla voimakas kielteinen viesti. Keho voi ilmentää huolta, välinpitämättömyyttä, kiinnostusta tai kiinnostuksen puutetta riippumatta siitä, mitä suumme sanoo.)

  • Älä arvostele. Älä oleta. ”Tiedostan, että omat kokemukseni, asenteeni, ennakkoluuloni ja tietoni vaikuttavat kuuntelemiseeni, ja siihen minkälaisen merkityksen kuulemalleni annan.”
    (Ensivaikutelman muodostuminen toisesta on väistämätöntä, mutta taitava kuulija osaa muodostaa kuvaa uudestaan ja uudestaan kuulemansa ja havainnoimansa perusteella.)

  • Osoita, että olet kuunnellut. ”Kiitos, että kerroit.”
    (Viesti sanallisesti ja sanattomasti, että kuulet ja kuuntelet. Kysy, tarkenna tai toista tarvittaessa. Nyökkäile ja hymyile kun se tuntuu luontevalta. Sinulla ei tarvitse olla valmiita vastauksia, ohjeita tai neuvoja. ”Kiitos, että kerroit” riittää mainiosti.)

  • Ole luottamuksen arvoinen. ”Kertomasi jää meidän välillemme.”


Tapahtuman luonteen ja tarkoituksen vuoksi voisin nimetä yllä kuvatun kuuntelemisen ”empaattisaktiiviseksi”. Taustalla on Rogersin [2] jo vuonna 1957 terapeuttiseen keskusteluun kehittämä aktiivisen kuuntelun malli. Tavoitteena on empaattisuus, toisen asemaan asettuminen, auttaminen. Empaattisaktiivisessa kuuntelussa korostuvat turvallisuus ja hyväksyntä. Kuuntelun tilanteessa on tärkeä pyrkiä viestimään hyväksyntää niin verbaalisesti kuin nonverbaalisestikin. Ajoittain on tärkeää puhua kuultua viestiä ääneen ja palauttaa viesti näin takaisin lähettäjälleen tarkistettavaksi. Kuuntelija antaa kertojalle mahdollisuuden tarkentaa ja laajentaa viestiään ja samalla tarkistaa, ymmärsikö kuulemansa oikein.

Kuunneltavan roolista käsin on tärkeää huomioida, ettemme voi olettaa kenenkään ymmärtävän kertomaamme täysin niin kuin olemme sen itse ajatelleet ja kokeneet. Halusin tuoda tämän esiin myönteisessä valossa: kuinka arvokasta on saada kuulla toisten antamia merkityksiä omille kokemuksille. Kuunteleminen mahdollistaa sen, että ihminen ymmärtää myös itseään paremmin. Kun tulee kuulluksi, alkaa tunnistaa itsen monia puolia ja nähdä mahdollisuuden muutokseen. Ohjeet ja neuvot jäävät usein tarpeettomiksi, tärkeintä on saada ilmaista itseään jollekulle. Tällöin seurauksena on parhaassa tapauksessa helpottunut mieli.

Kiihtyvän koronatilanteen vuoksi Mielenterveyden päivän tapahtuma siirrettiin tulevaisuuteen. Blogitekstini tarkoitus on tuoda esiin yksi esimerkki mahdollisuudesta jakaa puheviestinnän asiantuntijuutta vähän erilaisessa kontekstissa. Tarkoituksenani ei ollut ideoida tutkimusta tai muotoilla tutkimuskysymyksiä. En kuitenkaan voi olla pohtimatta sitä, minkälaisia huomioita tapahtumassa kuulluksi tulleet olisivat tehneet kuuntelemisesta ja resurssikuuntelijasta. Olisiko näitä huomioita ollut mahdollista palauttaa käytyyn pikakoulutukseen ja siinä esiin nostettuihin seikkoihin?  Hätkähdyttävää on, että aktiivisen kuuntelun hyötyjä on dokumentoitu laajasti ammattiauttajien ja ammattiauttamisen yhteydessä, kun taas informaaleissa suhteissa aktiivisen kuuntelun vaikutuksia on tutkittu vähemmän [3].

Ketä sinä kuuntelet tänään? Entä ketä voisit auttaa kuuntelemaan muita?

Kuvan esikatselu

Elina Kreus
Puheviestinnän yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto
Seksuaaliterapeutti

Lähteet

  1. Välikoski, T.-R. 2015. Kuuntelemisen taito. Viestijät.fi-blogi 15.6.2015. https://viestijat.fi/kuuntelemisen-taito/#756cfc31. Viitattu 11.10.2020.
  2. Rogers, C. R. & Farson, R. E. 2015. Active listening. Mansfield Centre, CT: Martino Publishing.
  3. Bodie, G. D., Vickery, A. J., Cannava, K., & Jones, S. M. 2015. The role of “active listening” in informal helping conversations: Impact on perceptions of listener helpfulness, sensitivity, and supportiveness and discloser emotional improvement. Western Journal of Communication, 79, 151-173.

Prologos ry:n #nostaväikkäripäivässä-kampanja tekee viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimusta tunnetummaksi

Posted on by 1 comment

Viestintä ja ihmisten välinen vuorovaikutus ympäröivät meitä, ja meillä kaikilla on niistä omakohtaisia kokemuksia sekä erilaisia esimerkiksi kasvatuksen ja median synnyttämiä käsityksiä. Viestintä ja vuorovaikutus ovat suosittuja keskustelunaiheita monissa työ- ja yksityiselämän yhteyksissä. Viestintä ja vuorovaikutus herättävät mielipiteitä ja nostavat tunteita pintaan, niistä kysytään, kerrotaan, kuullaan ja luullaan monenlaista ja ne ovat inspiroineet lukemattomia taiteilijoita ja tarinankertojia tulkitsemaan maailmaa ympärillämme, välillämme ja sisällämme.

Viestintä ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat myös suosittuja tieteellisen tarkastelun kohteita. (Puhe)viestinnän tutkimisella ja opettamisella on suomalaisissa yliopistoissa pitkät ja kunniakkaat perinteet: ensimmäinen puheviestinnän professuuri perustettiin vuonna 1984 Jyväskylän yliopistoon ja toinen vuonna 2005 Tampereen yliopistoon. Ensimmäinen puheviestinnän pro gradu -tutkielma, Tarja Valkosen ”Sairaalahenkilöstön viestintäasenteiden ja puhumistottumuksien tutkiminen: viestintäarkuuden arviointia”, valmistui vuonna 1984, ja ensimmäinen puheviestinnän väitöskirja, Aino Sallisen ”Finnish communication reticence: perceptions and self-reported behavior”, julkaistiin vuonna 1986. Sittemmin suomalaisista yliopistoista on valmistunut 37 ihmisten välistä vuorovaikutusta tarkastelevaa väitöskirjaa entisestä puheviestintä- ja nykyisestä viestintä-oppiaineesta: 29 Jyväskylän yliopistosta ja 8 Tampereen yliopistosta.

Oppiaineemme ja tieteenalamme kiinnostuksen kohteet sekä tavat tarkastella viestintää ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ovat vuosien saatossa osin muuttuneet. Niin on muuttunut myös maailma yliopistojen ulkopuolella. Jatkuvan muutospuheen keskellä on vaarana unohtaa, että kaikki ei kuitenkaan koko ajan muutu tai nopeasti vanhene. Tieteenalallamme on tehty runsaasti arvokasta tutkimusta, jonka tulokset, johtopäätökset ja teoreettinen kontribuutio hyödyttävät edelleen niin toisia tutkijoita kuin muita tutkitun tiedon ystäviä, hyödyntäjiä ja soveltajia. Samaan aikaan kun uutta tutkimusta tehdään ja tarvitaan, myös aiemmat tutkimukset avartavat ajatuksia, tarjoavat oivalluksia ja ovat usein suoraan hyödynnettävissä esimerkiksi opetustyössä, työelämän kehittämisessä tai vaikkapa hyvinvoinnin edistämisessä.

Tämä sai meidät Prologos ry:n johtokunnassa pohtimaan, miten voisimme nostaa tieteenalallamme jo tehtyjä tutkimuksia ja edelleen ajankohtaisia tutkimustuloksia uudelleen valokeilaan. Syntyi ajatus #nostaväikkäripäivässä-kampanjasta. Uskomme vahvasti, että tutkittu tieto luo parhaan pohjan viestinnän ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen kehittämiselle, ja haluamme konkreettisesti edistää tieteenalallamme aikojen saatossa tehdyn tutkimuksen näkyvyyttä, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Lisäksi toivomme, että kampanjamme innostaa osaltaan ihmisiä viestinnän ja vuorovaikutuksen sekä laajemminkin maailman tieteellisen tarkastelun pariin.

Käytännössä #nostaväikkäripäivässä-kampanjamme etenee niin, että nostamme ma 19.10.2020 alkaen tulevien viikkojen aikana Twitter-tilillämme (@Prologos_ry) esille Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston entisestä puheviestintä- ja nykyisestä viestintä-oppiaineesta valmistuneiden väitöskirjojen keskeisimpiä tuloksia: aloitamme vanhimmasta ja päätämme kampanjamme uusimpaan väitöskirjaan. Tviitit ovat Prologos ry:n johtokunnan yhdessä kirjoittamia, ja myös tämä bloggaus on yhdeksän ihmisen yhteistyön tulosta.

Tiedostamme, että kontribuutiomme viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimuksen tunnetummaksi tekemiseksi on valitettavan rajallinen, ja runsaasti ansiokkaita viestinnän väitöskirjoja jää kampanjamme ulkopuolelle. Viestintä ja vuorovaikutus ovat monitieteisiä tutkimuskohteita, ja myös moni eri tieteenaloilla tehty väitöskirja ansaitsisi tulla kampanjamme yhteydessä mainituksi ja julkisuudessa uudelleen esille.

Koska meidän oli yhdistyksenä kuitenkin välttämätöntä tehdä kampanjassamme jonkinlainen rajaus, toivomme teiltä kaikilta tämän bloggauksen lukijoilta ja kampanjan seuraajilta apua. Toivomme, että liitytte joukkoomme ja kerrotte verkostoissanne kanssamme – niin uusista kuin vanhoista – väitöskirjoista tai muista tieteellisistä tutkimuksista. Vanha väitöskirja on vain harvoin kokonaan vanhentunut, ja uskomme, että huolella tehdyt väitöskirjat ansaitsevat tulla löydetyiksi ja luetuiksi vielä vuosienkin päästä.

Tule siis mukaan kampanjaamme, tee jo tehtyjä tutkimuksia kanssamme tunnetummaksi ja #nostaväikkäripäivässä!

Kirjoittajat 

Anne Laajalahti, FT
koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor
viestintätieteiden dosentti, Vaasan yliopisto
Prologos ry:n puheenjohtaja

Marja Eklund
yliopisto-opettaja, tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto
Prologos ry:n viestintävastaava

Tessa Horila, FT
yliopisto-opettaja, Helsingin yliopisto
ProBlogin toimitussihteeri

Eeva Kaarne
yliopisto-opettaja, Tampereen yliopisto

Anna-Leena Macey
tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto

Janne Niinivaara
asiantuntija, Helsingin yliopisto
Prologos ry:n sihteeri

Mitra Raappana, FT
yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopisto
Prologos ry:n varapuheenjohtaja

Sari Rajamäki
yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopisto   

Esteri Savolainen
yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto
Prologos ry:n rahastonhoitaja

Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät – vuorovaikutusta parhaimmillaan

Posted on by 0 comment
Vvteon jakotilaisuus

Prologos ry järjesti perinteiset Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät 18.-19.9.2020, vaan ei niin perinteisellä tavalla; Covid19-pandemian jyllätessä konferenssi toteutettiin kokonaan virtuaalisesti. Yhdessä Helsingin yliopiston kielikeskuksen kanssa järjestetty tapahtuma onnistui yli odotusten sadan vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntijan kokoontuessa yhteen kahden keynote-puheenvuoron, 11 työryhmän ja virtuaalisen illanvieton pariin kahden päivän ajaksi.

Teknologiavälitteisyys ei ollut ainoa uusi asia konferenssissa: myös keynote-puheenvuorokäytäntöä uudistettiin siten, että molemmat puhujat suunnittelivat ja tallensivat puheenvuorot etukäteen ja ne olivat konferenssiosallistujien katsottavissa konferenssialustalla. Näin itse päivien aikaan yhteinen aika käytettiinkin puhujien ja osallistujien väliseen yhteiseen keskusteluun – miten mainiosti tuo konsepti toimikaan! Perjantaina keskustelu kävi kiivaana FT, tenure track –professori Leena Mikkolan (Tampereen yliopisto) keynote-puheenvuoron ”Tasoja, alueita ja kehyksiä – viestintäteoreettisen kehittämisen tarkastelua” tiimoilta.  Vuorovaikutuksen tutkijoiden, kouluttajien ja kehittäjien analyyttinen pohdinta puheenvuoron pohjalta osoitti kiinnostusta ja osaamista toiminnan kehittämisen systemaattisella ja teoreettisesti perustellulla, tarkoituksenmukaisella tavalla.

Toinen keynote-puheenvuoro ”Sosiaalinen identiteetti ja vuorovaikutus”, jonka piti VTT, dosentti Janne Matikainen (Helsingin yliopisto), johdatteli konferenssiyleisön keskustelemaan muun muassa sosiaalisen identiteetin rooliin teknologiavälitteisessä vuorovaikutuksessa ja sosiaalisessa mediassa.

Molemmat puheenvuorot keskusteluineen osoittivat, miten yleisön kanssa käytävä vuoropuhelu voi viedä puheenvuorojen sisältöjä vielä uudelle tasolle. Uskallan arvella, että puheenvuorojen pitäjätkin nauttivat tällaisesta toteutustavasta, jossa oman puheenvuoron valmistelun lisäksi jäi kunnolla aikaa myös käydä keskustelua puheenvuoronsa sisällöistä ja merkityksistä.

Oli oivallista huomata, miten vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntijat ympäri Suomen todella vahvistivat sen, minkä viime aikaiset tutkimuksetkin ovat osoittaneet: ihmiset ja ihmisten välinen vuorovaikutus on meidän itsemme hallittavissa, eikä viestintäteknologian tarvitse antaa määritellä vuorovaikutusta tai sen laatua. Toki konferenssi kokonaan virtuaalisesti järjestettynä on tyystin erilainen kokemus kuin kasvokkain järjestettävä: sattumanvaraisille kohtaamisille, keskusteluille ja epämuodollisuuksille ei virtuaalisen ohjelman puitteissa ole samanlaista sijaa kuin vaikkapa konferenssihotellin käytävillä. Siitä huolimatta työryhmät, alustuspuheenvuorot ja yhteinen illanvietto mahdollistavat jopa ensiluokkaisia keskusteluja viestinnän ja vuorovaikutuksen ilmiöistä sekä yhteyksien ja verkostojen solmimista ja vahvistamista. Oli ilo kuulla osallistujilta palautetta onnistuneesta konferenssista!

Virtuaalinen toteutus mahdollisti konferenssiin osallistumisen joka puolelta Suomea, mikä näkyi esimerkiksi yhteisten tilaisuuksien tavallista suuremmissa osallistujamäärissä. Koskaan aiemmin viimeisen konferenssipäivän ja koko tapahtuman juhlallisesti päättävä Vuoden vuorovaikutusteko –kunniamaininnan julkistamistilaisuudessa ei ole ollut niin suurta väkijoukkoa kuin tänä vuonna. Muutoinkin tilaisuus oli kyllä ikimuistoinen – Valtioneuvoston viestintäosaston Lasten koronainfon palkitsemistilaisuus oli täynnä tunnetta – liikutusta ja iloa – niin kunniamaininnan saajien, myöntäjien kuin yleisönkin osalta. Eli kuin kruununa teknologiavälitteisesti toteutetun konferenssin päätökseksi todistimme, miten välitöntä, tunteellista, spontaania ja humaania vuorovaikutus myös viestintäteknologian välityksellä voi olla.

Kiitos kaikille osallistujille – te teitte päivistä onnistuneet!

Mitra Raappana
FT, yliopistonopettaja (JYU)
Prologos ry:n varapuheenjohtaja

Vvteon jakotilaisuus
Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininnan jako oli iloinen ja merkityksellinen päätös konferenssille

Category: 2019

Syyskauden startti etäopetuskahveilla

Posted on by 0 comment

Ideasta toteutukseen  

Eräs yhdistyksemme parhaita puolia on sen kyky reagoida jäsenistönsä tarpeisiin nopealla aikataululla. Idea etäopetuskahveista syntyi keväällä Twitter-keskustelusta, kun yliopisto toisensa jälkeen ilmoitti jatkavansa syksyllä etäopetuksessa. Elokuisille etäopetuskahveille kokoontui antoisten keskustelujen merkeissä reilu parikymmentä vuorovaikutuksen opettajaa ja kouluttajaa. 

Suunnittelimme etäopetuskahvit epäviralliseksi, mutta fasilitoiduksi keskustelutilaisuudeksi. Ilmoittautumisen yhteydessä kysyimme osallistujilta muutaman ennakkokysymyksen, joiden avulla keskustelujen teemat valikoituivat. Eniten toiveita kohdistui etäopetuskokemusten jakamiseen ja mahdollisuuteen keskustella niistä. Ennakkoon saatujen vastausten perusteella osallistujilla oli runsaasti onnistumisia keväältä toisille jaettavaksi koskien esimerkiksi ryhmäyttämistä, opiskelijoiden osallistamista, aktivointia ja keskusteluja. Moni koki onnistuneensa etäopetukseen soveltuvien monipuolisten tehtävien suunnittelussa, erilaisten sovellusten hyödyntämisessä sekä opetuksen flippauksessa. 

Onnistumisista huolimatta kaivattiin lisää ideoita etänä toimiviin, monipuolisiin ja havainnollistaviin harjoituksiin. Etäopetuksen suunnittelussa puolestaan mietitytti esimerkiksi tehokkuus ajankäytössä sekä itsenäisen työskentelyn, harjoitusten, osallistamisen tapojen ja keskustelujen sopivat yhdistelmät. Osallistujat toivoivat myös materiaalipankkia, jota voisi hyödyntää opetuksen suunnittelussa. 

Yhteisten kokemusten äärellä 

Etäkahvit alkoivat lyhyellä yhteisellä kokemusten vaihdolla, jonka jälkeen osallistujat siirtyivät pienryhmiin ideoimaan etäopetuksen teemoja. Pienryhmien tuottamat ideat koottiin Flingaan ja lopuksi kokoonnuimme vielä yhdessä keskustelemaan pienryhmien ajatuksista. Teemoina olivat harjoitukset, opetuksen suunnittelu, osallistaminen sekä materiaalit.  

Etäharjoituksista hyödyllisiksi oli koettu elokuva- tai televisio-ohjelma-analyysit, joista voi havainnoida esimerkiksi vuorovaikutussuhteen muodostumista. Vuorovaikutusta oli analysoitu myös erilaisista asiakastapaamisista ja esiintymisharjoituksia oli toteutettu podcasteina ja vlogeina.  

Opetuksen suunnittelun osalta keskusteluissa peräänkuulutettiin ymmärrystä siitä, että etäopetuksen ei tulisi olla ainoastaan lähiopetusta korvaava ”poikkeuslaastari”, vaan hyödyllinen tapa toteuttaa opetusta. Tavoitteena ei ole vain selvitä ja korvata lähiopetusta, vaan saavuttaa parhaita mahdollisia oppimistuloksia tekniikan ja sovellusten välityksellä. Alan olemassa oleva tutkimustieto teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta on otettava konkreettisesti mukaan opetukseen.  

Etäopetus voi tuoda positiivisiakin puolia opetukseen, sillä se voi palvella osaa opiskelijoista paremmin. Haasteita puolestaan voi ilmetä moninaisten ryhmien ohjaamisessa yhteisen aiheen äärelle. Heterogeenisen ryhmän kanssa erilaiset johdannot ja ohjeistukset oli koettu onnistuneiksi. Ryhmälle oli esimerkiksi annettu etukäteen luettavaksi joku materiaali, joka johdatti kaikki tietynlaiseen lähtötilanteeseen. Etäopetuskahvien osallistujat toivoivat tukea koulutuksen ja opetuksen suunnitteluun systemaattisesta verkostoitumisesta. Asiantuntijoiden on vastattava nykyaikaisen viestintäympäristön haasteisiin, ja osallistujat tarjosivat vastaukseksi rohkeaa poikkitieteellistä otetta, jossa mennään rohkeasti aitojen yli.  

Osa keskustelijoista koki osallistaneensa jopa aktiivisemmin kuin kasvokkaisessa opetus- tai koulutustilanteessa. Massaluennoilla oli pyritty ryhmittelemään osallistujia erilaisin tavoin ja ryhmille annettiin tehtäviä vuorovaikutuksen tukemiseksi. Tunnettujen fasilitointimenetelmien, kuten me-we-us käyttö, oli todettu toimivaksi. Vaihtelevuuden uskottiin tuovan keveyttä tekemiseen. PowerPointilla äänitetyt luennot olivat tulleet tutuksi, samoin kuin Padlet, Mentimeter ja Topaasia. Toisaalta maltti erilaisten sovellusten käytössä ja osallistujien teknisen osaamisen huomioiminen suunnittelussa koettiin tärkeänä.  

Osallistamiseen liittyi myös ryhmäytyminen, johon osallistujien mukaan kannattaa käyttää aikaa. Yhteisistä toimintatavoista sopimista ja keskustelua hyvän verkkovuorovaikutuksen merkityksestä pidettiin tärkeänä. Kasvokkaisessa opetuksessa ja koulutuksessa käytetyt toimintatavat sopivat myös etäopetukseen: lähtökohtien perusteleminen sekä kannustaminen puheenvuorojen ottamiseen. Lähtökohdat on hyvä perustella myös sitä kautta, että jokaiselle tulee omakohtainen kokemus osallistumisen hyödyistä. Erityisesti etätoteutuksissa tärkeäksi oli koettu osallistujien saaminen mahdollisimman pian mukaan vuorovaikutukseen, äänellä tai kirjoittamalla. Kommenttien kirjoittamiseen oli koettu myös tasa-arvoistavan käytyjä keskusteluja. Läsnäolon tunnetta puolestaan oli koettu syntyvän paremmin, kun osallistujien kamerat ovat päällä.     

Palaute ja jäsenistön toiveet ohjaavat yhdistyksen toimintaa 

Lähetimme osallistujille palautekyselyn tilaisuuden jälkeen. Miltei kaikki kyselyyn vastanneista toivoivat lisää samankaltaisia yhteisiä hetkiä. Osa oli halukas kohtaamaan kuukausittain, osalle riittäisi muutama kerta vuodessa. Ymmärrystä riitti myös Prologoksen johtokunnan kiireille muiden tapahtumien järjestelyissä, joten ehdotuksia syntyi tilaisuuden yhdistämisestä tiedekahveihin tai tiedeglögeihin. 

Osallistujien ja järjestäjien toiveena oli matalan kynnyksen keskusteluareenan tarjoaminen vuorovaikutuksen opetuksen ja koulutuksen asiantuntijoille. Palautteissa kohtaamisten tärkeys nousi esiin – oli kaivattu vahvistusta omalle tekemiselle. Keskustelujen lisäksi toivottiin myös pysyvämpiä yhteyksiä, esimerkiksi verkostoitumista LinkedIn:in kautta.   

Vaikka osallistujille vuorovaikutus on tuttua, samoin kuin sen opetus ja koulutus, monelle oli huojentavaa kuulla, että oli oltu oikeilla jäljillä. ”Sain tukea omille ajatuksille ja saamalleni opiskelijapalautteelle. Hyvinhän meillä menee!” Kokemukset onnistuneesta etäopetuksesta synnyttivät  pohdintaa opettajuuden muutoksesta. ”Ei tosiaan ole enää jyrkkää jakoa etätyöhön ja kontaktiopetukseen – on vain opetusta, joka koostuu sitten mistä koostuu. Molemmista tarkoituksenmukaisessa suhteessa. Näitä olisi hienoa työstää yhdessä.”  

Palautteista nousi esiin myös toive päästä eteenpäin omien ratkaisujen esittelystä johdonmukaiseen opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen. Syvyyttä keskusteluun ja koulutuksen kehitystyötä toivottiin myös toisaalla, ja koettiin keskustelua värittäneen opettajien halu opettaa toisiaan, eikä niinkään halu kehittää vuorovaikutuksen koulutusta yhdessä.  

Kokemuksien jakamista vai kehitystyö? 

On selvää, että yhteisen suunnittelun ja tekemisen suurin este on aika ja resurssit, tai tunne niiden puuttumisesta. Tarve ja halu jakaa omaa tietoutta ja kehittää omaa osaamista on alan asiantuntijoilla olemassa, mutta millaiset aika- ja muut resurssit ovat mahdollisia valjastaa jatkoa suunniteltaessa? Jo informaation jakaminen on itsessään arvokasta ja voi antaa monelle kaivattuja lisävinkkejä oman työn toteutukseen, mutta aktiivinen aallon harjalla pysyminen edellyttää kiistatta myös tutkimustyötä haasteiden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Tutkimus ja koulutus kulkevat käsi kädessä ja yhdistyksessä jatkamme keskustelua siitä, miten voisimme parhaiten palvella jäsenistömme tarpeita. Toivottavasti pääsemme uudelleen kohtaamaan alan opetuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneita yhteisissä keskusteluissa. Seuraava mahdollisuus tähän onkin jo hyvin pian, sillä vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä 18.-19.9.2020 useampi esitelmä käsittelee juuri näitä teemoja. Virtuaalinen konferenssi vuorovaikutuksesta tarjoaa oivallisen paikan jatkaa aloittamaamme keskustelua, nähdään siellä! 

Vinkkipankki 

Verkkosivuja

Kielijelppi: Puheviestintä

Prologi – puheviestinnän vuosikirja

Yle Areena

Viestijät

ProComin podcast

Sovellukset

Padlet

Canva

Mentimeter

Wheel Decide

Flinga

Marja Eklund 
Yliopisto-opettaja, tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto 
Prologos ry:n viestintävastaava 

Eeva Kaarne 
Puheviestinnän yliopisto-opettaja, Tampereen yliopisto 
Prologos ry:n johtokunnan jäsen 

Kehon viestejä mielelle: kehollisuus voimavarana viestintätilanteissa

Posted on by 0 comment
Anna-Leena Macey

ProBlogissa on kevään aikana kirjoitettu opetuksen digiloikasta ja sen mukanaan tuomista haasteista. Prologoksen tiedekahvitkin siirtyivät verkkoon ja järjestyivät ensimmäistä kertaa digitaalisesti toukokuun alkupuolella. Digiloikka onkin tänä keväänä otettu monissa yhteyksissä ja työympäristöissä ja olemme päässeet sen mukana tutustumaan varsin erilaisiin työrutiineihin. Myös työyhteisöjen viestintä on kevään aikana tapahtunut pitkälle teknologia-avusteisesti milloin minkäkin sovelluksen välityksellä. Monet keskinäisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet ovat käyneet tämän myötä haasteellisemmiksi. Olemme saaneet muun muassa pinnistellä yrittäessämme tulkita toistemme non-verbaalisia viestejä: ilmeitä ja eleitä, kehon asennoista puhumattakaan. Monelle meistä on saattanut iskeä videopalaveriähky, ehkä jopa suoranainen Zoom-väsymys [1]. Oma kokemukseni on ollutkin se, että kesää kohti yhä useampi kamera on sammunut ja sekä videopalaverit että etäkurssikokoontumiset on vedetty läpi ilman videokuvaa, vain äänen varassa.

Kun siis keskinäisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet on riisuttu näin minimiin, voimmekin saada yhtäkkiä oivan mahdollisuuden kääntää uudella tavalla huomion itseemme ja omaan käyttäytymiseemme viestintätilanteiden aikana. Kotona työskentely on laittanut monet meistä ajattelemaan ergonomiaa, kun kotitoimistoja on pitänyt raivata sinne, mistä tilaa on löytynyt. Paitsi että hyvästä työskentelyasennosta on apua fyysisessä hyvinvoinnissamme, on mahdollista, että myös mielemme voi tämän johdosta paremmin.

Keho systeeminä

Erilaiset kehotietoisuuden tekniikat näkevät kehomme systeeminä, jolloin mielen tasapaino on löydettävissä koko kehon tasapainoisen toiminnan kautta. Kognitiotieteen puolella paljon tutkittu kehollisen kognition käsite perustuu myös havainnoille, että mielemme ei yksin vaikuta kehoomme, vaan kehollamme on vaikutusta siihen, mitä mielessämme tapahtuu: miten ajattelemme, tunnemme ja toimimme eri tilanteissa [2].

Sosiaalipsykologiassa viime vuosikymmenellä paljon tutkitut voima-asennot (eng. power poses) ovat tästä hyvä esimerkki. Voimaa viestivät asennot, joissa otamme tilan ja sallimme kehomme laajentua ja rintakehän avautua, eivät kerro meistä vain ulospäin, vaan niillä on havaittu olevan vaikutusta sisäisesti, oman henkilökohtaisen voiman kokemisessa [3]. Huang, Galinsky, Gruenfeld ja Guillory [4] huomasivat myös valtaa viestivien asentojen vaikuttavan ryhmätilanteissa vahvemmin osallistujien ajatteluun ja käyttäytymiseen kuin pelkkien heille annettujen, hierarkkisten valtaroolien.

Asennolla ja ryhdillä on muissakin tutkimuksissa huomattu olevan yhteyksiä muun muassa positiivisempien ajatusten tuottamiseen [5], parempaan mielentilaan sekä stressin hallintaan [6]. Tätä kehon ja mielen yhteispeliä tukevat myös neurotieteen viimeisimmät löydökset, jotka osoittavat aivokuoremme liikettä, kognitiota ja tunteita säätelevien osien olevan tiuhoin hermoyhteyksin kytköksissä stressihormoneja tuottavaan lisämunuaiseen. Tässä monimutkaisessa verkostossa vartalon asennolla sekä keskivartalon lihasten tuella näyttäisi myös olevan keskeinen, positiivinen roolinsa stressihormonien erittymisen säätelyssä – vaikka yhteydet eivät vielä olekaan täysin selvät. [7].  

Kehollisuus viestintää ohjaamassa?

Tutkimusten valossa kannattaisikin siis kiinnittää huomiota siihen, mitä omalla kehollaan tekee ja miten sitä eri tilanteissa käyttää. Nyt kun erilaisista teknisistä apuvälineistä on tullut työnteossa ja keskinäisessä viestinnässämme entistäkin tärkeämpiä, kannattaa niitä käyttäessä myös huomioida niiden koko. Bosin ja Cuddyn [8] tutkimuksessa erikokoiset, elektroniset laitteet pöytätietokoneesta älypuhelimeen eivät ainoastaan vaikuttaneet osallistujien asentoon, vaan myös heidän käyttäytymiseensä. Mitä pienempää laitetta tutkimukseen osallistuneet henkilöt käyttivät, sitä kehollisesti suppeampi ja kasaan painuneempi heidän asentonsa oli. Myöhemmin samat henkilöt myös käyttäytyivät passiivisemmin tilanteessa, jossa heiltä olisi vaadittu puolensa pitämistä. Fyysisen tilan ottaminen ja kehon avoimuus sekä käytöksen jämäkkyys näyttivät siis tutkimuksen mukaan kulkevan rinta rinnan. Kyseiset tutkijat kehottivatkin harkitsemaan juuri puhelimen näpyttelyä ennen tärkeää palaveria tai sen aikana. Vaikka ajankäyttö tuntuisikin näin tehokkaalta ja saisimme tärkeitä viestejä lähtemään, saattaa laitteen kanssa kyyristeleminen huomaamatta vaikuttaa negatiivisesti omaan käyttäytymiseen kokoushuoneen viestintätilanteessa.    

Nyt kun elämämme pyörii yhä tiiviimmin tietokoneiden ja älylaitteiden ääressä ja nuo tärkeät palaveritkin tapahtuvat niiden kautta, voivat yllä mainitut löydökset muodostua entistäkin tärkeämmiksi. Kun erikokoiset ruudut ja niiden tapahtumat vievät huomiomme ja keskittymisemme, epämukavaan lysyyn ja kumaraan saattaa helposti luiskahtaa – ja jämähtää. Jouduin itse vaihtamaan työkonetta kesken kevään etätöiden ja uuden koneen ruutu oli lähes puolet pienempi vanhaan verrattuna. Monet kerrat sen ääressä istuessani ja ruudun tapahtumiin uppoutuessani huomasin alemmas suuntautuvan katseeni alkavan vetää koko yläkroppaa perässään… oman kehon kuunteleminen ja sen asentojen tiedostaminen ja tunnistaminen saattavat siis olla juuri nyt hyödyllisempiä kokonaisvaltaisen hyvinvointimme kannalta kuin koskaan ennen.

Kaivattu kesäloma on jo onneksi monilla meistä ovella ja pääsemme reilusti vähentämään ruutujen loisteessa käyttämäämme aikaa. Syksy näyttäisi näillä näkymin kuitenkin tuovan tullessaan jatkoa niin etätyöskentelyyn kuin -opetukseenkin. Viimeistään silloin voisi kääntää huomiota aika ajoin myös sisäänpäin: tunnustella sitä, mitä fyysinen olemuksemme meille kertoo, miten se saa meidät eri tilanteissa tuntemaan ja toimimaan. Voisimmeko kehomme kautta jopa  lisätä motivaatiota, halukkuutta ja uskallusta ottaa osaa ja olla mukana erilaisissa, ehkä haastavissakin viestintätilanteissa?

Anna-Leena Macey

Anna-Leena Macey
Tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto
Prologos ry:n johtokunnan jäsen

Lähteet:

[1] Zoom-väsymyksestä (eng. Zoom fatigue) kirjoittanut mm. BBC artikkelissaan: https://www.bbc.com/worklife/article/20200421-why-zoom-video-chats-are-so-exhausting

[2] Wilson, Robert A. and Foglia, Lucia, “Embodied Cognition”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2017 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = https://plato.stanford.edu/archives/spr2017/entries/embodied-cognition/

[3] Gronau, Q. F., Van Erp, S., Heck, D. W., Cesario, J., Jonas, K. J., & Wagenmakers, E. J. (2017). A Bayesian model-averaged meta-analysis of the power pose effect with informed and default priors: The case of felt power. Comprehensive Results in Social Psychology, 2(1), 123-138.

[4] Huang, L., Galinsky, A. D., Gruenfeld, D. H., & Guillory, L. E. (2011). Powerful postures versus powerful roles: Which is the proximate correlate of thought and behavior? Psychological Science, 22(1), 95-102.

[5] Wilson, V. E., & Peper, E. (2004). The effects of upright and slumped postures on the recall of positive and negative thoughts. Applied psychophysiology and biofeedback, 29(3), 189-195.

[6] Nair, S., Sagar, M., Sollers III, J., Consedine, N., & Broadbent, E. (2015). Do slumped and upright postures affect stress responses? A randomized trial. Health Psychology, 34(6), 632.

[7] Dum, R. P., Levinthal, D. J., & Strick, P. L. (2016). Motor, cognitive, and affective areas of the cerebral cortex influence the adrenal medulla. Proceedings of the National Academy of Sciences, 113(35), 9922-9927.

[8] Bos, M. W., & Cuddy, A. J. (2013). iPosture: The size of electronic consumer devices affects our behavior. Harvard Business School working paper series# 13-097.


Ystäväni eetterissä: parasosiaaliset suhteet 2020-luvulla

Posted on by 0 comment

Tuttu tubettaja tuntuu kaverilta. TV-sarjan hahmo on niin samaistuttava, että itkunaurattaa. Koronaviruksen kotiin sulkemat ihmiset ovat saattaneet tutustua pääministeri Sanna Marinin lisäksi syvemmin Mika Salmiseen tai Jyrkiin ja Neposeen kuin olisivat vielä joululomalla arvanneet. Ilmiöllä on nimi – parasosiaalinen vuorovaikutus – ja sen tutkimus on ajankohtaisempaa kuin koskaan.

Vuoden 2020 sosiaalista eristäytymistä vaatineet poikkeusolosuhteet lisäsivät audio- ja audiovisuaalisten medioiden käyttöä. Käyttö puolestaan vahvistaa parasosiaalisia ilmiöitä. Parasosiaaliset ilmiöt tarkoittavat vuorovaikutusta tai jopa vuorovaikutussuhdetta medioiden kautta tuntemiimme henkilöihin tai fiktiivisiin hahmoihin. Parasosiaalinen vuorovaikutus on perinteisesti määritelty katsojan yksisuuntaiseksi vuorovaikutukseksi mediahahmon kanssa (Liebers & Schramm, 2019). Suositut mediaympäristöt, kuten Instagram, YouTube ja Twitter, kuitenkin haastavat aiemman määritelmän, sillä mediasta tuttu henkilö ja seuraaja voivat olla välittömässä vuorovaikutuksessa keskenään. Parasosiaalisten ilmiöiden ja interpersonaalisten suhteiden raja hämärtyy.

Parasosiaalinen suhde syntyy, kun katsoja osallistuu useamman kerran parasosiaaliseen vuorovaikutukseen mediahahmon kanssa. Kun vietämme aikaa toisen ihmisen seurassa, opimme tuntemaan hänen ajatuksiaan, kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja huoliaan. Vaikka itsestäkertominen ei parasosiaalisen suhteen muodostumisvaiheessa olisi vastavuoroista, myös kuviteltu vuorovaikutus rakentaa suhdetta. Blogitekstin 70- ja 80-luvuilla syntyneet kirjoittajat myöntävät olleensa kohtalaisen läheisessä parasosiaalisessa suhteessa Ridge Forresterin kanssa. Esimerkiksi henkilöhahmon parisuhdehaasteet valtasivat mielen ja keskustelut kavereiden kanssa –saatoimmepa lausua hänelle muutaman neuvonkin ääneen ohjelman aikana. Myös Michael Jordan, Lisa Simpson ja Ellen DeGeneres ovat kuuluneetparasosiaaliseen tuttavapiiriimme.

Parasosiaalinen suhde on sosioemotionaalinen side, jonka intiimiyttä voi verrata interpersonaaliseen suhteeseen (Bond, 2018). Parasosiaaliset ilmiöt tarjoavat katsojille ystävyyteen verrattavissa olevia kokemuksia samankaltaisuudesta ja toisesta pitämisestä. Kyseisen kaltainen luottamukselliselta suhteelta tuntuva yhteys muodostaa otollisen ilmapiirin katsojaan vaikuttamiselle. Vaikka parasosiaalisia suhteita muodostetaan edelleen fiktiivisiin hahmoihin, on tosi-TV ja sosiaalinen media lisännyt parasosiaalisia suhteita ei-fiktiivisiin henkilöihin.

Parasosiaalinen vuorovaikutus ei-fiktiivisen henkilön, kuten tubettajan kanssa, sisältää tiedon välittämisen, itsestäkertomisen, viihtymisen ja vaikuttamisen elementtejä. Somevaikuttajien näkyvyys nuorison arjessa on niin suuri, että koronapandemian alkaessa Valtioneuvosto kutsui somevaikuttajat mukaan välittämään faktaperustaista tietoa viruksesta (Valtioneuvosto, 2020). Maamme ylin johto ymmärsi parasosiaalisten suhteiden merkityksen jopa yhteiskunnalliselle hyvinvoinnille ja turvallisuudelle.

Ajatus parasosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksestä yhteiskuntarauhan ja keskinäisen solidaarisuuden edistämisessä ei ole uusi. Esimerkiksi Schiappa, Gregg ja Hewes (2006) esittivät kuuluisassa tutkimuksessaan, miten heteroseksuaalisen naisen ja homoseksuaalisen miehen kimppakämppäily Will & Grace -ohjelmassa vähensi katsojien ennakkoluuloja homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. Samanlaisia tuloksia on saatu muidenkin vähemmistöryhmien esittämisestä mediassa: kulttuurien välisten parasosiaalisten suhteiden potentiaali ennakkoluulojen ja rasismin vähentämiselle on merkittävä.

Parasosiaalisten ilmiöiden ymmärtäminen on hyödyllistä myös yritysten keulakuville. Yritykset hyötyvät siitä, että kuluttajat ja omat työntekijät muodostavat tuttavallista suhdetta muistuttavan parasosiaalisen suhteen johtajaan (ks. Tsai & Men, 2017). Voimme kaikki henkilökohtaisesti punnita, millainen vaikutus esimerkiksi Twitterissä aktiivisesti itsestäkertovan yritysjohtajan tai mediaa välttelevän mysteerijohtajan viestinnällä on mielikuvaamme yrityksestä. Johtaja tarvitsee ymmärrystä interpersonaalisesta vuorovaikutuksesta ja suhteista: epämuodollisuus suo mahdollisuuden entistä voimakkaammalle vaikuttamiselle, mutta voi myös ärsyttää.

Parasosiaaliset ilmiöt tekevät interpersonaalisten suhteiden lainalaisuudet yhteiskunnallisella, taloudellisella ja globaalilla tasolla relevanteiksi. Uusi mediaympäristö ei edellytä ainoastaan mediakriittisyyttä vaan myös kriittistä vuorovaikutuksen tarkastelua. Meidän tulee pyrkiä ymmärtämään erilaisten yhteisöjen asenteiden, mielipiteiden ja toimintatapojen muodostumista suhteissa, jotka syntyvät verkon ja audiovisuaalisten kanavien maailmassa. Kun Antti Tuisku kehottaa Instagramissa pysymään pandemia-aikaan kotona ja positiivisella mielellä, viesti sisältää tiedottamisen lisäksi tunteen henkilökohtaisesta tuesta. Ymmärrys esimerkiksi itsestäkertomisen, koetun samankaltaisuuden tai puoleensavetävyyden merkityksestä parasosiaaliselle suhteelle on tärkeää, kun valitsemme eri ihmisryhmiä tavoittavia tiedonvälityskanavia.

Mediaympäristöt kehittyvät kiihtyvällä vauhdilla. Tulevaisuudessa teknologiat, kuten lisätty ja virtuaalitodellisuus, voimistavat parasosiaalisia ilmiöitä. Kun uusi mediaympäristö on hälventänyt rajaa mediahahmojen ja katsojien välisestä vuorovaikutuksesta, tuovat uudet teknologiat heidät myös “fyysisesti” toisiaan lähemmäs. Esimerkiksi aikaisemmin sinulle YouTubesta tuttu mediahahmo saattaa pian istua seuranasi virtuaalitodellisuudessa juomassa kahvia ja kertomassa kuulumisiaan. Pohdi, millaisille tekijöille suhteenne perustuu. Välittääkö mediahahmo sinulle tärkeää tietoa tai vertaistukea, vai onko hän yksinkertaisesti hyvin puoleensavetävä? Tällä kaikella voi olla olettamaasi suurempi merkitys sille, mitä ajattelet ja miten toimit.

 

Kirjallisuus

Bond, B. J. (2018). Parasocial relationships with media personae: Why they matter and how they differ among heterosexual, lesbian, gay, and bisexual adolescents. Media Psychology, 21(3), 457–485. https://doi.org/10.1080/15213269.2017.1416295

Liebers, N., & Schramm, H. (2019). Parasocial interactions and relationships with media characters: An inventory of 60 years of research. Communication Research Trends, 38(2), 4–31.

Tsai, W.-H. S., & Men, L. R. (2017). Social CEOs: The effects of CEOs’ communication styles and parasocial interaction on social networking sites. New Media & Society, 19(11), 1848–1867. https://doi.org/10.1177/1461444816643922

Schiappa, E., & Gregg, P., & Hewes, D. (2006). Can one TV show make a difference? Will & Grace and the parasocial contact hypothesis. Journal of Homosexuality, 51(4), 15–37. https://doi.org/10.1300/J082v51n04_02

Valtioneuvosto, (2020). Tiedote 22.3.2020: Torjutaan koronaa yhdessä – jaa luotettavaa tietoa eteenpäin. Saatavilla: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/torjutaan-koronaa-yhdessa-jaa-luotettavaa-tietoa-eteenpain (Viitattu 1.5.2020)

ProBlogi Venla

FT Venla Kuuluvainen
Tutkijatohtori
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
Tampereen yliopisto

 

 

 

ProBlogi Ira FT Ira Virtanen
Tutkijatohtori
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta
Tampereen yliopisto

(kuvat: Jonne Renvall)

 

Category: 2019

MITÄ ON ESIINTYMINEN 2020-LUVULLA?

Posted on by 6 comments

Esiintymisen uudet haasteet

Tämä ei tapahtunPrologos30 someut 1980-luvulla vaan keväällä 2019: valtakunnallisessa tiedeseminaarissa puhuja esittelee tutkimustuloksiaan paperista lukien ja näyttää mustavalkoisia tekstikalvoja. Hän ei aktivoi yleisöään millään tavalla. Esitystä on vaikea seurata ja yleisö äänestää jaloillaan. Hillityt, hallitut, sujuvat ja neutraalit esiintyjät eivät ole tänä päivänä niitä kaikkein muodikkaimpia – edes siinä tapauksessa, että pitäisivät katsekontaktia yllä yleisöön.  Spontaanin ja improvisoidun oloinen puhe, tarinoinnin ja visualisointien tuoma värikkyys sekä epätäydellisyyksien kautta siroteltu rosoisuus ovat monien katsojien mielestä kiinnostavampaa kuunneltavaa ja katseltavaa.

Nykypäivän työelämää leimaa usein kiire – myös esiintyjiltä vaaditaan nopeutta. Nykyisin esiinnytään videolle YouTubessa, pitsataan omaa osaamista epävirallisesti lounaalla, lähetetään työnhakuvideoita ja tehdään mini-videoluentoja verkkokursseille. Oli kyse sitten arkipäivän vuorovaikutuksesta työkaverin kanssa, puheenvuorosta palaverissa tai oman tutkimuksen esittelystä seminaarissa, keskeinen oletus on mennä nopeasti asiaan sekä tavoittaa ydinasia terävästi ja havainnollisesti. Kuulijat odottavat esityksiltä tiiviyttä, visuaalisuutta, korkeatasoisia graafisia esityksiä, valokuvia ja videoita. Elämyksellisyyttä. Esimerkiksi Pecha Kucha -formaatti sallii 20 kuvaa, joista jokainen saa olla esillä 20 sekuntia eli esityksessä on yhteensä 6 minuuttia 40 sekuntia puheaikaa. Tällä pyritään antamaan mahdollisimman monelle puhujalle esiintymisaikaa ja varaamaan aikaa myös keskustelulle. Start-up yrittäjät pyrkivät saamaan rahoitusta pitsaamalla liiketoimintaideansa rahoittajille (Lucas ym. 2016). Tällaisessa lyhyessä myyntipuheessa yrittäjien esiintymistaidot korostuvat. Pelkkien loogisten argumenttien käyttäminen ei tutkitusti ole riittävää, vaan puhujan täytyy välittää intohimoa aiheeseensa (Lucas ym. 2016).

Uudet esiintymisen tilanteet vaativat ketteryyttä. Yleinen työtahti on nopea, joten puhehaasteita tulee niin asiakaspalvelu- kuin asiantuntijatyössäkin nopeasti vastaan. Ei ole aikaa valmistautua perusteellisesti. Esiintyjä pikemminkin elää hetkessä, havainnoi, oppii vuorovaikutuskumppaneiltaan ja korjaa suunnitelmaansa samalla kun etenee. Koko ajatus esiintymisestä lukkoon lyötynä, valmisteltuna esityksenä, toteutuu vain harvoin. Voisikin sanoa, että eletään improvisaation ja tiiviin sanomisen aikaa!

Esiintymisen olemusta etsimässä

Viestinnän ilmiöön nimeltä esiintyminen on puheviestinnän alalla yritetty porautua monenlaisilla otteilla, yleisimmin tilannetekijöiden määrittelyllä (yleisön läsnäolo, puhujan ja yleisön eriävät roolit) ja jaottelemalla esiintymisen taitoja. Tärkeiksi esiintymistaidoiksi on nimetty esimerkiksi kiinnostavan aiheen valitseminen, esityksen  valmisteleminen ja jäsentäminen, havainnollistaminen, kohdentaminen, kontakti, perusteleminen ja vakuuttaminen,  ajankäytön hallinta, taito käyttää ilmaisuvoimaista kieltä ja vaikutelmien hallintataito. (Isotalus 1995; Valkonen 2003; Almonkari & Isotalus 2012) Viestinnän tutkijoita on kiinnostanut esiintymisjännityksen luonne, yleisyys, vaikutukset, hallintakeinot ja yhteys fysiologiseen vireytymiseen (Sallinen-Kuparinen 1986; Pörhölä 1995). Myös opiskelijoiden esiintymiseen ja vuorovaikutustilanteisiin liittyvä jännittäminen (Almonkari 2007; Pörhölä, Almonkari & Kunttu 2019) sekä esiintymistaitojen opettaminen (Koponen & Ruth 2010) on kiinnostanut viestinnän tutkijoita ja opettajia. On havaittu, että suomalaiseen puhekulttuuriin liittyy asiasta puhumisen vaatimus – puhujalla oletetaan olevan asiaa, sanoille annetaan paljon painoarvoa ja esiintyjää kuunnellaan keskittyneesti (Wilkins & Isotalus 2009). Runsaasta tutkimuksesta huolimatta on tarvetta laajempaan ja tuoreeseen esiintymisen tutkimukseen sekä esimerkiksi uuteen ymmärrykseen esiintymisestä vuorovaikutuksen ilmiönä.

Runsaasta tutkimuksesta huolimatta on tarvetta laajempaan ja tuoreeseen esiintymisen tutkimukseen sekä esimerkiksi uuteen ymmärrykseen esiintymisestä vuorovaikutuksen ilmiönä.

Sofia Smeds on ansiokkaasti havainnut Pro gradu -tutkielmassaan: ”Puheviestinnän tutkijat ovat esiintymisen saamaan huomioon nähden olleet yllättävän vähän kiinnostuneita esiintymisen olemuksesta viestinnän ilmiönä.” (Smeds 2013, 3). Myös ProBlogissa on muutamaan otteeseen viitattu tähän: nykypäivän työelämä sisältää paljon esiintymisen haasteita, esiintymistä opetetaan paljon, mutta tutkitaan vähän (Isotalus 2019, Smeds 2015).

Poutiainen ja Smeds (2015) ovat artikkelissaan Esitystutkimus, puheviestintä ja esiintyminen tarkastelleet esitystutkimuksen ja puheviestinnän yhteisiä juuria. He nostavat esiin useita esitystutkijoiden määrittelyjä esiintymisestä. Keskeisiä ulottuvuuksia ovat kokemus ja tietoisuus: kun viestijä on tietoinen esiintymisestään ja kokee esiintyvänsä, on kyse esiintymisestä. Poutiainen ja Smeds (2015) pohtivat, että tiedostamisessa voi olla kysymys esimerkiksi esiintymisen ihanteesta tai normienmukaisuudesta.

Muuttuuko esiintymisen tutkimus ja opetus – ja mihin suuntaan?

Suomessa esiintymisen tarkastelulla on juuria moneen suuntaan: antiikin retoriikkaan, yhdysvaltalaiseen viestinnän tutkimukseen ja opetukseen sekä suomalaiseen kielitieteen, puhetaidon ja puheviestinnän tutkimukseen. Esiintymisen opetuksessa painotettiin 1900-luvun alussa puhetaitoa, lausuntaa ja äänenkäyttöä. Silloin ihanteena olivat esteettisyys ja esiintyjän hyvät ominaisuudet – oltiin siis esiintyjäkeskeisiä. Vuorovaikutusta korostavan suuntauksen päästyä esille 1970-luvulta lähtien esiintyjän suorituspaineet tuntuivat hieman hellittävän. Korostettiin sitä, että kuuntelijoillakin on vastuu viestintätilanteesta. (Keskinen 1998; Valo 2012.) Nykyisin korostetaan vuorovaikutussuhdetta. Miten esiintymistä voitaisiin tarkastella tästä näkökulmasta ja ottaa huomioon sen monimuotoisuus, monikielisyys ja monimediaisuus?

Tulevaisuuteen ja vuoteen 2020 katsoen kysymmekin:

  • Oletko ajatellut, mihin esiintymisen opetuksesi perustuu?
  • Joko sinun ohjaamallasi esiintymisen kurssilla harjoitellaan omasta tutkimuksesta, yrityksestä tai hankkeesta vloggaamista? Harjoitellaanko varsinkin sitä, miten tieteellinen esitys on yleistajuinen ja kiinnostusta herättävä?
  • Harjoitellaanko sitäkin, miten improvisoidaan, kun yleisö reagoi?
  • Onko sinun opetuksessasi jo luovuttu yleisistä hyvä puhuja -listauksista? Mitä niiden tilalla on?
  • Joko teet tutkimusta esiintyminen-sanan merkityksistä puhutussa kielessä?
  • Joko teet tutkimusta siitä, millä pedagogisilla menetelmillä esiintyjän itsetarkkailua voitaisiin vähentää?
  • Joko teet empiiristä tutkimusta siitä, miten tietyssä roolissa / kontekstissa / työtehtävässä / professiossa esiinnytään?
  • Joko teet tutkimusta siitä, mitä esiintyminen tarkoittaa vuorovaikutuksen ilmiönä nykyisin?

 

Merja Almonkari

Merja Almonkari, FT
Puheviestinnän lehtori emerita
Jyväskylän yliopisto

 

 

 

 

 

 

JonnaKoponen

Jonna Koponen, FT
Yliopistonlehtori, Akkreditoinnin johtaja
Itä-Suomen yliopisto

.

.

.

.

.

.

Lähteet

Almonkari, M. (2007). Jännittäminen opiskelun puheviestintätilanteissa. Jyväskylä Studies in Humanities 86. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Almonkari, M. & Isotalus, P. 2012. Two perspectives on the communication skills of political leaders. International Journal of Strategic Communication 6 (3), 246-267.

Isotalus, P. (1995). Mitä esiintymistaito on? Puhetaiteen, yleisöpuheen ja mediaesiintymisen yhteisiä piirteitä etsimässä. Teoksessa  M. Valo (toim.) Haasteita puheviestinnän opetukseen. Jyväskylän yliopisto. Viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 14, 83–98.

Isotalus, P. (2019). Puheviestinnän historiasta kohti alan tulevaisuutta. ProBlogi, viitattu 4.12.2019, http://prologos.fi/puheviestinnan-historiasta-kohti-alan-tulevaisuutta/

Keskinen, R. (1998). Suomalaisen puhetaidon kirjallisuuden lähtökohdat. Lisensiaatintutkimus puheviestinnän alalta. Viestintätieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto.

Koponen, J. & Ruth, K. (2010). Varmuutta esiintymiseen ja ilmaisuun. Teoksessa J. Jäntti & A. Kanto-Ronkainen (toim.) Esteetön opintopolku korkeakoulutuksessa. Kuopio: Savonia University of Applied Sciences, 47–58.

Lucas, K., Kerrick, S., Haugen, J. & Crider, C. (2016). Communicating Entrepreneurial Passion: Personal Passion vs. Perceived Passion in Venture Pitches. IEEE Transactions on Professional Communication, 59 (4), 363–378.

Poutiainen, S. & Smeds, S. (2015). Esitystutkimus, puheviestintä ja esiintyminen. Teoksessa A.   Arlander, H. Erkkilä, T. Riikonen & H. Saarikoski(toim.) Esitystutkimus. Helsinki: Partuuna, 339–353.

Pörhölä, M. (1995). Yksin yleisön edessä: Esiintymisjännitykseen ja esiintymishalukkuuteen liittyvät kokemukset, käyttäytymispiirteet ja vireytyminen yleisöpuhetilanteessa. Jyväskylä Studies in Communication 2. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Pörhölä, M., Almonkari, M., & Kunttu, K. (2019). Bullying and social anxiety experiences in university learning situations. Social Psychology of Education, 22 (3), 723–742.

Sallinen-Kuparinen, A. (1986). Finnish communication reticence: Perceptions and self-reported behavior. Studia Philologica Jyväskyläensia 19. Jyväskylä: University of Jyväskylä.

Smeds, S. (2013). Esiintyminen puheviestinnän ilmiönä ja käsitteenä. Puheviestinnän pro gradu –tutkielma. Käyttäytymistieteiden laitos. Helsingin yliopisto.

Smeds, S. (2015). Mitä opetat, kun opetat esiintymistä? Problogi, viitattu 4.12.2019, http://prologos.fi/mita-opetat-kun-opetat-esiintymista/

Valo, M. (2012). Puheviestintä – taitoaineesta tieteenalaksi.  Teoksessa A. Mustonen, K. Moisander, M. Valo (toim.) Laatua ja liikettä: rehtori Aino Sallisen juhlakirja.  Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 182–209.

Valkonen, T. (2003). Puheviestintätaitojen arviointi. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylä Studies in Humanities 7. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Wilkins, R. & Isotalus, P. (2009) Finnish speech culture. Teoksessa R. Wilkins & P. Isotalus (toim.), Speech Culture in Finland. Lanham, MD: University Press of America, 1–16.

LUETUT JA JAETUT – KAHDEKSAN KIRJALLISUUSVINKKIÄ VUOROVAIKUTUKSESTA KIINNOSTUNEILLE

Posted on by 1 comment

Tieteellisen julkaisemisen volyymit ovat kasvaneet vauhdilla, ja uutta mielenkiintoista luettavaa ilmestyy päivittäin. Miten valita, mitä lukea? Miten varmistua, että kaikkein kiinnostavimmat artikkelit, kirjat ja muut tekstit päätyvät myös omalle lukulistalle?

Prologos30 somePrologos ry pyrki vastaamaan tähän haasteeseen, ja yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä järjestetyt tiedeglögit keskittyivät ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvien kirjallisuusvinkkien jakamiseen. Ideana oli kokoontua yhteen keskustelemaan, mitkä tekstit ovat olleet viime aikoina hyödyksi työssämme tai opinnoissamme – kummastuttaneet, ihastuttaneet tai muuttaneet ajatteluamme.

Tiedeglögeille saapui joukko innokkaita vuorovaikutuksen asiantuntijoita, ja iltapäivän aikana keskusteltiin kahdeksasta tekstistä. Yhteistä teksteille oli, että niiden ajateltiin kiinnostavan, hyödyttävän tai ilahduttavan myös muita Prologos ry:n jäseniä sekä vuorovaikutuksesta kiinnostuneita. Tässäpä tiedeglögeillä esitellyt kirjallisuusvinkit myös teidän iloksenne!

.

Brooks, A. W. 2014. Get excited: reappraising pre-performance anxiety as excitement. Journal of Experimental Psychology 143 (3), 1144–1158.

Aluksi Marja Eklund (Tampereen yliopisto) esitteli opetuksessa hyödyntämäänsä Alison Wood Brooksin artikkelia siitä, miten tunteiden kielellistäminen ja uudelleenmäärittely vaikuttavat esiintymistilanteessa. Brooksin mukaan ahdistusta ei tulisi pyrkiä kääntämään esiintymistilanteessa rauhoittumiseksi vaan hyödyllisempää olisi ahdistuksen uudelleensanoittaminen innostumiseksi. Artikkeli herätti vilkasta keskustelua laajemminkin esiintymisosaamisen kehittämisestä sekä sanojen voimasta: kielellä emme vain tulkitse vaan myös tuotamme todellisuutta.

 

Evans, J., Slaughter, J., Ellis, A. & Rivin, J. 2019. Making jokes during a presentation helps men but hurts women. Harvard Business Review, March 11, 2019.

Esiintymisteemalla jatkettiin, kun Eeva Kaarne (Tampereen yliopisto) nosti keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa huomiota herättäneen artikkelin, jonka mukaan miesten ja naisten huumoria saatetaan tulkita eri tavoin. Tutkimuksen mukaan huumori voi auttaa miehiä esiintymistilanteissa, mutta heikentää naisten uskottavuutta. Artikkeli herätti keskustelua muun muassa tehdyn tutkimuksen luotettavuudesta ja soveltuvuudesta eri konteksteihin sekä laajemminkin huumorin roolista opetus- ja esiintymistilanteissa ja uskottavuusvaikutelmien synnyssä.

 

Kuhn, T., Ashcraft, K. L. & Cooren, F. 2019. Introductory essay: what work can organizational communication do? Management Communication Quarterly 33 (1), 101–111.

(Lisäksi kirja: Kuhn, T., Ashcraft, K. L. & Cooren, F. 2017. The work of communication: relational perspectives on working and organizing in contemporary capitalism. Abingdon: Routledge.)

Seuraavaksi Tomi Laapotti (Jyväskylän yliopisto) esitteli Timothy Kuhnin ja kumppanien artikkelia, jossa pohditaan muun muassa relationaalisuuden ontologioita ja organisaatioviestinnän määritelmiä. Artikkelissa toimijuus nähdään relationaalisena ja ajatellaan, ettei kukaan toimi yksin vaan suhteessa muihin. Keskustelua käytiin muun muassa ei-inhimillisistä toimijoista sekä vastuun siirtämisestä organisaatioissa. Artikkelin todettiin olevan kiinnostavaa luettavaa kaikille, jotka tutkivat vuorovaikutusta työelämässä ja haluavat laajentaa ajatteluaan.

 

Mäensivu, M. 2019. Hierarkia ja demokratia opiskelutilanteiden jäsentäjinä: tapaustutkimus luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ja toimintaa ohjaavista kehyksistä. Jyväskylän yliopisto: JYU Dissertations 80.

Keskustelua jatkettiin opetustilanteiden vuorovaikutuksella, kun Emma Kostiainen (Jyväskylän yliopisto) esitteli Marja Mäensivun tuoretta väitöskirjaa siitä, miten opiskelijat kehystävät opiskelutilanteita yliopistokontekstissa. Väitöskirja pohjautuu Goffmanin kehysanalyysiin ja ajatukseen, että valmiit, kulttuurisesti jaetut kehykset jäsentävät opiskelijoiden kokemuksia ja toimintaa opiskelutilanteissa. Tulosten mukaan opiskelijat kehystävät opiskelutilanteita hierarkkisen ja demokraattisen kehyksen kautta. Artikkelin innoittamana keskusteltiin muun muassa siitä, miten erilaiset kehykset voivat kaventaa tai laventaa toimijuutta ja vuorovaikutusta – puhuttiinpa sitten opiskelutilanteista tai vaikkapa työyhteisöjen vuorovaikutuksesta.

 

Cruz, D. & Meisenbach, R. 2018. Expanding role boundary management theory: how volunteering highlights contextually shifting strategies and collapsing work–life role boundaries. Human Relations 71 (2), 182–205.

Seuraavaksi Jonna Leppäkumpu (Jyväskylän yliopisto) johdatteli ajatukset työn ja muun elämän väliseen roolien neuvotteluun vapaaehtoistyön näkökulmasta. Hän esitteli Disraelly Cruzin ja Rebecca Meisenbachin artikkelia, jossa roolien rajanhallinnan nähdään tapahtuvan nimenomaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Artikkeli synnytti keskustelua muun muassa siitä, miten eri elämänalueilla olevia mahdollisia arvoristiriitoja sovitetaan eri rooleissa ja mitä roolilla lopulta missäkin yhteydessä tarkoitetaan.

 

Martela, F. & Pessi, A. B. 2018. Significant work is about self-realization and broader purpose: defining the key dimensions of meaningful work. Frontiers in Psychology 9, Art. 363, 1–15.

Lukuvinkkien jakamista jatkoi Anne Laajalahti (Infor ja Vaasan yliopisto) esittelemällä Frank Martelan ja Anne B. Pessin kirjallisuuskatsausta merkityksellisen työn määritelmistä: merkityksellinen työ on kokemusta työn arvokkuudesta, laajemmasta hyvää tuottavasta päämäärästä ja mahdollisuudesta itsensä toteuttamiseen. Merkityksen ja merkityksellisyyden käsitteet sekoittuvat usein arkikielen käytössä, vaikka ne eivät tarkoita samaa: merkitys on deskriptiivinen ja merkityksellisyys evaluatiivinen käsite. Artikkeli johdatti keskustelun kokemuksien tutkimisen, merkityksen merkityksen, merkityksellisyyden merkityksen sekä merkityksellisen työn äärelle.

 

Kinnunen, T. 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin: otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Helsinki: Kirjapaja.

Seuraavaksi Anne Alanne (Jyväskylän yliopisto) esitteli tutkija-antropologi Taina Kinnusen kirjaa suomalaisesta kosketuskulttuurista. Keskustelussa syvennyttiin erityisesti kosketukseen erilaisissa pedagogisissa tilanteissa. Opettajan kosketusta pidetään tietyissä konteksteissa (esim. musiikin, taiteen ja tanssin opetuksessa) luonnollisena ja itsestään selvänä. Miten opiskelija kokee opettajan kosketuksen? Miten opettaja pitää huolta kosketuksen laadusta? Kosketus on monissa tapauksissa pedagogisesti merkittävää toimintaa, ja kirjan esittely johdatti ajatukset kosketuksen merkitykseen oppimisessa, opetuksessa ja myös onnellisuudessa.

.

Hyttinen, S. & Valkonen, T. 2018. Yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteet. Teoksessa J. Koponen, L. Kokkonen, E. Kostiainen & I. A. Virtanen (toim.) Puheviestinnän vuosikirja Prologi. Jyväskylä: Prologos ry, 26–42.

Lopuksi Salme Korkala (Jyväskylän yliopisto) jakoi kirjallisuusvinkkinä Salli Hyttisen ja Tarja Valkosen kirjallisuuskatsauksen yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteista. Kirjallisuuskatsauksen mukaan tutkimukset ovat keskittyneet tarkastelemaan yksinäisten vuorovaikutussuhteiden rakentumista sekä yksinäisten vuorovaikutuskäyttäytymistä. Keskustelua käytiin muun muassa yksinäisyyden määritelmästä sekä aiheen ymmärtämisen tärkeydestä laajemminkin. Lisäksi todettiin, että Hyttisen ja Valkosen artikkeli on lukukokemuksena vaikuttava ja osittain jopa kaunokirjallinen, vahva elämys.

.

Kirjallisuusvinkkejä voi vaihtaa esimerkiksi työkavereiden kanssa lounastauolla tai laajemminkin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tiedeglögeillä esitellyistä teksteistä tuli kuitenkin erityisiä, koska keskustelun edetessä eri tekstien, teemojen, käsitteiden, ilmiöiden, menetelmien ja kokonaisten tieteen paradigmojen väliltä alkoi löytyä yhteyksiä ja eroavaisuuksia, joita pystyttiin saman tien työstämään yhdessä syvemmälle.

Tiedeglögit olivat hyvä muistutus siitä, ettei teksteillä ole yhtä ainoaa merkitystä. Tekstejä tulkitaan ja uudelleen tulkitaan eri yhteyksissä eri tavoin, ja eri lukijat kiinnittävät teksteissä huomiota eri asioihin. Luetun ja lukemalla koetun jakaminen syventää parhaimmillaan myös omaa lukukokemusta.

.

Anne_Laajalahti_2019

Anne Laajalahti

FT, koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor,

viestintätieteiden dosentti, Vaasan yliopisto,

Prologos ry:n puheenjohtaja

ASIANTUNTIJUUDEN ÄÄRELLÄ — KESKUSTELUJA VUOROVAIKUTUKSEN TEEMAPÄIVILLÄ 2019

Posted on by 0 comment

Vuorovaikutusta vai puheviestintää? Mikä on teknologian merkitys ja paikka vuorovaikutuksen opettamisessa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä eettisyys on vuorovaikutustekoina? Synnyttääkö vuorovaikutus työpahoinvointia?

Prologos ry:n järjestämä Vuorovaikutuksen teemapäivä avattiin lokakuussa keynote -esitelmän sijaan keskusteluilla, joissa osallistujat pääsivät pohtimaan edellä mainittuja kysymyksiä. Tieteellisissä yhdistyksissä on usein totuttu hurmioitumaan yksilöesityksistä, joissa päästään yhden mielenkiintoisen tutkimuksen ja sen tulosten äärelle. Nyt tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus keskustelulle, kuuntelemiselle ja ahaa-oivalluksille oman tietoaineksen ja toisten tiedon ja kokemuksen välillä.

Osa käsitellyistä aiheista on alamme kestosuosikkeja: esimerkiksi tieteenalamme nimeä on pohdittu pitkään ja laajasti. Osa olikin sitä mieltä, että olisi hyvä jo siirtyä eteenpäin. Toisaalta esitettiin mielipiteitä sekä viestintä että puheviestintä -nimen puolesta. Pohdintaa syntyi myös puheviestijän identiteetistä, josta Pekka Isotalus aiemmin kirjoittikin ProBlogissa. Avoimeksi jäi edelleen se, miten tieteenalaamme kuuluisi kutsua ja miten se vaikuttaisi puheviestijäidentiteettiimme.

Teknologian merkitystä vuorovaikutuksen opettamisessa pohdittiin provosoivan kysymyksen muodossa: “Opettaja vai robotti opetuksessa?” Keskustelua syntyi kasvokkaisen vuorovaikutuksen arvosta suhteessa teknologiavälitteisiin vaihtoehtoihin. Toisaalta puhuttiin myös teknologian vuorovaikutusta täydentävästä aspektista. Tulevaisuudessa joudummekin pohtimaan suhdettamme teknologiaan: kenen ehdoilla ja mistä näkökulmasta tulevaisuutta rakennetaan? Tätä asiaa on pohtinut ProBlogissa aiemmin Marko Siitonen, yksi teemapäivän puhujista.

Osallistujat pääsivät pohtimaan myös eettisyyttä vuorovaikutustekoina. Mitä eettisyys on konkreettisena toimintana? Keskusteluissa keskityttiin paljolti yleisiin määritelmiin “eettisyys on pyrkimystä yhteiseen hyvään”, “eettisyyttä on myös huolehtiminen siitä, miten keskustelemme toisillemme”, “eettisyys on kokonaisvaltaista, aina läsnä”.  Eettisyyden pilkkominen varsinaisiin tekoihin osoittautui hankalaksi. Monet ryhmistä antoivat neuvoja eettiseen pohdintaan. Mielenkiintoista ja tarpeellista olisi pohtia, miten eettisyyttä ja siihen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja –tekoja voidaan tehdä näkyväksi ja opettaa?

Vuorovaikutus synnyttää työpahoinvointia?

Työhyvinvointi on noussut viime vuosina organisaatioissa tärkeäksi kehitysalueeksi. Osallistujat pääsivätkin keskustelemaan työhyvinvoinnin kääntöpuolesta työpahoinvoinnista ja sen suhteesta vuorovaikutukseen.

“Työkulttuurin pitää tukea yksilöitä toimimaan vuorovaikutuksessa.”

Viestinnän asiantuntijoille tuntui olevan selvää se, mikä merkitys yksilöiden vuorovaikutusosaamisella, vuorovaikutussuhteiden laadulla, tiimityöllä, organisaatioviestinnällä ja johtamisella on työyhteisön hyvin- tai pahoinvointiin. Osaammeko kuitenkaan tuoda riittävästi julki vuorovaikutusta ja sen laatua työhyvinvoinnin tekijänä?

“Miten organisaatiossa puututaan työhyvinvointiin tai pahoinvointiin?”

Keskusteluissa työpahoinvoinnin lähteiksi nähtiin kiusaaminen, huonosti hoidetut ristiriitatilanteet, toimimattomat vuorovaikutussuhteet, huono johtaminen ja tiedon kulku, kiire sekä jatkuva saatavilla oleminen. Mihin organisaatioiden sitten kannattaa panostaa halutessaan kehittää vuorovaikutusta koko organisaatiossa?

“Erilaiset odotukset työyhteisön vuorovaikutuksesta voisi puhua auki.”

Työyhteisön vuorovaikutuksen metakeskustelulle nähtiin tarve pienryhmien keskusteluissa. Metataidot ovat olennainen osa vuorovaikutusosaamista. Organisaatioihin tarvitaan lisää keskustelusta siitä, miten, mistä, milloin ja ketkä keskustelevat. Yhteisten merkitysten luominen edellyttää keskustelua siitä, miten keskustellaan. Tätä keskustelua tulisi käydä kaikkialla organisaatiossa, koska “työyhteisön kaikki jäsenet rakentavat hyvinvoivaa työyhteisöä”.

Mitä opimme teemapäivän keskusteluista?

Keskusteluja seuratessamme ja vastauksia jälkeenpäin selatessamme käsitimme muutaman asian:

  1. Keskustelu puheviestinnän/viestinnän alan suurista kysymyksistä synnyttää näkemyksiä, mielipiteitä ja tunteita, myös meissä asiantuntijoissa. Maailma ei ole valmis.
  2. Keskustelut samankin alan asiantuntijoiden kanssa lähtevät usein liikkeelle hyvin erilaisista näkökulmista. Saatamme olettaa, että muut kokevat ja tietävät asiat samalla tavalla kuin me itse.
  3. Tarvitaan keskustelua, jossa syntyy synergiaa: yhteinen tietomme voi olla enemmän kuin osiensa summa. Asiantuntijoiden pitäisi aidosti kuunnella toisiaan ja löytää yhteyksiä ja ymmärrystä, myös eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
  4. Kollegiaalisen keskustelun jatkuessa tarvitaan tutkimusta käsitellyistä aiheista ja niiden nostamista muuhunkin kuin puheviestijöiden kahvipöytäkeskusteluun.
  5. Tarvitaan yhteisiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, miten tuotettua tietoa opetetaan esimerkiksi korkeakouluissa.

 

Eeva Kaarne

Eeva Kaarne

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopisto

 

Riikka Järvelä

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopisto

KOKEMUSASIANTUNTIJA TARVITSEE VIESTINTÄ- JA VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA

Posted on by 0 comment

Kokemusasiantuntijuudelle on tänä päivänä kysyntää. Kokemusasiantuntijoita hyödynnetään vapaaehtoisina tai palkallisina työntekijöinä lähes kaikissa elämään kuuluvissa haasteissa – oli kyseessä mielenterveyden häiriöt kuten masennus tai anoreksia, päihde- tai peliriippuvuus, elimelliset sairaudet, haasteelliset elämäntilanteet kuten avioero, maahanmuutto, parisuhdeväkivalta tai vankilasta paluu. Kokemusasiantuntijoita käyttävät esimerkiksi monet kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveystoimen yksiköt, oppilaitokset, potilasjärjestöt ja media. Kokemusasiantuntijoiden tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, joista keskeisimpiä lienevät: kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kokemusasiantuntijuus on viestinnällisesti vaativa tehtävä

Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan yleisimmin henkilöä, jolla on oman tai läheisen kokemuksen kautta karttunutta tietoa sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta (esim. Jones, 2018). Kuka tahansa sairauden tai haastavan elämäntilanteen kokenut henkilö ei kuitenkaan ole kokemusasiantuntija, vaan asiantuntijalta edellytetään tehtävään suunnattua koulutusta, jossa hän muodostaa reflektion kautta omasta kokemuksestaan kerrottavan tarinan sekä valmistautuu kokemusasiantuntijan työhön liittyviin tehtäviin (esim. Hietala & Rissanen, 2015). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen Kokemusasiantuntijuus Suomessa -selvityksen (2019, 27) mukaan kokemusasiantuntijan tehtäviä olivat muun muassa

    • omasta kokemuksesta kertominen erilaisissa viestintätilanteissa (seminaareissa, koulutustilaisuuksissa kokemuksen kannalta relevanteille ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville, kuten sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille)
    • palvelujen yhteiskehittäminen erilaisissa ryhmissä sekä kehittämishankkeisiin ja työryhmiin osallistuminen
    • vertaistukityö ja vertaisryhmien ohjaaminen
    • ammattilaisten rinnalla työparina toimiminen
    • palveluiden arviointitehtävät, vertaisarviointi
    • luottamustehtävät erilaisissa johto-, ohjaus- ja työryhmissä
    • viestintä- ja edustustehtävät (lehtiartikkelit, kannanotot, koulutusvideot, osallistuminen tapahtumiin)
    • aineiston kerääminen (esim. fokusryhmähaastattelujen toteuttaminen) tutkimusten tekemistä varten

 

Viestinnän alan asiantuntijoiden silmin arvioituna yllä kuvatut tehtävät edellyttävät laajaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista. Tämä todetaan myös THL:n selvityksessä (2019, 42), jossa kokemusasiantuntijoilta kuvataan vaadittavan hyvää kirjoitustaitoa, viestintätaitoja, luennointiosaamista, vertaistoimintaa ja ryhmätyönosaamista, työparitaitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja vaikka vaatimukset toki vaihtelevat tehtävän mukaan. Jos tarvittavaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista jäsennetään yksityiskohtaisemmin, siitä on tunnistettavissa muun muassa kyky ohjata vuorovaikutusta, taito antaa, tulkita ja hyödyntää palautetta, kyky ottaa puheeksi hankaliakin aiheita, taito esiintyä erilaisissa konteksteissa sekä taito toimia jäsenenä monialaisissa yhteistyötiimeissä.Lisäksi viestintäkoulutus on tärkeää myös oman ja vertaisten kokemustiedon jäsentämisessä. THL:n selvityksessäkin (2019, 11) todetaan, että kokemusasiantuntijuuteen kuuluu oman kokemuksen valjastaminen voimavaraksi muiden opastamiseksi, kouluttamiseksi ja tukemiseksi. Jotta näin tapahtuisi, tarvitaan ymmärrystä siitä, miten kokemukset eivät ole vain ihmisten omien kognitiivisten prosessien tuotoksia, vaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvia merkityksiä ja tulkintoja. Täten kokemuksista on tärkeää tarkastella myös sitä, millä tavalla lähipiiri, toiset vertaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet mukana niiden muodostumisessa. Ja miten erilainen tulkinta kuvatuista tapahtumista voi syntyä, jos tarinan kertoisi kokemusasiantuntijan sijaan esimerkiksi lähiomainen.

 

Viestintäkoulutuksen nykytila ja tulevaisuus

Tarvittava viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen on laaja-alaista, mutta sen kehittämiseen käytettävä aika on ollut koulutuksissa toistaiseksi varsin vaihtelevaa ja yleisesti niukkaa. THL:n selvityksen (2019) mukaan kokemusasiantuntijakoulutusten kesto kokonaisuudessaan on vaihdellut neljän tunnin seminaarista aina 180 tuntiin. Osa koulutuksista on ollut kestoltaan yli kahdeksan kuukautta, mutta lyhyimmillään koulutus on voinut olla yhden päivän pituinen. Yleisimmät sisältöteemat ovat olleet oman tarinan työstäminen, vuorovaikutuskoulutus ja esiintymis- ja kokemusasiantuntijana olemisen harjoittelu. Viestintäkoulutukseen on koulutuksissa käytetty useimmiten 1–3 tuntia ja esiintymisen harjoitteluun hieman enemmän, keskimäärin 6 tuntia. Joihinkin koulutuksiin on saattanut kuulua myös ryhmätoimintaan liittyvää sisältöä. Koska on ilmeistä, että kokemusasiantuntijuuden koulutukselle ei vielä ole kansallisesti harmonisoituja koulutusstandardeja, tämä ymmärrettävästi herättää myös kysymyksen siitä, mitä oikeastaan on kokemusosaamisessa tarvittava ja arvostettava asiantuntijuus – tai vähintäänkin vaadittava asiantuntijuus? Ja kuka sen määrittelee?

Kokemusasiantuntijana toimivat ovat itse toivoneet selkeää koulutusta, joka erottaa heidät muista samankaltaisten kokemusten läpikäyneistä ja antaa hyvät valmiudet tehtävässä toimimiseen (esim. Jones, 2018). Tätä on peräänkuulutettu myös kokemusasiantuntijuudesta käytävässä yleisessä keskustelussa. Tulevaisuudessa koulutusta tullaan todennäköisesti yhtenäistämään sekä laajuuden että sisältöjen suhteen. Vuoden 2019 alusta kokemusasiantuntijana ja vertaisena toimiminen on jo hyväksytty Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon valinnaiseksi osaksi. Kokemusasiantuntijuuskoulutusta yhtenäistettäessä on viimeistään nyt herättävä siihen, että koulutuksessa tulisi olla merkittävä rooli myös viestinnän asiantuntijoilla. Kokemustieto on arvokasta, ja sen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen edellyttää hyvää viestintäosaamista, jota voidaan edistää tutkittuun tietoon perustuvalla laadukkaalla viestintäkoulutuksella. Parhaimmillaan viestintäkoulutus antaa asiantuntijoille hyvät edellytykset toimia tehtävässään palveluiden kehittäjinä, ihmisten ymmärryksen lisääjinä sekä toivon antajina muille saman kokeneille. Viestintäkoulutuksen tarjoaminen on myös kokemusasiantuntijakoulutusta järjestäville tahoille erinomainen mahdollisuus osoittaa kokemukseen perustuvan asiantuntijuuden arvostusta sekä edistää sen monipuolista hyödyntämistä terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä.

Maija Gerlander

Maija Gerlander, FT

Yliopistonopettaja

Jyväskylän yliopisto

Maija Peltola

Maija Peltola, FM

Väitöskirjatutkija

Tampereen yliopisto

Kirjallisuus

Alkoholisti, maahanmuuttaja, raiskattu ja perheeseensä väsynyt – kokemusasiantuntija maksaa osaamisestaan kovan hinnan. Yle. Julkaistu 25.9.2018. Viitattu 3.11.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10403431

Hietala, O. & Rissanen, P. 2015. Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kuntoutussäätiö ja Mielenterveyden keskusliitto. Helsinki: Unigrafia. https://kuntoutussaatio.fi/files/1944/kokemusasiantuntija-opas.pdf

Hirschovits-Gerz, T., Sihvo, S., Karjalainen, J. & Nurmela, A. 2019. Kokemusasiantuntijuus Suomessa: Selvitys kokemusasiantuntijakoulutuksen ja -toiminnan käytännöistä. THL:n Työpaperi nro 17. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-354-0

Jones, M. 2018. Kokemustiedon määritykset ja käyttö julkisen terveydenhuollon kontekstissa. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.), Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 169–190.

Social Network Widget by Acurax Small Business Website Designers