Category Archives: Puheenjohtaja

MIKÄ OHJAA NÄKEMYSTÄMME TEKNOLOGIAVÄLITTEISESTÄ VIESTINNÄSTÄ?

Posted on by 3 comments
Marko Siitonen

1960-luvun varhaisista hahmotelmista ja unelmista lähtien on ollut selvää, että nykyisin meitä kaikkia ympäröivää digitaalisen viestinnän verkostoa on lähdetty rakentamaan inhimillinen vuorovaikutus mielessä. Ei olekaan ihme, että teknologiavälitteisen Prologos30 someviestinnän tutkimus on vakiintunut omaksi erityisalueekseen vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä. Tätä erityisaluetta tukevat sen omat julkaisut, yhdistykset ja konferenssit. Olen itsekin päätynyt erikoistumaan siihen, kuinka ihmiset hyödyntävät viestintäteknologiaa todellisuutensa rakentamisessa.

Vuosikymmeniä kestänyt kehitys- ja tutkimustyö on edistänyt ymmärrystämme teknologiavälitteisen viestinnän mahdollisuuksista ja rajoituksista valtavasti. Edistyksestä huolimatta tutkimuksessa sekä käytännön työssä on kuitenkin nähtävillä myös joitakin hyvin kestäviksi osoittautuneita rakenteita, jotka rajoittavat ajatteluamme. Näin juhlavuoden blogissa ja eteenpäin katsomisen hengessä haluan nostaa näistä esiin kaksi.

 

Todellista ja ”todellista” vuorovaikutusta

Ensimmäinen perinteinen ajattelun rakenne liittyy jakolinjaan niin sanotun normaalin ja teknologiavälitteisen viestinnän välillä. Jakolinja näyttää syntyneen hyvin varhain, ja vaikka osa tutkijoista ja käytännön toimijoista on yrittänyt taistella sitä vastaan, on se osoittanut ilmiömäistä selviytymiskykyä. Kukapa meistä ei olisi kuullut vertauksia tavallisen- ja virtuaalitodellisuuden välillä tai kuullut (ehkä itsekin kertonut) esimerkkejä kasvokkaisviestinnän paremmuudesta suhteessa teknologiavälitteiseen viestintään.

Akateemisessa maailmassa real-virtual -jakolinjaa on tukenut tieteellisten järjestöjen tapa jakautua omiksi alajaostoikseen sekä tieteellisten julkaisujen erikoistuminen tietyn erityisalan kysymysten ratkaisemiseen. Moisella todellisuuden järkeistämisen tavalla on kuitenkin kääntöpuolensa. Väitän, että tiettyjen ilmiöiden kuten perheen tai työn vuorovaikutuksen muutosten syvällinen ymmärtäminen olisi edennyt jouhevammin, jos asiantuntijat eivät olisi pitkään pitäneet yllä jaottelua ”normaaliin” ja teknologiavälitteiseen viestintään.

Jossain vaiheessa ennen niin hyvin toimineesta jaottelusta voikin tulla rasite, joka ohjaa ajattelua ahtaille urille. Jos tutkija/kouluttaja/opettaja on esimerkiksi tottunut ajattelemaan, että viestintäteknologia on erillinen, hänen osaamisensa ulkopuolinen osa-alue, ei hän välttämättä tunnista niitä tapoja, joilla viestintäteknologia kytkeytyy hänelle tärkeisiin ilmiöihin. Toisaalta joku toinen voi olla niin keskittynyt teknologian ymmärtämiseen, että unohtaa ettei teknologiavälitteinen viestintä ei koskaan tapahdu tyhjiössä. Sen jokainen säie on kiinnittynyt tähän meidän hyvin lihalliseen todellisuuteemme. En rehellisesti sanottuna tiedä, onko 2040-luvulla enää tilausta erilliselle julkaisulle nimeltään Journal of Computer-Mediated Communication. Entä mikä järki on digitaalisen viestinnän erityisjaostolla todellisuudessa, jossa digitaalista viestintäteknologiaa hyödynnetään kaikilla elämän osa-alueilla varhaislapsuudesta eläkeikään, ihmissuhteista työhön ja vapaa-aikaan?

 

Uusi on aina parempi kuin vanha?

Toinen viestintäteknologiaan liittyvä ajattelun rakenne on taipumuksemme korostaa uutta vanhan kustannuksella. Samalla päädymme korostamaan välineiden ominaisuuksia ja roolia inhimillisessä vuorovaikutuksessa. En tarkoita tällä niinkään perinteistä vahvaa teknologista determinismiä, vaan tutkimuksen rahoittajien ja tutkijoiden mieltymystä uutuuteen sinänsä. Painotus on ymmärrettävä: harva tullee rahoittamaan 2020-luvulla sähköpostin käyttöön liittyvää perustutkimusta. Tämä johtaa kuitenkin tilanteeseen, jossa kokeelliset asetelmat korostuvat, ihmisten asenteita ja käsityksiä leimaavat epärealistisetkin odotukset uuden teknologian vaikutuksista. Normaalin, arkisen käytön sijaan vedämme pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisten ensiaskeleista uusien viestintämahdollisuuksien omaksumisessa.

Konkretisoidaanpa edellistä esimerkillä. Kuvitellaan, että muutaman vuoden päästä keksitään jokin meille vielä nyt tuntematon viestintäteknologinen ratkaisu. Tutkijat ja rahoittajat ryntäävät kilvan tutkimaan uutuuden vaikutuksia ja mahdollisuuksia. Apajille sattuu myös tutkija XYZ. Hän kehittää hankkeen, jossa kyseistä teknologista ratkaisua tarkastellaan organisaatioiden johtamiskäytänteiden näkökulmasta. Koska teknologiaa ei kuitenkaan ole vielä käytössä kuin parilla organisaatiolla, ja koska näissäkin kokemukset ovat vielä kovin vähäisiä, päätyy tutkija XYZ kokeelliseen asetelmaan. Valikoitu joukko yhteistyöorganisaation työntekijöitä pääsee kokeilemaan uutta teknologiaa sekä jakamaan käsityksiään ja kokemuksiaan sen käytöstä. Tutkimuksen tulokset sitten osoittavat, että ihmiset suhtautuvat teknologiaan positiivisesti ja näkevät sillä paljon mahdollisuuksia. He myös käyttävät sitä tavoilla, jotka ovat organisaation näkökulmasta toivottuja. Tutkimusta siteerataan laajalti. Se päätyy vaikuttamaan useammankin yrityksen digi-infraa koskeviin päätöksiin. Kaikki on mennyt juuri niin kuin pitikin! Paitsi että kymmenen vuoden kuluttua tutkimuksen tekemisestä, kun teknologia viimein on suurten massojen saatavilla ja siitä on kertynyt pitkän aikajänteen käyttökokemuksia, nähdään, että tutkimus päätyi ylikorostamaan useita alustavia vaikutuksia. Samalla se oli täysin sokea toisille, vasta ajan myötä paljastuneille käyttötavoille ja yhteyksille muuhun viestintätodellisuuteen. Koska kyse on kuitenkin ns. menneen talven lumista, ei uusia tutkimuksia aihepiiriin liittyen enää rahoiteta tai ehdoteta.

Toivoisinkin teknologiavälitteisen viestinnän tutkijoilta ja käytännön toimijoilta rohkeutta tarttua vanhaan ja tuttuun. On toki innostavaa ja usein myös tarpeellista olla etulinjassa ja yrittää ymmärtää uusinta teknologiaa. Väitän, että aivan yhtä kiinnostavaa ja jokapäiväisen aherruksemme kannalta huomattavasti tärkeämpää, olisi tarkastella avoimin mielin sitä, miten olemme onnistuneet nivomaan vakiintuneita teknologisia ratkaisuja osaksi arkista viestintämahdollisuuksien tilkkutäkkiä. Myös se on erityisen kiinnostavaa, kuinka me joskus taistelemme vuorovaikutuksen uusia tuulia vastaan, ja millaisia ennustamattomia ja ristiriitaisiakin teknologian vaikutuksia voimme ympärillämme todistaa. Ennen kaikkea tätä työtä pitäisi tehdä yhteistyössä ”teknologiatutkijoiden” ja ”muun vuorovaikutuksen tutkijoiden” kesken.

Marko Siitonen

 

 

 

 

 

 

 

 

Marko Siitonen

Apulaisprofessori

Kieli- ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Prologos ry:n puheenjohtaja 2008–2014

PROLOGOS RY – 30 VUOTTA HYVÄÄ SEURAA

Posted on by 1 comment
Anne Laajalahti

Tieteellisten seurain valtuuskuntaan (TSV) kuuluu 278 tieteellistä seuraa, joissa on yhteensä noin 250 000 henkilöjäsentä. Mihin tieteellisiä yhdistyksiä oikein tarvitaan?

Aloitetaan käsitteen määrittelyllä: mitä tieteellisellä yhdistyksellä tarkoitetaan? TSV:n verkkosivuilla kerrotaan, että sen jäseneksi, eli tieteelliseksi yhdistykseksi, ”voidaan hyväksyä seura, joka on rekisteröity yhdistys tai muu yhteisö, joka on osoittanut edistävänsä tieteellistä tutkimusta”. Jäsenhakemusten arviointikriteereissä korostetaan tieteellistä toimintaa: ”Seuran toiminta perustuu ajankohtaiseen ja relevanttiin tutkimustietoon, sen jakamiseen ja kehittämiseen. Hakijaseuralta edellytetään ensisijaisesti säännöllistä, pitkäjänteistä ja monipuolista tieteellistä toimintaa. Seura ja sen toiminta tunnetaan tieteenalan tutkijoiden ja muiden toimijoiden keskuudessa.”

Tieteelliset seurat ovat riippumattomia. Ne eivät edusta yksittäisiä yliopistoja, oppiaineita tai tieteentekijöitä. Tieteellisten yhdistysten tarkoituksena on edustaa ja edistää kokonaista tieteenalaa: jonkin ilmiön tai aiheen tieteellistä tutkimusta sekä tutkimukseen pohjautuvaa koulutus- ja kehittämistoimintaa. TSV:n jäsenseuran Puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos ry:n kohdalla tämä tarkoittaa nimenomaan vuorovaikutuksen tieteellistä tutkimusta, koulutusta ja kehittämistä.

Mihin vuorovaikutuksen tieteellistä tarkastelua tarvitaan?

Ihmisten välinen vuorovaikutus on erityislaatuinen ilmiö. Vuorovaikutusta on kaikkialla! Toisin kuin vaikkapa fysikaalisesta farmasiasta, geodesiasta tai fotogrammetriasta, meistä kaikilla on omakohtaista kokemusta vuorovaikutuksesta. Meillä on myös erilaisia kokemuksiimme perustuvia mielipiteitä, subjektiivisia mieltymyksiä sekä esimerkiksi kasvatuksen ja median synnyttämiä käsityksiä hyvästä ja toimivasta vuorovaikutuksesta. Vaikka nämä näkemykset saattavat tuntua arjessa hyvinkin järkeenkäyviltä ja käyttökelpoisilta, kaikki vuorovaikutuksesta kuultu ja luultu ei saa tukea tieteellisestä tutkimuksesta.

Luottamus kokemusasiantuntijuuteen on ajassamme kova. Esimerkiksi vuorovaikutuskoulutuksen kentällä työskentelee monenlaisia itseoppineita toimijoita. Tuoreen tutkimuksen mukaan erilaisten vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen kehittämiseen keskittyneiden yritysten tuote- ja palvelukuvauksista löytyykin hyvin kirjavaa sisältöä, kuten lootuskukkia ja joogakiviä (Tapio, Alapuranen, Rauhansalo & Siromaa 2018).

Väheksymättä minkään yksittäisen vuorovaikutuksen edistämistavan merkitystä on painotettava, että kokemus ei aina yksinään riitä tai välttämättä takaa osaamista ja asiantuntijuutta. Alalla kuin alalla tarvitaan nimenomaan luotettavaa tutkittua tietoa – näin myös vuorovaikutuksen kohdalla.

Työelämän ja yhteiskunnan muutokset korostavat vuorovaikutuksen merkitystä, puhuttiinpa sitten tekoälystä, globaaleista kriiseistä, kilpailukyvyn ja työelämän kehittämisestä tai yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvoinnista. Turhan usein eri yhteyksissä keksitään ”dialogia” ja ”sosiaalisia taitoja” uudelleen. Kiinnostus vuorovaikutusta kohtaan on loistava asia! Tieteelliseen vuorovaikutustutkimukseen pohjautuvaa osaamista ja osallistumista tarvitaan kuitenkin näissä keskusteluissa. Tieteellisen tutkimustiedon erottamisen ja esilletuomisen tärkeyttä korostaa, että elämme ajassa, jossa tarvitaan entistä vahvempaa mediakriittisyyttä ja -osaamista. Mikä tahansa voi olla totta – mutta kaikki ei kuitenkaan ole.

Mihin tieteellisiä yhdistyksiä tarvitaan?

Tieteellisten yhdistysten ansiot ovat moninaiset. Niiden tehtäviä ovat muun muassa seuraavat:

Ihmisten ja ajatusten yhdistäminen. Tieteellisten yhdistysten tavoitteena on lisätä vuorovaikutusta eri yliopistojen välillä sekä yliopistojen ja muiden alan toimijoiden kesken. Tähän tavoitteeseen ne pyrkivät muun muassa järjestämällä erilaisia tieteellisiä konferensseja, seminaareja ja keskustelutilaisuuksia. Prologos ry:n toiminnassa tämä tarkoittaa joka toinen vuosi järjestettäviä Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviä, välivuosina pidettävää teemapäivää sekä yhdistyksen kevät- ja syyskokouksen yhteydessä alan ystäviä yhteen kokoavia tiedekahveja ja tiedeglögejä.

Kasvokkaistapaamisten ohella Prologos ry edistää alan kehittymistä mahdollistamalla tiedon jakamisen ja vuorovaikutuksen sosiaalisen median kanavissaan. Lisäksi se pitää yhteyttä kansainvälisiin tieteellisiin yhdistyksiin ja osallistuu kansainvälisten konferenssien järjestämiseen.

Julkaisutoiminnan edistäminen. Tieteelliset yhdistykset ovat merkittävässä roolissa suomalaisen tiedejulkaisemisen saralla. Prologos ry julkaisee Puheviestinnän vuosikirja Prologia. Sillä on jo vakiintunut asema suomalaisella vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä: vuonna 2019 on valmisteilla 15. vuosikirja. Vuosikirja on alusta lähtien palvellut kaikkia vuorovaikutuksen tutkimuksesta kiinnostuneita ja ollut vapaasti verkossa saatavilla. Avoimuus on yhdistykselle ja vuosikirjalle tärkeää. Tänä vuonna Prologi siirtyy journal.fi-portaaliin, mikä lisää entisestään vuosikirjan löydettävyyttä ja siten sen vaikuttavuutta.

Tieteenalan näkyvyyden ja arvostuksen lisääminen. Tieteellisten yhdistysten tavoitteena on edistää, jakaa ja kehittää alansa tieteellistä tutkimusta sekä lisätä koko tieteenalan näkyvyyttä ja arvostusta. Prologos ry edistää tätä tarkoitusta tiedottamalla alan tutkimus- ja julkaisutoiminnasta sekä kansallisista ja kansainvälisistä tapahtumista. Yhdistys on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, myöntää vuosittain Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininnan ja julkaisee vuorovaikutukseen liittyviä ajankohtaisia kirjoituksia blogissaan ProBlogissa. Näin se pyrkii nostamaan vuorovaikutukseen liittyviä asioita julkiseen keskusteluun, osallistumaan ja ottamaan kantaa, tekemään tutkimustietoa tunnetuksi ja lisäämään sen käyttöä yhteiskunnassa.

Tieteellinen yhdistys elää ihmisistä ja ihmisille

Tieteellinen yhdistys ei ole vain jotain, jota tarvitaan. Se on myös jotain, joka tarvitsee. TSV:n jäsenseurojen arviointikriteereissä nähdään tärkeäksi, että ”toimintaan osallistuu aktiivisesti seuran jäsenistöä, ei vain johtoelimiin valittuja henkilöitä”.

Tieteellinen yhdistys tarvitseekin jäseniä – eli ihmisiä. Aktiivisinkaan ja uutterinkaan johtokunta tai toimituskunta ei riitä, jos yhdistyksen toiminnassa ei ole mukana alasta kiinnostuneita, yhdistyksen päämääriin sitoutuneita ja toimintaan osallistuvia ihmisiä.

Prologos ry:n tavoitteena on olla avoin kokoontumispaikka ja luoda foorumeita, joissa kaikki vuorovaikutuksen tieteellisestä tutkimuksesta, koulutuksesta ja kehittämisestä kiinnostuneet voisivat kohdata ja tuntea olonsa tervetulleiksi. Yhdistys on ja haluaa jatkossakin olla nimenomaan tieteellinen yhdistys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yhdistys olisi vain tutkijoiden tai opettajien seura – mukaan tarvitaan ja toivotetaan lämmöllä tervetulleeksi kaikki vuorovaikutuksen ilmiöstä viehättyneet. Tieteellisyyttä ei tulisikaan nähdä rasitteena vaan aikamme ehdottomana voimavarana.

Organisaatiot, myös tieteelliset yhdistykset, luodaan vuorovaikutuksessa: niitä rakennetaan ja uudelleenrakennetaan, ylläpidetään, säilytetään ja muutetaan vuorovaikutuksessa (Sias 2014). Ilman ihmisiä tieteellistä yhdistystä ei ole olemassa.

Kiitos siis kaikille Prologos ry:n jäsenille hyvästä seurasta!

 

Anne Laajalahti

Prologos ry:n puheenjohtaja

FT, koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor

 

P.S. Prologos ry perustettiin la 8.4.1989, joten vuonna 2019 juhlitaan yhdistyksen 30-vuotissyntymäpäiviä: ma 8.4.2019 Tampereella, pe 4.10.2019 Helsingissä ja loppuvuodesta 2019 Jyväskylässä. Yhteisiä tapahtumia ja tapaamisia odotellessa voi virittäytyä juhlatunnelmaan esimerkiksi näiden mainioiden julkaisujen parissa:

Sallinen, A. (2005). Puheenvuoro: Prologos vai pro logos? Teoksessa T.-R. Välikoski, E. Kostiainen, E. Kyllönen & L. Mikkola (toim.) Puheviestinnän vuosikirja Prologi 2005. Jyväskylä: Prologos ry, 7–11. http://prologos.fi/prologi/index.php?page=vuosikirjat&year=2005

Valo, M. (2014). Prologos 25 vuotta – toiminta yhdistyksen alkuvuosina. Teoksessa L. Mikkola, S. Korkala, S. Herkama & J. Koponen (toim.) Puheviestinnän vuosikirja Prologi 2014. Jyväskylä: Prologos ry, 49–58. http://prologos.fi/prologi/index.php?page=vuosikirjat&year=2014

Kirjallisuus

Sias, P. M. (2014). Workplace relationships. Teoksessa L. L. Putnam & D. K. Mumby (toim.) The SAGE handbook of organizational communication: advances in theory, research and methods. 3. painos. Thousand Oaks: Sage, 375–400.

Tapio, E., Alapuranen, M.-L., Rauhansalo, M. & Siromaa, M. (2018). ”Taidokas vuorovaikuttaja treenaa osaamistaan” – vuorovaikutusosaamisen kehittämisen diskurssit koulutuspalvelujen kuvauksissa. Teoksessa L. Kääntä, M. Enell-Nilsson & N. Keng (toim.) Työelämän viestintä, Arbetslivskommunikation, Workplace Communication, Kommunikation im Berufsleben. VAKKI-symposium XXXVIII 8. – 9.2.2018. VAKKI Publications 9. Vaasa, 147–160.

KOLME VUOTTA PUHEENJOHTAJANA – MITÄ SAIMMEKAAN AIKAAN?

Posted on by 0 comment

Tänä vuonna Prologos täyttää 30 vuotta. Minulla oli mahdollisuus olla tämän yhdistyksen puheenjohtaja kolme vuotta 2016-2018 eli kymmenesosa yhdistyksen historiasta. Tänä aikana olemme yhdistyksen johtokunnassa jatkaneet monia yhdistyksen perinteisiä toimintamuotoja, mutta tuoneet toimintaan myös uusia piirteitä.

Ensimmäinen iso uudistus puheenjohtajakaudellani oli, että muutimme Puheviestinnän päivien nimen Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviksi. Nimellä halusimme siirtyä oppiainekeskeisestä nimestä ilmiölähtöiseen nimeen, painottaa päivien tutkimuksellisuutta sekä houkuttaa myös laajemmin vuorovaikutuksen tutkijoita eri tieteenaloilta mukaan päiville. Tuntuu, että kaikki ovat olleet tyytyväisiä tähän muutokseen ja että olemme edenneet kohti tavoitteitamme.

Ensimmäisillä Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä jaettiin myös ensimmäinen Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininta. Vuorovaikutusteon tavoitteena on antaa tunnustusta niille, jotka ovat toimineet ansiokkaasti vuorovaikutuksen edistämiseksi. Samalla halusimme nostaa vuorovaikutukseen liittyviä asioita julkisuuteen ja hankkia siinä sivussa myös yhdistyksellemme myönteistä mainetta. Kunniamaininta on jaettu kolme kertaa ja tuntuu, että se on hyvin löytänyt paikkansa erilaisten palkintojen joukossa. Viime kerralla palkitsimme nuoren Samu Kempin, joka on perustanut Instagram Directiin nuorilta nuorille toimivan vertaistuki-palvelun. Tunnustuksemme toimi loistavasti, sillä kunnianmaininnasta seuranneen julkisuuden myötä tämä Apua nuorille -toiminta sai uusia sponsoreita.

Johtokunnassa olemme halunneet tuoda yhdistyksen toimintaa myös useammin näkyväksi jäsenten arjessa. Ensinnäkin tämä näkyy siinä, että olemme alkaneet järjestää tiedekahveja kahdesti vuodessa, joissa jäsenemme ovat voineet tavata kollegoitaan ja vaihtaa ajatuksiaan vaihtuvista ajankohtaisista aiheista. Erilaisten tapahtumien sisältöjä olemme myös miettineet usein siitä näkökulmasta, että muutkin puheviestijät kuin vain tutkijat ja opettajat tuntisivat yhdistyksen omakseen. Teemoina ovat olleet esimerkiksi häirintä vuorovaikutuksena, kasvokkais- ja verkkoviestinnän limittyminen sekä naiset politiikassa.

Lisäksi yhdistyksen oma blogi ProBlogi käynnistyi. Ensisijaisesti sen sisällöistä on ollut johtokunta vastuussa, mutta kasvavassa määrin myös jäsenet ovat havainneet sen hyväksi paikaksi kertoa vuorovaikutukseen liittyvistä näkemyksistään laajemmalle yleisölle. Osa kirjoituksista on upeasti levinnyt myös yhdistyksen ulkopuolisten luettaviksi. Arkipäivän näkyvyyden takia perustimme myös yhdistykselle oman Twitter-tilin.

Viimeisimmät uudistukset koskevat Puheviestinnän vuosikirjaa Prologia. Niitä olemme hioneet yhdessä vuosikirjan toimituskunnan kautta. Ensinnäkin nyt on mahdollista julkaista Prologissa myös ruotsin- ja englanninkielisiä artikkeleita, mikä mahdollistaa Prologin kirjoittaja- ja lukijakunnan laajenemisen. Tuorein uudistus näkyy jo tänä vuonna, kun Prologi julkaistaan ensimmäisen kerran sähköisesti Journal.fi -palvelussa, jossa jo useimmat suomalaiset tieteelliset lehdet julkaistaan. Se varmasti antaa lisää näkyvyyttä vuorikirjamme artikkeleille.

Maailma ei tule valmiiksi kolmessa vuodessa, eikä yhdistyksen toiminnan kehittäminen pääty. Omat ideani on käytetty loppuun, joten on erinomaista, että yhdistystä aletaan johtaa uusin voimin. Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet tavalla tai toisella Prologoksen toimintaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Erityisen haluan kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana johtokunnassa kehittämässä yhdistyksemme toimintaa, sillä ilman teidän ideoita ja panostusta näitä uudistuksia ei olisi tapahtunut. Teidän kanssa on ollut innostavaa toimia puheviestinnän hyväksi.

 

Pekka Isotalus

Prologos ry:n entinen puheenjohtaja

Puheviestinnän professori

Tampereen yliopisto

 

 

 

Category: 2019, Puheenjohtaja
Social Media Icons Powered by Acurax Website Designing Company