Category Archives: ymmärtäminen

MENNEITÄ JA TULEVIA TEEMOJA PROBLOGISSA

Posted on by 0 comment

Vuonna 2019 puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos vietti 30-vuotisjuhlavuotta, ja ProBlogissa kuhisi juhlan kunniaksi: blogitekstejä ilmestyi hulppeat 26 kappaletta.  Tässä tekstissä on tarjolla kooste siitä, mistä vuorovaikutuksen tutkijat, opettajat, kehittäjät ja kouluttajat vuoden aikana blogissa puhuivat.  Samalla kysymys sinulle, hyvä lukija: mistä haluaisit lukea uudella vuosikymmenellä?

Tänä vuonna suunnitteilla on blogin vieminen temaattiseen suuntaan: tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että aina muutama peräkkäinen teksti käsittelisi samaa teemaa. Tätä uutta suuntaa vielä ideoidaan, ja otamme Prologoksen johtokunnassa mieluusti ehdotuksia vastaan siitä, miten se voisi toteutua. Onko mielessäsi jokin ilmiö, josta mielelläsi lukisit useamman eri asiantuntijan näkökulman? Onko jokin näkökulma jäänyt vähälle huomiolle blogissa? Tai olisiko jokin edellisvuoden teemoista sellainen, jota olisi ehdottomasti syytä syventää?

Nykyhetken ja tulevaisuuden aiheita

Vuonna 2019 Prologoksen järjestämissä tapahtumissa nousi esille kolme keskeistä tutkimuksen haastetta ja tulevaisuuden trendiä: viestintäetiikka, teknologia ja tekoäly sekä vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin yhteydet. Näitä käsiteltiin sekä keväällä järjestettyjen tiedekahvien paneelikeskustelussa, jossa keskustelivat filosofian tohtorit ja yhdistyksen toimintaan eri aikoina ja eri tavoin osallistuneet Tuula-Riitta Välikoski, Merja Almonkari, Ira Virtanen ja Marko Siitonen että syksyn teemapäivässä, jossa aiheita tarkasteltiin myös opetusnäkökulmasta. Terveyden ja hyvinvoinnin kontekstista oman blogitekstinsä kirjoitti väitöskirjatutkija Maija Peltola. Hän pohti palautteenannon herättämiä tuntemuksia niin terveydenhuollon asiakkaiden kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Apulaisprofessori Marko Siitonen avasi teknologiavälitteisen tutkimuksen trendejä ennen ja nyt, ja nosti esille ajatteluamme rajoittamaan vakiintuneita rakenteita. Näitä ovat mm. jako todellisen tai ”normaalin” ja teknologiavälitteisen viestinnän välillä.

Prologos ry: kansainvälinen ja kehittyvä alusta asti  

Tieteenalaa ja 30-vuotiaan Prologoksen monia merkityksiä kommentoivat yhdistyksen keskeiset toimijat vuosien varrelta. Prologoksen puheenjohtaja, FT, koulutus- ja kehittämisjohtaja Anne Laajalahti kysyi yhdistyksemme olemassaolon kannalta erittäin keskeisen kysymyksen – mihin tieteellistä yhdistystä tarvitaan? Niiden keskeisimpänä tarkoituksena on edistää ja edustaa tieteenaloja, tässä tapauksessa vuorovaikutuksen tutkimusta. Jokaisella on vuorovaikutuksesta kokemustietoa, mutta ensiarvoisen tärkeää on tuottaa ja tuoda esille tutkittua tietoa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ilmiöistä. Prologoksen ensimmäinen puheenjohtaja, professori, rehtori Aino Sallinen paikansi kirjoituksessaan 1980-luvun vuosikymmeneksi, jolloin oppiaine oli jo tarpeeksi vakiintunut, jotta oma tieteellinen yhdistys voitiin perustaa. Sen tavoitteeksi asetettin “vaalia ja kehittää suomalaista puhekulttuuria sekä edistää puhumisen tutkimusta ja opetusta”. 2020-luvulle tultaessa moni asia ja painopiste on muuttunut. Mikään tieteenala ei voi tulla valmiiksi, ja myös vuorovaikutuksen tutkimus on jatkuvassa muutoksessa. Professori Pekka Isotalus kysyi, millaisia viestijöitä olemme, kun emme ole enää puheviestijöitä ja joudumme tai pääsemme sanottamaan uudelleen itseämme ja suhdettamme muihin.

Prologoksen perustajajäsen, FT, HM, yliopistonlehtori Tuula-Riitta Välikoski nosti esille kunnianhimoisen ja rohkean yhdistyksemme kansainvälisiä ansioita, joita löytyy jo aivan alkumetreiltä. “Saatamme olla maantieteellisesti sivussa, mutta tieteenalan ja oppiaineen keskiössä”, hän totesi. Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja, professori Pekka Isotalus puolestaan kokosi yhdistyksen lähivuosien uudistuksia, joihin lukeutuvat mm. tämän blogin perustaminen, Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininnan jakaminen sekä Puheviestinnän päivien nimenmuutos Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviksi. Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät tulevat muuten vuonna 2020 jälleen ja niistä kerrotaan pian lisää!

Vuorovaikutusosaaminen esillä

Vuorovaikutusosaaminen puhututti niin opetuksen, tutkimuksen kuin itsereflektionkin näkökulmasta. FT, lehtori emerita Merja Almonkari ja FT, yliopistonlehtori Jonna Koponen nostivat esille esiintymisen ja tämänhetkisen improvisaation ja tiiviin sanomisen trendin. Esiintymistä opetetaan paljon, mutta tutkitaan vähän, he huomauttivat. Samalla he esittivät kysymyksiä 2020-luvulle esiintymistä opettaville ja tutkiville. Oletko sinä jo luopunut hyvän puhujan listauksista?

Palaute osaamisalueena ja vuorovaikutusprosessina kirvoitti tekstejä. Puheviestinnän yliopisto-opettajat Riikka Järvelä ja Johanna Järvelin-Suomela kirjoittivat vuorovaikutusosaamisesta palautetilanteissa ja haastoivat myös puheviestinnän ammattilaisia reflektoimaan omia tietoja, taitoja, asenteita, motivaatiotaan ja etiikkaansa erilaisissa palautetilanteissa. Yliopisto-opettaja, tohtoriopiskelija Marja Eklund huomioi, että palautetta arvostetaan ja sitä odotetaan jatkuvasti enemmän – toisaalta se typistyy helposti mekanistisisti ohjeiksi, jolloin ilmiön vuorovaikutteisuus unohtuu.

Osaamista tarkasteltiin myös erilaisissa työn ja vapaaehtoistyön sekä koulutuksen konteksteissa. Helsingin yliopiston kielikeskuksen johtaja Ulla-Kristiina Tuomi korosti johtajan kykyä itsereflektioon ja arvopohdintoihin, sekä kuuntelemisen taidon keskeisyyttä. FT, yliopistonopettaja Maija Gerlander ja väitöskirjatutkija Maija Peltola kontekstualisoivat vuorovaikutusosaamista kokemusasiantuntijan tehtäviin. Ne ovat vahvasti viestinnällisiä ja rakentuvat mm. esiintymisestä, moniammatillisesta tiimityöstä, kuuntelemisesta ja puheeksiottamisesta. Yliopisto-opettaja Esteri Savolainen puolestaan pohti vuorovaikutusosaamisen opetuksen ja asiantuntijuuden kehittämisen suhdetta. ”Jos et kykene sanallistamaan asiantuntemustasi, etkä osoittamaan sitä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiessasi, tietääkö kukaan, mitä osaat?”, hän kysyi.

Ja vielä yksi kysymys osaamisen tiimoilta: koska viimeksi pohdit omia viestinnällisiä vahvuuksiasi? Väitöskirjatutkija, koulutuspäällikkö ja työnohjaaja Emma Nordback kirjoitti yhteydessä piilevästä onnellisuudesta, jonka esteenä on usein mm. toimimaton vuorovaikutus. Yhdeksi ratkaisuksi matkalla kuormituksesta onnellisuuteen hän esittää omien viestinnällisten vahvuuksien tunnistamisen, sanoittamisen ja toistemme vahvuuksista puhumisen. Vahvuuksien sanoittaminen liittyy myös ammatilliseen kasvuun – puheviestinnän opiskelija Ilona Reinikainen pohti ammatillisen identiteetin muovautumista, jota tapahtuu jo opiskeluaikana opeteltaessa oman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Ymmärrystä meidän ja muiden välillä

Iso teema vuonna 2019 oli ymmärryksen rakentaminen, niin tiedeyhteisön sisällä, opetuksessa kuin erilaisia rajoja hallitessa. Yliopistonlehtori Leena Mikkola muistutti tieteellisen tiedon syntyvän vuorovaikutusprosesseissa. Tutkijasta referee-lausunnot voivat joskus olla epämieluisia, mutta ne ovat myös mahdollisuus ja etuoikeus keskustella ajatuksista ja viedä oma idea kohti ymmärrystä yhdessä tiedeyhteisön kanssa. Allekirjoittanut, FT, yliopisto-opettaja Tessa Horila pohti ymmärtämisen käsitettä. Mitä tuolla arkipäiväisellä ja samalla tieteenalamme ytimessä olevalla käsitteellä voidaankaan tarkoittaa? Ymmärtäminen on vaikka mitä empatiasta yhteiseen tietoon. Emme ehkä koskaan voi täysin ymmärtää toisiamme tai itseämmekään, mutta pyrkiä siihen kannattaa.

Ymmärrystä tarvitaan myös erilaisten rajojen hallinnassa. Tohtorikoulutettava Jonna Leppäkumpu kirjoitti työn ja vapaa-ajan eroista ja rajanhallinnasta vuorovaikutusprosessina. Hän muistutti, että työn ja muun elämän rajan häilyminen ei välttämättä ole vain negatiivinen asia, vaan yksi monista neuvoteltavista seikoista, joista rakentaa yhteisymmärrystä. Yliopisto-opettajat Esteri Savolainen ja Sanna Karvinen tarkastelivat kohdentamista ymmärtämisen ja ymmärretyksi tulemisen ydintekijänä opetuksen kontekstissa. Puheviestinnän opettajan tulee osata kohdentaa sanomansa erilaisille opiskelijayleisöille, jotka puolestaan tulevat enenevissä määrin työskentelemään moniammatillisissa merkitysviidakoissa, joissa kohdentaminen on kompleksista.

Vinkkejä kaaoksen hallintaan vai myyttejä murrettavaksi?

Jokainen meistä kaipaa joskus elämän kaaosta helpottavia vinkkejä, ja viestinnän tutkijalta, kehittäjältä ja kouluttajalta kysytään usein niksejä – miten viestiä paremmin? Toisaalta jokainen vuorovaikutuksen asiantuntija tunnistanee jonkun niksin valeasuun verhotun myytin, joka tekisi mieli murtaa. Vuonna 2019 tarjolla oli sekä kompakteja vinkkejä että räjäytettyjä myyttejä.

FT, lehtori Emma Kostiainen tarttui varmasti kaikille tuttuun lausahdukseen ”asiat riitelevät, eivät ihmiset”. Hän murtaa tekstissään myyttiä siitä, että ihmisten väliset “asiat” todella voitaisiin erottaa vuorovaikutussuhteistamme ja niihin liittyvistä merkityksenannoista. “Ihminen on vain harvoin ”irti” sanoistaan, teoistaan ja merkityksenannoistaan vuorovaikutussuhteissaan”, Kostiainen muistutti.

FT, yliopistonopettaja Mitra Raappana sukelsi kaaokseen ja kysyi, mikä on hallitsemattomuuden ja ennustamattomuuden ja toisaalta kategorisointien ja vinkkilistojen suhde. Miten jäsentää vuorovaikutusta, jos läsnä on lukemattomia palasia? Ehkä olennaisempaa on ymmärtää kuin hallita, ja hyväksyä monet tulkinnat ja todellisuudet. FT, yliopistonlehtori Tomi Laapotti lähestyi asiaa toisin. Hän tarttui – ei vuoden, vaan kolmen vuoden aikana julkaistuihin – ProBlogi-teksteihin ja uutti niistä vinkkilistan. Nämä vinkit liittyivät vuorovaikutukseen yksilötason peruspilareista, kuten vuorovaikutusosaamisen kehittämisestä, koko organisaatiotason muutosdiskursseihin. Muutosta tarkasteli myös viestintä- ja brändijohtaja Minttu Vilander, joka kokosi tekstissään omakohtaisesti hyväksi havaitun muistilistan muutoksen ja muutosviestinnän haasteiden keskellä eläville.

Mihin seuraavaksi? Mitkä ovat vuoden 2020 teemat?

Viimeinen lukuvinkkini tässä kirjoituksessa on muhkea: lue kaikki viime vuonna kirjoitetut tekstit! Itse juuri tein niin, ja nyt päässä kuhisee kaikesta uudesta tiedosta, oivaltavista jäsennyksistä, täysin uusista kysymyksistä ja tulevaisuuden haasteista. Miten osaavaa väkeä tutkii, opettaa ja kouluttaa vuorovaikutuksen sisältöjä!

Mistä sinä haluaisit lukea ProBlogissa tulevan vuoden aikana tai millaisten koontien ja näkökulmien ajattelisit olevan lukijayhteisöllemme hyödyllisiä? Olen ja olemme Prologoksen johtokunnassa korvat höröllä. Voit esittää toiveen teemasta tai tarjota rohkeasti omaa tekstiäsi! Se voi olla jo pitkällä tai vasta idean tasolla. Tule mukaan keskusteluun, kirjoittajana tai kommentoijana! Minuun yhteyden saat laittamalla sähköpostia: tessa.horila[at]helsinki.fi

Jatketaan yhteisymmärryksen rakentamista vuonna 2020!
tessa horila problogiTessa Horila
FT, yliopisto-opettaja
ProBlogin toimitussihteeri

YMMÄRRÄTKÖ YMMÄRTÄMISTÄ? MINÄ EN!

Posted on by 0 comment

Käsitteitä on mukavaa, jopa hauskaa yrittää ymmärtää. Erityisen hupaisaa on, jos iltapuhteekseen ottaa tavoitteekseen ymmärtää ymmärtämisen käsitettä. Olen viime aikoina havahtunut siihen, etten sitä oikein ymmärrä. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen on kuitenkin jopa vuorovaikutuksen määrittelyn ytimessä. On tullut melkein nolo olo asiaa pohtiessa – enkö osaa määritellä näin peruskäsitettä!

Arkinen elämämme on täynnä pyrkimystä ymmärtää. Ajatellaan vaikka opettajaa, joka tekee parhaansa varmistaakseen opiskelijoiden ymmärtämisen. Läheisen ihmisen kanssa tulee joskus miettineeksi, ymmärtääkö tuo toinen oikeasti minua; yrittääkö edes. Nopeasti kiihtyvissä verkkokeskusteluissa peräänkuulutetaan ymmärrystä, mutta monesti vaikutetaan viestivän vailla kummempaa pyrkimystäkään ymmärtää.

Arkinen elämämme on täynnä pyrkimystä ymmärtää.

Maailma tuntuu paikoin jopa pullistelevan ymmärtämättömyyttä. Esimerkiksi somekohut, nuo lyhyesti ja kiihkeästi elävät reagoinnin, sohimisen, ilkkumisen, viiltämisen, väärin ja oikein anteeksipyytämisen ja lopulta unohduksen virtuaalimetsäpalot, attribuoidaan usein väärinymmärryksestä johtuvaksi. Ehkä kohu on aiheutunut siitä, että jokin aihe tai väite on ymmärretty epätarkasti, tai ehkä kohua ei jonkun tai joidenkin mielestä ymmärretä ratkoa oikein, ja seuraa vain lisää väärinymmärrystä. Ja niin edelleen.

Kiinnostukseni ymmärtämiseen sai lisäpontta, kun vastikään huomasin, että hoen vähän väliä kaikissa keskusteluissa ”ymmärrän”. Mitä oikeastaan viestin ymmärtäväni? Käytän ilmausta toisinaan osoittaakseni, että tiedän, mistä toinen minulle kertoo, tai että olen kokenut jotakin samaa. Usein sanon ”ymmärrän” myös osoittaakseni, että pyrin kuuntelemaan ja olen kiinnostunut, että toisen kokemus tai käsitys on tervetullut tai validi tai että olen vastaanottavainen toisen halulle tai tarpeelle ilmaista itseään. Eräänlaista minimipalautetta ja supportiivinen ele, siis. Jokin aika sitten kuuntelin ystävän kertomusta vaikeasta terveydellisestä haasteesta, jota en itse ole kokenut ja joka oli sisällöltään ja terminologialtaankin aika vierasta tavaraa. Vähän väliä hoin ”joo, ymmärrän”, ”tosi ymmärrettävää” jne. Mitä oikeastaan ymmärsin?

Mitä ymmärtäminen on?

Viestintätieteiden ohella ymmärtämisen kysymykset koskettavat muun muassa kasvatustieteilijöitä, filosofeja, psykologeja ja kognitiotieteilijöitä. Nopea (ja mutkia oikova) läpileikkaus eri aloilta: ymmärtäminen voidaan nähdä näkökulmasta riippuen esimerkiksi yksilöllisenä informaation muistiin painamisena, säilömisenä ja sisäisenä tulkintana, kykynä toimia joustavasti vanhan ja uuden tiedon varassa tai esimerkiksi kykynä luoda monipuolisia suhteita ja suhtautumistapoja ymmärryksen kohteeseen (lisäymmärrystä näihin näkökulmiin esim. Woodruff 2005). Tällöin ymmärtäminen linkittyy siis läheisesti tietämiseen ja tiedonhallintaan.

Ymmärrys kytkeytyy myös empatiaan, jota pidetään aikamme keskeisenä työelämätaitona. Aivotutkija Katri Saarikivi kuvasi vastikään Helsingin Sanomille ymmärrystä, eli kykyä kuvitella toisten ajatuksia ja tunteita, yhtenä empatian perusulottuvuutena. Siis esimerkiksi läheistään lohduttava voi kuvitella, miltä surevasta tuntuu, vaikkei itse olisi kokenut vaikkapa samankaltaista menetystä. Tämä selittäisi tarvettani hokea, että ymmärrän. Luulen kuitenkin, että arkipuheessa yhdistämme ymmärtämisen läheisesti kokemukseen, ymmärrämme siis jotain, jonka olemme käyneet läpi. Ehkä siksi joskus voikin tuntua ikävältä, jos keskustelukumppani sanoo ”ymmärrän” – voi tulla mieleen, että no ethän ymmärrä, et sinä ole tätä kokenut.

Viestintälinssien läpi ymmärtäminen on merkityssisältöjen sisäistämisen ja tulkinnan lisäksi oman ymmärtämisen tai ymmärtämättömyyden viestimistä toiselle. Se on osapuolten jatkuvia tulkintoja siitä, vaikuttaako toinen ymmärtävän vai ei. Sen lisäksi että voi ymmärtää ”väärin” tai ”oikein” toisen viestin, voi siis myös ymmärtää ”väärin” tai ”oikein” sen, ymmärtääkö toinen. Vuorovaikutuksen näkökulmasta tarkasteltuna ymmärtäminen on tietenkin kokonaan uusien merkityssisältöjen ja uuden yhteisen ymmärryksen rakentamista. Yhteiset merkitykset ovat perusedellytys vaikkapa koordinoidulle toiminnalle. Konstruktionistisesti voi myös ajatella, että kaikki ymmärrys on lopulta vuorovaikutuksessa rakentuvaa ja todentuvaa, eikä sitä edellä ihmisen yksilömieli ymmärtäjänä.

Huh, ymmärtäminen on vuorovaikutuksessa rakennettua, siis viestimään ja ymmärtämään – vai? Vuorovaikutus itsessään ei ikävä kyllä tee meitä autuaaksi ja ymmärtäviksi. Joskus kuulee sanottavan, että kunhan vain ”kommunikoidaan” tai ”puhutaan paljon” – siis ymmärtääksemme – niin hyvä tulee. Vuorovaikutuksessa on kuitenkin mahdollista rakentaa myös väärää ymmärrystä.

Yhteisymmärryksenkin voi olla ymmärtämättä

Joku voisi kysyä, voiko siitä olla haittaakaan, että viestii ymmärtävänsä? Saattaa joskus ollakin! Jos viestii ymmärtävänsä, voi jäädä paitsi tarpeellisesta lisämerkityksentämisestä. Toisaalta virheellinen ymmärtämisen viestiminen voi esimerkiksi ryhmissä johtaa ns. pluralistiseen tietämättömyyteen – tilanteeseen, jossa ryhmän jäsenet viestivät hyväksyntää jollekin normille, tietosisällölle tms. olettaessaan, että muutkin sen hyväksyvät, vaikka kukaan ei sitä yksilönä allekirjoitakaan. Väitöstutkimuksessani havaitsin, että tiimeissä saatetaan ylläpitää virheellistä yhteisymmärrystä tiimin vuorovaikutusosaamisesta – siis yhteisesti hehkuttaa vaikkapa oman tiimin kykyä tehdä päätöksiä, ja samanaikaisesti yksilöinä ajatella, että pieleen on menossa. Aika riskaabelia, siis. Toisaalta on mahdollista myös, että vuorovaikutuksen osapuolet ovat yhtä mieltä jostakin asiasta, mutta eivät tiedä sitä. Tällöin heidän välillään vallitsee epäymmärrys yhteisymmärryksestä (ks. Poole 2012).

Myös väärinymmärrys voi johtua monista syistä. Sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi perustavanlaatuiset arvoerot, ristiriitaiset tavoitteet, yllättävät tapahtumat, jotka lujittavat eroavia näkemyksiä, puutteellinen tieto tai ihan vaan toisten viestintyylistä tehdyt tiedostamattomat negatiiviset tulkinnat (väärinymmärryksestä lisää ks. Hannawa 2015). Ajatellaan vaikka ilmastokeskustelua – on helppo nähdä, miten keskustelussa on usein läsnä useampikin väärinymmärryksen aiheuttaja.

Ymmärtäminen on aina puutteellista – ja se on lohdullista

Minä ”uskon” ymmärtämiseen siinä mielessä, että pidän vuorovaikutusta ja todellisuutta pitkälti merkitysten yhteisenä rakentamisena. Ajattelen siis, että jonkinlaisen merkityksen voi kutoa yhdessä toisten kanssa. Tämän merkityskudelman voi sitten ymmärtää, jopa verrattain samansuuntaisesti. Mutta luulen, että yksi iso väärinymmärryksen ja eräänlaisen ohi viestimisen lähde ihmiselossa on uskomus siihen, että voisimme ymmärtää toisiamme tai sitä, mitä kukaan ”varsinaisesti tarkoittaa”. Siis jotakin merkitystä merkitysten taustalla, ehkäpä ihmistä ja hänen mieltään tiedon ja tunteiden säiliönä.

Tällä hetkellä olen kehkeytyvissä pohdinnoissani pisteessä, jossa ajattelen, että oman ymmärtämättömyytemme hyväksyminen voisi johtaa lisääntyneeseen ymmärrykseen. Näin ajattelen esimerkiksi siksi, että en usko, että viestijöinä lähtökohtaisesti ymmärrämme itseämmekään.

Oman ymmärtämättömyytemme hyväksyminen voisi johtaa lisääntyneeseen ymmärrykseen.

”Hyvältä” tai ”aidolta” viestinnältä saatetaan odottaa sellaisia asioita kuin selkeys, rehellisyys ja ymmärrettävyys (Spitzberg 2000). Tämä on kuitenkin oikeastaan sula mahdottomuus, eikä meistä kukaan ole niin viestinnällisesti osaava (tai itseymmärrystä täynnä), että kykenisi parhaimmillaankaan ilmaisemaan muuta kuin epätarkan ja välittömästi vanhentuvan luonnoksen omista mielenliikkeistään (Hannawa 2015). Vaikka pyrkisimme miten konemaiseen tarkkuuteen tai selkeyteen hyvänsä, on ymmärtäminen lopulta myös relationaalinen ilmiö, johon vaikuttaa osapuolten suhde ja suhtautumisen tapa.

Tämä kaikki on siis minusta varsin ihkua ja lohdullistakin. Kyse ei ole niinkään siitä, että me ihmiset olisimme eristyksissä omassa poikkeavuudessamme tai etteikö ihmiselo sinänsä olisi voimakkaasti samanlaisuutta, yhteenkuuluvuutta, jakamista ja niin edelleen. Luulen, että useammin pitäisi myöntää oma ymmärtämättömyytensä ja joko 1) pyrkiä aktiivisesti ymmärtämistä kohti tai 2) leppoisasti hyväksyä ymmärryksen ikuinen keskeneräisyys, ikään kuin ”deal with it”.

Siispä vinkkini tulistuneiden väittelyiden ja väärinymmärryksen kokemuksen keskelle olisi varmaankin seuraavanlainen: älä turhaan jankkaa samaa asiaa tai loukkaantuneena odota, että toinen ymmärtäisi sinua. Näe mieluummin vaivaa sen eteen, että saisitte luotua jonkin yhteisen merkityksen. Sanoinpa itse aiemmin, että vuorovaikutus ei tee meitä autuaaksi, mutta ilman sitä lienee kohtuullisen vaikea ymmärtää juuri mitään. Jatkakaamme siis yhteistä rämpimistä ymmärryksen eteen! Esimerkiksi minun (ja muiden) ymmärrystä tästä aiheesta saa kernaasti laajentaa vaikkapa kommenteissa.

tessa horila problogi

 

Tessa Horila

Yliopistonopettaja, FT

Kieli- ja viestintätieteiden laitos

Jyväskylän yliopisto

 

 

 

P.S. Kielikello tietää kertoa, että ymmärtämisen etymologia on ympäri kulkemisessa. Mikäli tämä teksti vaikuttaa kehämäiseltä, johtuu se vain syvästä pyrkimyksestä ymmärrykseen.

Kirjallisuus

Hannawa, A. F. 2015. Miscommunication and error. Teoksessa A. F. Hannawa & B. H. Spitzberg (toim.) Communication competence. Berliini Walter de Gruyter, 683-710.

Poole, M. S. 2012. Team cognition, communication, and sharing. Teoksessa E. Salas,S. M. Fiore & M. P. Letsky (toim.) Theories of team cognition. Cross-disciplinary perspectives. New York: Routledge, 457–470.

Spitzberg, B. H. 2000. What is good communication? Journal of the Association for Communication Administration 29, 103–119.

Woodruff, E. 2005. Manifold relational understanding: Moving beyond the mind-as-container metaphor in Educational Technology. Proceedings of AMKLC’ 05, Espoo.

KOHDENTAMINEN ON YMMÄRTÄMISEN JA YMMÄRRETYKSI TULEMISEN YDIN

Posted on by 0 comment

Me kaikki haluamme ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Se kumpuaa kuulluksi tulemisen tarpeesta, joka on yksi viestinnällisistä perustarpeistamme. Vuorovaikutusopettajan arjessa, yliopisto-opiskelijoiden ja opettajakollegoiden keskellä, viestintä on tärkein työvälineemme. Asiantuntijuudessa korostuu viestintä, olipa se sitten tutkimista, opettamista, kouluttamista tai tiedottamista. Vuorovaikutuksessa tavoittelemme kokemuksia ymmärtämisestä ja ymmärretyksi tulemisesta.

Vuorovaikutusopettajan arki on opettaja-opiskelija-suhteissa elämistä. Suhteita on paljon. Ne alkavat, jatkuvat hetken ja päättyvät kurssien loppuessa. Pitää sietää epävarmuutta ja rakentaa luottamusta. Pitää kohdentaa opetus ryhmään ja tilanteeseen sopivaksi. Tehdä yhden päivän aikana kaikki tämä monta kertaa.

Opetustyö on opetussisältöjen ja -menetelmien suunnittelua ja opetustilanteiden ja opetusviestinnän ennakointia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toinen puoli tehdään opetustilanteessa, jossa viestintä kohdennetaan kyseiseen hetkeen sopivaksi. Kun opetamme opiskelijalle sitä, miten asiantuntija puhuu, opetamme jotain kohdentamisesta: miten kasvatustieteen asiantuntija valmistautuu kasvatuskeskusteluun ja johtaa keskustelua. Entäpä miten metsätieteilijä valmistautuu asiakkaan kohtaamiseen ja ehdottaa metsänhoitosopimusta. Tällaisella kohdennetulla opetuksella on vaikutus tulevaan.

Kun havaitsemme, että opiskelijaryhmän tai yksittäisen opiskelijan tarttumapinta opetussisältöön heikkenee, joudumme kohdentamaan viestintämme uudelleen. Asia, jota opetamme, voi olla sisällöltään tai muodoltaan liian suuri tai vaikea vastaanotettavaksi. Siten kohdentaminen on asioiden pilkkomista, pienemmäksi tekemistä. Harvoin on kyse välinpitämättömyydestä, kun opiskelijoiden ote herpaantuu, vaan ymmärtämisen puutteesta.

Epävarmuus ymmärtämisestä ja ymmärretyksi tulemisesta aiheuttaa paineita opiskelijoissa: ymmärränkö opettajaa ja kanssaopiskelijoita, pääsenkö keskusteluyhteyteen heidän kanssaan ja pystynkö viestimään selkeästi. Opiskelijaryhmässä tietämättömyyden osoittaminen voi tuntua epämiellyttävältä, koska pelottaa, mitä omista tiedoista ja taidoista ajatellaan.

Kuitenkin meillä on oikeus epävarmuuteen, keskeneräisyyteen ja ihmettelyyn. Ja ne kuuluvat myös tieteen tekemiseen.

Kuitenkin meillä on oikeus epävarmuuteen, keskeneräisyyteen ja ihmettelyyn. Ja ne kuuluvat myös tieteen tekemiseen. Meidän pitää ensin kohdentaa asia itsellemme ja sitten tiedeyhteisöllemme. On tärkeää havaita, että ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen vievät aikaa ja voimia. Kysyminen ja kyseenalaistaminen eivät saa jäädä jalkoihin, sillä juuri siitä on kyse.

Asiantuntijat työskentelevät erilaisissa organisaatiossa ja viestintä voi kohdentua yksilölle, tiimille, työyhteisölle tai koko organisaatiolle. Organisaatiot ovat merkitysviidakoita ja mitä laajemmalle joukolle viestitään, sitä enemmän yksiköiden, tiimien ja yksilöiden täytyy tehdä työtä ymmärtääkseen asian merkitys ja vaikutukset itselleen. Kun kohdentamisesta tullaan tietoiseksi ja kohdentamiseen tarjotaan riittävästi osaamis- ja aikaresursseja, pystytään organisaatioiden viestintään reagoiman paremmin ja toimimaan arjessa opiskelijoina, opettajina ja asiantuntijoina sujuvammin.

Sanna Karvinen Esteri Savolainen

Esteri Savolainen

puheviestinnän yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopiston kielikeskus

Sanna Karvinen

puheviestinnän yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopiston kielikeskus

Animated Social Media Icons by Acurax Responsive Web Designing Company