Tag Archives: Emma Kostiainen

ASIAT RIITELEVÄT, EIVÄT IHMISET – AAARRGGHHH!

Posted on by 0 comment
Emma Kostiainen

Provosoidun harvoin, mutta joka kerta kun kuulen tai luen jostain lauseenparren ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” (käytän sanonnasta jatkossa lyhennettä AREI). Erilaisissa ”hyvän riitelyn oppaissa” AREI on suorastaan pääsääntö numero yksi. En tarttuisi kynään aiheesta, ellei se saisi aikaan näppyjä, sympaattisen hermoston vireytymistä ylimääräisiin kierroksiin ja varsinkaan, ellei sanontaa käytettäisi ihan vakavasti otettavana argumenttina työelämän vuorovaikutussuhteissa, yleensäkin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tai politiikassa – viimeksi vaikkapa eräässä vuoden 2019 eduskunta- ja eurovaalien vaalioppaassa.

Sanonnan mielettömyyteen ovat toki toisetkin tarttuneet ja pienen googlettelun jälkeen huomaan, että moni ajaa AREI-vastaista sanomaa. Hyvä niin. Olen kuitenkin ottanut hyvin pienimuotoiseksi elämäntehtäväkseni, aina tilaisuuden tullen, olla AREI-sanonnan myytinmurtaja.

Prologos30 some

Kun vuorovaikutusosaamista opiskellaan ja kun erilaisista vuorovaikutuksen ongelmista ja mahdollisesti eteen tulevista kahakoista keskustellaan, usein kimurantilta tuntuvien tilanteiden ratkaisuksi tarjotaan viime kädessä (ja ihan tosissaan!) sitä, että jokainen muistuttaisi rauhallisesti itselleen – hei, AREI! Tämä tuntuu rauhoittavan monia, sillä kätevä ratkaisu ikäviin vuorovaikutussuhteiden konflikteihin on sittenkin ulottuvillamme. Vai onko? Eipä ole. Niinpä esimerkiksi tulevia opettajia kouluttaessani olen joitakin kertoja muutamien kollegojeni (kiitos Johanna Kainulainen ja Matti Rautiainen) kanssa kärjistäen havainnollistanut opiskelijoille, kuinka AREI on aivan absurdi. Olemme dramatisoineet seuraavan kuvitteellisen AREI-tilanteen, jossa toinen on opettaja ja toinen on rehtori:

Opettaja (O) koputtaa rehtorin (R) kanslian ovella ja tulee ystävällisesti ja nöyrästi sisälle.

O: Hei, oliskos sulla aikaa, olis pari asiaa, mistä pitäis riidellä.

R: Juu, aina on aikaa ihmiselle ja asialle, annahan tulla.

O: Kiitos, tämä asia onkin nyppinyt mua viimeset kaks kuukautta, eka asia onkin, että oot kyllä ihan törttö rehtori, ikinä en oo törtömpää tavannu [alkaa hiiltyä].

R: [Ivallisesti] No, johan onkin asia, kerrotko, sinä älyn jättiläinen, tästä vähän tarkemmin, niin pääsen asiasta jyvälle.

O: Että sulla on otsaa päättää MINUN puolestani asiasta, kysymättä minulta yhtään mitään!

R: Mitäköhän asiaa nyt tarkoitat?

O: Oot laittanu minut tähän kouluyhteisön pedagogiikan kehittämisryhmään vastuuhenkilöksi ja asia ei kiinnosta pätkääkään, ei millinvertaa!

R: [huutaa] On se nyt helvetti, että teikäläistä ei tämmönen asia kiinnosta, olis parempi alkaa kiinnostamaan vähitellen tai ei tartte tulla vinkumaan yhtään mistään muustakaan asiasta tälle ovelle!

O: Just tätä tarkotan, että minkälainen idiootti pitää olla, että ei kysy asiasta ensin ja tee päätöstä sitten!

R: Parempi sekin, kun että ei kysy saati päätä yhtään mitään mistään asiasta tässä koulussa!

O: Kyllä osaat veemäisesti sanoo tuonkin asian!

R: Sanoit, että “oli pari asiaa” [matkii lässyttävällä äänellä] – mikäköhän se toinen asia on?

O: Kasi-ceen luokanvalvojaksi, ei käy. Piste. Asiasta en edes keskustele.

R: Se asia muuten katottiin jo Timpan kanssa – se rupee. Asiallinen mies.

O: Okei, tässäpä nämä mun asiat sitten olikin [rauhoittuu] – katos kellohan on jo varttia yli kaks.

R: [ystävällisesti] No, mukava, kun piipahdit, kerrohan Reiskalle terveisiä. Nähtiin sählyssä viime viikolla. Joko pohjevamma on helpottanut?

O: Joo, kerron terveiset, sanoi myös nähneensä sua. Ja pohje alkaa olla kunnossa. Tosi kauan vei, mutta nyt on tosiaan jo voiton puolella.

R: Eikun mukavat viikonloput ja ensi viikkoon!

O: Moi, hyvät viikonloput vaan sullekin – kiitti vielä!

R: [iloisesti] Eipä kestä!

Näin. Tämä AREI-provokaatio on tepsinyt melko usein ja dramatisoinnin jälkeen keskustelussa on ollut otollista siirtyä vuorovaikutussuhteiden rakentumisen ja ylläpitämisen analyyttiseen ja teoreettiseen tarkasteluun, kuten vuorovaikutuksen relationaalisiin jännitteisiin tai dialogifilosofian jäsentämään kuvaan vuorovaikutussuhteista. AREI:n nimeen vannovatkin ovat alkaneet nähdä ihmisten välisissä vuorovaikutussuhteissa niitä näkymättömiä hienosyisiä lankoja, jotka punoutuvat merkitysten verkoiksi ja rakentavat käsitystämme itsestä ja toisista – ihmisinä, kumppaneina, työkavereina, opettajina, vanhempina.

Jotta en leimaudu täysin yksikantaiseksi AREI:n vastustajaksi, yleensä pyydän kanssaihmisiä ideoimaan, millaisissa tilanteissa AREI voisi olla tosi. Hyviä esimerkkejä usein löytyy (miksi en nyt muista niistä yhtään!), joten AREI saa jäädä ilmiönä elämään, mutta sen tarkastelu on kuitenkin saanut kriittiset linssit. AREI:tä ei enää purematta niellä. Ainakin se alkaa särähtää korvaan. Ihminen on vain harvoin ”irti” sanoistaan, teoistaan ja merkityksenannoistaan vuorovaikutussuhteissaan. ”Vaikka asiat täällä riitelevät, tulee ihmistä kunnioittaa”, sanoi presidentti Niinistökin valtiopäivien avajaispuheessaan huhtikuussa.

Nyt helpottaa – olen saanut sanottua sanottavani. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja rauhoitun. Tosin vuorovaikutussuhteisiin liittyviä myyttejä riittää murrettavaksi. Mikä on sinun lempparisi?

 

 

 

 

 

 

 

 

Emma Kostiainen, FT lehtori, opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Prologos ry:n sihteeri 2000-2004, puheenjohtaja 2005-2007

Prologi-vuosikirjan toimitussihteeri 2005-2006, toimituskunnan jäsen 2017-2018, päätoimittaja 2019-2020

Social Media Icons Powered by Acurax Wordpress Development Company