Tag Archives: puheviestintä

LUETUT JA JAETUT – KAHDEKSAN KIRJALLISUUSVINKKIÄ VUOROVAIKUTUKSESTA KIINNOSTUNEILLE

Posted on by 1 comment

Tieteellisen julkaisemisen volyymit ovat kasvaneet vauhdilla, ja uutta mielenkiintoista luettavaa ilmestyy päivittäin. Miten valita, mitä lukea? Miten varmistua, että kaikkein kiinnostavimmat artikkelit, kirjat ja muut tekstit päätyvät myös omalle lukulistalle?

Prologos30 somePrologos ry pyrki vastaamaan tähän haasteeseen, ja yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä järjestetyt tiedeglögit keskittyivät ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvien kirjallisuusvinkkien jakamiseen. Ideana oli kokoontua yhteen keskustelemaan, mitkä tekstit ovat olleet viime aikoina hyödyksi työssämme tai opinnoissamme – kummastuttaneet, ihastuttaneet tai muuttaneet ajatteluamme.

Tiedeglögeille saapui joukko innokkaita vuorovaikutuksen asiantuntijoita, ja iltapäivän aikana keskusteltiin kahdeksasta tekstistä. Yhteistä teksteille oli, että niiden ajateltiin kiinnostavan, hyödyttävän tai ilahduttavan myös muita Prologos ry:n jäseniä sekä vuorovaikutuksesta kiinnostuneita. Tässäpä tiedeglögeillä esitellyt kirjallisuusvinkit myös teidän iloksenne!

.

Brooks, A. W. 2014. Get excited: reappraising pre-performance anxiety as excitement. Journal of Experimental Psychology 143 (3), 1144–1158.

Aluksi Marja Eklund (Tampereen yliopisto) esitteli opetuksessa hyödyntämäänsä Alison Wood Brooksin artikkelia siitä, miten tunteiden kielellistäminen ja uudelleenmäärittely vaikuttavat esiintymistilanteessa. Brooksin mukaan ahdistusta ei tulisi pyrkiä kääntämään esiintymistilanteessa rauhoittumiseksi vaan hyödyllisempää olisi ahdistuksen uudelleensanoittaminen innostumiseksi. Artikkeli herätti vilkasta keskustelua laajemminkin esiintymisosaamisen kehittämisestä sekä sanojen voimasta: kielellä emme vain tulkitse vaan myös tuotamme todellisuutta.

 

Evans, J., Slaughter, J., Ellis, A. & Rivin, J. 2019. Making jokes during a presentation helps men but hurts women. Harvard Business Review, March 11, 2019.

Esiintymisteemalla jatkettiin, kun Eeva Kaarne (Tampereen yliopisto) nosti keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa huomiota herättäneen artikkelin, jonka mukaan miesten ja naisten huumoria saatetaan tulkita eri tavoin. Tutkimuksen mukaan huumori voi auttaa miehiä esiintymistilanteissa, mutta heikentää naisten uskottavuutta. Artikkeli herätti keskustelua muun muassa tehdyn tutkimuksen luotettavuudesta ja soveltuvuudesta eri konteksteihin sekä laajemminkin huumorin roolista opetus- ja esiintymistilanteissa ja uskottavuusvaikutelmien synnyssä.

 

Kuhn, T., Ashcraft, K. L. & Cooren, F. 2019. Introductory essay: what work can organizational communication do? Management Communication Quarterly 33 (1), 101–111.

(Lisäksi kirja: Kuhn, T., Ashcraft, K. L. & Cooren, F. 2017. The work of communication: relational perspectives on working and organizing in contemporary capitalism. Abingdon: Routledge.)

Seuraavaksi Tomi Laapotti (Jyväskylän yliopisto) esitteli Timothy Kuhnin ja kumppanien artikkelia, jossa pohditaan muun muassa relationaalisuuden ontologioita ja organisaatioviestinnän määritelmiä. Artikkelissa toimijuus nähdään relationaalisena ja ajatellaan, ettei kukaan toimi yksin vaan suhteessa muihin. Keskustelua käytiin muun muassa ei-inhimillisistä toimijoista sekä vastuun siirtämisestä organisaatioissa. Artikkelin todettiin olevan kiinnostavaa luettavaa kaikille, jotka tutkivat vuorovaikutusta työelämässä ja haluavat laajentaa ajatteluaan.

 

Mäensivu, M. 2019. Hierarkia ja demokratia opiskelutilanteiden jäsentäjinä: tapaustutkimus luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ja toimintaa ohjaavista kehyksistä. Jyväskylän yliopisto: JYU Dissertations 80.

Keskustelua jatkettiin opetustilanteiden vuorovaikutuksella, kun Emma Kostiainen (Jyväskylän yliopisto) esitteli Marja Mäensivun tuoretta väitöskirjaa siitä, miten opiskelijat kehystävät opiskelutilanteita yliopistokontekstissa. Väitöskirja pohjautuu Goffmanin kehysanalyysiin ja ajatukseen, että valmiit, kulttuurisesti jaetut kehykset jäsentävät opiskelijoiden kokemuksia ja toimintaa opiskelutilanteissa. Tulosten mukaan opiskelijat kehystävät opiskelutilanteita hierarkkisen ja demokraattisen kehyksen kautta. Artikkelin innoittamana keskusteltiin muun muassa siitä, miten erilaiset kehykset voivat kaventaa tai laventaa toimijuutta ja vuorovaikutusta – puhuttiinpa sitten opiskelutilanteista tai vaikkapa työyhteisöjen vuorovaikutuksesta.

 

Cruz, D. & Meisenbach, R. 2018. Expanding role boundary management theory: how volunteering highlights contextually shifting strategies and collapsing work–life role boundaries. Human Relations 71 (2), 182–205.

Seuraavaksi Jonna Leppäkumpu (Jyväskylän yliopisto) johdatteli ajatukset työn ja muun elämän väliseen roolien neuvotteluun vapaaehtoistyön näkökulmasta. Hän esitteli Disraelly Cruzin ja Rebecca Meisenbachin artikkelia, jossa roolien rajanhallinnan nähdään tapahtuvan nimenomaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Artikkeli synnytti keskustelua muun muassa siitä, miten eri elämänalueilla olevia mahdollisia arvoristiriitoja sovitetaan eri rooleissa ja mitä roolilla lopulta missäkin yhteydessä tarkoitetaan.

 

Martela, F. & Pessi, A. B. 2018. Significant work is about self-realization and broader purpose: defining the key dimensions of meaningful work. Frontiers in Psychology 9, Art. 363, 1–15.

Lukuvinkkien jakamista jatkoi Anne Laajalahti (Infor ja Vaasan yliopisto) esittelemällä Frank Martelan ja Anne B. Pessin kirjallisuuskatsausta merkityksellisen työn määritelmistä: merkityksellinen työ on kokemusta työn arvokkuudesta, laajemmasta hyvää tuottavasta päämäärästä ja mahdollisuudesta itsensä toteuttamiseen. Merkityksen ja merkityksellisyyden käsitteet sekoittuvat usein arkikielen käytössä, vaikka ne eivät tarkoita samaa: merkitys on deskriptiivinen ja merkityksellisyys evaluatiivinen käsite. Artikkeli johdatti keskustelun kokemuksien tutkimisen, merkityksen merkityksen, merkityksellisyyden merkityksen sekä merkityksellisen työn äärelle.

 

Kinnunen, T. 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin: otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Helsinki: Kirjapaja.

Seuraavaksi Anne Alanne (Jyväskylän yliopisto) esitteli tutkija-antropologi Taina Kinnusen kirjaa suomalaisesta kosketuskulttuurista. Keskustelussa syvennyttiin erityisesti kosketukseen erilaisissa pedagogisissa tilanteissa. Opettajan kosketusta pidetään tietyissä konteksteissa (esim. musiikin, taiteen ja tanssin opetuksessa) luonnollisena ja itsestään selvänä. Miten opiskelija kokee opettajan kosketuksen? Miten opettaja pitää huolta kosketuksen laadusta? Kosketus on monissa tapauksissa pedagogisesti merkittävää toimintaa, ja kirjan esittely johdatti ajatukset kosketuksen merkitykseen oppimisessa, opetuksessa ja myös onnellisuudessa.

.

Hyttinen, S. & Valkonen, T. 2018. Yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteet. Teoksessa J. Koponen, L. Kokkonen, E. Kostiainen & I. A. Virtanen (toim.) Puheviestinnän vuosikirja Prologi. Jyväskylä: Prologos ry, 26–42.

Lopuksi Salme Korkala (Jyväskylän yliopisto) jakoi kirjallisuusvinkkinä Salli Hyttisen ja Tarja Valkosen kirjallisuuskatsauksen yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteista. Kirjallisuuskatsauksen mukaan tutkimukset ovat keskittyneet tarkastelemaan yksinäisten vuorovaikutussuhteiden rakentumista sekä yksinäisten vuorovaikutuskäyttäytymistä. Keskustelua käytiin muun muassa yksinäisyyden määritelmästä sekä aiheen ymmärtämisen tärkeydestä laajemminkin. Lisäksi todettiin, että Hyttisen ja Valkosen artikkeli on lukukokemuksena vaikuttava ja osittain jopa kaunokirjallinen, vahva elämys.

.

Kirjallisuusvinkkejä voi vaihtaa esimerkiksi työkavereiden kanssa lounastauolla tai laajemminkin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tiedeglögeillä esitellyistä teksteistä tuli kuitenkin erityisiä, koska keskustelun edetessä eri tekstien, teemojen, käsitteiden, ilmiöiden, menetelmien ja kokonaisten tieteen paradigmojen väliltä alkoi löytyä yhteyksiä ja eroavaisuuksia, joita pystyttiin saman tien työstämään yhdessä syvemmälle.

Tiedeglögit olivat hyvä muistutus siitä, ettei teksteillä ole yhtä ainoaa merkitystä. Tekstejä tulkitaan ja uudelleen tulkitaan eri yhteyksissä eri tavoin, ja eri lukijat kiinnittävät teksteissä huomiota eri asioihin. Luetun ja lukemalla koetun jakaminen syventää parhaimmillaan myös omaa lukukokemusta.

.

Anne_Laajalahti_2019

Anne Laajalahti

FT, koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor,

viestintätieteiden dosentti, Vaasan yliopisto,

Prologos ry:n puheenjohtaja

ASIANTUNTIJUUDEN ÄÄRELLÄ — KESKUSTELUJA VUOROVAIKUTUKSEN TEEMAPÄIVILLÄ 2019

Posted on by 0 comment

Vuorovaikutusta vai puheviestintää? Mikä on teknologian merkitys ja paikka vuorovaikutuksen opettamisessa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä eettisyys on vuorovaikutustekoina? Synnyttääkö vuorovaikutus työpahoinvointia?

Prologos ry:n järjestämä Vuorovaikutuksen teemapäivä avattiin lokakuussa keynote -esitelmän sijaan keskusteluilla, joissa osallistujat pääsivät pohtimaan edellä mainittuja kysymyksiä. Tieteellisissä yhdistyksissä on usein totuttu hurmioitumaan yksilöesityksistä, joissa päästään yhden mielenkiintoisen tutkimuksen ja sen tulosten äärelle. Nyt tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus keskustelulle, kuuntelemiselle ja ahaa-oivalluksille oman tietoaineksen ja toisten tiedon ja kokemuksen välillä.

Osa käsitellyistä aiheista on alamme kestosuosikkeja: esimerkiksi tieteenalamme nimeä on pohdittu pitkään ja laajasti. Osa olikin sitä mieltä, että olisi hyvä jo siirtyä eteenpäin. Toisaalta esitettiin mielipiteitä sekä viestintä että puheviestintä -nimen puolesta. Pohdintaa syntyi myös puheviestijän identiteetistä, josta Pekka Isotalus aiemmin kirjoittikin ProBlogissa. Avoimeksi jäi edelleen se, miten tieteenalaamme kuuluisi kutsua ja miten se vaikuttaisi puheviestijäidentiteettiimme.

Teknologian merkitystä vuorovaikutuksen opettamisessa pohdittiin provosoivan kysymyksen muodossa: “Opettaja vai robotti opetuksessa?” Keskustelua syntyi kasvokkaisen vuorovaikutuksen arvosta suhteessa teknologiavälitteisiin vaihtoehtoihin. Toisaalta puhuttiin myös teknologian vuorovaikutusta täydentävästä aspektista. Tulevaisuudessa joudummekin pohtimaan suhdettamme teknologiaan: kenen ehdoilla ja mistä näkökulmasta tulevaisuutta rakennetaan? Tätä asiaa on pohtinut ProBlogissa aiemmin Marko Siitonen, yksi teemapäivän puhujista.

Osallistujat pääsivät pohtimaan myös eettisyyttä vuorovaikutustekoina. Mitä eettisyys on konkreettisena toimintana? Keskusteluissa keskityttiin paljolti yleisiin määritelmiin “eettisyys on pyrkimystä yhteiseen hyvään”, “eettisyyttä on myös huolehtiminen siitä, miten keskustelemme toisillemme”, “eettisyys on kokonaisvaltaista, aina läsnä”.  Eettisyyden pilkkominen varsinaisiin tekoihin osoittautui hankalaksi. Monet ryhmistä antoivat neuvoja eettiseen pohdintaan. Mielenkiintoista ja tarpeellista olisi pohtia, miten eettisyyttä ja siihen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja –tekoja voidaan tehdä näkyväksi ja opettaa?

Vuorovaikutus synnyttää työpahoinvointia?

Työhyvinvointi on noussut viime vuosina organisaatioissa tärkeäksi kehitysalueeksi. Osallistujat pääsivätkin keskustelemaan työhyvinvoinnin kääntöpuolesta työpahoinvoinnista ja sen suhteesta vuorovaikutukseen.

“Työkulttuurin pitää tukea yksilöitä toimimaan vuorovaikutuksessa.”

Viestinnän asiantuntijoille tuntui olevan selvää se, mikä merkitys yksilöiden vuorovaikutusosaamisella, vuorovaikutussuhteiden laadulla, tiimityöllä, organisaatioviestinnällä ja johtamisella on työyhteisön hyvin- tai pahoinvointiin. Osaammeko kuitenkaan tuoda riittävästi julki vuorovaikutusta ja sen laatua työhyvinvoinnin tekijänä?

“Miten organisaatiossa puututaan työhyvinvointiin tai pahoinvointiin?”

Keskusteluissa työpahoinvoinnin lähteiksi nähtiin kiusaaminen, huonosti hoidetut ristiriitatilanteet, toimimattomat vuorovaikutussuhteet, huono johtaminen ja tiedon kulku, kiire sekä jatkuva saatavilla oleminen. Mihin organisaatioiden sitten kannattaa panostaa halutessaan kehittää vuorovaikutusta koko organisaatiossa?

“Erilaiset odotukset työyhteisön vuorovaikutuksesta voisi puhua auki.”

Työyhteisön vuorovaikutuksen metakeskustelulle nähtiin tarve pienryhmien keskusteluissa. Metataidot ovat olennainen osa vuorovaikutusosaamista. Organisaatioihin tarvitaan lisää keskustelusta siitä, miten, mistä, milloin ja ketkä keskustelevat. Yhteisten merkitysten luominen edellyttää keskustelua siitä, miten keskustellaan. Tätä keskustelua tulisi käydä kaikkialla organisaatiossa, koska “työyhteisön kaikki jäsenet rakentavat hyvinvoivaa työyhteisöä”.

Mitä opimme teemapäivän keskusteluista?

Keskusteluja seuratessamme ja vastauksia jälkeenpäin selatessamme käsitimme muutaman asian:

  1. Keskustelu puheviestinnän/viestinnän alan suurista kysymyksistä synnyttää näkemyksiä, mielipiteitä ja tunteita, myös meissä asiantuntijoissa. Maailma ei ole valmis.
  2. Keskustelut samankin alan asiantuntijoiden kanssa lähtevät usein liikkeelle hyvin erilaisista näkökulmista. Saatamme olettaa, että muut kokevat ja tietävät asiat samalla tavalla kuin me itse.
  3. Tarvitaan keskustelua, jossa syntyy synergiaa: yhteinen tietomme voi olla enemmän kuin osiensa summa. Asiantuntijoiden pitäisi aidosti kuunnella toisiaan ja löytää yhteyksiä ja ymmärrystä, myös eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
  4. Kollegiaalisen keskustelun jatkuessa tarvitaan tutkimusta käsitellyistä aiheista ja niiden nostamista muuhunkin kuin puheviestijöiden kahvipöytäkeskusteluun.
  5. Tarvitaan yhteisiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, miten tuotettua tietoa opetetaan esimerkiksi korkeakouluissa.

 

Eeva Kaarne

Eeva Kaarne

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopisto

 

Riikka Järvelä

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopisto

PUHEVIESTINNÄN HISTORIASTA KOHTI ALAN TULEVAISUUTTA

Posted on by 0 comment
Pekka Isotalus

Nyt, kun puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos täyttää kolmekymmentä vuotta, on tieteenalamme jonkinasteisessa identiteettikriisissä – halusimme sitä tai emme. Kolmenkympin kriisi tosin voi olla myös normaali kehitysvaihe.

Identiteettikriisi kumpuaa kysymyksestä, millaisia viestijöitä olemme, kun emme ole enää puheviestijöitä. Ensi kesän jälkeen suomalaisissa yliopistoissa ei enää opiskella puheviestintää pääaineena, vaan oppiaineen nimi on viestintä.

Identiteettikriisi voi olla hyvinkin myönteinen asia. Se on hetki, jolloin on pakko pysähtyä miettimään perusasioita – mikä on tieteenalamme ydintä? Kriisi voi olla myös kehittymisen paikka. Se on ajankohta, jolloin on syytä suunnata katse tulevaan.

Tällaisessa tilanteessa sekä Prologos että alan opetus ja tutkimus joutuvat sanoittamaan uudestaan sitä, mitä alallamme tarkastellaan ja mihin se fokusoituu. Joudumme etsimään uusia ilmaisuja sille, mikä sitoo meitä yhteen ja samalla erottaa meidät muista viestintätieteistä.

On siis hyvä hetki pohtia, mikä on alallamme teoreettinen perusta, jolle tulevaisuuden voi rakentaa. Lienee selvää, että tieteenalamme keskittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen viestintätieteellisestä näkökulmasta. Mutta miten muuten sitä voisi rajata?

Aino Sallinen, alamme ensimmäinen tohtori ja professori Suomessa, piti juhlapuheen Prologoksen 30-vuotisjuhlan illallisella. Puheessaan hän muistutti alamme perinteistä. Myös omasta mielestäni on hyvä katsoa historiaan, kun suuntaamme katseen tulevaan.

Retoriikasta vuorovaikutukseen

Tieteenalamme juuret ovat retoriikassa. Retoriikan traditio näkyy monella tavalla alamme opetuksessa ja etenkin tutkimuksessa. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että alamme asiantuntijat myös tulevaisuudessa hallitsevan retoriikan perusteet. Onkin ollut huvittavaa välillä havaita, kuinka esimerkiksi someviestinnän luotettavuudesta tai kiinnostavuudesta tehdään havaintoja, jotka ovat itsestäänselvyyksiä kaikille retoriikan alkeet hallitseville.

Onkin ollut huvittavaa välillä havaita, kuinka esimerkiksi someviestinnän luotettavuudesta tai kiinnostavuudesta tehdään havaintoja, jotka ovat itsestäänselvyyksiä kaikille retoriikan alkeet hallitseville.

Nykyinen puheviestinnän opetus Suomessa on jatkumoa 1800-luvun lopulla alkaneelle lausunnan, äänenkäytön ja puhetaidon opetukselle. Lausunnan ja äänenkäytön opetus on karsiutunut vuosien varrella lähes kokonaan tieteenalaltamme, mutta aina voi kysyä onko tämä pelkästään hyvä asia. Jos olemme ihmisten vuorovaikutuksen asiantuntijoita, niin meillä pitäisi varmaan olla ymmärrystä myös ihmisäänen vaikutuksista.

Puhetaidon perinne sen sijaan näkyy edelleen, ja puhetaidon opetuksesta alamme alkoi kehittyä myös Yhdysvalloissa. Puhetaito-termi on opetuksesta lähes kadonnut ja nykyisin puhutaan esiintymisestä. Esiintyminen on aina ollut alallamme keskeinen taito-opetuksen alue, mutta tutkimuksessa se on jäänyt varsin vähälle huomiolle. On kuitenkin ollut selviö, että alamme asiantuntijat hallitsevat esiintymisen teoreettisen perusteet. Jatkossakaan mikään muu tieteenala ei tarkastele esiintymistä yhtä monipuolisesti. Esiintymisen teoria on keskeistä myös esimerkiksi vaikutelmien hallinnassa tai brändin rakentamisessa.

Prologos30 some

Vuorovaikutuksen näkökulman vahvistuminen tieteenalalla alkoi 1960-luvulla. Tämä tarkoitti nimenomaan interpersoonalisen viestinnän ja ryhmäviestinnän tutkimuksen kehittymistä. Oman näkemykseni mukaan Suomessa vuorovaikutuksen näkökulma jyräsi esiintymisen valta-aseman alallamme 1990-luvulla.

Kansainvälisessä tutkimuksessa ryhmäviestintä on ollut jo pitkään poissa muodissa, mutta Suomessa aihealue on nykyisin yllättävän suosittu tutkimuskohde, mikä on erinomaista. Keskeisin teoreettinen perusta puheviestinnällä on ollut – ja on mielestäni edelleen – interpersonaalisessa viestinnässä. Interpersonaalisen viestinnän osalta tutkimuksemme liittyy hyvin alan ajankohtaiseen, kansainväliseen teoreettiseen keskusteluun, vaikka varsin kapeasti.

Pirstaleisuus uhkana

Kansainvälisesti on jo 1980-luvulta keskusteltu alamme pirstaleisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että viestinnän tutkimus ja opetus jakaantuu yhä pienempiin osa-alueisiin kuten terveysviestintä, perheviestinä, poliittinen viestintä, johtamisviestintä ja teknologiavälitteinen viestintä. Näistä osa-alueista on tullut yhä itsenäisempiä kuppikuntia, jotka tuntevat huonosti toistensa tutkimuksia, teorioita tai julkaisuja.

Vaarana tällaisessa kehityksessä on, että ei nähdä metsää puilta eli sitä, mikä on yhteistä ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Tällaisesta kapeasta osa-alueesta tulee helposti myös keskeinen identiteetti, joka korvaa laajemman tieteenalapohjaisen identiteetin, jos se ei ole selkeä. Yhteisen kivijalan miettiminen ei siis ole turhaa.

Mielestäni tässä tilanteessa onkin syytä suunnata katse taakse päin, jotta näkisi paremmin eteen päin. Tällöin ei ole myöskään vain uusimpien trendien vietävissä. Näkisin siis historiaan katsoessani, että alamme keskiössä vastaisuudessakin ovat esiintyminen (ml. retoriikka), ryhmäviestintä ja interpersonaalinen viestintä. Näitä viestinnän tasoja on syytä tarkastella kaikissa nykyisissä konteksteissa ja tutkia, miten ne liittyvät yhteiskunnassa pinnalla oleviin ilmiöihin kuten vaikkapa hyvinvointiin, yksinäisyyteen, työelämän muutokseen, yhteiskunnalliseen vastakkainasetteluun, teknologiseen kehitykseen, tekoälyyn, pakolaisuuteen tai ilmastonmuutokseen.

Pekka Isotalus

Pekka Isotalus
Puheviestinnän professori
Tampereen yliopisto

Animated Social Media Icons Powered by Acurax Wordpress Development Company