Tag Archives: työelämä

Kehon viestejä mielelle: kehollisuus voimavarana viestintätilanteissa

Posted on by 0 comment
Anna-Leena Macey

ProBlogissa on kevään aikana kirjoitettu opetuksen digiloikasta ja sen mukanaan tuomista haasteista. Prologoksen tiedekahvitkin siirtyivät verkkoon ja järjestyivät ensimmäistä kertaa digitaalisesti toukokuun alkupuolella. Digiloikka onkin tänä keväänä otettu monissa yhteyksissä ja työympäristöissä ja olemme päässeet sen mukana tutustumaan varsin erilaisiin työrutiineihin. Myös työyhteisöjen viestintä on kevään aikana tapahtunut pitkälle teknologia-avusteisesti milloin minkäkin sovelluksen välityksellä. Monet keskinäisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet ovat käyneet tämän myötä haasteellisemmiksi. Olemme saaneet muun muassa pinnistellä yrittäessämme tulkita toistemme non-verbaalisia viestejä: ilmeitä ja eleitä, kehon asennoista puhumattakaan. Monelle meistä on saattanut iskeä videopalaveriähky, ehkä jopa suoranainen Zoom-väsymys [1]. Oma kokemukseni on ollutkin se, että kesää kohti yhä useampi kamera on sammunut ja sekä videopalaverit että etäkurssikokoontumiset on vedetty läpi ilman videokuvaa, vain äänen varassa.

Kun siis keskinäisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet on riisuttu näin minimiin, voimmekin saada yhtäkkiä oivan mahdollisuuden kääntää uudella tavalla huomion itseemme ja omaan käyttäytymiseemme viestintätilanteiden aikana. Kotona työskentely on laittanut monet meistä ajattelemaan ergonomiaa, kun kotitoimistoja on pitänyt raivata sinne, mistä tilaa on löytynyt. Paitsi että hyvästä työskentelyasennosta on apua fyysisessä hyvinvoinnissamme, on mahdollista, että myös mielemme voi tämän johdosta paremmin.

Keho systeeminä

Erilaiset kehotietoisuuden tekniikat näkevät kehomme systeeminä, jolloin mielen tasapaino on löydettävissä koko kehon tasapainoisen toiminnan kautta. Kognitiotieteen puolella paljon tutkittu kehollisen kognition käsite perustuu myös havainnoille, että mielemme ei yksin vaikuta kehoomme, vaan kehollamme on vaikutusta siihen, mitä mielessämme tapahtuu: miten ajattelemme, tunnemme ja toimimme eri tilanteissa [2].

Sosiaalipsykologiassa viime vuosikymmenellä paljon tutkitut voima-asennot (eng. power poses) ovat tästä hyvä esimerkki. Voimaa viestivät asennot, joissa otamme tilan ja sallimme kehomme laajentua ja rintakehän avautua, eivät kerro meistä vain ulospäin, vaan niillä on havaittu olevan vaikutusta sisäisesti, oman henkilökohtaisen voiman kokemisessa [3]. Huang, Galinsky, Gruenfeld ja Guillory [4] huomasivat myös valtaa viestivien asentojen vaikuttavan ryhmätilanteissa vahvemmin osallistujien ajatteluun ja käyttäytymiseen kuin pelkkien heille annettujen, hierarkkisten valtaroolien.

Asennolla ja ryhdillä on muissakin tutkimuksissa huomattu olevan yhteyksiä muun muassa positiivisempien ajatusten tuottamiseen [5], parempaan mielentilaan sekä stressin hallintaan [6]. Tätä kehon ja mielen yhteispeliä tukevat myös neurotieteen viimeisimmät löydökset, jotka osoittavat aivokuoremme liikettä, kognitiota ja tunteita säätelevien osien olevan tiuhoin hermoyhteyksin kytköksissä stressihormoneja tuottavaan lisämunuaiseen. Tässä monimutkaisessa verkostossa vartalon asennolla sekä keskivartalon lihasten tuella näyttäisi myös olevan keskeinen, positiivinen roolinsa stressihormonien erittymisen säätelyssä – vaikka yhteydet eivät vielä olekaan täysin selvät. [7].  

Kehollisuus viestintää ohjaamassa?

Tutkimusten valossa kannattaisikin siis kiinnittää huomiota siihen, mitä omalla kehollaan tekee ja miten sitä eri tilanteissa käyttää. Nyt kun erilaisista teknisistä apuvälineistä on tullut työnteossa ja keskinäisessä viestinnässämme entistäkin tärkeämpiä, kannattaa niitä käyttäessä myös huomioida niiden koko. Bosin ja Cuddyn [8] tutkimuksessa erikokoiset, elektroniset laitteet pöytätietokoneesta älypuhelimeen eivät ainoastaan vaikuttaneet osallistujien asentoon, vaan myös heidän käyttäytymiseensä. Mitä pienempää laitetta tutkimukseen osallistuneet henkilöt käyttivät, sitä kehollisesti suppeampi ja kasaan painuneempi heidän asentonsa oli. Myöhemmin samat henkilöt myös käyttäytyivät passiivisemmin tilanteessa, jossa heiltä olisi vaadittu puolensa pitämistä. Fyysisen tilan ottaminen ja kehon avoimuus sekä käytöksen jämäkkyys näyttivät siis tutkimuksen mukaan kulkevan rinta rinnan. Kyseiset tutkijat kehottivatkin harkitsemaan juuri puhelimen näpyttelyä ennen tärkeää palaveria tai sen aikana. Vaikka ajankäyttö tuntuisikin näin tehokkaalta ja saisimme tärkeitä viestejä lähtemään, saattaa laitteen kanssa kyyristeleminen huomaamatta vaikuttaa negatiivisesti omaan käyttäytymiseen kokoushuoneen viestintätilanteessa.    

Nyt kun elämämme pyörii yhä tiiviimmin tietokoneiden ja älylaitteiden ääressä ja nuo tärkeät palaveritkin tapahtuvat niiden kautta, voivat yllä mainitut löydökset muodostua entistäkin tärkeämmiksi. Kun erikokoiset ruudut ja niiden tapahtumat vievät huomiomme ja keskittymisemme, epämukavaan lysyyn ja kumaraan saattaa helposti luiskahtaa – ja jämähtää. Jouduin itse vaihtamaan työkonetta kesken kevään etätöiden ja uuden koneen ruutu oli lähes puolet pienempi vanhaan verrattuna. Monet kerrat sen ääressä istuessani ja ruudun tapahtumiin uppoutuessani huomasin alemmas suuntautuvan katseeni alkavan vetää koko yläkroppaa perässään… oman kehon kuunteleminen ja sen asentojen tiedostaminen ja tunnistaminen saattavat siis olla juuri nyt hyödyllisempiä kokonaisvaltaisen hyvinvointimme kannalta kuin koskaan ennen.

Kaivattu kesäloma on jo onneksi monilla meistä ovella ja pääsemme reilusti vähentämään ruutujen loisteessa käyttämäämme aikaa. Syksy näyttäisi näillä näkymin kuitenkin tuovan tullessaan jatkoa niin etätyöskentelyyn kuin -opetukseenkin. Viimeistään silloin voisi kääntää huomiota aika ajoin myös sisäänpäin: tunnustella sitä, mitä fyysinen olemuksemme meille kertoo, miten se saa meidät eri tilanteissa tuntemaan ja toimimaan. Voisimmeko kehomme kautta jopa  lisätä motivaatiota, halukkuutta ja uskallusta ottaa osaa ja olla mukana erilaisissa, ehkä haastavissakin viestintätilanteissa?

Anna-Leena Macey

Anna-Leena Macey
Tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto
Prologos ry:n johtokunnan jäsen

Lähteet:

[1] Zoom-väsymyksestä (eng. Zoom fatigue) kirjoittanut mm. BBC artikkelissaan: https://www.bbc.com/worklife/article/20200421-why-zoom-video-chats-are-so-exhausting

[2] Wilson, Robert A. and Foglia, Lucia, “Embodied Cognition”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2017 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = https://plato.stanford.edu/archives/spr2017/entries/embodied-cognition/

[3] Gronau, Q. F., Van Erp, S., Heck, D. W., Cesario, J., Jonas, K. J., & Wagenmakers, E. J. (2017). A Bayesian model-averaged meta-analysis of the power pose effect with informed and default priors: The case of felt power. Comprehensive Results in Social Psychology, 2(1), 123-138.

[4] Huang, L., Galinsky, A. D., Gruenfeld, D. H., & Guillory, L. E. (2011). Powerful postures versus powerful roles: Which is the proximate correlate of thought and behavior? Psychological Science, 22(1), 95-102.

[5] Wilson, V. E., & Peper, E. (2004). The effects of upright and slumped postures on the recall of positive and negative thoughts. Applied psychophysiology and biofeedback, 29(3), 189-195.

[6] Nair, S., Sagar, M., Sollers III, J., Consedine, N., & Broadbent, E. (2015). Do slumped and upright postures affect stress responses? A randomized trial. Health Psychology, 34(6), 632.

[7] Dum, R. P., Levinthal, D. J., & Strick, P. L. (2016). Motor, cognitive, and affective areas of the cerebral cortex influence the adrenal medulla. Proceedings of the National Academy of Sciences, 113(35), 9922-9927.

[8] Bos, M. W., & Cuddy, A. J. (2013). iPosture: The size of electronic consumer devices affects our behavior. Harvard Business School working paper series# 13-097.


TIEDON RAKENTUMISESTA

Posted on by 1 comment

Kun toimin Prologoksen puheenjohtajana 2001-2004, valmistelimme julkaisutoiminnan käynnistämistä Prologissa. Tuolloin koimme tärkeäksi, että tieteellisellä yhdistyksellä on tieteellistä julkaisutoimintaa. Se johti Prologoksen myös Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan jäsenyyteen. Viidessätoista vuodessa maailma on muuttunut paljon. Prologoksen ja Prologin rooli (puhe)viestinnän tutkijayhteisössä on kuitenkin tärkeä.

Prologos30 some

Miten tieteellinen tieto syntyy?

Meneillään oleva vuoden aikana olen toimittanut ja kirjoittanut työyhteisön viestintää tarkastelevaa teosta yhdessä professori Maarit Valon kanssa. Projekti on ollut äärettömän antoisa. Sen edetessä olen useaan kertaan huomannut pohtivani, kuinka monimuotoista osaamista tieteellisen tiedon tuottaminen ja sen esittäminen erilaisille yleisöille vaatii. Olen myös monesti havahtunut ajatukseen siitä, kuinka tieteellinen tieto syntyy moninaisessa vuorovaikutuksessa.

Koska olen kirjaa tehdessämme paitsi toimittanut myös kirjoittanut, olen lukenut lyhyessä ajassa useita referee-arvioita teksteistäni. Kuinkahan moni tutkija ajattelee saamiaan referee-lausuntoja ilona ja etuoikeutena keskustella ajatuksistaan? Toki minullekin on vuosien varrella osunut joitain nälväisyjä ja huteja. Yhdessä lausunnossa kritisoitiin kongressipaperiani turhan pienestä Irlannin koululaitoksesta kerätystä aineistosta. Lausunto oli hämmentävä ennen muuta siksi, ettei ehdottamani paperi ollut empiirinen saati irlantilainen.

Useimmiten saamani lausunnot ovat olleet erinomaisia. Tämä ei tarkoita sitä, että käsikirjoitukset olisivat erinomaisia olleet. Sen sijaan, lausunnot ovat olleet asian ytimeen osuvia, oivaltavia, rakentavia ja rohkaisevia. Hyvin kirjoitettua ja argumentoitua lausuntoa on ilo lukea silloinkin, kun siinä esitetään tiukkaa kritiikkiä ja todetaan puutteita. Ne auttavat ajattelemaan ja kirjoittamaan selkeämmin ja perustellummin: Tuota Irlanti-lausuntoa lukuun ottamatta jokainen saamani lausunto on nostanut tuottamani tiedon laatua.

Minunko tuottamani tieto?

Meneillään olevassa kirjaprojektissa ja yhteiskirjoittamieni artikkeleiden myötä olen nähnyt jälleen konkreettisesti sen, kuinka artikkeli syntyy tieteellisessä keskustelussa – kirjoittajien, toimittajien, toimituskuntien ja arvioijien yhteistyössä. Idea voi olla minun, mutta ilman ympäröivää yhteisöä tietoa – siis ymmärtämistä – ei rakennu. Kaikki käynnistyy jo olemassa olevista teksteistä, jotka perustuvat aiempaan tutkimukseen ja teoreettisiin oletuksiin. Aiempi tutkimus herättää innostusta ja vastalauseita, tarpeen ajatella ja halun osallistua keskusteluun. Tutkimus- ja kirjoitusprosessiin osallistuvat monet kollegat, jotka tukevat ja haastavat ajattelua ja joiden kanssa pysähtyy niin väittelemään kuin hehkuttamaankin.

Aiempi tutkimus herättää innostusta ja vastalauseita, tarpeen ajatella ja halun osallistua keskusteluun.

Tutkimustiedon rakentamisessa on keskeistä, että tutkijat ovat valmiita antamaan asiantuntijuutensa toisten tutkijoiden käyttöön. On sykähdyttävää, kuinka monet asiantuntijat ovat halukkaita antamaan panoksensa tiedon rakentamiseen. Tänä vuonna toimittajan roolissa olen ihastellut monia näkemyksellisiä lausuntoja. Olen myös ajautunut pohtimaan, kuinka referee-lausuntoja pitäisi oikeastaan lukea: on eri asia ajatella niitä arvioivana puheenvuoroina keskustelussa kuin palautteena omasta suorituksestaan.

Jotkut artikkelit käyvät läpi pitkänkin kirjoitusprosessin ja siten vuoropuhelun toimittajien ja arvioijien kanssa. Joskus alkuperäinen ajatus tuntuu muuttuvan matkalla. Artikkeliin tulee lisänneeksi tämän ja poistaneeksi tuon, ja tutkijana voi tulla pohtineeksi sitäkin, onko julkaistu artikkeli lopulta parempi kuin alkuperäinen. Ainakin se on paljon punnitumpi, läpiajateltu ja toki erilainen, mutta sanoisin kyllä, että se on myös parempi. Tieteellisen tiedon rakentuminen on yhteisön työtä. Viestinnän tutkijoina ja osaajina meidän – jos kenen – pitäisi tämä tunnistaa ja muistaa.

Tiedon yleisöt

Tiedeyhteisössä rakentuvalla tieteellisellä tiedolla on itseisarvo, ja sen ensisijainen yleisö on tiedeyhteisö. Kun tieteellinen artikkeli julkaistaan, alkaa tiedeyhteisössä varsinainen keskustelu tutkitun tiedon painoarvon punnitsemiseksi. Kun Prologin toiminta käynnistettiin vuonna 2005, haluttiin luoda julkaisukanava kotimaiselle puheviestinnän tutkimukselle. Tämä tehtävä Prologilla on edelleen. Olemme osa kansainvälistä tutkijayhteisöä, jonka rinnalla Prologi toimii kotimaisen keskustelun paikkana.

Tieteellistä tietoa tarvitsevat myös tiedon soveltajat eli viestinnän ammattilaiset kuten asiantuntijat, opettajat ja kehittäjät sekä suuri yleisö. Prologi täyttääkin täydennyskoulutustehtävää puheviestinnän ja viestinnän maistereiden joukossa ja sivistystehtävää tuottamalla tieteellistä tietoa suomalaisista aineistoista suomalaiseen yhteiskuntaan.

***
Toimittajan työ on tarkoittanut teoksen juonen rakentamista. Se on ollut useita kommenttikierroksia ja keskustelua kirjoittajien kanssa, se on ollut huomion kiinnittämistä isoihin linjoihin ja yksityiskohtien hiomista. Näin siksi, että tutkimustiedon käyttäjät saisivat juuri sen tiedon, jota he tarvitsevat. Tieteellinen tieto rakennetaan vuorovaikutuksessa. Kun lukija astuu mukaan, on hänellä oikeus lukea, mitä tiedetään, mutta myös kuulla, mikä on tutkijan näkemys asiasta.

Leena Mikkola (Kuva: Pertti Snellman)

Leena Mikkola (©Pertti Snellman)

Leena Mikkola on viestinnän yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistosta. Hänen Maarit Valon kanssa toimittamansa teos Workplace Communication ilmestyy joulukuussa (kustantajana tiedekustantaja Routledge). Mikkola on toiminut Prologoksen puheenjohtajana vuosina 2001-2004, sekä varapuheenjohtajana ja tiedottajana. Hän on ollut Prologin toimituskunnassa useaan otteeseen, päätoimittajana hän toimi 2013-2014.

ONNELLISUUS PIILEE YHTEYDESSÄ

Posted on by 1 comment

Lomat ovat ohi ja paluu töihin on saattanut tuntua tahmealta kuin kirvojen valtaaman lehmuksen alle jätetyn auton konepelti. Seuraavat lomat ovat kauempana kuin kertaakaan vuodessa. Pimeä ja pitkä talvi on edessä ja arki mehustaa viimeisetkin elinvoiman rippeet hyvissä ajoin ennen alkavaa kaamosta. Onnellisuus voi tässä hetkessä tuntua tavoittamattomissa olevalta ylellisyyshyödykkeeltä, vaikka todellisuudessa se on vain puhuntamme päässä meistä – onnellisuus kun kumpuaa merkittävin osin sosiaalisesta elämästämme ja yhteydestä toiseen ihmiseen.

Onnellisuuden kannalta kriittisimmät tarpeet fysiologisten ja turvallisuuden tarpeiden jälkeen ovat sosiaaliset tarpeet eli yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (Maslow 1943, Seligman 2003). Sosiaalisen neurotieteen professorin Matthew Liebermanin (2013) tutkimusten mukaan yhteys muihin ihmisiin on yksi aivojemme keskeisistä perustarpeista, jolloin sosiaaliset tarpeet ovat jopa perustavanlaatuisempia kuin turvallisuuden tarpeet tai fysiologiset tarpeet. Vaikka sosiaalisten tarpeiden ajatellaan perinteisesti tyydyttyvän ensisijaisesti jossain muualla kuin töissä, työpaikat ovat vähintään kriittisiä sosiaalisten tarpeiden tyydyttämisen areenoita – vietämmehän työn äärellä kolmasosan valveillaoloajastamme.

Se mistä puhumme, muokkaa todellisuuttamme

Sosiaalisten tarpeiden merkityksellisyys kytkee vuorovaikutuksen tiukasti niin onnellisuustutkimukseen kuin neurotieteisiin. Esimerkiksi Austinin (1962) puheaktiteorian mukaan puhuminen on interpersonaalista ja sosiaalista toimintaa eli tekoja, joiden kautta voidaan tyydyttää sosiaalisia tarpeita. Usein itsestään selvänä pidetyt vuorovaikutustaidot ovat edellytys ihmissuhteiden luomiseksi, syventämiseksi, ylläpitämiseksi, omien tarpeiden viestimiseksi ja tyydyttämiseksi, toisen tarpeiden kuuntelemiseksi sekä erimielisyyksien ja ristiriitojen käsittelemiseksi.

Koska puhe luo todellisuutta ja kytkeytyy siihen, minkälaisena todellisuus ilmenee ja koetaan (Burke, 1950 teoksessa Burke 1969), uskallan väittää, että vuorovaikutuksessa tekemämme valinnat luovat pohjaa onnellisuudellemme. Vuorovaikutustaitomme ja -suhteemme sekä viestintätyytyväisyytemme ennustavatkin hyvin sitä, kuinka onnelliseksi koemme itsemme ja kuinka kyvykkäitä olemme edistämään muiden onnellisuutta. Se, miten puhumme ja mihin retoriikassamme keskitymme, yhdistyy Burken ajattelun mukaan siihen, miten esimerkiksi muovaamme asenteita, motiiveja ja toimintaa. Vuorovaikutustaidot ovatkin siten sosiaalisten tarpeiden täyttämisen ehdoton edellytys ja tukipilari.

Vuorovaikutustaitomme ja -suhteemme sekä viestintätyytyväisyytemme ennustavatkin hyvin sitä, kuinka onnelliseksi koemme itsemme ja kuinka kyvykkäitä olemme edistämään muiden onnellisuutta

Kun tarpeet ja todellisuus eivät kohtaa

Käytäntö on kuitenkin usein kaukana ideaalista eivätkä tarpeet ja todellisuus aina kohtaa. Työsuojeluhallinnon mukaan yksi keskeinen työelämän haaste on psykososiaalinen kuormitus. Työnohjaajana, neuvottelu- ja vuorovaikutustaitojen koulutuspäällikkönä ja valmentajana törmään usein samaan ilmiöön. Olen työssäni huomannut, että psykososiaalisista kuormitustekijöistä erityisesti työn sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät haasteet, kuten sosiaalinen eristäminen, huono tiedonkulku, työskentely yksin, esimiesten ja työtovereiden puutteellinen tuki, epäasiallinen kohtelu sekä toimimaton yhteistyö ja vuorovaikutus, ovat usein läsnä ihmisten puheissa. Oman kokemukseni mukaan kyseinen puhe kertoo siitä, ettei työyhteisön vuorovaikutus tue riittävästi sosiaalisten tarpeittemme, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeittemme, tyydyttymistä.

Miten sitten voisimme edistää vuorovaikutusta, joka tukisi yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeen tyydyttymistä? Yhtä oikeaa vastausta ei ole, mutta erilaisia arvauksia voi tehdä. Otetaan esimerkiksi tyypillinen työyhteisöjen vuorovaikutustilanne: kehityskeskustelut. Vaikka kehityskeskustelut ovat ajan oloon kehittyneet, ei ole tavatonta, että kehityskeskusteluissa käydystä puheesta 80 % keskittyy edelleen heikkouksiin ja puutteisiin ja vain 20 % onnistumisiin ja vahvuuksiin. Täytyy myöntää, että onnellisen yllättyneenä kuuntelen lapseni varhaiskasvattajia ja sitä, kuinka lapseni kävi jo kaksivuotiaana vahvuuksiin keskittyviä kehityskeskusteluja päiväkodissa. Nyt kolmeen ikävuoteen mennessä hän on saanut oletettavasti enemmän palautetta vahvuuksistaan kuin itse olen saanut koko työurani aikana.

Tai mietitään vaikka Problogissakin kevään aikana käsiteltyä palautetta. Palaute kohdistuu tyypillisesti korjausta kaipaaviin tai tyytymättömyyttä herättäviin asioihin, ei onnistumisiin. Jos ja kun puhe luo todellisuutta, olisimme varmasti onnellisempia, jos puheessamme keskittyisimmekin onnistumisiin ja vahvuuksiin enemmän kuin virheisiin. Tällöin voisimme oletettavasti täyttää myös rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeita paremmin. En kuitenkaan tarkoita, että virheet pitäisi sivuuttaa tai viitata kintaalla parannusta vaativiin asioihin. Taitamattomasti esitetty kritiikki saa meidät kuitenkin helposti puolustuskannalle ja tekee meistä muuttumattomia. Kiitos puolestaan lisää luottamusta ja halukkuuttamme yrittää vielä enemmän. Joskus kuitenkin voi olla vaikea sanoittaa positiivisia huomioita, jotka menevät pelkästään työsuorituksen laatua tai ihmisen ulkoista olemusta arvioivaa puhetta syvemmälle.  Yksi lääke tähän voisi olla luonteenvahvuuksia kuvaavan sanaston omaksuminen onnellisuustieteestä työelämän vuorovaikutustilanteisiin.

Vahvuudet osaksi työyhteisöjen vuorovaikutusta

Vaikka vahvuusajattelu on monelle melko tuore tuttavuus, sen juuret ovat antiikin filosofiassa. Antiikin onnellisuusgurun Aristoteleen mukaan luonteenvahvuuksia hyödyntämällä voimme valjastaa todellisen potentiaalin käyttöömme ja tukea siten henkilökohtaista ja kokonaisvaltaista kukoistusta. Kun keskitymme vahvuuksiin, aktivoimme voimavaroja, jotka vievät meidät hyvästä erinomaiseen sen sijaan, että keskittyisimme ponnistelemaan huonosta keskinkertaiseen. Peterson ja Seligman (2004) ovat listanneet 24 luonteenvahvuutta, jotka ovat universaaleja ja jotka löytyvät kaikista meistä. Vahvuuksia ovat esimerkiksi näkökulmanottokyky, sosiaalinen älykkyys, ystävällisyys, johtajuus, ryhmätyö ja harkitsevaisuus. Vahvuudet voivat näyttäytyä vuorovaikutustilanteessa esimerkiksi suvaitsevaisuutena, kykynä kuunnella aidosti toisten ihmisten ajatuksia, avoimuutena, päätöksentekona, yhteistyönä ja kykynä huomioida muut. Miten vahvuudet ilmenevät ja miten niitä hyödynnetään, vaihtelevat yksilöstä toiseen. Lisähaasteen tuo se, että vain 1/3 ihmisistä osaa tunnistaa tai nimetä omia tai toisen vahvuuksia. Puhumalla enemmän vahvuuksista ja sanoittamalla itsessämme ja toisissa havaitsemiamme vahvuuksia voisimme kuitenkin luoda todellisuutta, jossa kohtaamme toisemme tavalla, joka tyydyttäisi entistä paremmin sosiaalisia tarpeitamme ja vahvistaisi yhteyttä itseen ja toisiin.

Kuten sanottu, vuorovaikutustaidot ovat sosiaalisen elämän ehdoton edellytys. Sosiaalinen elämä puolestaan on yksi keskeisin tekijä kukoistavan elämän elämiseksi. Miten sinä voisit omalla vuorovaikutuskäyttäytymiselläsi rakentaa tänä syksynä työpaikallesi läheisempää ja terveempää sosiaalista verkostoa? Entä mistä luonteenvahvuuksistasi haet polttoainetta tai ammennat motivaatiota ihmissuhteiden solmimiselle tai syventämiselle? Vaikka toisen naama ei aina miellytä, riittäisikö yhteenkuuluvuuden vahvistamisen motivaatioksi oma onnellisuutesi?

PS. Yalen yliopiston 317-vuotisen historian suosituin kurssi Psychology and Good life keskittyy onnellisuuden teemaan. Kurssilla käsitellään esimerkiksi sosiaalisia suhteita, tietoista läsnäoloa ja kiitollisuutta. Yalen yliopiston mukaan kurssin yhtenä tavoitteena on muuttaa yliopiston sosiaalista toimintaa opiskelijoiden avulla, jotta tyypillisesti stressaavasta ympäristöstä saataisiin paremmin yksilöllistä hyvinvointi tukeva. Jokaisen organisaation etu kun on, että sen jäsenet voivat hyvin. Yliopiston opiskelijoista joka neljäs on käynyt kurssin.

Emma NordbackEmma Nordback

Kirjoittaja on onnellisuuden vakavasti ottava työelämän koulutus- ja kehittämiskeskuksessa työskentelevä neuvottelu- ja vuorovaikutustaitojen koulutuspäällikkö, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), Positive Psychology Practitioner ja Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija.

Social Media Integration by Acurax Wordpress Developers