Tag Archives: viestinnän opettaminen

Kuinka verkkovuorovaikutus kesytettiin?

Posted on by 0 comment

Keittiön pöydän ääressä lähes päivälleen yhdeksän kuukautta työskennelleenä on edelleen vaikea ymmärtää, että kulunut vuosi valtaosin mahtuu tähän läppärin ruudulle, tähän näin. Vuoden lähestyessä loppuaan olemme kaikki turtumukseen asti tietoisia siitä, mistä tämä vuosi tullaan muistamaan. Maailmanlaajuisen pandemian aikana olemme lukeneet erilaisista näkökulmista talouteen, terveydenhuoltoon, jaksamiseen, eri toimialoihin sekä ihmisten etä- ja karanteenitekemiseen liittyen. Siitä, millaisen kuvan koronavuodesta esimerkiksi kansallinen ja kansainvälinen media piirsi, tulemme todennäköisesti lukemaan vielä vuosien jälkeenkin. 

Tässä blogissa on aiemmin tarkasteltu verkko- ja etäopetusta vuorovaikutuksen ja viestinnän opettamisen näkökulmasta. Keväällä julkaistiin ilmiötä tarkasteleva blogikirjoitusten sarja. Itse sain kunnian aloittaa sarjan pohtimalla opettajien oppimis- ja vuorovaikutuskäsityksiä ja niiden merkitystä etäopetukseen siirtymisessä korkeakouluissa. Lotta Kokkonen ja Jonna Koponen jatkoivat sarjaa jakamalla omia verkko-opetuskokemuksiaan kentältä. Sarjan kolmannessa kirjoituksessa Eeva Kaarne kokosi etäopetuksessa tekemiään huomioita viestinnän etäopettajan muistilistaksi. Myös Prologoksen etäopetuskahveilla verkko-opetuksen kysymykset olivat esillä. 

Nyt tämä omituinen vuosi lähenee loppuaan. Siksi haluan vielä kerran palata tähän aiheeseen ja katsoa hieman taaksepäin. Katsoa taaksepäin aina noihin maaliskuun päiviin, jolloin opetuksen kaikilla asteilla katsottiin digiloikanneen yhdessä yössä. Vuoden lopuksi lieneekin aiheellista kysyä: olemmeko nyt digiloikanneet? 

Tarvitsemme monta kertomusta 

On tietenkin monta syytä tarkastella kulunutta etäopetusvuotta. Kuka sai tukea, missä onnistuttiin, mitkä asiat toimivat tai eivät toimi verkossa? Kaikessa tässä tarkastelussa tulisi kuitenkin voida välttää kahtiajakoon perustuvaa keskustelua siitä, toimiiko etäopetus vai ei. Tai ei sittenkään. Mutta samalla voisi kysyä: toimiiko opetus vai ei? Ja tätä kysymystä tuleekin jokaisen oppijan, opettajan, kouluttajan, kehittäjän ja johtajan pohtia. Verkko-opetusta ja koulutuksen digitalisaatiota on vaivannut keskustelun kapeus. Usein esitettyjä kysymyksiä ovat: Voiko verkossa ylipäätään oppia? Kumpi on parempaa, luokkahuone- vai verkko-opetus? Täytyykö pitää kameraa päällä? Mitä jos digitalisaatio vie meidät kaltevalle pinnalle, eikä kohta enää mikään vuorovaikutus tapahdu kasvokkain? Nyt on tullut uusien kysymysten aika.  

Kulunut vuosi on nimittäin tuonut laajan kirjon erilaisia kokemuksia siitä, mitä verkkovuorovaikutus ja etäopetus ovat tuoneet oppimiseen ja työskentelyyn. Helsingin yliopiston kielikeskuksessa kerätystä, vielä julkaisemattomasta aineistosta ilmenee, että verkko- ja etäopettajatkin jakautuvat erilaisiin heimoihin, ja ymmärrys verkkopedagogiikasta on hyvin laajaa, monipuolista, ristiriitaistakin. On myös merkkejä siitä, että yhä kaivataan yhtä totuutta, sitä ”oikeaa verkko-opettamisen tapaa”, johon kaikki yhdessä sitoutuvat. Tietenkin verkko-opetuksessa on oman laadukkuuden ja linjakkuuden lainalaisuutensa, joita noudattamalla pääsee parempiin tuloksiin. Mutta silti opettajalle jää paljon pedagogista pelivaraa toteuttaa oma opetuksensa. Yhden keskeisen osatekijän muodostavat vuorovaikutuksen kysymykset. Millaista vuorovaikutusta me tarvitsemme tukemaan verkossa tapahtuvaa oppimista ja millaisia viestintätilanteita muuttuvat ja digitaaliset ympäristöt luovat, mahdollistavat ja tarvitsevat? Lisäksi tulee olla tarkkana, ettei viestintäväline muutu ainoaksi oppimisympäristöksi: kaikkeen ei Zoomikaan taivu eikä tarvitsekaan.  

Täten tämän etäopetusvuoden jälkeen emme enää voi tarkastella verkko-opetusta yhtenä, kiinteänä ja lukkoonlyötynä metodina. Sen sijaan meidän on ymmärrettävä, että verkko-opetus on kaikkialla ja poikkeusolojen jälkeenkin osa meidän kaikkien elämää, ja verkko-opetuksen sisälle mahtuu useita paradigmoja, filosofioita ja vaihtoehtoja. Vastaantaistelun ja yhden kertomuksen sijaan tarvitsemme näkyviksi koko vaihtoehtojen ja rinnakkaisten mahdollisuuksien kirjon, jotta tulevaisuuden verkko-opetus olisi monimuotoista, oppijalähtöistä ja arjen elämälle luontaista.  

Käytäntöjen lisäksi meidän tulee jakaa pedagogisia perusteluita, reflektioita ja osata analysoida opiskelijoiden palautteita. (Verkko-)opetus kehittyy, kun uskallamme kokeilla ja kyseenalaistaa. Tämä pätee niin luokkahuoneeseen, verkkoympäristöihin kuin muihinkin pedagogisiin ratkaisuihin. Huhtikuun alussa kehotin tarkastelemaan omia oppimis- ja vuorovaikutuskäsityksiä, jotta etäopetukseen siirtyminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Nyt kannustan yhteisöjä katsomaan reflektiivisesti taaksepäin ja rohkeasti eteenpäin. Valmiskaan ei tarvitse kenenkään olla. Iso keskustelu verkko-opetuksesta ja etävuorovaikutuksesta on vasta alkanut.  

Janne Niinivaara blogiin

Janne Niinivaara
Oppimisympäristö- ja viestintäasiantuntija
Puheviestinnän opettaja
Helsingin yliopiston kielikeskus
Väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto
Prologos ry:n sihteeri

ASIANTUNTIJAN VIESTINTÄ ON TAVOITTEELLISTA JA MIELEKÄSTÄ

Posted on by 0 comment

Opettaessani haastan opiskelijoita pohtimaan, tietääkö kukaan (mukaan lukien itsesi) osaamisestasi, jos et osaa viestiä siitä. Jos et kykene sanallistamaan asiantuntemustasi, etkä osoittamaan sitä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiessasi, tietääkö kukaan, mitä osaat.

Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista todetaan, että alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa opiskelijalle riittävä viestintä- ja kielitaito. Ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa opiskelijalle hyvä viestintä- ja kielitaito. (Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004.) Korkeakoulututkinto mahdollistaa asiantuntijatehtävissä työskentelemisen, ja valmistuneiden maisterien työllistymisen tukeminen on mielestäni yksi korkeakoulutuksen keskeisistä työelämätavoitteista.

Asiantuntijat soveltavat omaamaansa tietoa hoitaessaan ja kehittäessään perustehtäväänsä. Työ on tehtävien, työskentelymenetelmien ja työskentelykulttuurin toteuttamista ja ammatti- ja tieteenalalla toimimista. Suullinen ja kirjallinen viestintä ovat asiantuntijan työvälineitä.  Tutkintoon kuuluvilla puheviestinnän kursseilla tavoitellaan sitä, että opiskelijat oppisivat tekemään asiantuntemuksensa näkyväksi omassa suullisessa viestinnässään ja toimimaan ammatti- ja tieteenalansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.

Taitoharjoittelua opettajan ohjauksessa

Akateeminen puheviestintä: Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? -kirjassa (Almonkari & Isotalus 2009) etsitään vastausta kysymykseen, miten puheviestintäosaamista opetetaan tai olisi hyvä opettaa yliopisto-opiskelijoille. Taidoista keskiöön nousevat esiintymistaidot ja ryhmäviestintätaidot. Opiskelijat toivovat esiintymistaitopainotteista kurssia ja myöhemmin, esimerkiksi maisterivaiheessa, ryhmäviestintätaitopainotteista kurssia. (Koivuoja & Isotalus 2009, 162–163)

Kokemukseni mukaan opiskelijoiden toiveet ovat yhä samansuuntaiset: ensimmäisen vuoden opiskelijat haluavat harjoitella esiintymistä. He kokevat tarvitsevansa varmuutta asioiden esittämiseen suullisesti. Varmuutta tarvitaan myös kanssaopiskelijoihin ja opettajaan kontaktin luomiseen, luennoilla ja pienryhmätapaamisissa keskusteluun osallistumiseen ja ylipäätään sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen. Lisäksi fuksit kokevat tarvitsevansa harjoitusta vuorovaikutustilanteessa läsnäolevaksi tulemiseen, läsnäolevana olemiseen ja pysymiseen – olipa kyse sitten opiskelun virallisista tai epävirallisista tilanteista.

Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille on jo kertynyt asiaosaamista ja he haluavat harjoitella ryhmäviestintätaitoja oman ammatti- ja tieteenalansa konteksteissa. Kokemukseni mukaan opiskelijat tarvitsevat erityisesti tietotaitoa siitä, millaista on tavoitteellinen (tehokas) ja mielekäs (tarkoituksenmukainen) viestintä ryhmässä. Heitä saa ohjata esimerkiksi ryhmätilanteen aloittamisessa: todetkaa ryhmän kokoonpano, työskentelyn tavoite ja käytettävissä oleva aika, jakakaa tavoite osatavoitteisiin ja käytettävissä oleva aika näille osatavoitteille. Työskentelyn keskivaiheessa tiivistäkää käytyä keskustelua, kommentoikaa osatavoitteiden saavuttamista ja ajankäyttöä. Lopussa ennen tilanteen päättämistä kootkaa käyty keskustelu ja sopikaa mahdollisista tulevista työvaiheista ja niiden deadlineista. Kommentoikaa ryhmän toimintaa ja omaa toimintaanne. Kiittäen kehittykää.

Akateeminen viestintä: Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? -kirjassa (Koivuoja & Isotalus 2009, 163) todetaan, että omakohtaisella harjoittelulla ja saadulla palautteella on merkitystä osaamisen kehittymisessä. Kokemukseni mukaan juuri sillä, että opiskelijat harjoittelevat esiintymistä ja tavoitekeskeisissä ryhmissä toimimista omakohtaisesti opettajan ohjauksessa, on merkitystä heidän vuorovaikutusosaamisensa kehittymisessä – asiantuntemuksen sanallistamisessa ja ammatti- ja tieteenalan viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimimisessa.

Esteri Savolainen

Esteri Savolainen

Puheviestinnän yliopisto-opettaja,

Itä-Suomen yliopiston kielikeskus

 

 

 

 

 

Kirjallisuus

Almonkari, M. & Isotalus, P. (2009). Akateeminen puheviestintä: Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? Helsinki: Finn Lectura.

Koivuoja, H. & Isotalus, P. (2009). Yliopistosta valmistuneiden näkemyksiä työelämän puheviestinnästä  ja saamastaaan puheviestinnän opetuksesta. Teoksessa Almonkari, M. & Isotalus, P. (toim.), Akateeminen puheviestintä. Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? Helsinki: Finn Lectura.

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20040794 [viitattu 23.9.2019]

Customized Social Media Icons from Acurax Digital Marketing Agency