Tag Archives: vuorovaikutusosaaminen

KOKEMUSASIANTUNTIJA TARVITSEE VIESTINTÄ- JA VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA

Posted on by 0 comment

Kokemusasiantuntijuudelle on tänä päivänä kysyntää. Kokemusasiantuntijoita hyödynnetään vapaaehtoisina tai palkallisina työntekijöinä lähes kaikissa elämään kuuluvissa haasteissa – oli kyseessä mielenterveyden häiriöt kuten masennus tai anoreksia, päihde- tai peliriippuvuus, elimelliset sairaudet, haasteelliset elämäntilanteet kuten avioero, maahanmuutto, parisuhdeväkivalta tai vankilasta paluu. Kokemusasiantuntijoita käyttävät esimerkiksi monet kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveystoimen yksiköt, oppilaitokset, potilasjärjestöt ja media. Kokemusasiantuntijoiden tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä, joista keskeisimpiä lienevät: kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kuka oikeastaan on kokemusasiantuntija ja millaista osaamista häneltä edellytetään?

Kokemusasiantuntijuus on viestinnällisesti vaativa tehtävä

Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan yleisimmin henkilöä, jolla on oman tai läheisen kokemuksen kautta karttunutta tietoa sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta (esim. Jones, 2018). Kuka tahansa sairauden tai haastavan elämäntilanteen kokenut henkilö ei kuitenkaan ole kokemusasiantuntija, vaan asiantuntijalta edellytetään tehtävään suunnattua koulutusta, jossa hän muodostaa reflektion kautta omasta kokemuksestaan kerrottavan tarinan sekä valmistautuu kokemusasiantuntijan työhön liittyviin tehtäviin (esim. Hietala & Rissanen, 2015). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen Kokemusasiantuntijuus Suomessa -selvityksen (2019, 27) mukaan kokemusasiantuntijan tehtäviä olivat muun muassa

    • omasta kokemuksesta kertominen erilaisissa viestintätilanteissa (seminaareissa, koulutustilaisuuksissa kokemuksen kannalta relevanteille ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville, kuten sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille)
    • palvelujen yhteiskehittäminen erilaisissa ryhmissä sekä kehittämishankkeisiin ja työryhmiin osallistuminen
    • vertaistukityö ja vertaisryhmien ohjaaminen
    • ammattilaisten rinnalla työparina toimiminen
    • palveluiden arviointitehtävät, vertaisarviointi
    • luottamustehtävät erilaisissa johto-, ohjaus- ja työryhmissä
    • viestintä- ja edustustehtävät (lehtiartikkelit, kannanotot, koulutusvideot, osallistuminen tapahtumiin)
    • aineiston kerääminen (esim. fokusryhmähaastattelujen toteuttaminen) tutkimusten tekemistä varten

 

Viestinnän alan asiantuntijoiden silmin arvioituna yllä kuvatut tehtävät edellyttävät laajaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista. Tämä todetaan myös THL:n selvityksessä (2019, 42), jossa kokemusasiantuntijoilta kuvataan vaadittavan hyvää kirjoitustaitoa, viestintätaitoja, luennointiosaamista, vertaistoimintaa ja ryhmätyönosaamista, työparitaitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja vaikka vaatimukset toki vaihtelevat tehtävän mukaan. Jos tarvittavaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamista jäsennetään yksityiskohtaisemmin, siitä on tunnistettavissa muun muassa kyky ohjata vuorovaikutusta, taito antaa, tulkita ja hyödyntää palautetta, kyky ottaa puheeksi hankaliakin aiheita, taito esiintyä erilaisissa konteksteissa sekä taito toimia jäsenenä monialaisissa yhteistyötiimeissä.Lisäksi viestintäkoulutus on tärkeää myös oman ja vertaisten kokemustiedon jäsentämisessä. THL:n selvityksessäkin (2019, 11) todetaan, että kokemusasiantuntijuuteen kuuluu oman kokemuksen valjastaminen voimavaraksi muiden opastamiseksi, kouluttamiseksi ja tukemiseksi. Jotta näin tapahtuisi, tarvitaan ymmärrystä siitä, miten kokemukset eivät ole vain ihmisten omien kognitiivisten prosessien tuotoksia, vaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvia merkityksiä ja tulkintoja. Täten kokemuksista on tärkeää tarkastella myös sitä, millä tavalla lähipiiri, toiset vertaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet mukana niiden muodostumisessa. Ja miten erilainen tulkinta kuvatuista tapahtumista voi syntyä, jos tarinan kertoisi kokemusasiantuntijan sijaan esimerkiksi lähiomainen.

 

Viestintäkoulutuksen nykytila ja tulevaisuus

Tarvittava viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen on laaja-alaista, mutta sen kehittämiseen käytettävä aika on ollut koulutuksissa toistaiseksi varsin vaihtelevaa ja yleisesti niukkaa. THL:n selvityksen (2019) mukaan kokemusasiantuntijakoulutusten kesto kokonaisuudessaan on vaihdellut neljän tunnin seminaarista aina 180 tuntiin. Osa koulutuksista on ollut kestoltaan yli kahdeksan kuukautta, mutta lyhyimmillään koulutus on voinut olla yhden päivän pituinen. Yleisimmät sisältöteemat ovat olleet oman tarinan työstäminen, vuorovaikutuskoulutus ja esiintymis- ja kokemusasiantuntijana olemisen harjoittelu. Viestintäkoulutukseen on koulutuksissa käytetty useimmiten 1–3 tuntia ja esiintymisen harjoitteluun hieman enemmän, keskimäärin 6 tuntia. Joihinkin koulutuksiin on saattanut kuulua myös ryhmätoimintaan liittyvää sisältöä. Koska on ilmeistä, että kokemusasiantuntijuuden koulutukselle ei vielä ole kansallisesti harmonisoituja koulutusstandardeja, tämä ymmärrettävästi herättää myös kysymyksen siitä, mitä oikeastaan on kokemusosaamisessa tarvittava ja arvostettava asiantuntijuus – tai vähintäänkin vaadittava asiantuntijuus? Ja kuka sen määrittelee?

Kokemusasiantuntijana toimivat ovat itse toivoneet selkeää koulutusta, joka erottaa heidät muista samankaltaisten kokemusten läpikäyneistä ja antaa hyvät valmiudet tehtävässä toimimiseen (esim. Jones, 2018). Tätä on peräänkuulutettu myös kokemusasiantuntijuudesta käytävässä yleisessä keskustelussa. Tulevaisuudessa koulutusta tullaan todennäköisesti yhtenäistämään sekä laajuuden että sisältöjen suhteen. Vuoden 2019 alusta kokemusasiantuntijana ja vertaisena toimiminen on jo hyväksytty Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon valinnaiseksi osaksi. Kokemusasiantuntijuuskoulutusta yhtenäistettäessä on viimeistään nyt herättävä siihen, että koulutuksessa tulisi olla merkittävä rooli myös viestinnän asiantuntijoilla. Kokemustieto on arvokasta, ja sen tarkoituksenmukainen hyödyntäminen edellyttää hyvää viestintäosaamista, jota voidaan edistää tutkittuun tietoon perustuvalla laadukkaalla viestintäkoulutuksella. Parhaimmillaan viestintäkoulutus antaa asiantuntijoille hyvät edellytykset toimia tehtävässään palveluiden kehittäjinä, ihmisten ymmärryksen lisääjinä sekä toivon antajina muille saman kokeneille. Viestintäkoulutuksen tarjoaminen on myös kokemusasiantuntijakoulutusta järjestäville tahoille erinomainen mahdollisuus osoittaa kokemukseen perustuvan asiantuntijuuden arvostusta sekä edistää sen monipuolista hyödyntämistä terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä.

Maija Gerlander

Maija Gerlander, FT

Yliopistonopettaja

Jyväskylän yliopisto

Maija Peltola

Maija Peltola, FM

Väitöskirjatutkija

Tampereen yliopisto

Kirjallisuus

Alkoholisti, maahanmuuttaja, raiskattu ja perheeseensä väsynyt – kokemusasiantuntija maksaa osaamisestaan kovan hinnan. Yle. Julkaistu 25.9.2018. Viitattu 3.11.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10403431

Hietala, O. & Rissanen, P. 2015. Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kuntoutussäätiö ja Mielenterveyden keskusliitto. Helsinki: Unigrafia. https://kuntoutussaatio.fi/files/1944/kokemusasiantuntija-opas.pdf

Hirschovits-Gerz, T., Sihvo, S., Karjalainen, J. & Nurmela, A. 2019. Kokemusasiantuntijuus Suomessa: Selvitys kokemusasiantuntijakoulutuksen ja -toiminnan käytännöistä. THL:n Työpaperi nro 17. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-354-0

Jones, M. 2018. Kokemustiedon määritykset ja käyttö julkisen terveydenhuollon kontekstissa. Teoksessa J. Toikkanen & I. A. Virtanen (toim.), Kokemuksen tutkimus VI. Kokemuksen käsite ja käyttö. Rovaniemi: Lapland University Press, 169–190.

KESKIRASKAS KESKISORMI JA VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN PALAUTETILANTEISSA

Posted on by 0 comment
Käsi

Pysähdy hetkeksi miettimään jotain työelämäsi palautetilannetta, johon olet lähiaikoina päässyt tai ehkä ajautunut. Millainen tilanne oli? Miksi tilanne oli palautetilanne? Tunnistitko tilanteen palautetilanteeksi jo sen aikana? Keitä siinä oli läsnä? Miksi tilanteessa annettiin palautetta? Millainen rooli sinulla oli? Entä miten vuorovaikutusosaaminen näkyi tilanteessa?

Työelämän tiimellyksessä vertaiselle annettu palaute on usein nopeaa, suunnittelematonta ja kumpuaa hetkestä. Emme edes välttämättä huomaa antavamme tai saavamme palautetta. Toisaalta palaute voi olla myös suunnitelmallista ja pohjata vankkaan teoriatietoon vaikkapa vertaisarvoinnin kontekstissa. Joskus palaute on pitkään hautunut työyhteisössä, ja jonkin laukaisevan tekijän tuloksena se tulee esille.

Erilaiset yhteisöt rakentavat omat norminsa palautteenannolle: Palaute voi olla suoraa tai epäsuoraa, ja sitä voidaan pehmentää erilaisin keinoin huumorista hymynaamoihin. Myös palautepuheen persoonamuoto voi vaihdella minä-muodosta passiiviin, ja lisäksi palautteen yksityisyys ja vaikkapa palautetilanteen paikka vaihtelevat eri työpaikoilla ja yhteisöissä.

Sormet ja vuorovaikutusosaaminen

Puheviestinnän peruskursseilla ohjaamme usein opiskelijamme tuijottamaan kättään. Vuorovaikutusosaamisen käsimalli havainnollistaa opiskelijalle vuorovaikutusosaamisen osa-alueita. Mallin ovat kehittäneet jyväskyläläiset kielikeskuskollegamme Hämäläinen ja Lukkari (2017) Isotaluksen & Rajalahden (2017) ja Spizbergin (2013) pohjalta. Käsimallissa peukalo kuvaa tietoa, etusormi taitoa, keskisormi asennetta, nimetön motivaatiota ja pikkusormi etiikkaa vuorovaikutusosaamisen osa-alueina. Mallin avulla konkretisoidaan, kuinka omaa ja toisen vuorovaikutusosaamista voi pilkkoa osiin. Se auttaa myös analysoimaan ja tulemaan tietoiseksi vuorovaikutusosaamiseen liittyvistä ilmiöistä ja toiminnasta; sormet havainnollistavat asiaa konkreettisesti. Vaikka korkeakoulukontekstissa malli saattaa joskus tuntua opiskelijoista aluksi vähän yksinkertaiselta tai lapselliselta, se on helppo muistaa: asenne keskisormessa, motivaatio sormussormessa, pikkurilli vähän pieni, mutta tärkeä, pihtiotteessa tieto ja taito.

Vaikka viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoina olemme vuorovaikutusosaamisen kanssa myös metatasolla tekemisissä päivittäin, emme välttämättä pysähdy itsemme ja oman toimintamme ja sen vaikutusten äärelle kovinkaan usein. Tuijotetaan siis mekin hetki kättämme ja palautetaan samalla mieleen palautetilanne, jota äsken ajattelimme:

Keskiraskas keskisormi, asennesormi

Millä asenteella toimit palautetilanteessa? Ovatko palautetilanteet sinulle pakollisia pahoja, vai haluatko vältellä niitä viimeiseen asti hyödyttöminä ja ehkäpä jopa haitallisina? Millaisia asenteita sinulla oli osallistujia kohtaan, asiaa kohtaan, tilannetta kohtaan, työpaikkaa kohtaan, toimintatapoja- ja malleja kohtaan, entä millaisia kulttuurisia odotuksia tuot palautetilanteeseen? Miten palautetilanteen osallistujien asenteet tai menneet asenteet vaikuttivat toimintaasi tai ajatteluusi?

Timantinsäihkeinen nimetön, motivaatiosormi

Mihin palautetilanteeseen osallistuvien motivaatio kohdentui? Olitko motivoitunut säilyttämään ja pitämään yllä ihmissuhteita vai oliko asia sinulle hyvin tärkeä? Miten motivaation kohde vaikutti toimintaasi? Miten siedät ihmisiä, joita motivoivat erilaiset, ehkä sinusta toisarvoiset asiat? Onko porukassasi niin, että motivoitunut työyhteisön kehittäjä väsyttää kaikki jo pelkästään palautteen määrällä? Millainen motivaatio yhteisölläsi on antaa ja saada palautetta ja osallistua palautetilanteisiin?

Pikkiriikkinen pikkurilli, etiikkasormi

Millaisia eettisiä valintoja teit tilanteessa? Entä miten muut toimivat? Oliko tilanteessa jaettu ymmärrys niistä eettisistä säännöistä ja normeista, joiden mukaan toimittiin? Miten kielenkäyttöön liittyvät valinnat vaikuttivat tilanteeseen? Miten suhtauduit omaan vastuuseesi tilanteen sujumisesta?

Itsevarma peukalo, tietosormi

Millaista tietoa koit omaavasi käsiteltävistä asioista, vuorovaikutuksesta, palautteenannosta, toisen ihmisen taustoista, kulttuurisista palautteenannon normeista? Miten tietosi tai tietämättömyytesi vaikutti palautetilanteeseen? Estikö vai tukiko oletettu asiantuntemuksesi sinua kuuntelemasta muita?

Osoittava etusormi, taitosormi

Millaista palauteosaamista sinulla on? Missä olivat vahvuutesi palautetilanteessa? Miten osoitit näitä vahvuuksia toiminnassasi? Miten osoitit kuunteluosaamistasi? Oliko sinulle tärkeintä osata eniten ja osoittaa se muille?

Omaan käden tarkasteleminen ja näin oman vuorovaikutusosaamisen tiedostaminen palautetilanteissa voi auttaa ymmärtämään omaa käytöstä. Se voi myös lisätä ymmärrystä omista reaktioista toisten toimintaan ja viestintään. Oman käden lisäksi palautetilanteissa on läsnä monta muuta kättä ja ihmistä. Me odotamme erilaisia asioita palautetilanteilta. Siksi itsetuntemuksen lisäksi palautteen normeista olisikin hyvä puhua ääneen varsinkin uusissa muodostuvissa ryhmissä. Jos normeista ei puhuta ääneen, tapahtuu normiutumista siitä huolimatta. Usein tulemmekin tietoisiksi normeista vasta kun joku rikkoo niitä.

Olet itseasiassa ollut eräänlaisessa palautetilanteessa tätä blogia lukiessasi. Millaista palautetta annoit itsellesi? Muistitko positiivisen puolen? Itsearviointiin perustuvat palautetilanteet tuntuvat usein kääntyvän itseruoskinnaksi. Yksi palauteosaamisen puoli onkin armollisuus itseä ja toisia kohtaan. Ehkä sen voisi käsitteenä löytää jokaisesta esittelemämme mallin sormesta: se on toimintaa, tietoa, motivaatiota, asennetta ja etiikkaa.

Pimenevän marraskuun aluksi haluammekin kysyä, miten käsistämme ei näkyisi muille tai itsellemme vain pystyssä oleva keskisormi.

Riikka Järvelä

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopiston kielikeskus

Johanna Järvelin-Suomela (2)

Johanna Järvelin-Suomela

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopiston kielikeskus

 

 

 

Lähteet

Hämäläinen, H. & Lukkari, T. (2017) Käsimallin alkuperäisidea, painamaton lähde.

Isotalus, P. & Rajalahti, H. (2017) Vuorovaikutus johtajan työssä. Helsinki: Alma talent.

Spiztberg, B.H. (2013). (Re)Introducing communication competence to the health professions. Journal of Public Health Research 2013; vol. 2:e 23.

PUHEVIESTINNÄN HISTORIASTA KOHTI ALAN TULEVAISUUTTA

Posted on by 0 comment
Pekka Isotalus

Nyt, kun puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos täyttää kolmekymmentä vuotta, on tieteenalamme jonkinasteisessa identiteettikriisissä – halusimme sitä tai emme. Kolmenkympin kriisi tosin voi olla myös normaali kehitysvaihe.

Identiteettikriisi kumpuaa kysymyksestä, millaisia viestijöitä olemme, kun emme ole enää puheviestijöitä. Ensi kesän jälkeen suomalaisissa yliopistoissa ei enää opiskella puheviestintää pääaineena, vaan oppiaineen nimi on viestintä.

Identiteettikriisi voi olla hyvinkin myönteinen asia. Se on hetki, jolloin on pakko pysähtyä miettimään perusasioita – mikä on tieteenalamme ydintä? Kriisi voi olla myös kehittymisen paikka. Se on ajankohta, jolloin on syytä suunnata katse tulevaan.

Tällaisessa tilanteessa sekä Prologos että alan opetus ja tutkimus joutuvat sanoittamaan uudestaan sitä, mitä alallamme tarkastellaan ja mihin se fokusoituu. Joudumme etsimään uusia ilmaisuja sille, mikä sitoo meitä yhteen ja samalla erottaa meidät muista viestintätieteistä.

On siis hyvä hetki pohtia, mikä on alallamme teoreettinen perusta, jolle tulevaisuuden voi rakentaa. Lienee selvää, että tieteenalamme keskittyy ihmisten väliseen vuorovaikutukseen viestintätieteellisestä näkökulmasta. Mutta miten muuten sitä voisi rajata?

Aino Sallinen, alamme ensimmäinen tohtori ja professori Suomessa, piti juhlapuheen Prologoksen 30-vuotisjuhlan illallisella. Puheessaan hän muistutti alamme perinteistä. Myös omasta mielestäni on hyvä katsoa historiaan, kun suuntaamme katseen tulevaan.

Retoriikasta vuorovaikutukseen

Tieteenalamme juuret ovat retoriikassa. Retoriikan traditio näkyy monella tavalla alamme opetuksessa ja etenkin tutkimuksessa. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että alamme asiantuntijat myös tulevaisuudessa hallitsevan retoriikan perusteet. Onkin ollut huvittavaa välillä havaita, kuinka esimerkiksi someviestinnän luotettavuudesta tai kiinnostavuudesta tehdään havaintoja, jotka ovat itsestäänselvyyksiä kaikille retoriikan alkeet hallitseville.

Onkin ollut huvittavaa välillä havaita, kuinka esimerkiksi someviestinnän luotettavuudesta tai kiinnostavuudesta tehdään havaintoja, jotka ovat itsestäänselvyyksiä kaikille retoriikan alkeet hallitseville.

Nykyinen puheviestinnän opetus Suomessa on jatkumoa 1800-luvun lopulla alkaneelle lausunnan, äänenkäytön ja puhetaidon opetukselle. Lausunnan ja äänenkäytön opetus on karsiutunut vuosien varrella lähes kokonaan tieteenalaltamme, mutta aina voi kysyä onko tämä pelkästään hyvä asia. Jos olemme ihmisten vuorovaikutuksen asiantuntijoita, niin meillä pitäisi varmaan olla ymmärrystä myös ihmisäänen vaikutuksista.

Puhetaidon perinne sen sijaan näkyy edelleen, ja puhetaidon opetuksesta alamme alkoi kehittyä myös Yhdysvalloissa. Puhetaito-termi on opetuksesta lähes kadonnut ja nykyisin puhutaan esiintymisestä. Esiintyminen on aina ollut alallamme keskeinen taito-opetuksen alue, mutta tutkimuksessa se on jäänyt varsin vähälle huomiolle. On kuitenkin ollut selviö, että alamme asiantuntijat hallitsevat esiintymisen teoreettisen perusteet. Jatkossakaan mikään muu tieteenala ei tarkastele esiintymistä yhtä monipuolisesti. Esiintymisen teoria on keskeistä myös esimerkiksi vaikutelmien hallinnassa tai brändin rakentamisessa.

Prologos30 some

Vuorovaikutuksen näkökulman vahvistuminen tieteenalalla alkoi 1960-luvulla. Tämä tarkoitti nimenomaan interpersoonalisen viestinnän ja ryhmäviestinnän tutkimuksen kehittymistä. Oman näkemykseni mukaan Suomessa vuorovaikutuksen näkökulma jyräsi esiintymisen valta-aseman alallamme 1990-luvulla.

Kansainvälisessä tutkimuksessa ryhmäviestintä on ollut jo pitkään poissa muodissa, mutta Suomessa aihealue on nykyisin yllättävän suosittu tutkimuskohde, mikä on erinomaista. Keskeisin teoreettinen perusta puheviestinnällä on ollut – ja on mielestäni edelleen – interpersonaalisessa viestinnässä. Interpersonaalisen viestinnän osalta tutkimuksemme liittyy hyvin alan ajankohtaiseen, kansainväliseen teoreettiseen keskusteluun, vaikka varsin kapeasti.

Pirstaleisuus uhkana

Kansainvälisesti on jo 1980-luvulta keskusteltu alamme pirstaleisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että viestinnän tutkimus ja opetus jakaantuu yhä pienempiin osa-alueisiin kuten terveysviestintä, perheviestinä, poliittinen viestintä, johtamisviestintä ja teknologiavälitteinen viestintä. Näistä osa-alueista on tullut yhä itsenäisempiä kuppikuntia, jotka tuntevat huonosti toistensa tutkimuksia, teorioita tai julkaisuja.

Vaarana tällaisessa kehityksessä on, että ei nähdä metsää puilta eli sitä, mikä on yhteistä ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Tällaisesta kapeasta osa-alueesta tulee helposti myös keskeinen identiteetti, joka korvaa laajemman tieteenalapohjaisen identiteetin, jos se ei ole selkeä. Yhteisen kivijalan miettiminen ei siis ole turhaa.

Mielestäni tässä tilanteessa onkin syytä suunnata katse taakse päin, jotta näkisi paremmin eteen päin. Tällöin ei ole myöskään vain uusimpien trendien vietävissä. Näkisin siis historiaan katsoessani, että alamme keskiössä vastaisuudessakin ovat esiintyminen (ml. retoriikka), ryhmäviestintä ja interpersonaalinen viestintä. Näitä viestinnän tasoja on syytä tarkastella kaikissa nykyisissä konteksteissa ja tutkia, miten ne liittyvät yhteiskunnassa pinnalla oleviin ilmiöihin kuten vaikkapa hyvinvointiin, yksinäisyyteen, työelämän muutokseen, yhteiskunnalliseen vastakkainasetteluun, teknologiseen kehitykseen, tekoälyyn, pakolaisuuteen tai ilmastonmuutokseen.

Pekka Isotalus

Pekka Isotalus
Puheviestinnän professori
Tampereen yliopisto

Social Media Icons Powered by Acurax Web Design Company