Tag Archives: Vuorovaikutustutkimus

Kevätkokous ja tiedekahvit Zoomissa: keskustelussa vuorovaikutusteknologia ja professionaaliset vuorovaikutussuhteet

Posted on by 0 comment

Jäseniä kokoontui Prologos ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen ja niiden yhteydessä järjestettäville tiedekahveille Zoomiin maanantaina 4.5.2020. Perinteiseen tapaan kevätkokouksessa tarkasteltiin edellisen vuoden toimintaa ja taloutta. Kokouksen puheenjohtaja, Tuula-Riitta Välikoski, kiitti johtokuntaa: toimintaa on kehitetty hyvään suuntaan ja taloutta on hoidettu hyvin.

Muissa asioissa avattiin keskustelu yhdistyksen säännöistä ja niiden ajanmukaistamisesta. Aiheesta käytiin avointa keskustelua, ja johtokunta tiedotti, että sääntöjen päivittämiseksi järjestetään ylimääräinen vuosikokous Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivien  yhteydessä. Toivomme näkevämme jäseniä syyskuun 18. ja 19. päivä Helsingissä.

Kahvit ja pullat omasta keittiöstä

Kevätkokouksen jälkeen jatkettiin jo perinteeksi muotoutuneille tiedekahveille. Yhdistyksen puheenjohtaja, Anne Laajalahti, avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Käytiin vapaata keskustelua työn alla olevasta viestinnän ja vuorovaikutuksen tutkimuksesta. Yhdistyksen jäsen Tuula-Riitta Välikoski mainitsi loppuvuodesta julkaistavasta monitieteisestä viestinnän tutkimuksesta, joka käsittelee lapsen kuulemista huostaanottoprosessissa. Puheenvuoro sai osallistujat tunnustamaan monitieteiden tutkimuksen tärkeyden.

Yhdistyksen jäsen Suvi-Tuuli Murumäki tiedotti lukion opetussuunnitelmamuutoksesta, jossa pakollisia ja vapaavalinnaisia vuorovaikutuksen kursseja on saatu lukioihin lisää. Tämä ilahdutti osallistujia. Yhdistyksen viestintävastaava, Marja Eklund, vinkkasi yhteistyössä Pirjo Kanasen ja Maria-Tiina Leinosen kanssa julkaisemastaan blogikirjoituksesta ”Opea haastetaan”, joka käsittelee syksyllä 2019 käynnistynyttä suomen kielen opiskelijat ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat yhdistävää opettajan ammatillisen vuorovaikutusosaamisen kehittäminen -kurssia.

Osallistujat muistelivat myös Vaivihka-täydennyskoulutushanketta (vaikuttavan puheviestinnän harjoituskurssi), joka toteutui vuosina 2012–2015 ja oli suunnattu erityisesti lukioiden äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille. Todettiin, että myös nyt ja tulevaisuudessa meillä, viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoilla, olisi annettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille, joiden yliopistotutkinnoissa on verrattain vähän viestinnän ja vuorovaikutuksen opintoja.

Tutkimuspuheenvuoro teknologisesta vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutusteknologiasta

Tiedekahvien puhujiksi oli kutsuttu yliopistonopettaja ja väitöskirjatutkija Kaisa Laitinen Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitokselta sekä yliopistonopettaja ja väitöskirjatutkija Maija Peltola Tampereen yliopistosta.

Kaisa Laitisen puheenvuoro käsitteli vuorovaikutusteknologian merkitystä nykyaikaisissa asiantuntijatyöyhteisöissä. Hänen artikkeliväitöskirjansa koostuu neljästä artikkelista ja on tällä hetkellä esitarkastuksessa.

Laitisen mukaan teknologiavälitteistä vuorovaikutusta on tärkeää tutkia muun muassa siksi, että organisaatiot saisivat hyödynnettyä teknologisiin ratkaisuihin tehtyjä investointeja mahdollisimman hyvin. Lisäksi vuorovaikutusteknologialla on Laitisen mukaan merkityksellinen rooli arjen vuorovaikutuksessa työpaikalla. Laitisen tutkimus keskittyy teknologiavälitteiseen vuorovaikutukseen ja vuorovaikutusteknologiaan virtuaalitiimeissä ja työyhteisön sosiaalisessa mediassa.

Aiemmat tutkimustulokset teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutusteknologiasta ovat osin vaihtelevia ja paikoin keskenään ristiriitaisia. Tutkimuksissa on lähdetty liikkeelle kasvokkaisen ja teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen vastakkainasettelusta, jossa ensimmäistä on priorisoitu ja jälkimmäistä ei. Laitinen painottaa kuitenkin uudemmissa tutkimuksissa tunnistettua integroitua näkökulmaa, jossa kasvokkaisen tai teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen priorisoinnille ei enää nähdä tarvetta, vaan niitä voidaan tarkastella rinnakkain ja toinen toistaan täydentäen.

Onnistunut vuorovaikutus edellyttää osapuolten kesken jaettuja yhteisiä merkityksiä, ja Laitisen mukaan sitä edellyttää myös onnistunut teknologiavälitteinen vuorovaikutus. Laitisen tutkimuksen mukaan organisaatiotasolla vuorovaikutusteknologiaan liittyvien odotusten ja tarpeiden ei kuitenkaan tarvitse olla täysin yhtenevät, ja organisaatiossa tämä on syytä tunnistaa ja tunnustaa. Tiimitasolla merkityksistä on kuitenkin tärkeää sopia, jotta tiimin jäsenet voisivat kokea teknologian toimivaksi ja vuorovaikutuksen onnistuneeksi.

Summa summarum: millainen organisaatio ja tiimit, sellainen vuorovaikutus. Laitisen mukaan vuorovaikutusteknologia ei sanele vuorovaikutuksen ominaisuuksia ja laatua, vaan työyhteisö sanelee vuorovaikutuksen – myös teknologiavälitteisen – ominaisuudet ja laadun.

Chatti vilkuttaa oranssia valoa saapuneen viestin merkiksi: ”Kiinnostavaa, ajankohtaista ja todella tärkeää <3”, Anne Laajalahti kommentoi.Esterin blogi kuva 1

 

Tutkimuspuheenvuoro terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välisestä vuorovaikutuksesta

Yliopistonopettaja ja väitöskirjatutkija Maija Peltolan puheenvuoro käsitteli terveydenhuollon ammattilaisen ja diabeetikon välisen vuorovaikutuksen yhteyttä tyypin 2 diabeteksen omahoitoprosessiin. Hänen artikkeliväitöskirjansa kaksi artikkelia on julkaistu ja seuraavat ovat työn alla.

Tyypin 2 diabetes on yksi yleistyvimmistä sairauksista Suomessa ja maailmalla. Peltolan väitöskirjan näkökulmana on potilaiden myönteiset ja kielteiset vuorovaikutuskokemukset lääkärien ja hoitajien kanssa. Peltolan mukaan tutkimuksia, joiden aineistona on jälkikäteen reflektoidut vuorovaikutuskokemukset, on vähän.

Peltola tuo tutkimustuloksissaan esille yllättävän seikan: potilailla on enemmän kielteisiä kokemuksia vuorovaikutuksesta tuttujen lääkärien tai hoitajien kuin tuntemattomien lääkärien tai hoitajien kanssa. Tuloksista voisi päätellä, että yksittäiset vuorovaikutustilanteet ammattilaisen ja potilaan välillä voivat muodostua potilaalle myönteisiksi. Peltolan tutkimuksen tavoitteena on vaikuttaa tyypin 2 diabeteksen omahoitoprosessin arviointiin, niin, että arviointi kohdistuisi myös vuorovaikutuksen laadun arviointiin.

Lopuksi Peltola ja osallistujat totesivat, että vuorovaikutusosaamisella on todella merkitystä professionaalisissa vuorovaikutussuhteissa. Keskustelu ja siten tiedekahvit päätettiin tähän.

”Kiitos ja näkemiin viimeistään syksyllä!” Mikrofonit mykistyivät ja kuvayhteydet katkesivat.

Esterin blogi kuva 2

Esteri Savolainen
Puheviestinnän yliopisto-opettaja
Itä-Suomen yliopiston kielikeskus
Prologos ry:n rahastonhoitaja

HALLITSE TAI HAJOAT? MUUTAMIA AJATUKSIA VUOROVAIKUTUKSEN KOMPLEKSISUUDESTA

Posted on by 0 comment
legokuva_rick-mason-532835-unsplash

Elämä on

Olen viime aikoina miettinyt maailman kaoottisuutta, hallinnan tarvetta ja näiden asioiden välisen ristiriidan mielettömyyttä. Esimerkiksi pikkulapsiperheen arjesta löytyisi äkkiä liuta esimerkkejä, joissa epätoivoisesti yritän pitää kiinni hallinnan tunteesta, vaikka moni asia sujuisi helpommin, kun vain osaisi olla joustava ja nopeasti muuttuvien tilanteiden ja tarpeiden vietävänä. Tämä ei kuitenkaan ole avautumisblogi, vaan puheviestinnän tieteellisen yhdistyksen blogi. Ja kas, eipä vuorovaikutuksen tutkimuksessa, ammattilaisuudessa ja sen ymmärtämisessä ollakaan kaukana samoista teemoista. Miten ihmisten välistä vuorovaikutusta voi hallita ja miksi pitäisi?

Osalla ihmisistä on tarve yrittää hallita monimutkaiselta tuntuvaa elämää erilaisten jäsentelyiden ja säännönmukaisuuksien avulla. Erilaiset tyypittelyt, kategorisoinnit ja syy-seuraussuhteiden näkeminen (tai kuvitteleminen) helpottavat ehkä kaoottiseltakin tuntuvaa eloa. Halutaan ennakoida ja ennustaa. Halutaan jäsentää maailma pysyviin lokeroihin. Halutaan rakentaa muureja sellaisten asioiden kieltämiseksi tai etäännyttämiseksi, joita pelätään tai joita ei muutoin osata kohdata.

Toisaalta ihmisten tuntuu olevan helpompi syyttää esimerkiksi erilaisia rakenteita tai muita toimijuuksia – etenkin asioiden toimimattomuudesta – kuin ottaa itse aktiivista toimijan roolia. Esimerkiksi teknologiaa on helppo syyttää toimimattomasta vuorovaikutuksesta, samoin organisaation byrokratiaa huonosta ilmapiiristä. Joskus tuntuu olevan helpompaa pitää kiinni omista luokitteluistaan ja käsityksistään niin horjumattomasti, ettei edes yritä ymmärtää toisia ja toisten näkökulmia.

Nothing is as practical as a good theory

Vuorovaikutuksen hallitsemista pohdiskeltaessa on selvitettävä muutamia perustavanlaatuisia kysymyksiä. Mitä vuorovaikutus on, millaisia lainalaisuuksia ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyy ja mitä siitä voidaan tietää? Useat elämän osa-alueet tulevat näkyväksi, todentuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Maailmaa koetaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ei vain suorien aistihavaintojen kautta (sosiaalisesta konstruktionismista esim. Denzin & Lincoln 2005; Foster & Bochner 2008). Toki teoriat selittävät vuorovaikutusta erilaisista ontologisista ja epistemologisista lähtökohdista, ja vuorovaikutuksen tarkastelun kohteet ovat moninaiset. Osa vuorovaikutuksen teorioista esittelee vuorovaikutuksen ideaalitilanteina, joihin tulisi pyrkiä (esimerkiksi ryhmäviestinnän tutkimustraditiossa). Ideaaleihin kuuluu myös olettamuksia siitä, että ihmisillä olisi tarve ja kyky pyrkiä noihin ihanteellisesti sujuviin vuorovaikutustilanteisiin (esimerkiksi funktionaalinen näkökulma ryhmän päätöksentekoon Gouran & Hirokawa 1996). Ihminen nähdään usein rationaalisena olentona.

Vuorovaikutuksen ilmiöille on tyypillistä ja jopa ominaista se, että niiden erilaiset osa-alueet ja tekijät eivät itsessään vaikuta vuorovaikutukseen kielteisesti tai myönteisesti. Sen sijaan nuo vaikutukset tai yhteydet ovat dynaamisia, relationaalisia ja kontekstuaalisia, eli saavat erilaisia merkityksiä ja painoarvoja eri tilanteissa. Joskus nuo merkitykset muuttuvat, kun uudet tilanteet, kokemukset, tiedot ja kohtaamiset kumuloivat tai täsmentävät alkuperäistä tilannetta – tai jopa korvaavat sen. Vaikka vuorovaikutukseen voi kehittyä kaavoja ja rutiineja, se ei missään tapauksessa ole staattista tai samanlaisena toistuvaa. Vuorovaikutukseen vaikuttaa lukematon joukko erilaisia muuttujia ja tekijöitä, jotka ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Tietenkin, koska ihmiset eivät ole staattisia. Eivätkä ihmiset (aina) ole rationaalisia, johdonmukaisia, tai toimi ihanteiden mukaan. Kaiken toimintamme ei myöskään tarvitse olla hallittua, tehokasta tai näennäisesti järkevää.

Voiko kompleksisuutta hallita?

Joskus tämä kaikki monimutkaisuus tuntuu vähän liiankin, no, monimutkaiselta! Huomaankin ajattelullisen ansan. Miten mielekästä on tutkia vuorovaikutusta, kun se tuntuu olevan niin monen tekijän ja tilanteen hallitsematon yhtälö? Miten tutkimustietoa voi soveltaa käytäntöön? Miten esimerkiksi työyhteisössä tulisi suhtautua teknologian käyttöön, kun tutkimustulokset teknologian käytöstä osoittavat, että se voi vaikuttaa työskentelyyn myönteisesti, kielteisesti, epäsuorasti ja suorasti – tai ei vaikuta mitenkään (esim. Raappana 2018; Gibbs ym. 2017)? Olisi helppoa kohauttaa olkapäitään ja todeta, että eipä sitä pieni ihminen voikaan työyhteisönsä vuorovaikutusta hallita tai ennakoida. Vaikka vielä mukavampaa olisi osata antaa joku vinkki, joku oikea vastaus siihen, miten toisten ihmisten kanssa tulisi olla vuorovaikutuksessa.

Mutta eikös se vuorovaikutuksen asiantuntijan osaaminen olekin juuri sen ymmärrys, että mitään kikkakolmosia ei ole? Vuorovaikutus ja sen merkitys luodaan yhdessä ja niin vuorovaikutuksesta kuin sen merkityksistäkin voidaan yhdessä keskustella, rakentaa sitä haluttuun suuntaan ja jälleen tarkistaa kurssia, jos ja kun se tuntuu aiheelliselta. Teknologiaesimerkkiä jatkaakseni: teknologia ei ohjaa vuorovaikutusta, vaan me ihmiset. Voimme yhdessä, vuorovaikutuksessa, sopia sen käyttötavoista, mahdollisuuksista ja muokata sen käyttöä tarpeisiimme sopivaksi.

Tiede, järjestelmällisesti tutkittu tieto ja teoretisointi ovat tärkeitä juuri käytännön kannalta. Ja sen hallinnan kannalta. Tutkimustulokset voivat olla hajautuneita, eikä niiden ymmärtäminen ole aina yksinkertaista. Mutta ei kuulu ollakaan. Vuorovaikutus on kompleksista, eikä sitä kuulu yksinkertaistaa. Erilaiset näkökulmat, teoriat ja tutkimustulokset osoittavat, että lähestymistapoja on useita. Tulkintoja on useita. Vuorovaikutuksen syvällinen ymmärtäminen edellyttää sen luonteen kokonaisvaltaista tuntemista, niidenkin asioiden välillä, jotka toistuvat ja joita voi pyrkiä hallitsemaan ja ennakoimaan (niitäkin tietysti on!). Hallitseminen tarkoittaakin ehkä tietoa siitä, mitkä ovat niitä vuorovaikutuksessa tapahtuvia ilmiöitä ja niiden reunoja, ilmiöiden variaatioita ja vaihtoehtoja, erilaisia versioita ja toteutumia, erilaisia tarinoita ja kokemuksia. Ja sitä, että varautuu joustamaan ennakkoon ajattelemastaan. Ehkäpä kaikkea vuorovaikutusta ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä hallitsemaan, mutta sen ymmärtämisessä tutkimus auttaa. Ja vuorovaikutuksen ammattilainen, heh.

Mitra Raappana

FT, yliopistonopettaja

Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitos

Kirjallisuus

Denzin, N. K. & Lincoln, Y. S. 2005. The discipline and practice of qualitative research. Teoksessa N. K. Denzin & Y. S. Lincoln (toim.) The Sage handbook of qualitative research. 2. painos. Thousand Oaks: Sage, 1–28.

Foster, E. & Bochner, A. P. 2008. Social constructionist perspectives in communication research. Teoksessa J. A. Holstein & J. F. Gubrium (toim.) 79 Handbook of constructionist research. New York: The Guilford Press, 85– 106.

Gibbs, J., Sivunen, A. & Boyraz, M. 2017. Investigating the impacts of team type and design on virtual team processes. Human Resource Management Review.

Gouran, D. S. & Hirokawa, R. Y. 1996. Functional theory and communication in decision-making and problem-solving groups. Teoksessa R. Y. Hirokawa & M. S. Poole (toim.) Communication and group decision making. Thousand Oaks: Sage, 55–80.

Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company