TERVEYSTEKNOLOGIAN TARKOITUKSENMUKAINEN HYÖDYNTÄMINEN EDELLYTTÄÄ ONNISTUNUTTA VIESTINTÄÄ

Posted on by 0 comment

Sain alkukeväästä syntymäpäivälahjaksi elämäni ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen. Niin ilahtunut kuin lahjasta olinkin, ranneke on jäänyt odottamaan aktivointia yöpöydän laatikkoon. Syitä siihen on varmasti lukuisia. Ensinnäkin tiedostan kärsiväni kognitiivisesta dissonanssista, jota hoidan valikoivan alttiuden menetelmällä. Kun siis pidän rannekkeen pois näkyvistä, pidän yllä illuusiota siitä, että liikun päivän aikana tarpeeksi. Vaikka samanaikaisesti ymmärrän, että päiväsuositukset liikunnan osalta eivät omalla kohdallani täyty. Lisäksi tiedostan suhtautuvani terveysteknologiaan hyvin ristiriitaisin ajatuksin, mikä hankaloittaa uusien laitteiden ja palvelujen käyttöönottoa. Itse kun lukeudun niihin ihmisiin, jotka asioivat mieluiten tiskillä kuin soittavat tai lähettävät sähköpostia, ja jotka mieluummin käyvät säännöllisesti terveystarkastuksessa kuin asettavat itsensä alttiiksi päivittäiselle seurannalle. Ehkäpä olen pelännyt aktiivisuusrannekkeen käyttöönoton suhteen sitä, että jos annan terveysteknologialle ”pikkusormen”, annan hyväksyntäni jollekin uudelle tiedonkeruu- ja hoitotavalle, jonka käyttötarkoituksia ja periaatteita en täysin tunne.

Keitä terveysteknologia koskettaa?

Pöytälaatikossa odottava aktiivisuusranneke ja siihen liittyvät ajatusprosessit muistuivat jälleen mieleen, kun osallistuin Health@Tampere3-seminaariin torstaina 30.3.2017. Seminaari oli järjestyksessään toinen iltapäiväseminaarien sarjassa, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisuus verkostoitumiseen terveysalan asiantuntijoille ja tutkijoille. Tämänkertaisen seminaarin aiheena oli terveydentilan seuranta ja personoitu hoito. Kolme tuntia kestäneessä seminaarissa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja muun muassa lapsuusiän astman fysiologisesta mittausmenetelmästä, fyysisen aktiviteetin ympärivuorokautisesta valvonnasta, terveys- ja hyvinvointivalmennuksesta sekä hoivaroboteista. Vaikka käsittelen itse omassa väitöskirjatutkimuksessani pääsääntöisesti kasvokkaisviestinnän tilanteita tyypin 2 diabeteksen hoidon kontekstissa, koin seminaariin osallistumisen varsin tärkeäksi.  Terveysteknologia on nimittäin aihealue, joka koskettaa enenevässä määrin kaikkia terveyspalvelujen kanssa tekemisissä olevia ihmisiä – asioivat he hoitohenkilökunnan kanssa sitten etänä tai saman katon alla.

Seminaarissa kuultuja esityksiä yhdisti mielestäni ajatus siitä, että teknologia on kansanterveyden kohentamisen mahdollistaja. Terveysteknologiaa voi hyödyntää esitysten perusteella monin tavoin personoitujen terveys- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisessä, joiden avulla ihmiset voivat seurata paremmin myös arjessa omaa terveydentilaan vaikuttavia tekijöitä ja sen seurauksena motivoitua muuttamaan käyttäytymistään terveyttä edistävämpään suuntaan. Lisäksi teknologia saattaa edistää hoitohenkilökunnan nopeampaa ja vaivattomampaa saavutettavuutta sekä mahdollisesti myös jatkuvien hoitosuhteiden ylläpitämistä, sillä hoidonantajaan voi saada yhteyden kätevästi kotoa käsin esimerkiksi chat-palvelun tai skype-yhteyden kautta.

Seminaarissa nousi esiin myös aiheellinen huoli siitä, miten eri-ikäiset ihmiset saadaan innostumaan teknologiapalvelujen kokeilemisesta sekä miten kyseisten palvelujen piiriin saadaan erityisesti sellaiset ihmiset, jotka niitä eniten tarvitsisivat. Yleensä kun palveluihin hakeutuvat sellaiset ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita teknologiasta sekä terveytensä edistämisestä. Markkinointiin liittyvien ongelmatekijöiden lisäksi seminaarissa tuotiin esille myös teknologian käyttöön liittyviä riskitekijöitä. Esimerkiksi Lina van Aerschot toi hoivarobotteja koskevassa esityksessään kiinnostavasti esille, että iäkkäissä käyttäjissä oli herännyt huoli muun muassa yksityisyyden suojasta (l. kuka saa haltuunsa potilaasta kerätyt tiedot, vakoileeko robotti) sekä siitä voiko tekniikan toimivuuteen ja helppokäyttöisyyteen luottaa. Ongelmia oli ilmennyt ainakin verkkoyhteyden toimivuudessa sekä kosketusnäytön käytettävyydessä, jos henkilöllä oli kuivat kädet.

Syrjäyttääkö teknologia perinteiset hoitopalvelut?

Yksi huoli, joka seminaarissa ei noussut juuri esille, mutta jonka tiedostan olevan ainakin omassa ajatusmaailmassani läsnä, on pelko fyysisesti samassa tilassa tapahtuvien hoitopalvelujen vähentymisestä kustannustehokkaiden teknologiaratkaisujen lisääntyessä. Vaikka tiedostan, että teknologiset ratkaisut eivät tule koskaan syrjäyttämään tällaisten terveyspalvelujen tarvetta – ja tämä on varmasti myös palveluntuottajien käsitys asiasta – huoleni ei ole vähentynyt.

Keskeinen syy tähän saattaa olla se, että julkisen keskustelun perusteella teknologiaratkaisujen kehittämistyö näyttäytyy itselleni kasvokkaisviestinnän tilanteista erillisenä prosessina. Vähemmän olen törmännyt nimittäin keskusteluun siitä, miten kasvokkaisviestinnän ulottuvuuksiin liittyvät tarpeet ja ilmiöt huomioidaan osana teknologiaratkaisujen markkinointi- ja kehittämistyötä. Mielenkiintoista olisi esimerkiksi keskustella siitä, millaisia viestintäprosesseja teknologioiden kehittämistyöhön potentiaalisten käyttäjien kanssa liittyy sekä millaisia viestintäkeinoja teknologiaratkaisujen markkinoinnissa hyödynnetään.

Erityisen tärkeä kysymys on mielestäni myös se, miten fysiologisia mittaustuloksia käyttäjien kanssa arvioidaan ja millainen viestintäsuhde siinä tilanteessa osapuolten välille pyritään rakentamaan. Lisäksi olisi kiinnostavaa kuulla näkemyksiä siitä, miten fyysiseen koskettamiseen liittyvät tekijät ja ihmisten tarve kertoa asiat kokonaisvaltaisesti (l. verbaalista ja nonverbaalista viestintää käyttämällä) ja rauhallisesti ajan kanssa otetaan teknologiaratkaisuissa huomioon – ilman huolta siitä, että toinen osapuoli katoaa liian nopeasti tilanteesta teknologian ulottumattomiin. Esimerkiksi yksi oman tutkimukseni haastateltavista kuvaili jo puhelimessa puhumista hoidonantajan kanssa ”nurkan takaa huuteluksi”, kun taas kasvokkaisviestinnän hän näki ”rehtinä keskusteluna”. Ehkäpä joku muukin tunnistaa itsensä vastaavasta ajattelutavasta.

Minna Ruckenstein on kirjoittanut osuvasti Tiedetoimittajain liiton blogissa terveysteknologiaan liittyen, että Digitalisaation mullistavuus piilee tavassa, jolla se muuttaa tiedonkulun rakenteita ja sitä kautta arkisia käytäntöjä. Tietoa voidaan yhdistää ja siitä voidaan keskustella uudella tavalla. Säästöt syntyvät aiempaa tehokkaammasta viestinnästä. En voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Siitä, mitä tämä voisi konkreettisesti tarkoittaa, on mielestäni moniammatillisen keskustelun paikka, jossa myös viestinnän asiantuntijoilla on keskeinen rooli. Mitä aiempaa tehokkaampi viestintä sinun mielestäsi voisi tässä kontekstissa konkreettisesti tarkoittaa?

 

Maija Peltola, FM

Puheviestinnän tohtoriopiskelija

Prologoksen johtokunnan jäsen

Category: Uncategorized

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company