VUOROVAIKUTUS JULKISESSA KULKUNEUVOSSA – MATKUSTAJIEN TARKASTELU JOUKKONA RYHMÄVIESTINNÄN NÄKÖKULMASTA

Posted on by 0 comment

Seuraavat kaksi blogikirjoitusta ovat Tampereen yliopiston ryhmäviestinnän kurssin opiskelijoiden kirjoittamia. 

 

Monet ihmiset viettävät julkisissa kulkuneuvoissa aikaa päivittäin. Suomessa niissä tapahtuva vuorovaikutus halutaan yleensä pitää mahdollisimman vähäisenä, mutta toisinaan myös busseissa, junissa ja raitiovaunuissa on mahdollista havaita erilaisia vuorovaikutuksen muotoja. Vaikka viestintä julkisissa liikennevälineissä on harvoin sanallista, ovat tapahtuvat viestintä- ja vuorovaikutusmuodot tästä huolimatta merkityksellisiä (Bissell 2009, 271). Vuorovaikutus julkisissa liikennevälineissä voidaan jakaa kolmeen osaan: vuorovaikutukseen kuljettajan kanssa, muiden matkustajien kanssa ja medioituun vuorovaikutukseen kulkuvälineen ulkopuolella olevan maailman kanssa. Yleisesti on ajateltavissa, että matkustaminen paikasta toiseen on aina jaettu kokemus (Bissell 2009, 285).

Bussimatka on yhteinen rutiini sovittuine normeineen

Kuljettajaa on tapana tervehtiä astuttaessa bussiin tai muuhun julkiseen kulkuvälineeseen. Mahdollinen lipun ostaminen, neuvojen kysyminen tai ongelmatilanteen ratkaiseminen voivat myös kuulua kuljettajan ja matkustajan väliseen kanssakäymiseen. Bussista poistuessa matkustaja saattaa esimerkiksi heilauttaa kättään tai huikata kiitoksen. Olemme myös havainneet eroja eri paikkakuntien välisissä bussivuorovaikutuksissa; Helsingissä juuri kukaan ei huuda kiitosta poistuessaan bussista, mutta Tampereella kiitoksia kuulee lähes jokaisella bussimatkalla. Vaikka ilmapiiri matkustaessa on yleensä passiivinen, tapahtuu kuitenkin tätä passiivisuutta rikkovaa viestintää aika ajoin.

Julkisissa kulkuneuvoissa vallitsee aina tilanteelle tietynlainen ilmapiiri ja tämä vaikuttaa oleellisesti matkustajiin myös yksilötasolla. Julkisessa kulkuvälineessä normeihin kuuluu se, että matkustajat ovat niin hiljaa kuin mahdollista. Turhan äänekästä keskustelua ja erityisesti puhelimeen puhumista tulee vältellä viimeiseen asti. Rainien ja Keeterin (2006) mukaan puhelinkeskustelun ulkopuoliset kuulijat voivat vaivautua kuullessaan muiden henkilökohtaisia asioita. Heidän mukaansa yli 82 prosenttia tutkimukseen vastanneista yhdysvaltalaisista ilmoitti olleensa ainakin joskus kiusaantuneita jouduttuaan kuuntelemaan henkilökohtaisia matkapuhelinkeskusteluja julkisilla paikoilla. Jos matkustaja kokee ilmapiirin jollakin tapaa kiusalliseksi tai epämukavaksi, saattaa tämä esimerkiksi puuskahdella tai huokailla osoittaakseen kokemuksensa (Bissell 2009, 281).

Viestinnän vähäeleisyys tekee matkustamisesta suomalaisille helpompaa

Paikallisliikenteessä sanattoman viestinnän merkitys korostuu. Hiljaisuuden ja vaikenemisen mielletään kuuluvan suomalaiseen kulttuuriin, ja tämä pakottaa ihmisiä lukemaan toistensa sanattomia viestejä erityisen tarkasti. Esimerkiksi bussissa ikkunan puolella istuva matkustaja saattaa pyrkiä viestimään käytäväpaikalla istuvalle aikeestaan jäädä pois vain tiukentamalla otetta kantamuksistaan ja nojautumalla käytävän puoleen. Nonverbaaliin viestintään turvautuvat matkustajat haluavat minimoida vuorovaikutuksen muiden matkustajien kanssa ja olla ehkä mahdollisimman vähän häiriöksi toisille.

Toisilleen tuntemattomien matkustajien välisessä vuorovaikutuksessa yleisimmin kuulee pyyntöjä väistymiseen, kun toinen on poistumassa kulkuvälineestä. Myös lyhyet lausahdukset kuten “sori” tai “anteeksi” ovat yleisiä, jos matkustaja esimerkiksi tönäisee toista. Yleisesti on ajateltavissa, että usein matkustajilla on huomattavasti “helpompi olla”, kun he suorittavat matkan ajan ikään kuin jotakin sijaistoimintoa. Kiusaantuneen ja epämiellyttävän tunnelman välttämiseksi matkustajat kuuntelevat usein musiikkia kuulokkeilla, lähettävät Whatsapp-viestejä tai lukevat uutisia matkan ajan. Tätä vallitsevaa tilaa voidaan kutsua läsnäolottomaksi läsnäoloksi (absent presence). Yksilö on tällöin esimerkiksi puhelimensa välityksellä suorassa viestintäsuhteessa keskustelukumppaninsa kanssa, vaikka hänen ympärillään onkin potentiaalisia viestintäkumppaneita, joiden kanssa hän ei ole läsnä (Gergen 2002).

Vallitseva puhekoodi tulee nähdyksi vasta sen rikkoutuessa

Gerry Philipsenin (1997) puhekooditeorian mukaan vallitsevan puhekoodin huomaa vasta, kun se rikkoutuu. Kun bussissa tapahtuu jotain poikkeavaa, esimerkiksi yksi matkustajista alkaa huutaa, kaikki tajuavat sen olevan puhekoodin vastaista. Puhekoodin rikkoutumisesta kertoo lehden yleisönosastolla julkaistu kirjoitus, jossa äänekäs nuorisojoukko oli puhunut kovaäänisesti bussissa, ja joka toinen sana oli ”vittu”. Kun iäkkäämpi nainen oli jäämässä bussista pois, hän katsoi muita matkustajia ovelta ja sanoi: ”Voi vittu, kun täytyy jäädä pois.” Bussi räjähti nauruun. Tässä tapauksessa bussin matkustajista muodostui myös eräänlainen ryhmä, jota yhdisti paitsi sama bussimatka, myös sama naurun aihe. Tällainen tavallisuudesta poikkeava tapahtuma keventää tunnelmaa, jolloin ihmiset saattavat ottaa kontaktia toisiinsa esimerkiksi keskustelemalla tai luomalla toisiinsa paljon puhuvia katseita.

Poikkeuksen bussissa tai junassa vallitsevaan hiljaisuuteen saattavat tehdä vaikkapa humalaiset matkustajat tai musiikkia kaiuttimista kuuntelevat henkilöt. Poikkeukselliseen käyttäytymiseen ja tilanteeseen on monenlaisia suhtautumistapoja, esimerkiksi tilanteen välttely tai yllättävään keskusteluun osallistuminen. Kynnys puuttua poikkeavaan käytökseen on usein korkea, mutta se madaltuu helpoimmin esimerkiksi tupakoinnin kohdalla: onhan tupakointi julkisissa kulkuneuvoissa vastoin lakia. Pienemmistä etikettivirheistä ei usein haluta huomauttaa muita, jos tälle ei ole kattavia perusteita. Usein yksilö pelkää muiden matkustajien ajatuksia ja kyseenalaistaa omaa reaktiotaan. Jos kukaan muukaan ei mainitse asiasta, saattaa yksilö pohtia ylireagoineensa tapahtuneeseen (Bissell 2009, 281).

 

Ruuhkabussissakin vaalitaan vaikenemisen kulttuuria

Viestintätapamme ovat sidonnaisia kulttuuriimme. On huomioitava, että matkustajan kokemukset vallitsevasta ilmapiiristä ovat aina yksilöllisiä (Bissel 2009, 278) ja yksilöt toimivat vuorovaikutustilanteissa eri tavoin. Usein sanotaan, että me suomalaiset tarvitsemme omaa tilaa, ja individualismilla on varmasti väitteessä oma roolinsa. Ruuhkabusseissa saatetaan kysyä, saako viereen istuutua, vaikka koko bussi olisi aivan täynnä. Toisen omaa tilaa ei haluta loukata. Kollektivistissa kulttuureissa bussi saattaa täyttyä järjestelmällisesti niin, että yksittäisiä tyhjiä paikkoja ei jätetä. Vanhemmat moittivat lapsiaan, jos he eivät anna istumapaikkaansa vanhukselle. Suomalaiset eivät välttämättä ole töykeitä, mutta kulttuurimme velvoittaa meitä hallitsemaan tilaamme. Tuo tila järkkyy, jos ventovieras halua istuutua viereemme. Järkytys on vielä suurempi, jos tuo viereen istuutunut aloittaa keskustelun.

Julkisissa liikennevälineissä tapahtuvan vuorovaikutuksen perusteella on mahdollista todeta, ettei vaikuttavan viestinnän tarvitse aina olla kovinkaan näkyvää. Toisinaan pienetkin eleet tai täysi vaikeneminen vaikuttavat ilmapiiriin olennaisesti. Bussissa matkustavat käyttäytyvät vahvasti rakentuneiden normien mukaan ja tämän myötä pienetkin viestinnälliset poikkeavuudet nousevat esiin. Näihin vuorovaikutuksellisiin poikkeuksiin lukeutuvat niin negatiiviset kuin positiiviset tapahtumat matkan aikana. Julkisissa kulkuvälineissä tapahtuvan viestinnän rikkaus on sen tietynlainen impulsiivisuus ja tunnereaktioihin pohjautuva vuorovaikutus. Tilanteet julkisissa kulkuneuvoissa ovat vauhdikkaita ja usein ohi hetkessä. Tapahtuvat vuorovaikutuskokemukset ovat jokaiselle yksilöllisiä, ja näin ollen jokainen matka on ainutlaatuinen.

 

Tampereen yliopiston ryhmäviestinnän opiskelijat:

Aliisa Varuhin, Julian Rauhaniemi, Nora Pirttijärvi, Tuulia Viljanen, Ville Jäppinen, Zaida Harikko

 

 

 

Lähteet:

Bissell, David (2009) Passenger mobilities: affective athmospheres and the sociality of public transport. Enviroment and Planning D: Society and Space 2010:28, 270–289.

Gergen, Kenneth J (2002) The challenge of absent presence. Teoksessa Katz, James E & Aakhus, Mark (ed.) Perpetual Contact : Mobile Communication, Private Talk, Public Performance. Cambridge: Cambridge University Press, 227–241.

Philipsen, Gerry (1997) A Theory of Speech Codes. Teoksessa Philipsen, Gerry & Albrecht, Terrance L (ed.) Developing Communication Theories. SUNY series in human communication processes. Albany: State University of New York Press, 119–156.

Rainie, L & Keeter, S. (2006) Per Internet Project Data Memo. Pew/Internet & American Life Project, Associated Press, and AOL

 

Category: Uncategorized

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Animated Social Media Icons Powered by Acurax Wordpress Development Company