ProBlogissa on käsitelty moneen kertaan työelämän tai käytännön ja tutkimuksen tai teorian risteyskohtia (esim. Antikainen, Tuikka & Kokko, Järvelin-Suomela, Peltola) ja sivuttu myös tieteellisen yhdistyksen roolia tämän yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen osana (esim. Herkama). Tässä tekstissä jatketaan samaa teemaa.
Prologos ry:n puheenjohtaja, professori Pekka Isotalus ilmaisi kevään jäsentiedotteessa toiveensa, että Prologos toimisi alamme kaikenlaisen verkostoitumisen väylänä ja huolensa resurssien haaskaantumisesta päällekkäiseen verkostoitumiseen. Helmikuussa Helsingissä järjestettiin vuorovaikutuksen asiantuntijoiden verkostotapaaminen, jossa Prologos ei ollut järjestävänä tahona tai yhteistyökumppanina. Tässä tekstissä keskustelemme tästä ”päällekkäisestä verkostoitumisesta” ja tieteellisen yhdistyksen roolista osana työelämäverkostoja. Tomi Laapotti on Prologos ry:n johtokunnan jäsen, yliopistonlehtori ja tohtoriopiskelija, Juulia Piirainen on yksi vuorovaikutuksen asiantuntijoiden verkostotapaamisen järjestäjistä, joka työskentelee projektipäällikkönä ja sisällöntuottajana.
Tomi: Mistä tarve tai idea tällaisen verkostoitumistapahtuman ja -toiminnan käynnistämisestä syntyi? Millainen tapahtuma oli?
Juulia: Idea vuorovaikutuksen asiantuntijoiden ammattiverkoston perustamisesta lähti liikkeelle omista työelämätarpeistamme. Olimme jo pitkään vaihtaneet ajatuksia erilaisista työelämässä kohtaamistamme ilmiöistä ja haasteista yhdessä verkoston muiden koollekutsujien, Hanna Liimataisen ja Aapo Kuortin kanssa. Koimme yhdessä reflektoinnin äärimmäisen palkitsevaksi ja hyödylliseksi. Siitä syntyi ajatus, mahtaako muillakin vuorovaikutuksen asiantuntijoilla olla samankaltaisia tarpeita. Selkeä tarve verkostolle oli olemassa, sillä ensimmäiseen työpäivän päätteeksi järjestettyyn tapaamiseen saapui yli 30 innokasta asiantuntijaa.
Helmikuisessa vuorovaikutuksen asiantuntijoiden verkostotapaamisessa pohdittiin yhdessä, millaisia tarpeita ja toiveita verkostolle on. Tarpeet olivat hyvin moninaiset; toisaalta toivottiin tukea työnhakuun ja oman osaamisen sanoittamiseen, toisaalta kaivattiin sparrailutukea muilta vuorovaikutuksen ammattilaisilta työelämässä kohdattuihin haasteisiin. Nousipa tapaamisessa esiin tarve ylipäätään vaalia ja ylläpitää suhteita muihin viestijätuttuihin. Kaiken kaikkiaan tällainen verkostotyö on kerännyt ihan valtavasti kiinnostusta ja ihmiset ovat olleet täysillä mukana. Se, jos mikä on ollut ilahduttavaa kokea.
Tomi: 30 ja päälle ei ole lainkaan huono saavutus ensimmäiselle tapaamiselle ja kertoo selkeästä tarpeesta. Se, että tarpeita on monenlaisia, ei ole tietysti lankaan yllättävää. Yhden toimijan onkin haastavaa vastata kaikkiin haasteisiin. Käsittääkseni koollekutsuminen tapahtui lähtökohtaisesti omien, olemassa olevien verkostojenne kautta ja siitä eteenpäin lumipalloefektin keinoin. Tavallaan siis tällä konkreettisella aloitteellanne teitte vuorovaikutuksella jotain, joka oli jo olemassa, näkyväksi (sekä itse tapahtumassa että sosiaalisessa mediassa)!
Juulia: Juuri näin! Kukaan yksi toimija ei tosiaan pysty kaikkiin tarpeisiin vastamaan, mutta ehkä voimme onnistua siinä parhaiten verkostona. Tausta-ajatuksena oli luoda verkosto, joka kannustaa oma-aloitteisuuteen ja joukkoistukseen. Kuka tahansa verkoston jäsen voi kutsua tapaamisen koolle tai vaihtaa ajatuksia ja jakaa tietoa muiden verkoston jäsenten kanssa. Halusimme koota yhteen vuorovaikutuksen asiantuntijoita toimimaan yhdessä matalalla kynnyksellä ja mahdollisimman ketterästi. Avoimella vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä voimme rakentaa ja ylläpitää asiantuntijuutta. Verkoston kivijalkana toimii vahva usko siihen, että verkostoissa piilee huikea voimavara.
Tomi: Tutkijan näkökulmasta tämä kuulostaa itseorganisoituvalta ”organisaatiorakenteelta”, jossa vastuu toimijuudesta on dynaaminen ilmiö. Juuri tämä hajautettu, dynaaminen toimijuus mahdollistanee moninaisiin tarpeisiin vastaamisen! Vuorovaikutuksen näkökulmasta verkostoissa ei olekaan mielestäni kyse ainoastaan siitä, että joukko ihmisiä tuntee toisensa, ja verkosto muodostuu ikään kuin ihmisten välille piirtyvistä yhteyksistä. Kun verkosto toimii, kääntyy asetelma päälaelleen: vuorovaikutustilanteet voidaan nähdä verkoston kiinteinä pisteinä ja ihmiset ”yhteyksinä” näiden tilanteiden välillä (esim. Blaschke, Schoeneborn & Seidl 2012). Verkosto realisoituu siis aina silloin, kun siinä toimitaan (vuorovaikutuksessa). Muina aikoina verkosto on olemassa potentiaalina.
Tästä päästään Prologoksen rooliin osana tätä verkostoitumista. Puheviestinnän tieteellisen yhdistyksen intresseihin kuuluu (muun muassa) tieteenalan tunnettavuuden edistäminen ja myös vuorovaikutus työelämän toimijoiden kanssa, näin turvataan osaltaan tieteenalan jatkuvuutta. Mielestäni tässä tapauksessa ei ole mitään pelkoa ”päällekkäisestä verkostoitumisesta” vaan luontevasta yhteistyömahdollisuudesta Prologoksen ja työelämäverkoston (johon tietysti kuuluu myös yhdistyksen jäseniä) välillä. Vaikka tieteellisen yhdistyksen tehtäviin ei sinänsä kuulu työelämäverkostojen luominen, kytkeytyvät moiset verkostot hyvin tiiviisti Prologoksen ydintehtävään ”edistää puheviestinnän tutkimusta ja opetusta Suomessa”.
Yhdistys voi tarjota kanavan monenlaisille verkoston realisoitumisille vuorovaikutustilanteena: seuraavana esimerkkinä Tampereella 7.4. järjestettävät tiedekahvit, jolloin keskustellaan johtajan vuorovaikutusosaamisesta ja jonne myös ei-jäsenet ovat tervetulleita. Yhdistyksen on tärkeää olla mukana vuorovaikutuksen asiantuntijoiden verkostoissa, jotta puheviestinnän tutkijat ja opettajat saavat tietoa ”kentältä”, jolloin voi aueta uusia, tärkeitä tutkimusteemoja (ja verkostoituminen auttaa myös aineistojen saannissa, eikö totta?) ja samalla opetus ja tutkimus kehittyvät osaltaan työelämän mukana. Koen, että nämä verkostot (siis Prologos ry ja alkuvuodesta ”syntynyt” verkosto) resursoivat toisiaan ja ovat itse asiassa vääjäämättä yhtä ja samaa verkostoa.
Juulia: Kyllä, juuri näin. Olemme osa yhtä ja samaa tiivistä verkostoa, jossa kaikkia kiinnostaa viestintä ja vuorovaikutus. Se, minkä nimen tai tahon toimesta kokoonnumme, on tietenkin sivuseikka. Koko tieteenalan etu on kaikenlainen näkyvyys ja osaamisen jakaminen.
Tomi: Johtopäätöksenä voitaneen todeta: yhdessä eteenpäin! Laitahan loppuun vielä jotain verkostoterveisiä ProBlogin lukijoille.
Juulia: Minusta kiihtyvässä muutostahdissa ihmiset on saatava toimimaan tehokkaasti yhdessä. Tähän puheviestinnän opit ovat oivallinen ase ja siksi ne pitää saada ketterästi käyttöön. Tämän me tiedämme, mutta nyt pitää löytää ratkaisut sen toteuttamiseen. Minusta ainoa vaihtoehto on olla lähellä työelämää, sillä siellä sitä muutetaan.
Suomen tavoitteena on, että meillä on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Uskon, että tähän päästään avoimella vuorovaikutuksella ja digitaalisella yhteistyöllä. Kun saamme ihmiset jakamaan hyviä käytäntöjä, voimme saavuttaa täyden potentiaalin.
Tomi Laapotti
Yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto
Prologos ry:n johtokunnan jäsen
Juulia Piirainen
Project Manager & Content Planner
Viestintä- ja markkinointitoimisto Myy
KIRJALLISUUS
Blaschke, S., Schoeneborn, D. & Seidl, D. 2012. Organizations as networks of communication episodes: turning the network perspective inside out. Organization Studies 33 (7), 879–906.