Kaiken sävyiset punaiset ja keltaiset lehdet kietovat kampuksen heleään värivaippaansa. Syysvaatteiden etsinnän ohella monen puheviestijän ajatukset täyttää kiehtova mutta vaativa tehtävä: oman tutkimusaiheen löytäminen. Uudet graduntekijät pohtivat tutkielmiensa rajausta ja varttuneemmat tutkijat painiskelevat rahoitushakemusten kanssa, mutta kysymys on sama: Mikä olisi hyvä aihe? Mitä tutkia?
Opetuksen ja koulutuksen parissa rohkaistaan yleisöä usein osallistumaan keskusteluun painottamalla, ettei ole tyhmiä kysymyksiä. Sopiiko periaate myös tutkimuksen tekemiseen? Onko tieteessä mahdollista esittää tyhmiä kysymyksiä?
Tutkimuskysymysten ”hyvyyttä” ja ”tyhmyyttä” arvioidaan monella tavalla ja taholla. Osa arviointikriteereistä on yleisiä, osa nimenomaan puheviestinnän alaa koskevia. Keskustelussa toistuvat muun muassa seuraavat näkökulmat:
- Hyvän tutkimuskysymyksen edellytetään olevan tieteellisesti, yhteiskunnallisesti ja/tai käytännöllisesti relevantti. Aina ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä, kenelle annetaan valta päättää, mikä sitten lopulta on relevanttia.
- Tutkimuskysymyksen ansiona pidetään kiinnostavuutta. Vastaavasti myös se on kuitenkin toisinaan hieman epäselvää, ketä aiheen sitten lopulta pitäisi kiinnostaa. Tutkijaa itseään? Tutkimuksen ohjaajaa tai rahoittajaa? Laajemminkin tiedeyhteisöä, alan käytännön toimijoita tai yhteiskuntaa?
- Tutkimuskysymyksiä perustellaan usein sillä, ettei jotain asiaa ole vielä tutkittu. Vaikka tutkimusaukkojen täyttäminen on monesti mielekäs argumentti, joskus voi olla paikallaan pysähtyä pohtimaan, mahtaisikohan sille löytyä jokin hyvä syy, ettei kukaan muu ole vielä kokenut asiakseen syventyä aiheeseen. Voikin olla ihan yhtä hyvä perustelu aiheenvalinnalle, että jotain on jo tutkittu. Tärkeämpää on, että tutkimuskysymykset on perusteltu pätevästi ja kytketty asiantuntevasti aiempiin tutkimuksiin. Jonkinasteinen uutuus, luovuus ja innovatiivisuus näyttäisi kuitenkin usein olevan hyvän tutkimuskysymyksen arviointikriteeri.
- Hyvä tutkimuskysymys ohjaa toteutettavissa olevan tutkimuksen äärelle. Hyvä kysymys on selkeästi sanoitettu ja riittävän napakasti rajattu. Koska maailma on lähtökohtaisesti kiinnostava, rajatessa jää aina jotain kiinnostavaa tutkimuksen ulkopuolelle. Tärkeintä on kuitenkin, että myös rajauksen sisäpuolelle jää tutkimuksen mahdollistamissa määrin jotain mielenkiintoista.
- Tutkimuskysymyksen hyvyyttä voidaan arvioida myös sen eettisyyden perusteella, jolloin päästään tarkastelemaan esimerkiksi tutkimuksen tarkoitusperiä ja tiedon intressejä eli sitä, miksi kysymys kysytään ja mitä sen tuottamalla tiedolla tavoitellaan. Onko tavoitteena maailman parantaminen vai sen tuhoaminen?
Johtamisoppaissa korostetaan, että johtajat ovat myös arvojohtajia ja että he johtavat alaisiaan arvojen avulla – tai niin kuin J. Sakari Hankamäki blogissaan osuvasti täsmentää, ei objektiivisten arvojen kuten hyvyyden (etiikka), totuuden (tiede) tai kauneuden (estetiikka) vaan subjektiivisten arvostusten avulla. Myös erilaisten tutkielmien ohjaajien, tieteellisten artikkeleiden ja rahoitushakemusten arvioijien sekä tutkimuksen strategisista pääpainopisteistä päättävien henkilöiden työ on jatkuvia arvovalintoja. Kun määritämme, mikä puheviestinnässä on tutkimisen arvoista, tärkeää ja tavoiteltavaa, määritämme samalla myös alan ydintä ja rajoja.
Jos määrittelemme ”tyhmät kysymykset” esimerkiksi hölmösti muotoilluiksi, typerästi rajatuiksi tai eettisesti harkitsemattomiksi tutkimuskysymyksiksi, tieteessä on mahdollista esittää hyvinkin tyhmiä kysymyksiä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa suurempi ongelma on kuitenkin, mikäli tieteessä ei enää ole tilaa pysähtyä hämmästelemään elämän ja ihmisten välisen kanssakäymisen yksinkertaisia peruskysymyksiä tai mahdollisuutta kysyä myös niitä ”tyhmiä kysymyksiä”, joiden äärellä monet innovaatiot ja oudotkin asioiden väliset yhteydet ovat löytyneet.
”Hmm… Onpas outoa. Mitä jos laitankin tämän tuonne? Vaan mikäs tuo on? Entä jos…?” Käsitteellä serendipisyys viitataan tieteessä sattumalta tehtyihin oivalluksiin, keksintöihin ja löydöksiin. Kysymys ei kuitenkaan ole vain hyvästä tuurista tai onnekkaista yhteensattumista, ”happenstancesta” (happen + circumstance). Serendipisyys edellyttää tutkijalta myös aihealueen laajaa ymmärrystä sekä intuitiota: kykyä tunnistaa yllättävän löydöksen tai asiayhteyden merkitys tilanteessa, jossa alun perin tavoiteltiin jotain muuta. Sattuma suosii siis vain asiaan perehtynyttä mieltä, kuten Louis Pasteur on asian ilmaissut. Yhtä kaikki: ilman sattumia ja tyhmien kysymysten oikeita osumia moni tärkeä havainto ja keksintö olisi voinut jäädä kokonaan tekemättä.
Palaten otsikon kysymykseen: onko tieteessä sitten tyhmiä kysymyksiä? Ehkäpä tätäkin kysymystä voisi lähestyä Richard P. Feynmanin sanoin: ”I would rather have questions that can’t be answered than answers that can’t be questioned.” Jos päätämme jo etukäteen liian ahdasmielisesti sen, mitkä kysymykset ovat puheviestinnässä ”tyhmiä”, tai jos joku muu taho tekee tuon päätöksen puolestamme, voi meiltä jäädä löytämättä paljon kaunista ja kiinnostavaa, mitä emme osanneet koskaan edes toivoa kohtaavamme. Niin kauan kuin kaikki on epäselvää, kaikki on mahdollista ja myös ”tyhmä kysymys” voi olla se kaikkein viisain.
Anne Laajalahti, tutkijatohtori, FT
Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos