JÄÄTÄVÄN TEHOKASTA

Julkaistu:
Avainsanat:

Istun nuoria opiskelijoita täynnä olevassa salissa. Odotan vuoroani kertomaan heille siitä, mitä voi olla odotettavissa heidän lähtiessään maailmalle ja opiskelemaan ulkomaille vaihtoyliopistoon lukukaudeksi tai -vuodeksi. Huomaan isossa salissa lähestulkoon joka toisen opiskelijan selaavan kännykkäänsä tai tablettiaan samalla, kun vuorossa oleva alustaja kertoo opiskelijoille, miten heidän tulee toimia jos vaihtokausi keskeytyy yllättäen ja opiskelija joutuu palaamaan kotimaahansa suunniteltua aikaisemmin. Pahimmassa tapauksessa opiskelija voi joutua maksamaan jo maksetut tuet takaisin, mikäli ei osaa toimia oikein kyseisessä tilanteessa. Mietin siinä istuessani, että kuinkahan moni näistä paikalla olijoista sitten tietää, miten toimia kriisitilanteissa? Vai toivovatko he löytävänsä avun ja tiedon suoraan verkosta? Facebookista sitä tietoa voi olla hieman hankala löytää, mutta ehkä jollain kaverilla on kokemusta, tai ainakin tietoa, tai kuulopuheiden perusteella luotuja mielikuvia, vai mitä ne nyt oli?! Huolestumiseni ja aiheen pohdiskelun keskeyttää vieressäni olevan opiskelijan kännykkä, joka alkaa pauhata Youtubesta löytyneen videon ääniraitaa. Opiskelija ei edes näytä nolostuvan tilanteesta, vaan hiljentää vain ääntä vaivihkaa ja kaivaa kuulokkeet laukustaan.

Päädymme keskustelemaan aiheesta myöhemmin muiden kielikeskuksen opettajien kanssa ja eräs kollega tuskailee, että haluaisi kieltää kännykät omalla tunnillaan, muttei haluaisi itselleen hankalan ja nalkuttavan opettajan mainetta. Toinen kollega puolestaan korostaa sitä, että hän kannustaa opiskelijoita etsimään lisää tietoa luennolla esille tulleista ilmiöistä ja asioista simultaanisti jo luennon aikaan. Hän on jopa suunnitellut tehtäviä, joissa tietoa haetaan itsenäisesti tuntien aikana. Teknologia voi toimia loistavasti opetuksen ja oppimisen välineenä ja keskustelua siitä, miten se tehdään onnistuneesti todella oppimista tukevasti käydään varmasti monella areenalla. Puheviestinnässä teknologiavälitteistä vuorovaikutusta tutkitaan paljon ja tietoa aiheesta on helposti saatavilla. Tiedämme, että hyvin käytettynä teknologia helpottaa, edistää ja motivoi monessa kohdassa opiskelijoita erilaisten asioiden oppimisessa ja yhdessä tekemisessä. Tiedämme kuitenkin myös sen, että ihminen ei valitettavasti ole niin multitaskaaja,  kuin haluaisimme kuvitella. Pohdintaa edellyttävän teoreettisfilosofisen kysymyksen ja facen tai twitterin seuraaminen eivät valitettavasti onnistu hyvin yhtä aikaa. Rinnakkain ehkä, mutta yhtä aikaa emme pysty esimerkiksi kuutelemaan niin, että ymmärtäisimme kuuntelemamme kunnolla ja kirjoittaisimme samalla syvällistä ajattelua vaativaa tekstiä. Ja kuinka moni opiskelija lopulta ihan oikeasti kaivaa verkosta aiheeseen liittyvää relevanttia lisätietoa ja kuinka moni tekee jotain aivan muuta, kuten vastaa sähköposteihin, päivittää omia sosiaalisen median kanaviaan tai kuluttaa muuta sosiaalista mediaa siinä samalla, kun opettaja tai joku opiskelijatoveri tekee omaa ’suoritustaan’ luokassa? Millaisesta vuorovaikutuksesta voimme puhua tilanteessa, jossa opiskelija antaa vertaispalautetta tehdystä tehtävästä tai harjoituksesta opiskelijakollegalleen ja siinä samalla toinen selaa ja päivittää faceaan?

Vanha kortepohjalainen sääntö kuuluu, että jos olet todistettavasti nähnyt jonkun tekevän tietyn asian neljä kertaa, voi sen jälkeen asiaan viitata sanomalla, että aina. Mikäli Matin on nähty ajavan kerran ojaan, ei voida vielä sanoa, että ”toi Matti ajaa aina ojaan”. Mutta jos Matti on todistettavasti kurvannut ajokillaan ojan kautta neljä kertaa, voidaan yleisesti sanoa, että ”aina toi Matti ajelee ojissa”. Tämä periaate ei ehkä kestä akateemista tutkimusmetodista ja -eettistä tarkastelua, mutta silti voin nyt sanoa kokemukseni perusteella, että yliopiston luennoilla takarivin opiskelijoista AINA yli puolet tekee älylaitteillaan jotain aivan muuta, kuin hakee opiskelua tukevaa materiaalia. Mistä tiedän tämän? No siitä, että muutaman työpisteeni lähellä olevan luokkatilan takaseinä on lasia ja takarivin opiskelijoiden selät (ja siis läppäreiden ja kännyköiden näytöt) ovat suoraan käytävälle päin. Olen VÄHINTÄÄN neljä kertaa kävellessäni luokan ohi kiinnittänyt huomiotani siihen, että yli puolet takarivin opiskelijoista mesettää, facettaa, posottaa ja hösöttää jotain aivan muuta, kuin mitä opetuksen tulisi kaiken logiikan mukaan käsitellä. Niin perverssi sentään en ole, että olisin tarkemmin tarkastellut viestien tai tsättien sisältöjä, mutta erilaisten sosiaalisen median kanavien ja tuotteiden logot ovat kyllä aika selkeästi esillä ja näkyvillä.

Usein opiskelijat perustelevat monen asian tekemistä yhtäaikaisesti tehokkuudella ja sillä, että eivät voi jättää esimerkiksi työsähköpostejaan luennon ajaksi. Tai että he kyllä kuuntelevat muita, vaikka läppäri onkin auki pöydällä ja sinne kirjoitetaan jatkuvalla syötöllä tekstiä johonkin aivan muuhun aiheeseen liittyen. Tehokkaaksi opiskelijat ovat myös havainneet suoran lähestymisen opettajiin, usein juuri sähköpostin välityksellä, sen sijaan, että tietoa esimerkiksi luentojen ajankohdista tai paikoista etsittäisi ensin verkosta. Yllättävän moni opiskelija on myös ajatellut tehostaa opintojaan niin, ettei aikoisi suorittaa kursseja ollenkaan, vaan hoitaisi vaaditut opinnot puhumalla, tai korkeintaan jollain korvaavalla tehtävällä. Supertehokasta.

Kun keskustelemme opiskelijoiden kanssa esimerkiksi juuri kännyköiden selaamisesta toisten puhe-esitysten tai ryhmäkeskustelujen aikana, he pyörittelevät silmiään ja toteavat lähes yhteen ääneen, että ”ei kai me ny töis oikeesti siis tälleen tehä”. Niin no, tämä nyt vaan sattuu olemaan minun ja monen kollegani ’työ’. Keskusteltuamme aiheesta vielä lisää, opiskelijat kyllä ymmärtävät ’yskän’ ja usein kyseessä onkin pelkkä ajattelemattomuus. ”Kaikkihan näin tekee” muuttuu pian ”tosiaan, en mä tullut ajatelleeks”. Normi on jo muodostunut, ilman että kukaan kyseenalaistaisi sitä.

Nuorisossa on tulevaisuus. Tähän sloganiin haluaisin lopettaa, mutta täytyy kuitenkin lisätä, että nuorisossa on tulevaisuus, kunhan joku kertoo sille tehokkuuteen hurahtaneelle takarivin porukalle, että tarkoituksenmukaisuuttakin tarvitaan.

Ai niin, paitsi että sehän on minun ja meidän puheviestijöiden tehtävä. Puheviestinnän opintojaksoilla on enemmän kuin luontevaa keskustella siitä, miltä tuntuu, ja mitä tapahtuu, jos kuuntelijat ovat muissa maailmoissa ja tuijottavat silmät lasittuneita pöydällä lepäävää laitettaan juuri silloin, kun sinulla olisi jotain sanottavaa. Uusi idea tai ajatus, johon toivoisit kommentteja tai jatkokehittelyä. Tai edes sanatonta palautetta siitä, että selviät ihan hyvin ja jännityksesi ja painajaisesi siitä, että jäädyt totaalisesti tai ainakin pyörryt kesken alustuksen, olivat liioiteltuja pelkoja. Aiemmin lanseerattua kortepohjalaista mukaillen, AINA kannattaa puuttua, keskustella, herätellä ja kyseenalaistaa ja miettiä, mikä on missäkin kontekstissa, tilanteessa ja suhteessa tehokasta. Ja tarkoituksenmukaista.

Hyvää ja tarkoituksenmukaista kesää kaikille!

Lotta Kokkonen
Yliopistonopettaja
Jyväskylän yliopiston kielikeskus