Listat, lokerot ja heilurit muokkaavat maailmaamme

Julkaistu:
Avainsanat: , , ,

Maailmamme on täynnä listoja, lokeroita ja heilureita. Erilaiset listat, lokerot ja heilurit jäsentävät ja muovaavat ajatteluamme, mutta ovatko ne aina puhtaasti ymmärryksen ystäviä? Miten listat, lokerot ja heilurit näkyvät tavoissamme lähestyä viestintää ja pyrkiä ymmärtämään ihmisten välistä vuorovaikutusta?

Listat avartavat ja ohentavat maailmaamme

Muistilista, ostoslista, pakkauslista, tehtävälista. Esityslista, nimilista, ruokalista, soittolista. Kymmenen käskyä, seitsemän kuolemansyntiä, viisi viestintävinkkiä, TOP3-elokuvaa.

Maailmamme on ollut pitkään listojen maailma: listaamisen tekniikkaa hyödynnettiin jo kirjoitustaidon alkuaikoina, kun vilkastunut kaupankäynti loi tarpeen pitää kirjaa tavaroista ja veroista. Listat läpäisevät myös nykymaailmamme. Listaamme menneitä tapahtumia, nykyhetken havaintoja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Listaamme asioita, esineitä, ohjeita ja ominaisuuksia. Ihmisiä, ideoita ja ilmiöitä. Jopa unelmamme ja haaveemme muuttuvat usein listojen muotoon. (Ks. listojen historiasta sekä kulttuurisista ja viestinnällisistä merkityksistä Young 2017.)

Listat tuovat elämäämme järjestystä ja selkiyttävät ajatuksiamme, auttavat meitä muistamaan ja vertailemaan asioita sekä jakamaan tietoa muille. Listat ryhdittävät tekemisiämme ja auttavat meitä myös todentamaan, miten olemme edenneet tehtävissämme. Listat kouluttavat ja koukuttavat. Umberto Eco vie ajatuksen vielä pidemmälle: ”Rakastamme listoja, koska emme halua kuolla” (Beyer & Gorris 2009).

Samaan aikaan kun listat ovat voimakkaita ajattelun avartajia, maailman jäsentäjiä sekä siltoja ja sidoksia asioiden välillä, liittyy listoihin myös ongelmia. Listat nimittäin yksinkertaistavat maailmaa välillä turhan yksioikoisesti. Esimerkiksi vuorovaikutusosaaminen ei helposti pelkisty suoraviivaisten toimintaohjeiden listauksiksi (Laajalahti 2014). Nk. ”objektiivisia listateorioita” on kritisoitu sen sijaan niiden mielivaltaisuudesta, intuitiivisuudesta, elitistisyydestä ja selitysvoiman puutteesta: esimerkiksi pelkkä hyvinvoinnin rakennuspalikoiden listaaminen jättää avoimeksi monia kysymyksiä hyvinvoinnin ontologisesta olemuksesta (Fletcher 2016; Niemi ym. 2017).

Lokerot luovat järjestystä – ja viettelevät väärinymmärryksiin

Listojen lailla lokerot auttavat jäsentämään ja järjestelemään maailmaa. Kas! Nämähän ovat lintuja ja nämä kaloja! Nämä elokuvat edustavat tätä genreä, nämä ovat ryhmäviestinnän teorioita ja nämä organisaatioviestinnän teorioita. Lokerot luovat turvaa ja auttavat meitä käsittelemään ja käsittämään valtavaa tietomäärää. Kykymme luokitella asioita on itse asiassa yksi mielemme tärkeimpiä ominaisuuksia, että voimme ylipäätään elää normaalia arkielämää. Luokittelu on välttämätön edellytys myös käsitteelliselle ajattelulle: tunnistamalla samankaltaisuutta aiemmin havaittujen ja uusien kohteiden välillä voimme nähdä todellisuudessa jatkuvuutta ja samuutta (Pöyhönen 2010).

Olemme pilkkoneet maailmamme niin perinpohjaisesti erilaisiin lokeroihin, luokkiin ja kategorioihin, että voisimme melkein puhua ihmislajityypin lokerointivietistä. Bart de Langhen ja Philip Fernbachin (2019) sanoin me ihmiset olemme ”kategorisointikoneita”. Tähän sisältyy kuitenkin riskinsä: lokerointi on meille niin ominaista, että näemme toisinaan lokeroita myös siellä, missä niitä ei ole. Tällöin lokerot voivat vääristää maailmaamme ja häiritä kykyämme tehdä järkeviä päätöksiä. Lokeroimalla voimme sortua 1) kohtelemaan yhden lokeron jäseniä samanlaisempina kuin ne ovatkaan, 2) korostamaan liiaksi eroja eri lokeroiden jäsenten välillä, 3) suosimaan toisen lokeron jäseniä ja 4) pitämään lokerointisysteemiämme staattisempana kuin se onkaan. (de Langhe & Fernbach 2019.)

Erot ryhmien sisällä ovat usein suurempia kuin erot ryhmien välillä (Galanes & Adams 2013). Tästä huolimatta annamme lokeroille ja ongelmallisille yleistyksille välillä vallan ja selitämme esimerkiksi ihmisten käyttäytymistä perusteettoman yksioikoisesti vaikkapa heidän sukupuolellaan, iällään tai kansallisella kulttuuritaustallaan. Esimerkiksi kulttuuritausta ei kuitenkaan määrää toimintaamme, ja kulttuurienvälisiä eroja korostavat koulutukset ovat tässä mielessä vaarallisia (Lahti, Laitinen & Olbertz-Siitonen 2021). Samoin ihmisten lokerointi persoonallisuustyypeittäin eri väreihin on varsin kyseenalaista ja verrattavissa lähinnä horoskooppien tieteellisyyteen, vaikka tämänkaltainen kategorinen ajattelu onkin arjessa suosittua (de Langhe & Fernbach 2019; Väärämäki 2020).

Heilurit vievät ääripäihin, vaikka tarvitsemme useita taskulamppuja

Niin arkikeskusteluissa kuin tieteellisessä ajattelussa törmää aina välillä eräänlaiseen heiluriefektiin: tulee uusi paradigma, teoria, käsite, tutkimusmenetelmä, trendi, ajatus, tutkimustulos tai jokin muu näkökulma ja innostumme siitä niin kovasti, että olemme valmiita hylkäämään kokonaan vanhan. Välillä tämä onkin perusteltua: esimerkiksi Maa ei voi olla samaan aikaan sekä litteä että navoiltaan litistynyt pallo. Uusi tieto on aina toisinaan luonteeltaan sellaista, että se kumoaa ja korvaa vanhan tiedon.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan tämä. Uusi tapa tehdä, ajatella tai lähestyä jotain asiaa ei aina korvaa entistä. Sen sijaan uusi tapa tehdä tai nähdä voi pikemminkin täydentää vanhaa: antaa vaihtoehtoisen tavan toimia tai tarkastella jotain asiaa. Esimerkiksi monetkaan ryhmäviestinnän teoriat eivät ole toistensa kanssa kilpailevia vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä (Beck, Keyton & Poole 2022). Samoin vaikkapa kysymystä vuorovaikutusosaamisen sijainnista voidaan lähestyä perustellusti monesta näkökulmasta: toisissa yhteyksissä vuorovaikutusosaamista on mielekästä tarkastella jaettuna, vuorovaikutussuhteen tasolla edellytettävänä, ilmenevänä ja yhdessä rakennettavana osaamisena, kun taas toisissa yhteyksissä vuorovaikutusosaamisen tarkastelu yksilötasolla on edelleen ihan tarkoituksenmukaista (Laajalahti 2014).

Hans Rosling (2018) puhuu ainoan näkökulman harhasta ja kehottaa meitä suhtautumaan myönteisesti monimutkaisuuteen. Hänen mukaansa yhteen näkökulmaan nojautuminen voi rajoittaa liiaksi maailmankuvaamme ja ongelmia on hedelmällisempää tarkastella monesta näkökulmasta (Rosling 2018). Sama pätee viestinnän ja vuorovaikutuksen tarkasteluun: ilmiö kirkastuu usein juuri niillä rajapinnoilla, jonne onnistumme osoittamaan useammalla taskulampulla valoa. Uuden taskulampun saaminen ei välttämättä tarkoitakaan sitä, että vanha pitäisi sammuttaa tai että se olisi osunut ilmiöstä ohi.

Lopuksi: ajattelun aluksi ja avuksi

Ajattelun ajattelu ei kuulu vain filosofeille. Ajattelun ajattelu on tärkeä taito ihan kaikkialla elämässä ja hyödyttää meistä jokaista (ks. lisäksi Laajalahti, Siitonen & Tampere 2021). Ehdotankin, että kun seuraavan kerran…

  • näemme listan, pysähdymme pohtimaan, missä määrin lista avartaa ja missä määrin se ohentaa maailmaamme.
  • alamme lokeroida asioita, ihmisiä tai ilmiöitä, kysymme itseltämme, miten validi ja hyödyllinen lokeromme on. Olemmeko laittamassa jotain lokeroon, jonne se ei kuulu? Oikeuttaako lokerointilogiikkamme meitä tekemään yleistyksiä ja päätelmiä lokeron yksittäisistä objekteista?
  • löydämme uusien ajatusten äärelle, punnitsemme, milloin on kyse uudesta tiedosta tai näkökulmasta, joka vaatii vanhan hylkäämistä, ja milloin uusi tieto tai näkökulma pikemminkin täydentää vanhaa.

Kasvokuva Anne Laajalahdesta

Anne Laajalahti, FT
koulutus- ja kehittämisjohtaja, Infor
viestintätieteiden dosentti, Vaasan yliopisto
puheenjohtaja 2019–2021, Prologos ry

Lista kirjallisuudesta

Beck, S. J., Keyton, J. & Poole, M. S. (2022). (toim.) The Emerald handbook of group and team communication research. Emerald. https://doi.org/10.1108/978-1-80043-500-120211037

Beyer, S. & Gorris, L. (2009). ’We like lists because we don’t want to die’. SPIEGEL Interview with Umberto Eco.

de Langhe, B. & Fernbach, P. (2019). The dangers of categorical thinking. Harvard Business Review.

Fletcher, G. (2016). Objective list theories. Teoksessa G. Fletcher (toim.) The Routledge handbook of philosophy of well-being. Taylor & Francis.

Galanes, G. J. & Adams, K. (2013). Effective group discussion: theory and practice. 14. painos. McGraw-Hill.

Laajalahti, A. (2014). Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Humanities 225.

Laajalahti, A., Siitonen, M. & Tampere, P. (2021). Millaiseen tietoon luotat, viestinnän ammattilainen? Viestinnän ammattilaiset ProCom ry. Viestijät-blogi 11.5.2021.

Lahti, M., Laitinen, K. & Olbertz-Siitonen, M. (2021). Communicating interculturality. Prologos ry. Vuorotellen-podcast 23.11.2021.

Niemi, I. P., Rautiainen, A., Kannasoja, S., Haapakoski, K., Pellinen, J. & Mäntysaari, M. (2017). Hyvinvoinnin teoriat hyvinvoinnin edistämisessä ja poliittisessa päätöksenteossa. Hallinnon tutkimus 36 (3), 166–181.

Pöyhönen, S. (2010). Luonnollinen luokka. Eurooppalaisen filosofian seura ry, niin & näin -lehti ja Åbo Akademin filosofian oppiaine. Filosofia.fi, Ensyklopedia Logos.

Rosling, H. (2018). Faktojen maailma: asiat ovat paremmin kuin luulet. Otava.

Väärämäki, H. (2020). Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi. Helsingin Sanomat 17.1.2020.

Young, L. C. (2017). List cultures: knowledge and poetics from Mesopotamia to BuzzFeed. Amsterdam University Press. https://doi.org/10.2307/j.ctv5jxm7n

Yksi kommentti artikkeliin ”Listat, lokerot ja heilurit muokkaavat maailmaamme”

Kommentointi on suljettu.