Korkeakoulukenttä on muutoksen pyörteissä. Esimerkiksi kieli-ja viestintäopinnoista on alettu yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti(A 1039/2013) käyttää systemaattisesti nimitystä viestintä- ja kieliopinnot (vieki-opinnot). Tämä vahvistaa viestinnän merkitystä kielikeskusopetuksessa. Siksi halusimmekin kartoittaa, mitä kielikeskuksissa opetetaan, kun opetetaan viestintää.
Asiaa selvittääksemme teimme viime keväänä sähköpostikyselyn suomalaisten korkeakoulujen kielikeskuksissa opettaville viestinnän ja kielen opettajille (vieki-opettajat). Saimme 84 vastausta 13 eri yliopistosta. Suurimmat vastaajaryhmät olivat englannin (25 vastaajaa), ruotsin (17) ja kirjallisen viestinnän opettajat (16). Puheviestinnän opettajia vastaajista oli 14.
Olimme kiinnostuneita mm. siitä, mihin opettajien näkemykset ja tiedot viestinnästä perustuvat. Eniten vastauksia saivat vaihtoehdot näkemyksen perustumisesta kielitieteeseen tai soveltavaan kielitieteeseen (72 kpl), kulttuurien väliseen viestintään (56) ja puheviestintätieteeseen (38). Lisäksi ääniä saivat retoriikka (33), psykologia (25), sosiaalipsykologia (23) ja filosofia (15). Vastaajat saivat valita useamman vaihtoehdon ja vielä täydentää vastaustaan. Noin 8 % vastaajista ei perustanut tietoaan viestinnästä mihinkään tieteenalaan tai traditioon.
Vaihtoehtoon ”Näkemykseni ja tietoni viestinnästä perustuvat johonkin muuhun” saimme seuraavanlaisia vastauksia: joukkoviestintään, mediatieteisiin, evoluutioteoriaan, pedagogiikkaan, kasvatustieteisiin, draamakasvatukseen, omiin kokemuksiin ja yleisesti omaan elämänkokemukseen, etnografiaan ja etnometodologiaan, itse pidettyihin kursseihin ja koulutuksiin, keittiöfilosofiaan, johtamiseen ja markkinointiin ja eri maiden liikekulttuurien tuntemukseen. Vastausten perusteella viestintää opetetaan siis hyvin erilaisiin näkemyksiin pohjaten.
Halusimme selvittää myös, onko työyhteisöissä käyty käsitteellistä keskustelua viestinnästä ja koetaanko se tarpeelliseksi. Suuri osa vastaajista koki, että työyhteisössä ei ole käyty yhteistä käsitteellistä keskustelua viestinnästä tai ei ainakaan ollut varma oliko keskustelua käyty. Enemmistö vastaajista piti yhteistä keskustelua tarpeellisena.
Koska yhteinen keskustelu koettiin tarpeelliseksi, pidimme Kielikeskuspäivillä Kuopiossa työpajan otsikolla Mitä opetamme, kun opetamme viestintää kielikeskuksissa. Työpajassa pohdittiin ja keskusteltiin kielikeskusten ja yliopistojen toiminnasta ja kehitystyöstä liittyen viestinnän opetukseen kielikeskusopinnoissa. Työpajan osallistujat pohtivat, millaista keskustelua viestinnästä on käyty kielikeskuksissa ja kieliryhmissä sekä kahvipöytäkeskusteluissa. Työskentelyssä tarkasteltiin myös sitä, miten keskustelu ja yhteiset päätökset näkyvät opetuksessa sekä miten viestintäopetuksen pedagogista kehittämistä tuetaan eri tasoilla. Keskusteluista tehdyistä koonneista oli havaittavissa samanlaista hajontaa kuin kyselynkin vastauksissa.
Kaiken kaikkiaan sekä kysely että kielikeskuspäivillä pidetty työpaja osoittivat, että viestintä on käsite, jonka yhteiseen määrittelemiseen vieki-opettajien olisi hyvä käyttää aikaa. Kyse on kuitenkin toisesta vieki-opintojen peruskäsitteestä. Tällä hetkellä viestintä tuntuu jäävän suunnitelmissa abstraktiksi, ei-yhteisesti määritellyksi käsitteeksi. Tarvitsemme enemmän yhteistä keskustelua, jotta viestinnän opetuksesta tulee mahdollisimman linjakasta ja johdonmukaista.
Tätä kartoitusta tehdessämme olemme saaneet haasteen myös meille puheviestinnän ammattilaisille. Meitä on pyydetty miettimään, millainen meidän kielikäsityksemme on.
Puheviestinnän yliopisto-opettajat
Piia Jokiranta, Johanna Järvelin-Suomela ja Anna Kuitunen
Tampereen yliopiston kielikeskus
Riikka Järvelä
Helsingin yliopiston kielikeskus