Puheviestinnän tieteenalalla vuorovaikutuksen ilmiöitä tutkitaan tieteellisesti – määritellään, nimetään, eritellään ja teoretisoidaan, jotta ymmärtäisimme niitä paremmin. Yksi ilmiö on kuitenkin mielestäni jäänyt teoreettisesta tarkastelusta hieman paitsioon: esiintyminen.
Esiintymistä tutkitaan puheviestinnässä pääasiassa taitojen, hyötyjen, opettamisen ja jännittämisen näkökulmista. Hahmotellaan sitä, mistä osatekijöistä muodostuu miellyttäväksi koettu esiintyminen. Tutkitaan ihmisten esiintymistaitoja ja pohditaan, mikä tekee toisista parempia esiintyjiä kuin toiset. Pyritään selvittämään, miten esiintymistä voisi opettaa yhä paremmin, jotta yhä useammasta tulisi hyvä esiintyjä. Mitataan esiintymisjännityksen vasteita ja todetaan, että erinäiset tekijät lisäävät jännittämistä.
Edellä mainitut ovat tietenkin tärkeitä tutkimuskohteita. Olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan laajakatseisempia pohdintoja siitä, mitä esiintyminen ylipäätään vuorovaikutuksen ilmiönä tarkoittaa ja miten sitä voidaan määritellä. Mitä erityispiirteitä esiintymiseen liittyy? Minkälaista viestintää voimme ajatella esiintymisenä – vai tarkoittaako se ainoastaan tilanteita, joissa yksi seisoo yleisön edessä ja puhuu heille? Miten kokemus esiintymisestä vaikuttaa tilanteeseen, ihmisen tulkintoihin ja viestintäkäyttäytymiseen? Miksi esiintyjää arvioidaan korostetummin kuin arkikeskustelijaa? Miten esiintyminen toteutuu sosiaalisessa mediassa? Mitä esiintyminen on?
Suomenkieliselle käsitteelle esiintyminen ei taida olla yhtä määritelmää, ja se määritelläänkin yleensä kussakin tutkimuksessa erikseen. Esiintymisen määritteleminen englanninkielisen termin pohjalta on myös ongelmallista – mikä olisi oikea käännös? Public Speaking? Presentation? Performance?
Kun tulin puheviestinnän pääaineopiskelijaksi yliopistoon, olin kiinnostunut vuorovaikutuksen ilmiöiden tarkastelusta ja erittelystä laajasti ja teoreettisesti, arvottamatta niitä hyviksi tai huonoiksi. Esiintymisen kohdalla jouduin pettymään: meille opiskelijoille pidettiin esiintymistaidon kurssi ja siinä se. Puheviestinnän taito-opetus on hyödyllistä ja sitä pitää järjestää myös pääaineopiskelijoille, mutta sen rinnalle tulisi, ainakin pääaineopiskelijoiden kohdalla, tarjota syvempää ymmärrystä ja problematiikkaa.
Minä haluaisin lukea puheviestinnän tutkijoiden näkemyksiä siitä, miten esiintymistä vuorovaikutuksen ilmiönä voidaan määritellä ja millaisten teemojen ja käsitteiden kautta sitä voidaan tutkia ja eritellä. Tällainen pohdinta olisi varmasti hyödyllistä luettavaa kaikille puheviestinnän yleisopettajille (kuten minulle itselleni), joiden opettamat sisällöt painottuvat juurikin esiintymiseen.
Sofia Smeds
Puheviestinnän tuntiopettaja, FM
Prologoksen rahastonhoitaja