Vuorovaikutuksen ja onnistuneen viestinnän merkitys työhyvinvoinnille on suuri. Etenkin julkisella sektorilla on selvitetty sitä, miten henkilöstön osallistaminen ja yhteisöllinen viestintä lisäävät työhyvinvointia. Aiheesta lukiessani ja Lotta Kokkosen edeltävän blogikirjoituksen innoittamana tajusin, että tämän kaltaiselle viestinnälle on yllättävän haastavaa löytää sopivaa käsitettä. Lähelle kuitenkin päästään käyttämällä vaikka käsitettä kollegiaalinen vertaistuki. Olen kuullut sellaisiakin ilmauksia käytettävän kuin ”kuhina”, ”pöhinä” tai ”tuuletus”. Ongelma on, ettei tilaa ja aikaa halutulle vuorovaikutukselle aina jää työympäristössä. Saan itseni niin ikään usein kiinni sellaisesta ajattelusta, että työn mittareiden tulisi olla hyvin konkreettisia. Työ mitataan lähetetyistä sähköposteista, palaverien määrissä, käsillä olevilla projekteilla, työpöydän paperipinoina ja tuplabuukkauksina. Näille varataankin aikaa. Aika ja paikka meidän kaipaamallemme ja tarvitsemallemme vuorovaikutukselle keskellä työtehtäviä usein puuttuu. Päivät kuluvat helposti palavereissa, mutta esityslistat ja tiukka aikataulu rajaavat keskustelun monesti hyvin kapealle alueelle.
Osallistuin syksyllä seminaariin, jossa puhuttiin palautteen merkityksestä työelämässä. Pöydässä, jossa minä istuin, keskustelu sivusi tätä palaveriongelmaa. Kalenterit ovat täynnä palavereja, joiden agendat ovat jo täynnä tärkeää informaatiota. Monesti hyväänkin palaveriin mahtuu verrattain pikainen kuulumiskierros. Niinpä pöydässäni syntyi ajatus. Koska meillä on jo kalenterit täynnä palavereja ja sinällään yhteisiä tilaisuuksia, ei meidän kannata lisätä erikseen kalenteriaikaa keskinäiselle viestinnälle, jonka tarkoitus on keskinäinen viestintä. Sen sijaan meidän kannattaa muuttaa palaverikäytäntöjämme.
Ajatus on lainattu etenkin aikuispedagogiikasta tutusta monimuoto-opetuksen menetelmästä nimeltä käänteinen luokkahuone (engl. flipped classroom). Menetelmän perusajatus on siirtää valtaosa niin kutsutusta faktasisällöstä verkkoon erilaisia medioita hyödyntäen, omaksuttavaksi opetuskertojen välissä, jotta itse luokkahuoneaika voidaan omistaa opiskelijoiden väliselle vuorovaikutukselle. Käsiteltävät sisällöt on opiskeltu etukäteen ja tunnilla niitä sovelletaan yhteistoiminnallisesti. Tämä näkökulma olisi sangen kätevästi siirrettävissä myös moniin kokouskäytäntöihin. Tiedoksiannot ja kuulumiset voidaan sijoittaa valitulle, suljetulle verkkoalustalle, jossa niihin tutustutaan ennen palaveria. Käänteisen opetuksen hengessä voimme etsiä uusia viestintävälineitä videoista tai interaktiivisista medioista. Työelämän viestintää ei tarvitse aina sovittaa esityslistan tai Power Pointin muotoiseen koloon.
Me voimme arjessamme helposti toimia toisin, kuin tiedämme, myös vuorovaikutukseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi saatamme sortua siihen, että luotamme koulutettujen aikuisten osaavan huolehtia omista viestintätarpeistaan työelämässä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Työyhteisön vuorovaikutukseen tarvitaan yhteisiä toimintatapoja, joissa vuorovaikutuksen laatuun panostetaan. Varsinkin meidän puheviestijöiden kannattaa säilyttää viestintäpedagoginen ote, missä tahansa organisaatiossa tai ympäristössä vaikutammekin. Me tiedämme, että tarkoituksenmukainen vuorovaikutus ei tapahdu itsestään, mutta se voidaan kyllä mahdollistaa.
Janne Niinivaara
Verkko-opetuksen ja viestinnän koordinaattori
Helsingin yliopisto