”Yhtään ei huvittais. Minkäänlainen tukeminen ja tsemppaaminen.” Tähän lauseeseen tartuin kollegani tulostaessa opetusmateriaalia kopiohuoneessa. Samalla tartuin mieliaiheeseeni, ajatellen lukuvuoden ajankohtaa: täysi laidallinen opetusta takana, uskomaton määrä opiskelijoita kannustettuina, ohjattuina, kurssisuorituksia ja -arviointeja, suunnittelu- ja kehittämisrupeamia palan painikkeeksi. Enää ei jaksa. Miksi?
Opettajan työ on kohtalaisen, hyvin tai jopa erittäin paljon kuormittavaa. Ei riitä, että hallitset alasi substanssin, vaan sinun tulee osata opiskelijoiden motivointi, ohjaaminen, tuki ja kannustus, tilanteesta ja tunnelmasta toiseen siirtäminen, palautteen antaminen ja arviointi. Kuka mitenkin näitä opetuksen toimia tahtoo sanoittaa ja mitä milloinkin opetukseensa sisällyttää. Suuri osa työstä on pedagogista viestintää ja vuorovaikutusta, jonka toivottuna lopputuloksena on oppimiseensa ja itsensä kehittämiseen sitoutunut, innokas, kriittisesti ajatteleva, vastavuoroinen ja yhteistyötaitoinen opiskelija. Mitä tämä on käytännössä?
Lahtisen (2008) mukaan jos listataan, niin opettajan odotetaan olevan koko ajan läsnä, välitön, helposti lähestyttävä, oma persoona pelissä, rakentamassa vuorovaikutussuhteita ja ilmapiiriä, reagoimassa opiskelijoiden käyttäytymiseen, käsittelemässä emotionaalisia reaktioita ja sen myötä syntyvää tunnekuormaa. Kuten tiedämme, opiskelijan tunnetila tarttuu herkästi sekä opettajaan että toisiin opiskelijoihin. Tilanteen ohjaamisen ja tunneilmaston rakentamisen vastuu ajautuu loppupeleissä väistämättä opettajan harteille. Pedagoginen vuorovaikutus on mitä suurimmassa määrin opettaja-opiskelijasuhteiden luomista, opiskelijoiden keskinäisten suhteiden vahvistamista, opetustilanteen johtamista, työtä, jonka päämääränä on oppimiselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen – ihmissuhdetyötä, palveluammatti, työtä toisia varten.
Mitä enemmän on opiskelijoita, sitä enemmän on monisyisiä vuorovaikutussuhteita, erilaisia tarpeita ja odotuksia. Siinä missä opettaja näkee itsensä erilaisten vaihtoehtoisten ajattelu- ja toimintatapojen mahdollistajana, opiskelija voi odottaa opettajan olevan faktapankki ja oikeiden vastausten antaja. Eikä vierasta ole se, että ryhmässä on hyvin motivoituneita, vastaanottavaisia, toisiaan kannustavia ja osallistuvia opiskelijoita ja vastaavasti toisessa ääripäässä kyseenalaistavia, opettajaa ja koko ryhmää haastavia opiskelijoita. Oppimista kun tavoitellaan ja oppimistilanteita tulkitaan niin monin eri tavoin. Se, mikä on yhdelle suoritus ja muiden katseiden ja arvioinnin kohteena olemista, on toiselle mahdollisuus tarkkailla, oppia toisilta tai pohtia ja oivaltaa hiljaa mielessään. Opettaja ottaa vastaan nämä kaikki.
Opiskelijoiden erilaisten tarpeiden ja tunnetilojen tulkitseminen, ajatusten ja ymmärryksen havaitseminen rakentuu vähäisistä, jopa olemattomista vihjeistä. Opetuksellisia ratkaisuja tehdessään opettaja joutuu usein toimimaan riittämättömän tai vajaan tiedon varassa. Työmme on siten mitä suurimmassa määrin arvuuttelutyötä, joka perustuu jatkuvaan tarkkailuun, ja tekisi mieli jatkaa, tarkkailun kohteena olemiseen. Nimittäin, missä muussa työssä työntekijä saa niin paljon suoraa tai epäsuoraa palautetta kuin opetustyössä? Tämän vuoksi tekee mieli muistuttaa, satokausien taitekohdassa kun ollaan, muutamasta opetustyön kuormituksesta palautumisen ja jaksamisen asiasta.
Palautuminen on psykofysiologinen elpymisprosessi, joka tutkitusti käynnistyy opettajilla viiveellä. Sekä ruumiin että mielen tulisi saada palautua. Autonomisen hermoston virittämä elimistö tulisi saada kuormitusta edeltävälle tasolle, rauhoittumaan ja rentoutumaan, ettei fysiologinen kuormitustila jää päälle. Psykologinen palautuminen on puolestaan mielen palautumista, joka arvatenkin on meille jokaiselle hyvin yksilöllinen kokemus. Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin se, että mieli on palautunut vasta silloin, kun yksilö itse kokee palautuneensa. Silloin jaksaa taas jatkaa työssä, tsempata, kannustaa, tukea ja ohjata, kohdata uusia haasteita, olla vuorovaikutuksessa ja aidosti läsnä. Kun on yksinkertaisesti riittävän levännyt olo.
Jälleen on koittamassa se aika vuodesta, jolloin on syytä täydentää omat voimavaransa. On se sitten vaikka vessankuurausta, leipomista, ulkohommia, enemmän aikaa perheelle, reissu tai vaikkapa riittävä lepo ja laadukas yöuni. Myönteistä olotilaa voi tavoitella tietoisesti, esimerkiksi rentoutusharjoitusten avulla. Myös luonto ja erilaiset kulttuurielämykset sekä liikunta auttavat alentamaan virittyneisyyttä ja irrottautumaan työasioista. Joskus työasioiden pohtiminen on välttämätöntä ja palkitsevaa, esimerkiksi jonkin ongelman ratkaisemisen pohdintaa. Huolien märehtiminen ja suorastaan niihin uppoutuminen sen sijaan estävät palautumisen. Tähän aikaan lukuvuodesta on aiheellista ja erittäin perusteltua kuunnella omaa palautumisen tarvetta ja ottaa se vakavasti. Että jaksaa taas jatkaa uusin voimin uuteen lukuvuoteen. Hyvin palautunut ihminen kokee enemmän työn imua ja oppii myös uutta. Hyvinvoivat ihmiset ovat kekseliäitä ja innostuneita. Varsin tähdellistä pääomaa opettajalle. Siksi palautumiseen kannattaa satsata.
Levollista ja akkuja lataavaa kesää kaikille!
Marja-Leena Hyvärinen
Yliopistonlehtori
Itä-Suomen yliopiston kielikeskus, Kuopion kampus