Perusteleminen on toisen kunnioittamista

Jotkut viestintää koskevat kiteytykset kulkevat mukana vuosikausia ja osoittautuvat merkityksellisiksi yhä uudestaan ja uudestaan. Yksi tällainen mukanani kulkenut on: perusteleminen on toisen kunnioittamista. En harmikseni muista, kenen sanoma tai kirjoittama ajatus alun perin on. Tuorein perin arkinen esimerkki on äskettäinen puhelinkeskustelu, jossa keskussairaalan sairaanhoitaja ilmoitti, että seuraavan viikon operaatioaikani siirtyy tuonnemmaksi. Kysymättä ja pyytämättä hän perusteli ratkaisun ystävällisesti ja rauhallisesti. Harmitukseni jäi taka-alalle, sillä koin tulleeni huomioonotetuksi, erityisesti siksi, että uskottavien perustelujen lisäksi ne esitettiin oma-aloitteisesti, rakentavalla ja huomioonottavalla tavalla, mikä helpotti epämieluisan, epävarmuutta pitkittävän päätöksen hyväksymistä.  Kyse ei siis ollut pelkästään siitä, että perustelut olivat minulle järkeenkäyvät vaan myös siitä, miten keskinäinen vuorovaikutuksemme toteutui. Vaikka en esittänyt kysymyksiä tai vaatinut lisäperusteluja, vaan hyväksyin hänen esittämänsä argumentit, hän osoitti arvostavansa minua nimenomaan vuorovaikutuksen osapuolena.

Perustelemisen äärelle ajatukset on johtanut myös viime päivinä julkisessa keskustelussa esillä ollut Elon Muskin missio tehdä some-alusta Twitteristä sananvapauden areena, jonka katto on korkealla ja seinät niin leveällä kuin mahdollista. Ajatuksessa jokaisen vapaudesta ilmaista, mitä haluaa, on aina viehättävyytensä. Mietin kuitenkin, mikä merkitys tällaisella ilmaisemisen basaarilla on keskustelemisen laadulla, joka konkretisoituu pitkälti juuri riittävässä perustelemisessa ja siihen pyrkimisessä. Onko siitä kiinnostavaa välittää? Miksi jaksaisi kiinnostua perustelemisesta ja sen paikkansa pitävyydestä, jos monien osallistujien pyrkimyksenä on hämmentää tai jopa myrkyttää keskustelua ja samalla myös siihen osallistuvia?  

Perustelemisen tarkoituksena on vakuuttaa toiset väitteen tai näkemyksen hyväksyttävyydestä ja pätevyydestä. Kuitenkaan perusteleminen tai argumentointi ei ole pelkästään rationaalisten perustelujen (tai argumenttien) tuottamista vaan se on myös kehittyvä ja etenevä vuorovaikutusprosessi (ks. argumentaatiosta esim. Eemeren ym. 2002). Perustelemista tarkasteltaessa näkökulma kiinnittyy helposti yksilöön: miten hän kykenee tuottamaan oman tavoitteensa mukaisia perusteluja, jotka olisivat mahdollisimman vakuuttavia ja vaikuttavia. Vuorovaikutuksen korostaminen nostaa perustelemisessa vahvemmin esiin toisten huomioimisen vuorovaikutuksen osapuolina, ei vain vaikuttamisen tai vakuuttamisen kohteina. Kiinnostavaa on tällöin myös se, miten toiset havainnoivat ja ymmärtävät maailmaa, miten he arvoivat esitettyjä asioita ja mitä he niistä kysyvät. Tällöin käsitys perustelemisen tavoitteista monipuolistuu.

Asiantuntijatehtävissä toimiville perusteleminen on keskeistä vuorovaikutusosaamista, jonka merkitys tunnustetaan, mutta sitä ei välttämättä tarkastella vuorovaikutuksen kannalta. Kiinnostavassa pilottitutkimuksessaan Zanini ym. (2015) selvittivät lääkäreiden kokemuksia argumentointikoulutuksen vaikutuksista. Johtopäätelmissään tutkijat toteavat, että argumentaatio auttoi lääkäreiden mielestä käsittelemään virheellisiä uskomuksia mutta se rakensi myös siltaa lääkärin ja potilaiden välillä.  Lisäksi argumentaatio auttoi ottamaan potilaan näkökulmaa paremmin keskusteluun ja siten se edisti osaltaan potilaskeskeisyyden toteutumista. Kiinnostava on myös tutkijoiden päätelmä, että perusteleminen muutti vuorovaikutuksen rakennetta tasapuolisemmaksi: perustellessaan näkemyksiään lääkärit eivät enää hallitse keskustelua samalla tavoin kuin esittäessään kantansa ilman perustelemista. Perusteleminen antaa potilaalle tilaa kysyä, esittää omia perustelujaan ja arvioida, mikä auttaa normalisoimaan erilaista ymmärrystä ja erimielisyyksiä asiaan kuuluvina. Tämä tekee vuorovaikutuksesta dialogisempaa ja perustelemisesta yhteistä työtä.

Mitä toisen kunnioittaminen voisi tarkoittaa perustelemisessa? Tällä hetkellä se kiteytyy minulle erityisesti seuraavina piirteinä:    

• Kunnioittamista on se, että perusteluja ylipäätään esitetään. Erityisen tarpeellista perusteleminen on tilanteissa, joissa päätöksillä tai valinnoilla on merkittäviä vaikutuksia toisten ihmisten tai yhteisöjen elämään. Itsestään selvästi perusteleminen on sisäänrakennettu tieteelliseen toimintaan: tieteellisen tiedon tuottaminen hengittää argumentaatiosta. Ilman perusteluja esitetyt näkemykset eivät kutsu osallistumaanja tekevät toisesta helposti vaikuttamisen kohteen. Lisäksiperusteluitta jättämisen voi kokea hiljentämisenä tai jopa mitätöintinä – en ole sen arvoinen, että minulle tarvitsee asiaa perustella.
• Perusteleminen nähdään myös yhteistyönä ja yhdessä ymmärtämisenä (mikä ei tarkoita samanmielisyyttä). Tämä tarkoittaa tilan antamista toisenlaisille tavoille nähdä asioita, myös väärinymmärtämiselle ja virheellisille oletuksille. Lisäksi yhteistyö tarkoittaa myös rakentavaa ja arvostavaa suhtautumista perustelujen pyytämiseen.   
• Esitetyt perustelut eivät ole triviaaleja tai sisällöltään toista ja toisen ymmärtämistä mitätöiviä.
• Perusteleminen on tyyliltään rakentavaa.

Perusteleminen voisi olla enemmän toisen toimijuuden kunnioittamista, välittämistä siitä, että toinen voi olla mukana vuorovaikutuksessa, olipa kyse työntekemisen, työyhteisön tai yksityiselämän viestintäsuhteista. Voisiko vanha ikoninen mainoslause, ”koska olet sen arvoinen”, muuntua mielessä muotoon: perustele, koska toinen on sen arvoinen?

Kirjallisuus

Eemeren, F. H. van, Grootendorst, R. & Snoeck Henkemans, F. A. (2002). Argumentation: Analysis, evaluation, presentation. Mahwah (N.J.): L. Erlbaum Associates.

Zanini, C., Sarzi-Puttini, P., Atzeni, F., Di Franco, M. & Rubinelli, S. (2015). Building bridges between doctors and patients: The design and pilot evaluation of a training session in argumentation for chronic pain experts. BMC Medical Education, 15:89. https://doi.org/10.1186/s12909-015-0374-6.

---

Maija Gerlander, FT

Yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto

Varapuheenjohtaja, Prologos ry