Puheviestinnän tutkijana seuraan maailman menoa ja tiedotusvälineiden uutisointia siitä vuorovaikutuskakkulat silmilläni. Monet työelämää ja yhteiskunnan muutosta käsittelevät uutiset pystyttäisiin usein tiivistämään tähän johtopäätökseen: ihmisten, ryhmien, yhteisöjen ja verkostojen vuorovaikutus ja vuorovaikutuksen ymmärtäminen on todella merkityksellistä. Samalla voidaan hihkaista, että hommia puheviestijöille näyttäisi riittävän.
Sitra julkistaa vuosittain trendilistan, jossa esitetään yksi tulkinta maailman yhteiskunnallisten muutosten suunnasta. Tuoreimmassa trendilistassa kuvataan kolmetoista keskeistä tulevaisuuden muutosilmiöitä. Listalle ovat päässeet esimerkiksi yhteisöjen voimaantuminen, keskinäisriippuvuuden lisääntyminen, hyvinvoinnin korostuminen, valtasuhteiden siirtyminen ja teknologian arkeen integroituminen. Joko puheviestijän korvien väliä alkaa kutkuttaa? Myös muut listan trendit, kuten kaupunkien roolin korostuminen (esimerkiksi tiiviimpi, yhteisöllinen asuminen), eriarvoisuuden kasvaminen (esimerkiksi syrjäytymisen problematiikka) ja ilmastonmuutoksen seurausten laajeneminen (esimerkiksi päätöksenteon prosessit kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi), ovat teemoja, joissa ja joiden ymmärrettäväksi tekemisessä ja yhteisten ratkaisujen etsimisessä tarvitaan merkitysten jakamista, tulkitsemista ja ymmärtämistä – vuorovaikutusosaamisesta puhumattakaan.
Vuorovaikutuskakkuloiden läpi luettujen uutisten virta on vuolas, kuten myös niistä puheviestinnän näkökulmasta innostumisen määrä: Vakaan työn murenemista käsittelevässä Sitran artikkelissa kuvataan palkkatyön ja yrittäjyyden rajan häilyvyyttä tulevaisuudessa. Artikkelissa viitataan Jenni Kantolan johtamisen väitöskirjaan (2014), jonka mukaan mahdollistamalla yhteisöllisiä tapoja yrittää ryhmänä voitaisiin lisätä joustavuutta palkkatyön ja yrittäjyyden kahtiajakoon sekä kannustaa ”perinteiseen palkkatyörooliin” kasvaneiden ihmisten yrittäjäksi ryhtymistä. Työelämän muutoksia koskevassa uutisoinnissa on viime aikoina myös tuotu esiin, miten yritysten yhteisöllisyys ja työyhteisöjen innostuneisuus kytkeytyvät tuloksellisuuteen tai miten työvoimapulan taltuttamiseksi tarvittaisiin työhön perehdyttämisen lisäksi työyhteisöön perehdyttämistä ja hyvinvoinnin tukemista. Näihin ja moniin muihin ajankohtaisiin kysymyksiin meillä puheviestijöillä on ratkaisun avaimia taskut pullollaan: Esimerkiksi uudenlaisia työelämän ryhmiä ja tiimejä, kollektiivista innovointia, luovia prosesseja, verkostojen yhteistyötä, työhyvinvointia vuorovaikutusilmiönä ja vuorovaikutuksen johtamista tutkimalla voidaan rakentaa työkaluja, joiden avulla pystytään vastaamaan moniin työelämän ja yhteiskunnan haasteisiin. Kuten tiedämme, ymmärtämällä ilmiöitä niitä voidaan myös arvioida ja kehittää. Pelkkä mitä ei vielä riitä. Puheviestinnän tutkijat pystyvät selvittämään myös miten ja miksi.
Tärkeää on, että me puheviestijät osaamme itse tarttua haasteisiin ja työntää jalkamme oven väliin rohkeasti erilaisissa konteksteissa. Mitä kaikkea oma osaamisemme voi olla? Miten asiantuntijuutemme ja tutkimuksemme laajat mahdollisuudet saataisiin vieläkin näkyvimmiksi yhteiskunnalle, työnantajille ja yritystoiminnan tai tutkimuksen rahoittajille? Puheviestinnän asiantuntijuuden mahdollisuudet kasvavat koko ajan. Puheviestinnän opiskelijoiden puheissa usein toistuva ”oman alan työ”, jolla viitataan niin sanottuihin perinteisiin viestintäalan töihin, saanee tulevaisuudessa yhä laajempia merkityksiä. Omien silmien avaaminen erilaisille mahdollisuuksille, yhteistyö muiden tieteenalojen kanssa, yhteiskunnan muutosten haisteleminen ja itse uusien mahdollisuuksien ideoiminen ja nikkaroiminen ovat hyviä ensimmäisiä askeleita jokaiselle puheviestijälle niin työelämässä kuin alaa opiskellessakin. Jos vuorovaikutus on luonteeltaan dynaamista, alati muuttuvaa ja ei-tyhjiössä tapahtuvaa, sellaista varmasti on myös meidän puheviestijöiden työ tässä muuttuvassa maailmassa.
Eveliina Pennanen
Puheviestinnän tohtoriopiskelija, FM
Jyväskylän yliopisto
Prologos ry:n tiedottaja