PUHEVIESTINTÄ KRIITTISYYDEN JA SUVAITSEVAISUUDEN PUOLESTA

Julkaistu:
Avainsanat:

Puheviestinnän asiantuntijana saattaa helposti erehtyä ajattelemaan, että oman toiminnan ihanteena tulisi olla jokin neutraali ja objektiivinen viestinnän edistäminen tai että oma tieteenala yliopistossa olisi jotenkin arvovapaata. Mielestäni puheviestinnällä kuitenkin on sisäänrakennettuja, pysyviä arvoja, joita meidän tulee vahvistaa toiminnallamme.

Puheviestinnän juuret ovat antiikin retoriikan teorioissa. Kuten historiasta hyvin tiedämme retoriikan oppeja voi käyttää sekä hyvien että pahojen päämäärien puolesta. Modernin puheviestintätieteen juuret ovat Yhdysvalloissa, jossa tieteenala nojaa vahvasti vapaan puheoikeuden ja demokratian ihanteeseen. Ihanteellisessa demokratiassa jokaisella on mahdollisuus ja kykyä ilmaista ajatuksiaan puhumalla. Demokratiassa voidaan käydä väittelyä, mutta paras argumentti voittakoon. Tähän ihanteeseen myös nojaa se, että Yhdysvalloissa puheen opettamisella ja tutkimuksella on niin vahvat perinteet.

Argumentointi on siis aina ollut puheviestinnän keskeisimpiä oppisisältöjä. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa sekä hyviä argumentoijia että kriittisiä argumentoinnin kuuntelijoita, analysoijia. Ihanteena on monipuolinen, aukoton perusteleminen. Sen vastakohtana voi  pitää populistista argumentointia, joka on useimmiten kärjistävää, yksisuuntaista ja yksinkertaistavaa. Hyvillä viestintätaidoilla varustetun kansalaisen tulisi myös kyetä erittelemään kuulemiaan argumentteja ja näkemään niiden mahdolliset puutteet. Tutkimukset kriittisen ajattelun opetuksesta osoittavat, että argumentoinnin opettaminen on yksi parhaista metodeista lisätä kriittistä ajattelua.  Puheviestinnän asiantuntijalla pitääkin olla kykyä kriittiseen ajatteluun, jotta hän kykenee argumentoinnin analyysiin, ja hänen oman toimintansa pitäisi edistää kriittistä kuuntelemista ja laadukasta perustelemista. Puheviestintään siis kuuluu, että arvostamme hyvää perustelemista ja vastustamme älyllistä laiskuutta ja populismia, vaikka se valtapyrkimysten kannalta voisikin olla tehokasta.

1960-luvulta alkaen alallamme on vallinnut viestinnän ja myöhemmin vuorovaikutuksen valtavirtaus. Viestinnän näkökulman ansiosta alettiin korostamaan keskustelun ja toisten ymmärtämisen merkitystä. Tärkeää on viestinnän avulla löytää yhteisiä merkityksiä, sopia asioita ja löytää yhteisiä ratkaisuja. Tällöin viestintää ei käytetä vain omien päämäärien saavuttamiseen, vaan täytyy pyrkiä ymmärtämään toista, kuunnella häntä ja asettua hänen asemaansa. Tämä ei onnistu, jos ei ole suvaitsevainen toista kohtaan riippumatta siitä, mitä hän edustaa, miltä näyttää tai mistä on kotoisin. Näistä lähtökohdista esimerkiksi joissakin yhdysvaltalaisissa oppikirjoissa käsitellään suvaitsevaisuutta omana lukunaan viestinnän käsitteiden ohessa. Suvaitsevaisuuden merkitys vain korostuu, kun tarkastellaan kulttuurien välisiä vuorovaikutustilanteita. Vaikea kuvitella kulttuurienvälisen viestinnän tutkimusta, jonka lähtökohtana ei olisi suvaitsevaisuus eri kulttuureja kohtaan.

Suvaitsevan viestinnän vastakohta on vihapuhe, jota emme voi missään muodossa suvaita. Vihapuheen edistäminen, hyväksyminen tai jopa siitä vaikeneminen eivät ole eettisesti kestävää toimintaa. Nykyiset viestintäosaamisen määritelmät sisältävätkin toteamuksen siitä, että osaamiseen liittyy myös eettisten periaatteiden noudattaminen. Eettisten periaatteiden mukaan viestintä ei saisi vaarantaa viestintäsuhteita tai loukata viestinnän toisia osapuolia.

Puheviestinnän sisäänkirjoitettuja arvoja ovat siis ainakin kriittisyys ja suvaitsevaisuus. Toisinaan puheviestinnän asiantuntijat ovat arkoja ottamaan kantaa sisällöllisiin kysymyksiin, vaikka niihin väistämättä törmäämme. Onkin syytä muistaa, että sisältöjen ja argumenttien valinta on kuulunut aina retoriikkaan, joten sen pitää kuulua myös siihen, mitä me nykyisin teemme. Kriittistä ajattelua ja suvaitsevaisuutta pitäisi jokaisen puheviestijän edistää omassa työssään niin alan opettajana, tutkijana tai viestijänä, sillä ne ovat tieteenalamme perusarvoja. Emme saisi myöskään hiljaisesti hyväksyä kriittisyyden ja suvaitsevaisuuden loukkauksia. Näennäinen neutraalius näiden arvojen suhteen ei ole ammattitaitoisuutta.

Pekka Isotalus
Puheviestinnän professori
Tampereen yliopisto