Olen parhaillani tutkijavierailulla University of California Santa Barbaran viestinnän laitoksella, ja olen jälleen kerran täällä Yhdysvalloissa törmännyt ikuisuuskysymykseen siitä, miten puheviestintä tulisi akateemisena oppiaineena määritellä. Huomaan usein keskusteluissa paikallisten kanssa korostavani taustaani viestintätieteiden laitokselta valmistuneena, ja esitteleväni nykyiset tutkimusaiheeni ja kiinnostukseni teknologiavälitteisen viestinnän ja organisaatioviestinnän alaan liittyvinä. Koska suomalaisen puheviestinnän juuret ovat vahvasti Yhdysvalloissa, koen että “puhe”-etuliitettä ei täällä tarvita kuvaamaan puheviestintään sisältyvää tutkimusta, vaan se ennemminkin kaventaa näkemystä siitä, mitä alallamme tutkitaan ja opetetaan amerikkalaisesta näkökulmasta. Vaikka ‘communication studies’ tai ‘communication’ käsitteitä käytetään yleisesti oppiaineen kuvaamiseen Yhdysvalloissa, ovat viestinnän laitokset silti yhtä moninaisia kuin Suomessakin ja laitosten tutkimuspainotukset ja erikoistumismahdollisuudet vaihtelevat laajasti.
Vuonna 2012 Electronic Journal of Communicationissa ilmestyneessä artikkelissa listattiin menestyneimpiä amerikkalaisia viestinnän laitoksia. Kun tarkastelee näiden laitosten nettisivuja, voi huomata, että laitosten nimet viittaavat yleensä joko laajasti viestintätieteisiin tai esimerkiksi viestintään, mediaan ja informaatiotieteisiin. Kärkipäähän kuuluvien laitosten suuntautumisvaihtoehdot painottuvat mm. digitaaliseen viestintään ja sosiaalisiin verkostoihin, globaaliin ja kulttuurienväliseen viestintään, terveysviestintään, mediaan ja poliittiseen viestintään (University of Pennsylvania Annenberg School), interpersonaaliseen ja ryhmien väliseen viestintään, mediatutkimukseen, teknologiavälitteiseen viestintään sekä organisaatioviestintään (University of California Santa Barbara), viestintään ja kultuuriin, terveysviestintään, organisaatioviestintään, interpersonaaliseen viestintään, teknologiavälitteiseen viestintään ja retoriikkaan (Michigan State University), ja viestintäteknologiaan, terveysviestintään, joukkoviestintään ja poliittiseen viestintään (Ohio State University). Suurimmissa yksiköissä, kuten Austinissa, Teksasin yliopistossa ‘College of Communicationin’ alle kuuluu viisi erillistä laitosta, joiden nimet ovat mainosala ja PR, viestintätieteet ja viestintähäiriöt (communication sciences and disorders), viestintäala (communication studies), journalismi, sekä radio-, tv- ja elokuva-ala. Communication studies -laitoksen suuntautumisvaihtoehdot puolestaan jakautuvat interpersonaaliseen viestintään, organisaatioviestintään ja teknologiaan, sekä retoriikan ja kielen tutkimukseen.
Myös viestinnän alan kansainvälisissä konferensseissa (jotka ovat usein amerikkalaiseen tutkimukseen painottuneita) puheviestintää ei yleensä eroteta omaksi aihealueekseen, vaan suomalaisen puheviestinnän tutkimusta on viime vuosina esitelty esimerkiksi International Communication Associationin konferensseissa mm. viestinnän ja teknologian, interpersonaalisen viestinnän, kielen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen, kulttuurienvälisen viestinnän, terveysviestinnän ja organisaatioviestinnän divisioonissa. Kansainvälisistä konferensseista puheviestinnällä on selkeimmin oma divisioonansa eurooppalaisessa viestinnän tutkimuksen konferenssissa ECREAssa, jonka interpersonaalisen viestinnän ja sosiaalisen vuorovaikutuksen -divisioonassa tarkastellaan ihmisten välistä vuorovaikutusta hyvin erilaisissa konteksteissa. Kiinnostavasti myös eurooppalaiseen organisaatiotutkimuksen konferenssiin EGOSiin on viime vuosina syntynyt oma vahva (puhe)viestinnän teorioita ja näkökulmaa korostava ryhmä, jonka teemat liittyvät siihen, miten organisaatiot muodostuvat vuorovaikutuksessa ja miten organisaatioista rakennetaan mielikuvia vuorovaikutuksessa ihmisten ja muun mailman kesken. Lisäksi tänä vuonna Helsingissä järjestettävä ryhmien tutkimukseen keskittynyt kansainvälinen konferenssi INGroup on jo useana vuonna koonnut paikalle suomalaisia puheviestinnän tutkijoita.
Termien määrittelyä tärkeämpää onkin loppujen lopuksi se, että suomalainen viestinnän alan tutkimus on edustettuna kansainvälisesti näillä erilaisilla foorumeilla, ja että puheviestinnän tutkijat ja opettajat jatkavat alamme monipuolista kehittämistä ja tutkimista näissä kaikissa eri yhteyksissä, joissa ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkimista tarvitaan. Amerikkalaisesta näkökulmasta suomalaisen puheviestinnän tutkimuksen voi kuitenkin sanoa olevan sitä ydintä, jota täkäläisillä viestinnän laitoksilla opetetaan ja tutkitaan, ja sisältävän runsaasti erilaisia erikoistumisvaihtoehtoja tutkimuksen kontekstista riippuen.
Anu Sivunen
FT, tutkimuspäällikkö ja post-doc -tutkija
Aalto-yliopisto