Lähes jokaisella meistä on kokemusta siitä, miltä tuntuu mennä uuteen työyhteisöön. Yksilölliset odotukset voivat olla hyvin erilaisia riippuen taustoista ja elämäntilanteesta. Ihmisen luontainen tarve kuulua johonkin yhteisöön, ainakin jollain tasolla, näkyy myös työelämän yhteisöissä. Monesti yksilön kuulumisen kokemuksen muodostumisesta vastuuta siirretään erityisesti johdolle ja hyvin suunnitellulle perehdytykselle, mitkä ovat tärkeitä työsuhteen alkuvaiheessa. Kuitenkin yksilön kokemus kuulumisesta yhteisöön rakentuu kaikkien työyhteisön jäsenten vuorovaikutuksessa.
Tänä syksynä mediassa on noussut paljon esille nuorten työntekijöiden kokemukset ja odotukset työelämässä. Hälyttävän moni korkeakoulutettu samaistuu ainakin osaan niistä kokemuksista, mistä Yle uutisoi elokuussa korkeakoulutettujen naisten varhaiseen työuupumukseen liittyen. Voi olla, että moni asiantuntijatehtäviin valmistuva nuori aikuinen kokeekin jäävänsä yksin liian suuren vastuun kanssa. Tällöin herää kysymys, miten huomioida oma jaksaminen sekä täyttää työelämässä koetut odotukset? Muutama viikko sitten ProBlogissa julkaistiin kirjoitus (Vilja Laaksosen 5.10.2018) siitä, kuinka tunteiden tunnistaminen ja arvostuksen osoittaminen työyhteisössä edesauttaa luottamuksen rakentumista. Koko yhteisöllä on siis valtava merkitys esimerkiksi yksilön työssä jaksamisen näkökulmasta.
Huomio yksilöstä yhteisöön
Talouselämän kolumnissa vastuusta yksilön työssä jaksamisesta siirretään yksittäisen työntekijän ja perus- sekä korkeakoulutuksen vastuulle. Yksilön odotukset kuvataan epärealistisiksi, minkä vuoksi yksilön ammatillisen osaamisen kehittämisen tärkeyttä korostetaan. Toisaalta, eikö juuri työyhteisön vuorovaikutuksessa voida purkaa haastavia työtilanteita ja keskustella työssä jaksamisesta? Ehkä kyse ei olekaan siitä, ettei ”ei niin hauskoja” –asioita tai kritiikkiä ymmärrettäisi osaksi työtä, vaan siitä, miten asiat esitetään. Työelämätaitojen kehittämiseen liittyen on paljon pohdittu myös sitä, onko nuorilla työntekijöillä epärealistisia odotuksia työelämältä. Tässä on varmasti osa totuutta, mutta tätä pohtiessa on syytä miettiä myös sitä, että eikö uusi sukupolvi aina muuta työelämää ja osaltaan jäsennä sitä uudelleen? Voisiko olla aika merkityksentää työelämää uudelleen tässä ajassa, ja rakentaa eri sukupolvien yhteistä ymmärrystä työelämästä ja sen yhteisöistä?
Työelämätaitojen opettamisessa ja tarkastelussa tulisi yksilötason lisäksi huomioida työyhteisöjen ja organisaatioiden tasot. Keskittyminen nuorten ja opiskelijoiden työelämä- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen ei mielestäni riitä, jos ongelma onkin työyhteisössä tai organisaatiossa, joihin nämä vasta valmistuneet nuoret työntekijät menevät.
Miten yksittäinen osaava nuori työntekijä voisi saada aikaan muutoksen parempaan koko yhteisössä, jos työyhteisössä jo olevat jäsenet eivät ole valmiita kehittämään itseään? Yhtä lailla työelämätaitojen kehittämiseen tulisi panostaa jo työelämässä olevien kohdalla, kuin kaikilla eri koulutusasteillakin. Siihen vaaditaan keskustelua ja neuvottelua kaikkien osapuolten kesken ja tähän voidaan päästä vuorovaikutuksen keinoin. Paljon voi jättää yksilön vastuulle, mutta yksilöt ovat aina osa yhteisöä, mikä taas osaltaan voi määrittää työstä muodostuvia käsityksiä ja odotuksia.
Sen vuoksi työelämätaidoista ja niiden kehittämisestä täytyisi keskustella myös työyhteisöjen tasolla.Viime vuosina työyhteisöissä vuorovaikutuksen merkityksen tunnistaminen on kasvanut, mutta huolestuttavaa jossain määrin on se, että vuorovaikutusta itsessään pidetään esimerkiksi työhyvinvointia tai tuloksellisuutta tuottavana tekijänä. Vuorovaikutuksen määrän lisääminen yksistään ei voi olla lähtökohtana työyhteisöjen vuorovaikutuksen kehittämisessä, vaan työyhteisöissä tarvitaan sekä vuorovaikutuskoulutusta että yhteistä keskustelua, jotta voidaan tiedostaa sekä tunnistaa olemassa olevat haasteet ja mahdollisuudet yhteisen ymmärryksen luomiseksi.
Jokainen on osa työyhteisöä
Omassa väitöskirjassani tarkastelen työyhteisöön kuulumisen rakentumista työyhteisön vuorovaikutussuhteissa ja vuorovaikutuksessa. Tutkin nuorten asiantuntijoiden kokemuksia ensimmäisessä työyhteisössään korkeakoulusta valmistumisen jälkeen. Pohtiessaan työyhteisöön kuulumista, nuoret asiantuntijat kuvaavat suhteitaan työkavereihin enemmän kuin johtoon. Siksi on tärkeää tiedostaa koko työyhteisön merkitys vasta valmistuneen, mutta myös missä vaiheessa uraa tahansa olevan, uuden työntekijän työyhteisöön sopeutumisessa. Tämä ei ole yksin johdon tehtävä, vaan jokaisen työyhteisön jäsenen vastuulla on se, millaista vuorovaikutuskulttuuria työpaikoilla rakennetaan päivittäin. Kuitenkin jokaiselle meistä ihmisenä, uran vaiheesta riippumatta, on tärkeää tulla huomatuksi ja hyväksytyksi niissä yhteisöissä, joihin liitymme tai kuulumme. Tiedostamalla oman vuorovaikutusosaamisen ja -käyttäytymisemme merkityksen, voimme rakentaa arvostavaa ja huomioivaa työelämää niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville.
Sari Rajamäki
Tohtorikoulutettava
Kieli- ja viestintätieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto