Väitöskirjan julkinen tarkastustilaisuus on yksi akateemisen maailman hienoimmista juhlahetkistä. Tilaisuuteen kulminoituu väittelijän vuosien tutkimustyö, ja väittelijä pääsee esittelemään tutkimustaan ja asiantuntemustaan maailmalle. Paikalle kerääntyy tutkijoiden lisäksi sukua, ystäviä, alan opiskelijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita. Ilmassa on jännitystä, juhlavuutta ja pitkien perinteiden kantamaa akateemista arvokkuutta.
Väitöstilaisuus on sellaisenaan myös uniikki, vaativa vuorovaikutustilanne, jota on tutkittu ja ohjeistettu yllättävän vähän nimenomaan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Etenkin vastaväittäjän roolissa toimimiseen on vaikea löytää viestintäohjeita, koulutusta ja tukea. Koska vastaväittäjän vuorovaikutusosaaminen ratkaisee pitkälti sen, millaiseksi väitöstilaisuus muodostuu, tehtävään valmistautumiseen ja valmistamiseen on syytä panostaa.
Väitöstilaisuus on ainutlaatuinen vuorovaikutustilanne
Väitöstilaisuus on samaan aikaan sekä kahdenkeskinen keskustelu väittelijän ja vastaväittäjän välillä että esiintymistilanne, jolla on kuuntelijoita (Laajalahti & Virtanen 2024). Keskusteluna väitöstilaisuus on asymmetrinen ja institutionaalinen. Vastaväittäjällä on oikeus ja velvollisuus ohjata keskustelua: hän kysyy kysymyksiä, joihin väittelijä vastaa, ja valitsee teemat, joista keskustellaan. Väittelijän tutkimustyö ja tieteellinen ajattelu ovat ensisijaisena ja julkilausuttuna arvioinnin kohteena. Vaikka väittelijä tuntee parhaiten väitöskirjansa aiheen ja tekemänsä tutkimuksen yksityiskohdat, vastaväittäjä on häntä kokeneempi ja akateemisesti meritoituneempi. Väitöstilaisuuden tavoitteet ja vuorovaikutuksen säännöt poikkeavat arkikeskusteluista, jotka ovat tyypillisemmin vapaamuotoisempia ja vastavuoroisempia. Väitöksessä keskustelua kehystetään tilaisuudelle ominaisilla merkityksillä ja kielellisillä valinnoilla.
Vastaväittäjän ja väittelijän kahdenkeskiseen keskusteluun tuo oman ulottuvuutensa, että väitöstilaisuus on lähtökohtaisesti tarkoitettu muiden ihmisten nähtäväksi, kuultavaksi ja arvioitavaksi. Väitöstilaisuus voidaan siis mieltää myös esiintymistilanteeksi. Väitöstilaisuudella onkin yhtymäkohtia esimerkiksi televisiokeskusteluun: vastaväittäjä ja väittelijä keskustelevat tutkimuksesta ja ovat samaan aikaa tietoisia kuuntelijoista, joille he kohdistavat keskustelunsa.
Vastaväittäjä tarvitsee vuorovaikutusosaamista
Onnistuneet väitöstilaisuudet eivät synny sattumalta, vaan ne edellyttävät vahvaa osaamista ja huolellista valmistautumista. Väitöskirjan aihepiiriin ja tutkimusmenetelmiin liittyvän osaamisen ohella niin vastaväittäjä kuin väittelijä tarvitsevat monipuolista vuorovaikutusosaamista.
Vastaväittäjän on osattava huolehtia sekä väitöstilaisuuden tehtäväkeskeisistä että suhdekeskeisistä tavoitteista. Tehtäväkeskeisiä tavoitteita ovat esimerkiksi relevanttien, selkeiden ja ajatuksia herättävien kysymysten esittäminen sekä tilanteeseen mukautuva ajanhallinta. Suhdekeskeiset tavoitteet liittyvät esimerkiksi kannustavan ja kunnioittavan keskusteluilmapiirin edistämiseen. Väitöstilaisuus on keskustelu, ei haastattelu, ja vastaväittäjän on pysyttävä avoimena ja osattava mukauttaa viestintäänsä. Hänen on kuunneltava ja esitettävä asiaankuuluvia jatkokysymyksiä sekä muun muassa tuettava ja haastettava väittelijää sopivassa suhteessa.
Vastaväittäjän on rakennettava vuorovaikutusta, jossa väittelijä voi esitellä tutkimustaan ja osaamistaan. Samalla väitöstilaisuudet raottavat ovia yliopistoon. Julkisesti käyty keskustelu tieteestä tuo näkyvyyttä uudelle tutkimukselle, edistää tiedonvaihtoa yliopistojen sisällä ja välillä sekä yliopistojen ja tutkimustiedon hyödyntäjien kesken, mikä lisää tutkimuksen vaikuttavuutta. Väitökset tarjoavat myös oppimiskokemuksia opiskelijoille ja muille kuuntelijoille. Vastaväittäjän on osattava huomioida nämä väitöstilaisuuden erilaiset tavoitteet ja kuuntelijat omassa viestinnässään.
Vastaväittäjällä on iso merkitys sen varmistamisessa, että väitöstilaisuuden moninaiset ja laajalle ulottuvat tavoitteet saavutetaan. Kunniatehtävä on aivan liian arvokas, jotta siinä menestyminen voisi perustua vain yrityksestä ja erehdyksestä oppimiseen tai anekdoottisten kokemusten jakamiseen yliopiston käytävillä. Kaikki hyötyvät, kun yliopistot tarjoavat niin vastaväittelijöille kuin väittelijöille viestintäohjeita ja -koulutusta väitöstilaisuuksien tueksi.
Anne Laajalahti, FT
johtava viestintäkonsultti, Brunnen Communications Oy
viestintätieteiden dosentti, Vaasan yliopisto
puheenjohtaja 2019–2021, Prologos ry
Ira Virtanen, FT
tohtorikoulutuksen erityisasiantuntija, Tampereen yliopisto
päätoimittaja 2021–2022, Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti
Blogikirjoitus perustuu Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistuun artikkeliin Laajalahti & Virtanen (2024): Insights for Opponents on fostering interaction in the public defence of a doctoral dissertation.
Artikkelissa tarkastellaan ja ohjeistetaan, miten vastaväittäjä voi osaltaan rakentaa toimivaa vuorovaikutusta väitöstilaisuuteen – niin väittelijän ja vastaväittäjän kahdenkeskisen keskustelun kuin tilaisuuden kuuntelijat huomioiden.
Kirjallisuus
Laajalahti, A., & Virtanen, I. (2024). Insights for Opponents on fostering interaction in the public defence of a doctoral dissertation. Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti, 20(2), tulossa. https://doi.org/10.33352/prlg.142143