VUOROVAIKUTUKSEN JA VIESTINNÄN HAASTEITA JÄRJESTÖSSÄ

Julkaistu:
Avainsanat:

Olen työpaikassani päivittäin tekemisissä juuri sen vuorovaikutuksen ja viestinnän kanssa, jota olen aikoinani opiskellut ja myöhemmin tutkinut. Onneksi olen, siis opiskellut ja tutkinut. Pääoma, jonka olen puheviestinnän alalta saanut, on mielestäni ehdottomasti tärkein voimavarani työelämässä.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseutu- ja kulttuuriperintötyötä edistävä valtakunnallinen kansalaisjärjestö. Sen jäsenet ovat yhteisöjäseniä, suurin osa yhdistyksiä tai kuntia, yhteensä yli 850 yhteisöjäsentä. Kotiseutuliitto tukee jäseniään paikallisessa kotiseututyössä sen eri muodoissaan. Kotiseututyö on mm. kaavoitukseen vaikuttamista, kulttuuriympäristötyötä, yhteisöllisyyden luomista, viihtyisyyden lisäämistä, tapahtumien järjestämistä ja kulttuuriperinteen tallentamista. Jotta kaikki tämä toimisi mallikkaasti, se edellyttää tehokasta, vähintään riittävää, viestintää ja vuorovaikutusta.

Kentällä jäsenkunnassa onkin monenlaisia odotuksia vuorovaikutuksen ja viestinnän suhteen. Osa kaipaa kasvokkain tapaamisia, osalle uutiskirjeet riittävät, toiset taas tarttuvat puhelimeen tai kirjoittavat sähköpostia. Kun jäsenet ovat erilaisia, myös odotukset ovat erilaisia. Kuntaa edustava viranhaltija odottaa erilaista viestintää ja kanssakäymistä kuin yhdistyksen edustaja.

Yleinen trendi on lisännyt myös järjestöjen toiminnassa avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitystä ja arvostusta. Lisäksi järjestötoiminnassa uusien avauksien ja ideoiden ajatellaan syntyvän ruohonjuuritasolla. Sama piirre koskee verkostoja, joiden vuorovaikutusta tutkin väitöskirjatutkimuksessani.

Odotuksia kohdistuu myös johtamiseen ja johtajaan. Tämäkin yhdistää verkostoa ja järjestöä: johtajan odotetaan mahdollistavan muiden osallistumisen vuorovaikutukseen. Hyvä johtaja järjestää mahdollisuuksia keskustella, kysyy ideoita ja mielipiteitä sekä kuuntelee.

Huomasin Twitterissä hienon sitaatin tuoreen MM-hiihtojen pronssimitalistin Matti Heikkisen haastattelusta: ”Peilin eteen astelu ja itselleen rehellinen oleminen on vaikeinta”. Siinä oli aforismia ja opetusta kerrakseen. Jostakin syystä itselleni tämä toi mieleen hiihtämisen sijaan järjestöjohtamisen. Järjestöjohtajankin kannattaa aika ajoin katsoa peiliin ja tehdä rehellistä arviointia. Olenko ollut mahdollistaja? Olenko edistänyt avoimuutta? Olenko kysynyt ja kuunnellut?

Riitta Vanhatalo

FT, toiminnanjohtaja

Suomen Kotiseutuliitto