Aloitetaan tunnustuksella. Vietin vuodet 2021–2024 kirjoittaen väitöskirjaani (Jämsen, 2025) työyhteisöjen vuorovaikutuksesta etätyössä, ja suunnilleen projektin puolivälin tuntumassa olin aidosti huolissani siitä, että tutkimukseni ehtii menettää merkityksensä ennen väitöspäivääni. Vaikka tällaiset huolenaiheet lienevät aika tavallinen osa jokaista väitöskirjaprosessia, vaikutti myös siltä, että etätyöstä oli tulossa niin nopeasti sujuva osa työelämää, ettei tutkimustieto tahtonut pysyä mukana.
Etätyötä jo ennestään keskimääräistä enemmän tehneet suomalaiset siirtyivät laajamittaisesti etätöihin koronaviruspandemian aikana (ks. esim. Eurostat, 2024), ja ilmaisivat pandemiarajoitusten jälkeenkin haluavansa jatkaa etätyötä. Vaikka vuosien varrella ajatukset etätyötutkimuksen merkityksellisyydestä vaihtuivat ensin helpotukseen etätyökeskustelun jatkuessa (tutkimukseni on sittenkin relevantti!), tänä syksynä päällimmäinen tunne on ollut enemminkin tragikoominen turhautuneisuus. Emmekö ihan oikeasti ole päässeet tässä keskustelussa yhtään eteenpäin?
Julkisessa keskustelussa on nostettu tämän syksyn aikana monesta suunnasta esiin etätyön haasteita ja tarvetta saada työntekijät palaamaan toimistoille (esim. Kangas & Joukanen, 2025; Laitinen, 2025; Mahlamäki, 2025; Vapaavuori, 2025). Mielestäni tätä keskustelua vaivaa juuttuminen kliseisiin ja usein tarpeettoman polarisoiviin argumentteihin ja sanavalintoihin.
Läsnäoloa paikasta riippumatta
Etätyökeskustelussa esiin nousee usein läsnätyön käsite, jota käytetään synonyymina toimistolla tehtävälle työlle. Samaan kategoriaan menee ajatus siitä, että töihin ”mennään” tai ”tullaan” vain menemällä työnantajan omistamiin toimistotiloihin. Ajatus siitä, että töissä ollaan ”läsnä” vain tietyssä fyysisessä sijainnissa on tarpeettoman arvottava. Työn tekemisen sijainti ei itsessään kerro mitään työtehtävien sisällöstä, tehokkuudesta tai laadusta. Lisäksi keskustelussa jää helposti huomaamatta, että moneen työhön sisältyy esimerkiksi matkustamista tai asiakastapaamisia toimiston ulkopuolella. Onkin mielestäni erikoista, että tunnemme sananlaskun ”Paikalla, vaan ei läsnä”, mutta läsnätyön käsite tuntuu kääntävän ajatuksen täysin päälaelleen: ”Paikalla, yhtä kuin läsnä”.
Sosiaalista läsnäoloa on mahdollista tutkija ja mitata (esim. Biocca ym., 2003), ja usein tutkimukset ovatkin tarkastelleet läsnäolon mahdollisuuksia juuri digitaalisissa ympäristöissä (Sivunen & Nordbäck, 2015; Weidlich ym., 2023). Läsnä olemisen käsitteen liittäminen yksinomaan kasvokkaisvuorovaikutukseen tuntuu aikahypyltä kauas nykypäivän modernista teknologiasta, jonka ansiosta tapaamme säännöllisesti toisiamme esimerkiksi videopuheluissa. Mielestäni voisimmekin luopua läsnätyön käsitteestä kokonaan.
On totta, että teknologian mahdollistama moniajo (esim. Cameron ym., 2018; Stephens, 2012), jossa voimme yhtäaikaisesti osallistua kokoukseen, chattailla työkaverin kanssa ja vastailla sähköposteihin, luo haasteen keskittymiskyvyllemme ja läsnäolollemme. Kyse on kuitenkin nimenomaan teknologian, ei etätyön mukanaan tuomasta haasteesta. Väitän, että jatkuvaan tavoitettavuuteemme ja moniajoon liittyvät haasteet läsnäololle ovat olleet olemassa siitä asti, kun aloimme kantaa tietokoneita mukanamme joka paikkaan, puhumattakaan kännyköistä ja älykelloista, joihin viestintäkanavamme on synkronoitu. Itse olen ainakin ihan yhtä altis herpaantumaan saapuvasta sähköpostista riippumatta siitä, saapuuko ilmoitus häiritsemään kokousta Teamsissa vai kokoushuoneessa.
Yhteisöllisyyttä vuorovaikutuksesta, ei jaetuista seinistä
Toinen keskustelussa usein toistuva teema on ajatus yhteisöllisyyden romuttumisesta etätyössä. On täysin totta, että monet, etenkin ennen korona-aikaa julkaistut tutkimukset ovat havainneet yhteyden etätyön ja yhteisöllisyyden heikkenemisen, yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden kokemusten välillä (esim. Collins ym., 2016; Cristea & Leonardi, 2019; Golden ym., 2008). Omassa tutkimuksessamme (Jämsen ym., 2022) kuitenkin havaitsimme, että etätyö voi myös lisätä yhteisöllisyyttä ja relationaalista viestintää työtovereiden välillä. Joillekin työntekijöille teknologiavälitteinen vuorovaikutus voi tuntua luontevammalta, laskea kynnystä yhteydenottoon ja purkaa toimistotiloissa muodostuneita klikkejä. Siksi etätyöstä keskusteltaessa olisikin äärimmäisen tärkeää mennä syvemmälle siinä, mitä yhteisöllisyydellä tarkoitetaan, mitä sillä tavoitellaan, ja millaiset asiat kussakin organisaatiossa sen mahdollistavat.
Jos toimiston halutaan olevan paikka, jossa työkaverit jakavat tietoa ja tukea, tulisi tilojen ominaisuuksien ja työn rytmityksen tukea tätä tavoitetta. Nykypäivän tyypillinen toimistomuoto, avokonttori, jossa työrauhaa ei sovi rikkoa keskustelemalla, on varmasti monelle tuttu. Itsekin vietän toisinaan toimistopäiviä, joina istun yksinomaan etäkokouksissa, ja lounastankin yksin, koska työrytmimme eivät mene yhteen kollegoiden kanssa. Nämä esimerkit ovat toki ihan normaali osa tietotyön arkea, mutta myös osoituksia siitä, ettei jaettu tila automaattisesti takaa yhteisöllisyyttä.
Työyhteisöissä yhteisöllisyyteen, kuulumiseen ja toisten ymmärtämiseen panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Halu edistää yhteisöllisyyttä onkin siksi erinomaisen hieno tavoite. Uskon kuitenkin, että tarvitsemme sen saavuttamiseen tarkempia kysymyksiä kuin sen, teemmekö työtämme toimistotiloissa vai etänä.
Ratkaisu löytyy vuorovaikutuksesta. Keskittyminen työtiloihin tai teknologioihin ei yksinään selitä sitä, miten työtä ja yhteistyötä tehdään, tai millaisena ne koetaan. Kääntämällä katseen siihen, miten kohtaamme toisemme niin toimistossa kuin digitaalisilla alustoilla, voimme päästä aidosti kiinni siihen, mikä tuottaa läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä.
Kysy siis itseltäsi – ja työyhteisöltäsi:
- Onko sinulla ja kollegoillasi riittävästi aikaa työtehtävien tekemiseen, ajatteluun ja ideointiin?
- Onko työyhteisölläsi mahdollisuuksia ja halua kohtaamisiin?
- Onko organisaatiollasi tiloja – fyysisiä tai virtuaalisia – joissa on mahdollista kokea turvallisuutta?
- Jakavatko työyhteisösi jäsenet yhteisen käsityksen siitä, miten viestintäteknologiaa käytetään työntekoon ja yhteistyöhön?
- Jos toivot kollegoidesi (tai alaistesi) tapaavan useammin toimistolla, osaatko perustella, miksi se on tärkeää?
Jos vastaus yhteenkään näistä on ei, mitä voit tehdä asialle?
Rasa Jämsen
FT, yliopistonopettaja, tutkijatohtori. Jyväskylän yliopisto
Kirjallisuus
Biocca, F., Harms, C. & Burgoon, J. K. (2003). Toward a more robust theory and measure of social presence: Review and suggested criteria. Presence: Teleoperators and Virtual Environments, 12(5), 456–480.
Cameron, A., Barki, H., Ortiz de Guinea, A., Coulon, T., & Moshki, H. (2018). Multicommunicating in Meetings: Effects of Locus, Topic Relatedness, and Meeting Medium. Management Communication Quarterly, 32(3), 303-336. https://doi.org/10.1177/0893318918759437
Collins, A. M., Hislop, D., & Cartwright, S. (2016). Social support in the workplace between teleworkers, office-based colleagues and supervisors. New Technology, Work and Employment, 31(2), 161–175. https://doi.org/10.1111/ntwe.12065
Cristea, I. C., & Leonardi, P. M. (2019). Get noticed and die trying: Signals, sacrifice, and the production of face time in distributed work. Organization Science, 30(3), 552–572. https://doi.org/10.1287/orsc.2018.1265
Eurostat. (2024). Employed persons working from home as a percentage of the total employment, by sex, age and professional status (%). https://doi.org/10.2908/LFSA_EHOMP
Golden, T. D., Veiga, J. F., & Dino, R. N. (2008). The impact of professional isolation on teleworker job performance and turnover intentions: Does time spent teleworking, interacting face-to-face, or having access to communication-enhancing technology matter? Journal of Applied Psychology, 93(6), 1412–1421. https://doi.org/10.1037/a0012722
Jämsen, R. (2025). Navigating the perceptions of technology-mediated communication in remote work during the COVID-19 pandemic. Jyväskylän yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0541-6
Jämsen, R., Sivunen, A., & Blomqvist, K. (2022). Employees’ perceptions of relational communication in full-time remote work in the public sector. Computers in Human Behavior, 132, Article 107240. https://doi.org/10.1016/j.chb.2022.107240
Kangas, L. & Joukanen, T. (10.11.2025). ”Palataan 2010-luvulle” – valtion etätyölinjaus suututtaa työntekijöitä. Yle. https://yle.fi/a/74-20193185?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share
Laitinen, J. (6.10.2025). EK: Etätyöt hidastavat Suomen talouskasvua ja ankeuttavat keskustoja. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/talous/art-2000011534125.html
Mahlamäki, H. (5.11.2025). ”Kuulostaa naurettavalta” – Etätyötä vastustava Purra ei ymmärrä kelalaisten närkästystä. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011605336.html
Sivunen, A., & Nordbäck, E. (2015). Social Presence as a Multi-Dimensional Group Construct in 3D Virtual Environments. Journal of Computer-Mediated Communication, 20(1), 19-36. https://doi.org/10.1111/jcc4.12090
Stephens, K. K. (2012). Multiple conversations during organizational meetings: Development of the multicommunicating scale. Management Communication Quarterly, 26(2), 195–223. DOI:10.1177/0893318911431802
Weidlich, J., Göksün, D. O., & Kreijns, K. (2023). Extending social presence theory. Social presence divergence and interaction integration in online distance learning. Journal of Computing in Higher Education, 35, 391-412. https://doi.org/10.1007/s12528-022-09325-2
Vapaavuori, J. (14.8.2025). Kolumni: Etätyöstä tuli fiilispohjalta työelämän uusi normi. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011427499.html