Vuorovaikutusta vai puheviestintää? Mikä on teknologian merkitys ja paikka vuorovaikutuksen opettamisessa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä eettisyys on vuorovaikutustekoina? Synnyttääkö vuorovaikutus työpahoinvointia?

Prologos ry:n järjestämä Vuorovaikutuksen teemapäivä avattiin lokakuussa keynote -esitelmän sijaan keskusteluilla, joissa osallistujat pääsivät pohtimaan edellä mainittuja kysymyksiä. Tieteellisissä yhdistyksissä on usein totuttu hurmioitumaan yksilöesityksistä, joissa päästään yhden mielenkiintoisen tutkimuksen ja sen tulosten äärelle. Nyt tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus keskustelulle, kuuntelemiselle ja ahaa-oivalluksille oman tietoaineksen ja toisten tiedon ja kokemuksen välillä.

Osa käsitellyistä aiheista on alamme kestosuosikkeja: esimerkiksi tieteenalamme nimeä on pohdittu pitkään ja laajasti. Osa olikin sitä mieltä, että olisi hyvä jo siirtyä eteenpäin. Toisaalta esitettiin mielipiteitä sekä viestintä että puheviestintä -nimen puolesta. Pohdintaa syntyi myös puheviestijän identiteetistä, josta Pekka Isotalus aiemmin kirjoittikin ProBlogissa. Avoimeksi jäi edelleen se, miten tieteenalaamme kuuluisi kutsua ja miten se vaikuttaisi puheviestijäidentiteettiimme.

Teknologian merkitystä vuorovaikutuksen opettamisessa pohdittiin provosoivan kysymyksen muodossa: “Opettaja vai robotti opetuksessa?” Keskustelua syntyi kasvokkaisen vuorovaikutuksen arvosta suhteessa teknologiavälitteisiin vaihtoehtoihin. Toisaalta puhuttiin myös teknologian vuorovaikutusta täydentävästä aspektista. Tulevaisuudessa joudummekin pohtimaan suhdettamme teknologiaan: kenen ehdoilla ja mistä näkökulmasta tulevaisuutta rakennetaan? Tätä asiaa on pohtinut ProBlogissa aiemmin Marko Siitonen, yksi teemapäivän puhujista.

Osallistujat pääsivät pohtimaan myös eettisyyttä vuorovaikutustekoina. Mitä eettisyys on konkreettisena toimintana? Keskusteluissa keskityttiin paljolti yleisiin määritelmiin “eettisyys on pyrkimystä yhteiseen hyvään”, “eettisyyttä on myös huolehtiminen siitä, miten keskustelemme toisillemme”, “eettisyys on kokonaisvaltaista, aina läsnä”.  Eettisyyden pilkkominen varsinaisiin tekoihin osoittautui hankalaksi. Monet ryhmistä antoivat neuvoja eettiseen pohdintaan. Mielenkiintoista ja tarpeellista olisi pohtia, miten eettisyyttä ja siihen liittyvää vuorovaikutusosaamista ja –tekoja voidaan tehdä näkyväksi ja opettaa?

Vuorovaikutus synnyttää työpahoinvointia?

Työhyvinvointi on noussut viime vuosina organisaatioissa tärkeäksi kehitysalueeksi. Osallistujat pääsivätkin keskustelemaan työhyvinvoinnin kääntöpuolesta työpahoinvoinnista ja sen suhteesta vuorovaikutukseen.

“Työkulttuurin pitää tukea yksilöitä toimimaan vuorovaikutuksessa.”

Viestinnän asiantuntijoille tuntui olevan selvää se, mikä merkitys yksilöiden vuorovaikutusosaamisella, vuorovaikutussuhteiden laadulla, tiimityöllä, organisaatioviestinnällä ja johtamisella on työyhteisön hyvin- tai pahoinvointiin. Osaammeko kuitenkaan tuoda riittävästi julki vuorovaikutusta ja sen laatua työhyvinvoinnin tekijänä?

“Miten organisaatiossa puututaan työhyvinvointiin tai pahoinvointiin?”

Keskusteluissa työpahoinvoinnin lähteiksi nähtiin kiusaaminen, huonosti hoidetut ristiriitatilanteet, toimimattomat vuorovaikutussuhteet, huono johtaminen ja tiedon kulku, kiire sekä jatkuva saatavilla oleminen. Mihin organisaatioiden sitten kannattaa panostaa halutessaan kehittää vuorovaikutusta koko organisaatiossa?

“Erilaiset odotukset työyhteisön vuorovaikutuksesta voisi puhua auki.”

Työyhteisön vuorovaikutuksen metakeskustelulle nähtiin tarve pienryhmien keskusteluissa. Metataidot ovat olennainen osa vuorovaikutusosaamista. Organisaatioihin tarvitaan lisää keskustelusta siitä, miten, mistä, milloin ja ketkä keskustelevat. Yhteisten merkitysten luominen edellyttää keskustelua siitä, miten keskustellaan. Tätä keskustelua tulisi käydä kaikkialla organisaatiossa, koska “työyhteisön kaikki jäsenet rakentavat hyvinvoivaa työyhteisöä”.

Mitä opimme teemapäivän keskusteluista?

Keskusteluja seuratessamme ja vastauksia jälkeenpäin selatessamme käsitimme muutaman asian:

1. Keskustelu puheviestinnän/viestinnän alan suurista kysymyksistä synnyttää näkemyksiä, mielipiteitä ja tunteita, myös meissä asiantuntijoissa. Maailma ei ole valmis.
2. Keskustelut samankin alan asiantuntijoiden kanssa lähtevät usein liikkeelle hyvin erilaisista näkökulmista. Saatamme olettaa, että muut kokevat ja tietävät asiat samalla tavalla kuin me itse.
3. Tarvitaan keskustelua, jossa syntyy synergiaa: yhteinen tietomme voi olla enemmän kuin osiensa summa. Asiantuntijoiden pitäisi aidosti kuunnella toisiaan ja löytää yhteyksiä ja ymmärrystä, myös eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
4. Kollegiaalisen keskustelun jatkuessa tarvitaan tutkimusta käsitellyistä aiheista ja niiden nostamista muuhunkin kuin puheviestijöiden kahvipöytäkeskusteluun.
5. Tarvitaan yhteisiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, miten tuotettua tietoa opetetaan esimerkiksi korkeakouluissa.

Eeva Kaarne

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Tampereen yliopisto

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopisto