opetus

Tag Archives: opetus

”Vihreää valoa kuuntelemiselle”

Posted on 22/10/2020 by admin • 0 comment

Kuunteleminen on ilmiönä tuttu, mutta käsitteenä se esitellään usein tarkemmin määrittelemättä [1]. Aiemmasta poiketen olen tänä syksynä aloittanut puheviestinnän kurssini kuuntelemisen teemoilla; määrittelyllä, vaiheilla ja tavoitteilla. Kuunteleminen on toki aina ollut tärkeä osa opetustani, mutta nyt se on ajallisestikin saanut aiempaa enemmän painoarvoa. Koronalla on ollut vaikutuksensa. Kuuntelemisen (tai sen puuttumisen) ja kuuntelemisesta viestimisen merkitys erityisesti etäyhteyksissä on korostunut. Suurimpana vaikuttimena näen kuitenkin työskentelyni usean vuoden ajan osana mielenterveysjärjestöjen verkostoa.

Lauantaina 10.10. vietettiin vuosittaista Maailman mielenterveyspäivää. Päivän vieton käynnisti Mielenterveyden maailmanliitto (World Federation for Mental Health) jo vuonna 1992. Suomessa MIELI Suomen Mielenterveys ry vastaa kampanjoinnista ja pitää yllä keskustelua mielen hyvinvoinnista. On ilahduttavaa, että tänä vuonna Maailman mielenterveyspäivän kampanja ”Vihreää valoa kuuntelemiselle” on keskittynyt kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemisen tärkeyteen. Viestinnän ja vuorovaikutuksen ammattilaisille ja asiantuntijoille kuuntelemisen tärkeys ja merkitys on selvää. Kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista, ja sen myönteinen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on kiistaton.

Otin vastaan mieluisan haasteen liittyen Maailman mielenterveyspäivän kampanjointiin täällä Rovaniemellä. Paikalliset aktiiviset järjestöt olivat järjestämässä pop up -tapahtumaa kauppakeskuksen tyhjään liiketilaan. Yhtenä ohjelmanumerona oli kuuntelemisen pikakoulutus, joka oli tarkoitettu järjestöjen vapaaehtoisten lisäksi tavallisille kauppakeskuskävijöille. Ajatuksena oli kouluttaa niin sanottuja resurssikuuntelijoita: kuuntelijoita, jotka tapahtuman ajan olisivat valmiina tuottamaan kuulluksi tulemisen tunteen kenelle tahansa tapahtumaan osallistuvalle tai ohikulkijalle. Iso tavoite, mutta lupauduin suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä osiota.

ProBlogissakin on usein todettu, ettei vuorovaikutusosaaminen oikein taivu yksinkertaisiksi vinkkilistoiksi. Kuuntelun pikakoulutusta varten uskaltauduin kuitenkin jäsentämään omat kuunteluohjeeni seitsemän kohdan listaksi.

Tapahtumaan räätälöimäni ohjeet kuunteluun jäsentyivät seuraavasti

Kuuntele itseäsi. ”Mitä tarvitsen tässä hetkessä, jotta itselläni on hyvä olla?”
(Huolehdi omasta vireystilastasi ja tarpeistasi, kuten jano, nälkä, vessahätä… Keskittyminen on hankalaa, ellei tunne omaa oloaan mukavaksi.)

Keskity. ”Valitsen kuunnella sinua.”
(Siirrä tietoisesti ”syrjään” muut ärsykkeet.)

Anna aikaa. Älä keskeytä. ”Minulla on aikaa. Olen tässä sinua varten.”
(Hyväksy myös hiljaiset hetket.)

Osoita kiinnostusta. Osoita hyväksyntää. ”Olen kiinnostunut siitä, mitä kerrot minulle. Olet turvassa minun kanssani.”
(Puhumme vapaasti silloin, kun koemme, että sanottavamme hyväksytään, emmekä pelkää toisen reaktioita. Kiinnitä huomiota myös sanattomaan viestintääsi. Pidä asentosi avoimena ja jalat maassa. Tunnista tapasi reagoida ilmeillä. Esimerkiksi silmien pyörittely voi olla voimakas kielteinen viesti. Keho voi ilmentää huolta, välinpitämättömyyttä, kiinnostusta tai kiinnostuksen puutetta riippumatta siitä, mitä suumme sanoo.)

Älä arvostele. Älä oleta. ”Tiedostan, että omat kokemukseni, asenteeni, ennakkoluuloni ja tietoni vaikuttavat kuuntelemiseeni, ja siihen minkälaisen merkityksen kuulemalleni annan.”
(Ensivaikutelman muodostuminen toisesta on väistämätöntä, mutta taitava kuulija osaa muodostaa kuvaa uudestaan ja uudestaan kuulemansa ja havainnoimansa perusteella.)

Osoita, että olet kuunnellut. ”Kiitos, että kerroit.”
(Viesti sanallisesti ja sanattomasti, että kuulet ja kuuntelet. Kysy, tarkenna tai toista tarvittaessa. Nyökkäile ja hymyile kun se tuntuu luontevalta. Sinulla ei tarvitse olla valmiita vastauksia, ohjeita tai neuvoja. ”Kiitos, että kerroit” riittää mainiosti.)

Ole luottamuksen arvoinen. ”Kertomasi jää meidän välillemme.”

Tapahtuman luonteen ja tarkoituksen vuoksi voisin nimetä yllä kuvatun kuuntelemisen ”empaattisaktiiviseksi”. Taustalla on Rogersin [2] jo vuonna 1957 terapeuttiseen keskusteluun kehittämä aktiivisen kuuntelun malli. Tavoitteena on empaattisuus, toisen asemaan asettuminen, auttaminen. Empaattisaktiivisessa kuuntelussa korostuvat turvallisuus ja hyväksyntä. Kuuntelun tilanteessa on tärkeä pyrkiä viestimään hyväksyntää niin verbaalisesti kuin nonverbaalisestikin. Ajoittain on tärkeää puhua kuultua viestiä ääneen ja palauttaa viesti näin takaisin lähettäjälleen tarkistettavaksi. Kuuntelija antaa kertojalle mahdollisuuden tarkentaa ja laajentaa viestiään ja samalla tarkistaa, ymmärsikö kuulemansa oikein.

Kuunneltavan roolista käsin on tärkeää huomioida, ettemme voi olettaa kenenkään ymmärtävän kertomaamme täysin niin kuin olemme sen itse ajatelleet ja kokeneet. Halusin tuoda tämän esiin myönteisessä valossa: kuinka arvokasta on saada kuulla toisten antamia merkityksiä omille kokemuksille. Kuunteleminen mahdollistaa sen, että ihminen ymmärtää myös itseään paremmin. Kun tulee kuulluksi, alkaa tunnistaa itsen monia puolia ja nähdä mahdollisuuden muutokseen. Ohjeet ja neuvot jäävät usein tarpeettomiksi, tärkeintä on saada ilmaista itseään jollekulle. Tällöin seurauksena on parhaassa tapauksessa helpottunut mieli.

Kiihtyvän koronatilanteen vuoksi Mielenterveyden päivän tapahtuma siirrettiin tulevaisuuteen. Blogitekstini tarkoitus on tuoda esiin yksi esimerkki mahdollisuudesta jakaa puheviestinnän asiantuntijuutta vähän erilaisessa kontekstissa. Tarkoituksenani ei ollut ideoida tutkimusta tai muotoilla tutkimuskysymyksiä. En kuitenkaan voi olla pohtimatta sitä, minkälaisia huomioita tapahtumassa kuulluksi tulleet olisivat tehneet kuuntelemisesta ja resurssikuuntelijasta. Olisiko näitä huomioita ollut mahdollista palauttaa käytyyn pikakoulutukseen ja siinä esiin nostettuihin seikkoihin? Hätkähdyttävää on, että aktiivisen kuuntelun hyötyjä on dokumentoitu laajasti ammattiauttajien ja ammattiauttamisen yhteydessä, kun taas informaaleissa suhteissa aktiivisen kuuntelun vaikutuksia on tutkittu vähemmän [3].

Ketä sinä kuuntelet tänään? Entä ketä voisit auttaa kuuntelemaan muita?

Elina Kreus
Puheviestinnän yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto
Seksuaaliterapeutti

Lähteet

Välikoski, T.-R. 2015. Kuuntelemisen taito. Viestijät.fi-blogi 15.6.2015. https://viestijat.fi/kuuntelemisen-taito/#756cfc31. Viitattu 11.10.2020.
Rogers, C. R. & Farson, R. E. 2015. Active listening. Mansfield Centre, CT: Martino Publishing.
Bodie, G. D., Vickery, A. J., Cannava, K., & Jones, S. M. 2015. The role of “active listening” in informal helping conversations: Impact on perceptions of listener helpfulness, sensitivity, and supportiveness and discloser emotional improvement. Western Journal of Communication, 79, 151-173.

Category: 2019 | Tags: etätyö, koulutus, kuunteleminen, opetus, vuorovaikutusosaaminen

Syyskauden startti etäopetuskahveilla

Posted on 10/09/2020 by admin • 0 comment

Ideasta toteutukseen

Eräs yhdistyksemme parhaita puolia on sen kyky reagoida jäsenistönsä tarpeisiin nopealla aikataululla. Idea etäopetuskahveista syntyi keväällä Twitter-keskustelusta, kun yliopisto toisensa jälkeen ilmoitti jatkavansa syksyllä etäopetuksessa. Elokuisille etäopetuskahveille kokoontui antoisten keskustelujen merkeissä reilu parikymmentä vuorovaikutuksen opettajaa ja kouluttajaa.

Suunnittelimme etäopetuskahvit epäviralliseksi, mutta fasilitoiduksi keskustelutilaisuudeksi. Ilmoittautumisen yhteydessä kysyimme osallistujilta muutaman ennakkokysymyksen, joiden avulla keskustelujen teemat valikoituivat. Eniten toiveita kohdistui etäopetuskokemusten jakamiseen ja mahdollisuuteen keskustella niistä. Ennakkoon saatujen vastausten perusteella osallistujilla oli runsaasti onnistumisia keväältä toisille jaettavaksi koskien esimerkiksi ryhmäyttämistä, opiskelijoiden osallistamista, aktivointia ja keskusteluja. Moni koki onnistuneensa etäopetukseen soveltuvien monipuolisten tehtävien suunnittelussa, erilaisten sovellusten hyödyntämisessä sekä opetuksen flippauksessa.

Onnistumisista huolimatta kaivattiin lisää ideoita etänä toimiviin, monipuolisiin ja havainnollistaviin harjoituksiin. Etäopetuksen suunnittelussa puolestaan mietitytti esimerkiksi tehokkuus ajankäytössä sekä itsenäisen työskentelyn, harjoitusten, osallistamisen tapojen ja keskustelujen sopivat yhdistelmät. Osallistujat toivoivat myös materiaalipankkia, jota voisi hyödyntää opetuksen suunnittelussa.

Yhteisten kokemusten äärellä

Etäkahvit alkoivat lyhyellä yhteisellä kokemusten vaihdolla, jonka jälkeen osallistujat siirtyivät pienryhmiin ideoimaan etäopetuksen teemoja. Pienryhmien tuottamat ideat koottiin Flingaan ja lopuksi kokoonnuimme vielä yhdessä keskustelemaan pienryhmien ajatuksista. Teemoina olivat harjoitukset, opetuksen suunnittelu, osallistaminen sekä materiaalit.

Etäharjoituksista hyödyllisiksi oli koettu elokuva- tai televisio-ohjelma-analyysit, joista voi havainnoida esimerkiksi vuorovaikutussuhteen muodostumista. Vuorovaikutusta oli analysoitu myös erilaisista asiakastapaamisista ja esiintymisharjoituksia oli toteutettu podcasteina ja vlogeina.

Opetuksen suunnittelun osalta keskusteluissa peräänkuulutettiin ymmärrystä siitä, että etäopetuksen ei tulisi olla ainoastaan lähiopetusta korvaava ”poikkeuslaastari”, vaan hyödyllinen tapa toteuttaa opetusta. Tavoitteena ei ole vain selvitä ja korvata lähiopetusta, vaan saavuttaa parhaita mahdollisia oppimistuloksia tekniikan ja sovellusten välityksellä. Alan olemassa oleva tutkimustieto teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta on otettava konkreettisesti mukaan opetukseen.

Etäopetus voi tuoda positiivisiakin puolia opetukseen, sillä se voi palvella osaa opiskelijoista paremmin. Haasteita puolestaan voi ilmetä moninaisten ryhmien ohjaamisessa yhteisen aiheen äärelle. Heterogeenisen ryhmän kanssa erilaiset johdannot ja ohjeistukset oli koettu onnistuneiksi. Ryhmälle oli esimerkiksi annettu etukäteen luettavaksi joku materiaali, joka johdatti kaikki tietynlaiseen lähtötilanteeseen. Etäopetuskahvien osallistujat toivoivat tukea koulutuksen ja opetuksen suunnitteluun systemaattisesta verkostoitumisesta. Asiantuntijoiden on vastattava nykyaikaisen viestintäympäristön haasteisiin, ja osallistujat tarjosivat vastaukseksi rohkeaa poikkitieteellistä otetta, jossa mennään rohkeasti aitojen yli.

Osa keskustelijoista koki osallistaneensa jopa aktiivisemmin kuin kasvokkaisessa opetus- tai koulutustilanteessa. Massaluennoilla oli pyritty ryhmittelemään osallistujia erilaisin tavoin ja ryhmille annettiin tehtäviä vuorovaikutuksen tukemiseksi. Tunnettujen fasilitointimenetelmien, kuten me-we-us käyttö, oli todettu toimivaksi. Vaihtelevuuden uskottiin tuovan keveyttä tekemiseen. PowerPointilla äänitetyt luennot olivat tulleet tutuksi, samoin kuin Padlet, Mentimeter ja Topaasia. Toisaalta maltti erilaisten sovellusten käytössä ja osallistujien teknisen osaamisen huomioiminen suunnittelussa koettiin tärkeänä.

Osallistamiseen liittyi myös ryhmäytyminen, johon osallistujien mukaan kannattaa käyttää aikaa. Yhteisistä toimintatavoista sopimista ja keskustelua hyvän verkkovuorovaikutuksen merkityksestä pidettiin tärkeänä. Kasvokkaisessa opetuksessa ja koulutuksessa käytetyt toimintatavat sopivat myös etäopetukseen: lähtökohtien perusteleminen sekä kannustaminen puheenvuorojen ottamiseen. Lähtökohdat on hyvä perustella myös sitä kautta, että jokaiselle tulee omakohtainen kokemus osallistumisen hyödyistä. Erityisesti etätoteutuksissa tärkeäksi oli koettu osallistujien saaminen mahdollisimman pian mukaan vuorovaikutukseen, äänellä tai kirjoittamalla. Kommenttien kirjoittamiseen oli koettu myös tasa-arvoistavan käytyjä keskusteluja. Läsnäolon tunnetta puolestaan oli koettu syntyvän paremmin, kun osallistujien kamerat ovat päällä.

Palaute ja jäsenistön toiveet ohjaavat yhdistyksen toimintaa

Lähetimme osallistujille palautekyselyn tilaisuuden jälkeen. Miltei kaikki kyselyyn vastanneista toivoivat lisää samankaltaisia yhteisiä hetkiä. Osa oli halukas kohtaamaan kuukausittain, osalle riittäisi muutama kerta vuodessa. Ymmärrystä riitti myös Prologoksen johtokunnan kiireille muiden tapahtumien järjestelyissä, joten ehdotuksia syntyi tilaisuuden yhdistämisestä tiedekahveihin tai tiedeglögeihin.

Osallistujien ja järjestäjien toiveena oli matalan kynnyksen keskusteluareenan tarjoaminen vuorovaikutuksen opetuksen ja koulutuksen asiantuntijoille. Palautteissa kohtaamisten tärkeys nousi esiin – oli kaivattu vahvistusta omalle tekemiselle. Keskustelujen lisäksi toivottiin myös pysyvämpiä yhteyksiä, esimerkiksi verkostoitumista LinkedIn:in kautta.

Vaikka osallistujille vuorovaikutus on tuttua, samoin kuin sen opetus ja koulutus, monelle oli huojentavaa kuulla, että oli oltu oikeilla jäljillä. ”Sain tukea omille ajatuksille ja saamalleni opiskelijapalautteelle. Hyvinhän meillä menee!” Kokemukset onnistuneesta etäopetuksesta synnyttivät pohdintaa opettajuuden muutoksesta. ”Ei tosiaan ole enää jyrkkää jakoa etätyöhön ja kontaktiopetukseen – on vain opetusta, joka koostuu sitten mistä koostuu. Molemmista tarkoituksenmukaisessa suhteessa. Näitä olisi hienoa työstää yhdessä.”

Palautteista nousi esiin myös toive päästä eteenpäin omien ratkaisujen esittelystä johdonmukaiseen opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen. Syvyyttä keskusteluun ja koulutuksen kehitystyötä toivottiin myös toisaalla, ja koettiin keskustelua värittäneen opettajien halu opettaa toisiaan, eikä niinkään halu kehittää vuorovaikutuksen koulutusta yhdessä.

Kokemuksien jakamista vai kehitystyötä?

On selvää, että yhteisen suunnittelun ja tekemisen suurin este on aika ja resurssit, tai tunne niiden puuttumisesta. Tarve ja halu jakaa omaa tietoutta ja kehittää omaa osaamista on alan asiantuntijoilla olemassa, mutta millaiset aika- ja muut resurssit ovat mahdollisia valjastaa jatkoa suunniteltaessa? Jo informaation jakaminen on itsessään arvokasta ja voi antaa monelle kaivattuja lisävinkkejä oman työn toteutukseen, mutta aktiivinen aallon harjalla pysyminen edellyttää kiistatta myös tutkimustyötä haasteiden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Tutkimus ja koulutus kulkevat käsi kädessä ja yhdistyksessä jatkamme keskustelua siitä, miten voisimme parhaiten palvella jäsenistömme tarpeita. Toivottavasti pääsemme uudelleen kohtaamaan alan opetuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneita yhteisissä keskusteluissa. Seuraava mahdollisuus tähän onkin jo hyvin pian, sillä vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä 18.-19.9.2020 useampi esitelmä käsittelee juuri näitä teemoja. Virtuaalinen konferenssi vuorovaikutuksesta tarjoaa oivallisen paikan jatkaa aloittamaamme keskustelua, nähdään siellä!

Vinkkipankki

Verkkosivuja

Kielijelppi: Puheviestintä

Prologi – puheviestinnän vuosikirja

Sovellukset

Marja Eklund
Yliopisto-opettaja, tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto
Prologos ry:n viestintävastaava

Eeva Kaarne
Puheviestinnän yliopisto-opettaja, Tampereen yliopisto
Prologos ry:n johtokunnan jäsen

Category: 2019 | Tags: etäopetus, koulutus, opetus, tapahtumat, teknologiavälitteinen, teknologiavälitteinen viestintä, verkko-opetus, vuorovaikutusosaaminen

Vuorovaikutusosaamisen etäopetus – kokemuksia kentältä

Posted on 21/04/2020 by admin • 0 comment

Koronaviruspandemian myötä myös vuorovaikutuksen opettajat ovat siirtyneet kokonaan etäopetukseen. Lopullinen digiloikka otettiin nopeasti, kun yliopistot sulkivat ovensa, opettajat määrättiin etätyöhön ja opiskelijat etäopetukseen. Janne Niinivaara pohtii tuoreessa ProBlogi-kirjoituksessaan, kuinka osalle digiloikan ottaminen on ollut vaivatonta, mutta osalle se tuottaa päänvaivaa. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä osa on toteuttanut opetustaan teknologiavälitteisesti jo pidemmän aikaa. Organisaatiotasolla osalla opettajista on ollut jo pitkään käytössään erilaisia opetusteknologisia ratkaisuja. Toisaalta osa meistä on keskittynyt kehittämään kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutuskoulutusta, eikä erilaisten teknologisten sovellusten haltuunottamiseen ole jäänyt aikaa. Moni on joutunut nyt opettelemaan nopealla tahdilla, kuinka Teams, Zoom, LifeSizeCloud, GoToMeeting tai vaikkapa Collaborate -sovellukset toimivat käytännössä. Joka tapauksessa joudumme nyt kaikki lyhyellä varoajalla viemään opetuksemme verkkoon ja selviytymään siitä – halusimme tai emme.

Tässä blogikirjoituksessa nostamme esiin muutamia huomioita vuorovaikutusosaamisen teknologiavälitteiseen opetukseen liittyen omien kokemustemme pohjalta. Tavoitteenamme on herättää aiheesta keskustelua. Toivommekin, että mahdollisimman moni innostuisi kertomaan omakohtaisia kokemuksia, vinkkaamaan aiheesta tehtyä tutkimusta tai ottamaan kantaa aiheeseen liittyen. Voisimmeko vuorovaikutusosaamisen opettajina ja kouluttajina auttaa toisiamme vinkkaamalla hyviä käytänteitä?

Kokemuksia kentältä I: Vuorovaikutusharjoitukset verkossa

Jonna: Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteiden laitoksella oli meneillään International Sales Camp -opintojakso, jolla kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin johtamisen opiskelijat opiskelevat mm. myyntiprosessia, henkilökohtaisia myynti- ja vuorovaikutustaitoja sekä myyvät case-yrityksen tuotetta tai palvelua kansainvälisille markkinoille. Kurssi opetetaan englanniksi. Koronaviruspandemia osui juuri siihen kohtaan, kun meillä olisi ollut pakolliset myyntiteatterin (Koponen & Julkunen, 2015) roolipeliharjoitukset. Nyt ne oli siirrettävä verkkoon.

Yhdessä opettajakollegani kanssa päätimme, että toteutamme roolipelit Teamsin kautta. Olin onneksi ennättänyt antaa tehtävän ohjeet sekä jakanut myyjän ja asiakkaan roolikortit viimeisellä kasvokkaisella kokoontumiskerralla opiskelijoille. Lähetimme ohjeet kertauksena vielä Moodlen kautta opiskelijoille ja varasimme jokaiselle pienryhmälle (4-6 hlöä ryhmässä) ajan Teamsiin. Jokaisella oli oman roolinsa lisäksi tehtävänä havainnoida tilanteen kulkua ja antaa palautetta joko myyntiprosessista tai vuorovaikutustaidoista harjoitusvuorossa olevalle myyjälle. Havainnoinnin ja palautteenannon tueksi olimme tehneet arviointilomakkeet. Toteutimme roolipelit pienryhmittäin. Aloitimme kuulumiskierroksella (virittäytyminen) ja etenimme roolipelit läpi yksi kerrallaan. Jokainen sai puheenvuoron sekä henkilökohtaista palautetta. Pystyimme myös nauhoittamaan harjoitukset suoraan Teamsin avulla opiskelijoiden itsearviointia varten.

Opiskelijoiden palaute tästä kokeilusta oli rohkaiseva. Heidän mielestään kansainväliseen myyntiin liittyvät roolipeliharjoitukset olivat jopa realistisempia teknologiavälitteisessä ympäristössä luokkahuoneeseen verrattuna. Opiskelijat olivat hyvin aktiivisia ja puheliaita. Aktiivisuuden taustalla oli varmasti tarkasti ohjeistettu ennakkotehtävä, roolipeliharjoitukseen liittyvät selkeät roolit (myyjä, asiakas, havainnoija), virittäytymisharjoitus, tuttu pieni ryhmä, sekä opettajan kannustava ja rohkaiseva palaute.

Kokemuksia kentältä II: Keskustelutaitojen etäopetus

Lotta: Jyväskylän Movissa (Monikielisen akateemisen viestinnän keskus, ent. kielikeskus) ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteilijöiden akateemisen vuorovaikutuksen kurssit olivat jo siinä vaiheessa, että jäljellä oli lähinnä ryhmäviestintään, argumentointiin ja luotettavuusvaikutelmaan liittyviä keskusteluharjoituksia. Harjoitukset päädyttiin toteuttamaan verkossa, joko Zoom- tai Collaborate –sovellusten avulla. Keskustelut käytiin englanniksi ja tavoitteena oli myös harjoitella palautevuorovaikutusta. Opiskelijat nauhoittivat sekä varsinaisen 20 minuutin päätöksentekokeskustelun lisäksi myös palautekeskustelun. Palautekeskustelu käytiin sen jälkeen, kun ryhmäläiset olivat itse katsoneet oman ryhmäkeskustelunsa tallenteena. Lisäksi jokainen ryhmän jäsen sitoutui antamaan henkilökohtaista palautetta toiselle ryhmäläiselle.

Ryhmien palautekeskusteluissa nousi esiin eräs mielenkiintoinen seikka: useat osallistujat kokivat verkossa käydyn keskustelun olevan helpompaa, kuin mitä he ajattelivat luokkahuonetilassa tapahtuneen harjoittelun olleen. Opiskelijat kokivat, että verkossa käydyn keskustelun ilmapiirin oli rennompi, kun ”sain olla turvallisesti omassa kämpässä, eikä sillä ollu niin väliä miltä mä nyt näytän.”. Lisäksi usea osallistuja kertoi, että heidän oli ollut helppoa osallistua keskusteluun ilman yleisöstä johtuvaa jännittämistä.

Nämä yksittäiset kokemukset siis antaisivat olettaa, että joskus verkossa käytävä keskustelu voi jopa mahdollistaa aktiivisemman osallistumisen, kuin niin sanottu perinteinen luokkahuoneessa tapahtuva harjoittelu. Tämäkin kokemus haastaa tarkastelemaan opetusmenetelmiä, osaamistavoitteita ja niiden saavuttamista uudelleen. Toisaalta, vaikka osallistujat kokivat osallistumisen olleen rennompaa, oppivatko he paremmin, enemmän tai tehokkaammin verrattuna tilanteeseen, jossa kanssaoppijat kykenisivät heti antamaan palautetta useista eri asioita kiinnittäen huomiotaan sillä hetkellä keskeisiin ja oleellisiin asioihin? Opettajan näkökulmasta sekä verkossa käytävien päätöksentekokeskustelujen että palautekeskustelujen arviointi ja analysointi ovat, jos ne haluaa tehdä huolella, aikaa vieviä tehtäviä. Samalla aiemmin kasvokkaiseen opetustilanteeseen luodut arviontikriteerit ja palautteen kohteet tuntuvat ainakin osin soveltuvan huonosti teknologiavälitteiseen keskusteluun. Ja samalla mieleen nousee myös kysymys siitä, että kuinka usein esimerkiksi yhteiskuntatieteilijät joutuvat keskustelemaan ryhmässä ja nimenomaan niin, että heillä on yleisöä?

Vuorovaikutusosaamisen etäopetus tulevaisuudessa

Korona-aikaan liittyvä poikkeustilanne on nostanut esiin paljon kysymyksiä vuorovaikutusosaamisen etäopettamiseen ja etäoppimiseen liittyen. Vaikka meillä on runsaasti tutkittua tietoa vuorovaikutusosaamisen opettamisen, oppimisen ja koulutuksen teemoista (ks. esim. Almonkari & Isotalus, 2009; Hyvärinen, 2011; Koponen 2012; Kostiainen 2003; Laajalahti 2014; Rouhiainen-Neunhäuserer, 2009; Valkonen 2003; Valo, 2000) ja vaikka esimerkiksi flipattua vuorovaikutuskoulutusta (Koponen, 2019), digitaalisten viestintätaitojen opettamista (Puro & Louramo, 2019) sekä robotiikan opetuskäyttöä on jo tutkittu alallamme (Edwards ym. 2016; 2018), onko meillä sittenkään riittävästi monipuolista ja tuoretta tutkimustietoa aiheesta? Oletettavaa on, että jos korona iskee maamme talouteen niin lujaa kuin pelätään, myös koulutusorganisaatioille tulee uusia paineita leikata kuluja. Voidaanko siis jatkossakin kaikki vuorovaikutuskoulutus toteuttaa etäopetuksena ja jos voidaan, millä ehdoilla?

Janne Niinivaara esitti ProBlogissa kysymyksen siitä, ”millä tavalla suhtautuvalla opettajalla on parhaat mahdollisuudet suoriutua linjakkaasti tästä pakkoloikasta”. Me haluaisimme tuoda esiin myös opettajan kokemuksen, käytettävissä olevat resurssit sekä työyhteisön sosiaalisen tuen seikkoina, joita olisi syytä tarkastella arvioitaessa sitä, kuinka digiloikasta suoriudutaan. Meitä myös askarruttaa kysymykset vuorovaikutusosaamisen pedagogiikkaan liittyen. Tulevaa lukuvuotta ajatellen kysymmekin:

Millaisia osaamistavoitteita voimme asettaa, jos vuorovaikutuskoulutus toteutuu kokonaan etänä?
Mitä on se vuorovaikutusosaaminen, jonka opetukseen meidän kannattaa keskittyä kunkin kohderyhmän kanssa?
Millaiset sisällöt nousevat keskeisiksi vuorovaikutusosaamisen etäopetuksessa?
Millaisia tehtäviä ja harjoituksia on tarkoituksenmukaista käyttää?
Millaiset arviointikriteerit meidän tulee kehittää vai pärjäämmekö entisillä?
Kuinka luottamus syntyy ja miten sitä ylläpidetään erilaisissa verkkovälitteisissä oppimistapahtumissa ja -yhteisöissä?
Millaisia ovat yhteisöllisyyden kokemukset verkkovälitteisessä vuorovaikutusosaamisen oppimisessa verrattuna kasvokkaisiin opetustilanteisiin?

Ottakaa kantaa ja vinkatkaa! Keskustellaan verkossa. =D

Jonna Koponen JonnaKoponen , FT
Yliopistonlehtori, Akkreditoinnin johtaja
Itä-Suomen yliopisto, kauppatieteiden laitos

Lotta Kokkonen, FT
Yliopistonopettaja
Jyväskylän yliopiston, Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi

Lähteet

Almonkari, M. & Isotalus, P. (2009). Akateeminen puheviestintä. Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? Finn Lectura: Helsinki.

Edwards, A., Edwards, C., Spence, P., Harris, C., & Gambino, A. 2016. Robots in the classroom: Differences in students’ perceptions of credibility and learning between “teacher as robot” and “robot as teacher”. Computers in Human Behavior, 65, 627–634.

Edwards, C., Edwards, A., Spence, P. R. & Lin, X. (2018). I, teacher: using artificial intelligence (AI) and social robots in communication and instruction. Communication Education, 67(4), 473–480.

Hyvärinen, M.-L. (2011). Alakohtainen vuorovaikutuskoulutus farmasiassa. Acta Universitatis Tamperensis 1604. Tampereen Yliopistopaino: Tampere.

Koponen, J. (2012). Kokemukselliset oppimismenetelmät lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksessa. Acta Universitatis Tamperensis 1734. Tampereen Yliopistopaino: Tampere.

Koponen, J. (2019). The flipped classroom approach for teaching cross-cultural communication to millenials. Journal of Teaching in International Business, 30(2), 102-124.

Koponen, J. & Julkunen, S. (2015). Theoretical principles of simulation-based sales communication training. Simulation and Gaming, April 19, 1-11.

Kostiainen, E. (2003). Viestintä ammattiosaamisen ulottuvuutena. Jyväskylä Studies in Humanities 1. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.

Laajalahti, A. (2014). Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä. Jyväskylä Studies in Humanities 225. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.

Niinivaara, J. (2020). Verkko-opetus haastaa näkökulmien tuuletukseen. ProBlogi-kirjoitus, http://prologos.fi/verkko-opetus-haastaa-nakokulmien-tuulettamiseen/

Puro, J.-P. & Louramo, K. (2019). ”Itse itseäni videoiden” – Digitaalisten viestintätaitojen opettaminen itsensä videoinnin ja vertaispalautteen avulla. Kasvatus, Vol. 50, No. 4.

Rouhiainen-Neunhäuserer, M. (2009). Johtajan vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen: johtamisen viestintähaasteet tietoperustaisessa organisaatiossa. Jyväskylä Studies in Humanities 128. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.

Valkonen, T. (2003). Puheviestintätaitojen arviointi. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylä Studies in Humanities 7. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.

Valo, M. (2000). Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 20. Jyväskylä.

Verkko-opetus haastaa näkökulmien tuulettamiseen

Posted on 09/04/2020 by admin • 0 comment

Kuukauden sisällä Suomi on muiden maiden mukana siirtynyt digitaaliseen maailmaan, ainakin tietotyön ja opetuksen osalta. Media, niin perinteinen kuin sosiaalinenkin, pursuaa vinkkejä ja näkökulmia – jopa avunhuutoja – siitä, miten etäopetus ja -työ kannattaa järjestää, ja miten siihen tulee suhtautua. Tässä blogikirjoituksessa keskityn pohtimaan aikuisten opettamista uudessa tilanteessa, erityisesti yliopistokontekstissa.

Itseäni kuluneet viikot ovat työllistäneet runsaasti osittain siksi, että osaltani vastaan kielikeskusopetuksen oppimisympäristöjen kehittämisestä sekä opettajien digitaalisen osaamisen tuesta ja kehittämisestä. Jotta lähtökohtani olisi täysin kirkas, korostan, ettei tuota työtä tee kukaan yksin, vaan sitä tehdään sekä yhteisöllisesti että jokaisen yksittäisen autonomisen opettajan ammattitaitoon nojaten.

Vaikka opetuksen monimuotoistuminen ja digiloikka eivät ole uusia asioita, vavahdutti tämä pakon alla tehty äkkisiirtyminen koko opetuskenttää. Huomionarvoista on, että toiset opettajat vaikuttavat jatkavan nikottelematta opetuksensa suunnittelua ja toteutusta verkkoympäristöissä, kun toiset ovat isojen kulttuurimuutosten edessä. En väheksy teknisen osaamisen enkä kotoa löydettävien laitteiden tärkeyttä, mutta en nyt keskity niihin. Sen sijaan tämä kehittynyt tilanne on saanut minut pohtimaan, millä tavalla suhtautuvalla opettajalla on parhaat mahdollisuudet suoriutua linjakkaasti tästä pakkoloikasta.

Millaiset käsitykset oppimisesta ja vuorovaikutuksesta vaikuttavat ajatteluni pohjalla?

Digitaalisuus sekä verkko- ja etäopetus herättävät voimakkaita asenteita ja tunteita ammattipedagogeissa. Itsekin olen tarkastellut opettajien kokemuksia digitaalisesta (viestintä- ja kielten)opetuksesta ja havainnut, että opettajien keskuudessa vallitsee hyvin eriäviä käsityksiä verkkovälitteisen oppimisen ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksista ja luonteesta (kts. Niinivaara & Vaattovaara, 2018; Niinivaara, 2018). Ei ole tavaton näkemys, etteivät esimerkiksi suullinen viestintä tai vuorovaikutus sinänsä sovellu verkkoympäristöihin. Syksyllä 2016 jäin erään seminaarin kahvitauolla hiljaa mietteisiini, kun puheviestinnän opettajaporukalla hieman naureskellen todettiin että ”no esiintymistä ei voi verkkokurssilla opettaa, se on vissi”.

Tilanne lienee nyt maassamme se, ettei täältä kevään jälkeen löydy montakaan opettajaa, jolla ei olisi etäopetuskokemusta. Kun emme enää valitse menetelmää mieltymyksen tai pedagogisen paradigman valossa, vaan pakosta, onkin entistä tärkeämpää kysyä, mitä verkkovuorovaikutus ja -oppiminen oikeastaan ovatkaan. Miksi ne ovat toisille haasteita, tai jopa lähtökohtaisesi mahdottomia asioita, ja toisille itsestään selviä ja suotavia?

Verkko-opetukseen siirtyminen on pakottanut monet pedagogit kysymään itseltään ja toisiltaan: miten opetukseni taipuu etäopetukseksi? Reitti oikeaan vastaukseen löytyy nähdäkseni kahden muun kysymyksen kautta. Ensimmäinen kuuluu: onko verkko-opetuksen oltava lähiopetukseni verkkoversio? Ja toinen kysymys kuuluu, miten oikeasti ymmärrän oppimisen ja vuorovaikutuksen?

Aloitan ensimmäisestä kysymyksestä. Etäopetusloikan keskellä on hyvä ymmärtää, ettei lähiopetuksen muuttaminen etäopetukseksi tarkoita sitä, että oppitunnit tapahtuisivat videoneuvotteluissa tunti tunnilta, luokkahuonetilannetta simuloiden. Tämä näkökulma on noussut jo paljon esille. Muun muassa Janne Matikainen korosti hiljattain käytännönläheisesti, ettei etäopetus ole lähiopetusta etänä, vaan verkkokurssi tulee rakentaa toisenlaisista pedagogisen suunnittelun lähtökohdista, esimerkiksi ajan ja rytmityksen suhteen (Matikainen, 2020). Tämä on näkökulma, joka joko on helppo ymmärtää tai ei. Jos näkökulma on vieras, siirrytäänkin toiseen kysymykseen.

Pedagogisessa, tai yleisesti ihmissuhdetyössä, toimintaamme vaikuttavat monet käsitykset, kuten vuorovaikutus-, oppimis- ja pohjimmiltaan ihmiskäsitys. Nämä käsitykset voivat olla piiloisia tai tiedostettuja, mutta yhtä lailla ne ovat olennaisia. Kun vuorovaikutuksen ja opetuksen muodot kokevat nyt radikaalejakin muutoksia, on hedelmällistä tarkastella omia käsityksiään.

Me olemme monissa asioissa käsitystemme ja kokemustemme summia. Käsitykset muuttuvat normeiksi ja toiminnaksi, ja siksi niistä on joskus vaikea luopua tai nähdä arvoa toisenlaisessa. Opettajien opetuskäsityksiä on tarkastelu muun muassa jakamalle ne sisältölähtöisiin ja oppimislähtöisiin (Postareff, Lindblom-Ylänne & Nevgi, 2009, 46). Ensiksi mainitulle lähestymistavalle on tyypillistä sisältöjen korostuminen, opettajan auktoriteetti, oppiaineen ja tieteenalalle tyypilliset opetustraditiot sekä muistamista korostava oppimiskäsitys. Jälkimmäiselle, eri oppimislähtöiselle lähestymistavalle, keskeisiä ovat puolestaan opiskelijoiden aktiivisen oppimisen korostaminen, oppimisen mahdollistaminen, opiskelijan oivallus, kontekstisidonnaiset opetusmenetelmät sekä ymmärrystä korostava oppimiskäsitys. (Mts. 46-49.) Kielikeskuskontekstissa Vaattovaara (2016) selvitti kieltenopettajien kielikäsityksiä (monologinen ja dialoginen) ja niiden yhteyttä oppimiskäsitykseen ja havaitsi, että rakennejärjestelmää ja kielioppia korostavilla opettajilla on taipumusta opettajajohtoisuuteen ja sisältöpainotteisuuteen. Opiskelijoiden omien tavoitteiden asettaminen etusijalle näyttäisi olevan puolestaan yhteydessä dialogiseen kielikäsitykseen, ja jopa mahdollisesti edellyttävän sitä. (Vaattovaara, 2016.)

Asenteita ja käsityksiä meillä on myös teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta. Jo kotimainenkin viestintätieteellinen tutkimus tarjoaa laajasti näkemyksiä siitä, miten digitaalisissa ympäristöissä viestintä on joskus erilaista, mutta myös tehokasta, arvokasta ja ihmissuhteita ylläpitävää (kts. esim. Sivunen, 2007; Siitonen, 2007; Raappana, 2018).

Lopulta kysymykset siitä, miksi me toimimme niin kuin toimimme, voidaan palauttaa filosofisena kysymyksenä käsitykseen ihmisyydestä. Perttulan (2012) mukaan tietoisesti tai tiedostamatta muodostamamme ihmiskäsitys motivoi toimintaamme ja arvojamme. Toimimme itse myös mallina itsellemme muista ihmisistä ja sen perusteella arvioimme ja kehitämme toimintaamme.

Ajattele kuin opiskelija

Uskallan esittää, että osa ongelmaa digi- ja etäopetukseen siirtymisessä saattavat olla juurtuneet, mutta myös piiloiset käsitykset siitä, millaista opetuksen tulisi olla ja millaista on arvokas vuorovaikutus. Esteiden ja haasteiden takana vaikuttanevat käsitykset itsestämme ja muista toimijoina, ja käsitykset eivät murru, jos niitä ei kohtaa.

Esitänkin, että parhaiten tilanteen hoitaa opettaja, joka ei keskity simuloimaan omaa toimintaansa luokkahuoneessa verkossa, vaan rakentaa verkon välityksellä tapahtuvan opetuksen opiskelijan tekemiseen vahvasti samaistuen. Fokus siirtyy opettajan toiminnasta opiskelijan toimintaan (ks. Biggs & Tang, 2011). Toisin sanoen opetuksen ja vuorovaikutuksen lähtökohdaksi suunnittelussa ei voi ottaa sitä, mitä opettaja sanoo tai tekee missäkin vaiheessa, vaan polku on rakennettava opiskelijan lähtökohdista. Luokkahuoneeseen suunnitellut aikataulut ja opiskelijaryhmien koot eivät aina toimi samalla logiikalla verkossa, aika harvoin itse asiassa. Onkin syytä kysyä, miten käytettävissä oleva aika tulee hyödyntää. Millaista tietoa tarvitaan missäkin kohtaa? Miten videoyhteydellä käydyt, sinällään sangen kuormittavat, kohtaamisen hetket hyödynnetään mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti? Minkä kokoisille ryhmille, ja kuinka usein, opettaja on kasvokkain läsnä? Miten muuten opettaja voi olla läsnä ja olemassa opiskelijoille? Miten opiskelijat voivat tukea toisiaan? Ja ennen kaikkea: miten oppiminen etenee opiskelijan näkökulmasta, millaista ymmärrystä missäkin kohtaa halutaan kehittyvän?

Lopuksi haluan muistuttaa, että vaihtoehtoja on useita. Samaan maaliin pääsee eri vauhdilla ja eri tekniikoilla. Verkossakin saa erehtyä ja epäonnistua ja nauraa. Mutta kun näkökulman muistaa pitää yksilön oppimisessa, ja viestiä tavoitteista ja sen perustella tehdyistä valinnoista ponnekkaasti, ollaan jo melkein perillä.

Janne Niinivaara
Oppimisympäristö- ja viestintäasiantuntija
Puheviestinnän opettaja
Helsingin yliopiston kielikeskus
Väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto
Prologos ry:n sihteeri

Kirjallisuus

Biggs, J. & Tang. K. 2011. Teaching for quality learning – What the student does. Maidenhead: McGraw-Hill Education.

Matikainen, J. (2020). Etäopetus ei ole lähiopetusta etänä. Haettu 9.4.2020 https://jannematikainen.wordpress.com/2020/03/23/etaopetus-ei-ole-lahiopetusta-etana/

Niinivaara, J. (2018). Oppimisympäristöt opettajien ja opiskelijoiden silmin. Developing Feedback and Assessment Practices in Language Teaching.(Language Centre Publications 7). Helsinki: The University of Helsinki Language Centre.

Niinivaara, j & Vaattovaara, J. (2018) Learners’ and teachers’ voices in developing digital language learning environments: insights from a survey. Language Learning in Higher Education. 8, 1, p. 133-156

Perttula, J. (2012). Itsensä johtaminen. Teoksessa J. Perttula & A. Syväjärvi (toim.), Johtamisen psykologia. Ihmisten johtaminen muuttuvassa työelämässä (s. 123–156). Jyväskylä: PS-kustannus.

Postareff, L., Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi: A. (2009) Yliopisto-opettajien opetukselliset lähestymistavat ja yliopistopedagogisen koulutuksen vaikuttavuus. Teoksessa S. Lindblom-Ylänne & A. Nevgi (toim.), Yliopisto-opettajan käsikirja (s. 46-67). (1.painos). Helsinki: WSOY

Raappana, M. (2018). Onnistuminen työelämän tiimeissä. JYU Dissertations 18. Jyväskylän yliopisto.

Siitonen, M. (2007). Social interaction in online multiplayer communities. Jyväskylä studies in humanities 74. Jyväskylän yliopisto.

Sivunen, A. (2007). Vuorovaikutus, viestintäteknologia ja identifioituminen hajautetuissa tiimeissä. Jyväskylä studies in humanities 79. Jyväskylän yliopisto.

Vaattovaara, J. (2016). Kieltenopettajien opetukselliset lähestymistavat ja kielinäkemykset kansainvälistymishaasteiden edessä. Yliopistopedagogiikka, 2016(1).

Category: asiantuntemus, Muutos, opiskelijat, Opiskelu, teknologia, teknologiavälitteinen, teknologiavälitteinen viestintä, verkko-opetus, viestinnän opettaminen | Tags: asiantuntijuus, Muutos, opettaja, opetus, opiskelijat, opiskelu, oppiminen, teknologiavälitteinen, verkko-opetus

MITKÄ TEEMAT PUHUTUTTIVAT PROBLOGISSA VUONNA 2016?

Posted on 08/12/2016 by admin • 0 comment

Vuosi 2016 on ollut Prologoksen ProBlogin toinen toimintavuosi. Blogi on tänäkin vuonna päivittynyt aktiivisesti; kaikkiaan julkaistiin 18 tekstiä. Kirjoituksia on luettu ja jaettu sosiaalisessa mediassa kiitettävän paljon. Aloitimme loppuvuodesta lukijamäärien seuraamisen. Vaikuttaisi siltä, että blogitekstit tavoittavat mukavasti lukijoita, osa tuhansiakin lukukertoja. Vakaasti kasvavat lukijamäärät ja sosiaalisen median jaot kertovat blogin vakiintumisesta, ja etenkin sen kiinnostavista sisällöistä.

Lähdin tätä kirjoitusta varten lukemaan vuoden aikana ilmestyneitä tekstejä läpi. Tulin samalla tehneeksi kevyehköä sisällönanalyysiä siitä, mikä blogiin kirjottaneita näytti puhututtavan vuonna 2016. Tässä tiivis läpileikkaus näihin teemoihin.

Ensinnäkin ihmisten välisen ymmärryksen ja yhteistyön teemat puhuttivat. Teemoja käsiteltiin esimerkiksi kiusaamisen ja sovittelun ilmiöiden kautta. Yliopistonlehtori Maija Gerlander kirjoitti sovittelun periaatteista ja soveltamismahdollisuuksista moniin vuorovaikutuksen konteksteihin. Esimerkiksi esimiehet voisivat käyttää sovittelun työkaluja, jotta työyhteisön konflikteihin voitaisiin tarttua ajoissa. Erikoistutkija Sanna Herkama pohti toukokuussa sitä mikä saa meidät ihmiset liikkeelle ja purkamaan ongelmallisia ilmiöitä kuten kiusaamista. Hän painotti tiedon, resurssien, hallinnollisen osaamisen ja päivittäisen työn tekijöiden motivoinnin merkitystä. Marraskuussa FT, asiantuntija Vilja Laaksonen kirjoitti pienten lasten kiusaamisesta ja sen kitkemisestä vuorovaikutustaitoharjoittelun avulla. Hän korosti kiusaamisen olevan ryhmäilmiö, eli “usein yksittäisen lapsen toimintaa laajempi kokonaisuus”. Kierteen katkaisemisessa tulisi kiinnittää huomiota tekoihin ja toimintaan. Puheviestinnän yliopisto-opettaja Johanna Järvelin-Suomela pohti yleisesti ymmärtämisen käsitteen monitulkintaisuutta. Hän kysyi: ”Onko ymmärtäminen prosessin lopputulos, vai osa prosessia? Onko se sittenkin ehkä koko prosessi? Entä pitääkö ymmärtämisen olla yhteistä?”

Monet tulokulmat työelämän vuorovaikutukseen kirvoittivat myös tekstejä. Väitöskirjatutkija Tessa Horila kirjoitti yhteisten tarinoiden, sanaleikkien ja sisäpiirivitsien merkityksestä osana työelämän tiimien päätöksentekovuorovaikutusta. Hän muistuttaa, että vaikka päätöksentekoa usein lähestytään rationaalisuuden ja tehokkuuden ihantein, on aiheen viereen eksyminen luonnollinen, paikoin hyödyllinenkin ilmiö työelämän vuorovaikutuksessa. Väitöskirjatutkija Eveliina Pennanen esitteli väitöskirjansa osatutkimusta, jossa tarkasteltiin työnkoordinointia työyhteisöpalaverissa. Hän kirjoitti: ”Koordinoitaessa työtä määritellään esimerkiksi hyväksyttyjä työyhteisön jäsenyyden muotoja tai hyväksyttyjä tapoja tuntea ja ymmärtää tai osoittaa tunteita ja ymmärrystä työssä.” Samalla Pennanen esitti, että yksinkertaistavien viestintävinkkien sijaan viestinnän kehittämistyössä kannattaisi tarkastella vuorovaikutuksessa rakentuvia, säilyviä ja muuttuvia organisaatioita. FT, yliopistonopettaja Malgorzata Lahti on tutkinut kulttuurienvälistä viestintää työssä. Hän kirjoitti omassa tekstissään niin ikään vuorovaikutuksen emergentistä ja prosesseissa muotoutuvasta luonteesta. Hän haastoi erityisesti kulttuurienvälisen viestinnän tutkimuksen traditiota, jossa on esimerkiksi oletettu kansallisten kulttuurien vaikuttavan viestintään merkittävin tavoin, esimerkiksi aiheuttamalla väärinymmärryksiä tai toisaalta lisäämällä oppimista. Lahti korostaa kulttuurienvälisen viestinnän olevan ensisijaisesti interpersonaalista vuorovaikutusta.

Väitöskirjatutkija Maija Peltolan blogitekstissä liikuttiin terveydenhuollon kontekstissa. Hän pohti vuorovaikutusta hoitokeskusteluissa paitsi väitöskirjatutkimuksensa, myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hyvässä hoitokeskustelussa keskeistä ovat etenkin sujuva tiedonkulku, selkeästi osoitettu ja sanoitettu tuki sekä mahdollisuus osallistua. Viestinnän asiantuntija Elina Antikainen pohdiskeli loppuvuodesta tieteellisten päivien antia työelämän viestinnän kehitystyötä tekeville. Hän nosti esille Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviltä tarttuneita oivalluksia ja oppeja. Antikaisen kutsui päiviä aarrearkuksi, joista voi ammentaa välineitä muun muassa päivittäisen viestintätyön kehittämiseen sekä oman viestintäasiantuntijuuden reflektointiin.
Tänä vuonna temaattisesti erottuvat myös pohdinnat puheviestinnästä tieteenalana, tutkijuudesta ja tieteen peruskysymyksistä. Professori Anu Sivunen käsitteli blogissa oppiaineemme nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oppiainetta speech communication ei enää käytännössä ole, vaan meille tuttuja puheviestinnän sisältöjä tutkitaan monin eri tavoin nimettyjen oppiaineiden ja laitosten alla. Yhdistävä tekijä on viestintä. Tutkijatohtori Anne Laajalahti tarttui hyvien ja huonojen kysymyksien tematiikkaan tutkimuksessa. Kun määrittelemme, mikä on kysymisen ja tutkimisen arvoista ja tärkeää, määrittelemme myös puheviestintäalan ydintä ja rajoja, Laajalahti pohti. Professori Pekka Isotalus pohti oppiaineemme asemaa rakennemuutosten ja leikkauspaineiden keskellä. Hän totesi, että vaikka leikkaukset eivät suoraan ole koskettaneet oppiainettamme, on arvostukselle ja tuelle sijaa pienten resurssien aikana. Julkaisuamanuenssi ja tohtorikoulutettava Sini Tuikka sekä FT, informaatikko Marja Kokko puolestaan muistuttivat kaikkia puheviestinnän tutkimusta tekeviä avoimen julkaisun merkityksestä. Avoin julkaiseminen lisää heidän mukaansa tieteen ja käytännön vuoropuhelua.

Omaa tutkijuuttaan reflektoivat erikoistutkija Sanna Herkama ja professori Pekka Isotalus. Sanna Herkama pohdiskeli sitä, mitä se viestintätieteilijyys oikein on ja miten puheviestijä voi tehdä omaa asiantuntijuuttaan tunnetuksi. Kulmakiviksi hän löysi vuorovaikutuksen ja merkityksen käsitteet. Vuoden toisessa blogitekstissään Isotalus muisteli omaa väitöspäiväänsä 20 vuotta sitten, reflektoiden omaa väitöskirjaprosessiaan sekä tohtoriopintojen muutoksia 20 vuoden aikana.

Neljänneksi blogissa pohdiskeltiin opetuksen käytänteitä ja haasteita. Johanna Järvelin-Suomela kirjoitti blogiin keskustelemalla oppimisesta ja kysymisen arvostamisesta. Kysymiselle jää usein niin koulussa kuin työelämässä vähän aikaa, mutta kuitenkin kysyminen ja keskustelu voidaan nähdä keskeisenä reittinä yhteisen ymmärryksen ja tietovarannon rakentamiseen. FT, Yliopistonopettaja Lotta Kokkonen otti kantaa viestintäteknologian myötä lisääntyneeseen jäätävän tehokkaaseen multitaskingiin opetustilanteissa. Samalla hän muistutti puheviestinnän kurssien olevan juuri sopiva paikka keskustella jäätävästä multitaskaamisesta ja kuuntelijoiden muissa maailmoissa olemisesta.

ProBlogi alkaa olla jo hyvinkin runsas aarrearkku, josta ammentaa. Kahden vuoden aikana kertyneistä kymmenistä kirjoituksista lienee iloa paitsi puheviestijöille, myös kenelle hyvänsä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta kiinnostuneille. Blogista voi esimerkiksi saada tuttuihin ilmiöihin liittyviä ajatusvirikkeitä, tietoa uudesta tutkimuksesta tai tukea opetus- ja koulutustyöhön. Se on myös mainio alusta, jolla tuoda yhteen teoreettista osaamista praktisten havaintojen kanssa.

Mutta mikä tulee puhututtamaan ProBlogissa vuonna 2017? Siihen vaikutusmahdollisuuksia on kaikilla jäsenillämme. Mikäli sinulla on jo valmis idea blogitekstiksi tai vaikka pienikin idea itämässä, ota yhteyttä yhdistyksen tiedottajaan (tiedottaja [at] prologos.fi).

Tessa Horila
Tohtorikoulutettava
Prologos ry:n tiedottaja

Category: Uncategorized | Tags: kiusaaminen, opetus, puheviestintäala, sovittelu, tutkimus, työelämän vuorovaikutus