Koronaviruspandemian myötä myös vuorovaikutuksen opettajat ovat siirtyneet kokonaan etäopetukseen. Lopullinen digiloikka otettiin nopeasti, kun yliopistot sulkivat ovensa, opettajat määrättiin etätyöhön ja opiskelijat etäopetukseen. Janne Niinivaara pohtii tuoreessa ProBlogi-kirjoituksessaan, kuinka osalle digiloikan ottaminen on ollut vaivatonta, mutta osalle se tuottaa päänvaivaa. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä osa on toteuttanut opetustaan teknologiavälitteisesti jo pidemmän aikaa. Organisaatiotasolla osalla opettajista on ollut jo pitkään käytössään erilaisia opetusteknologisia ratkaisuja. Toisaalta osa meistä on keskittynyt kehittämään kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutuskoulutusta, eikä erilaisten teknologisten sovellusten haltuunottamiseen ole jäänyt aikaa. Moni on joutunut nyt opettelemaan nopealla tahdilla, kuinka Teams, Zoom, LifeSizeCloud, GoToMeeting tai vaikkapa Collaborate -sovellukset toimivat käytännössä. Joka tapauksessa joudumme nyt kaikki lyhyellä varoajalla viemään opetuksemme verkkoon ja selviytymään siitä – halusimme tai emme.
Tässä blogikirjoituksessa nostamme esiin muutamia huomioita vuorovaikutusosaamisen teknologiavälitteiseen opetukseen liittyen omien kokemustemme pohjalta. Tavoitteenamme on herättää aiheesta keskustelua. Toivommekin, että mahdollisimman moni innostuisi kertomaan omakohtaisia kokemuksia, vinkkaamaan aiheesta tehtyä tutkimusta tai ottamaan kantaa aiheeseen liittyen. Voisimmeko vuorovaikutusosaamisen opettajina ja kouluttajina auttaa toisiamme vinkkaamalla hyviä käytänteitä?
Kokemuksia kentältä I: Vuorovaikutusharjoitukset verkossa
Jonna: Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteiden laitoksella oli meneillään International Sales Camp -opintojakso, jolla kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin johtamisen opiskelijat opiskelevat mm. myyntiprosessia, henkilökohtaisia myynti- ja vuorovaikutustaitoja sekä myyvät case-yrityksen tuotetta tai palvelua kansainvälisille markkinoille. Kurssi opetetaan englanniksi. Koronaviruspandemia osui juuri siihen kohtaan, kun meillä olisi ollut pakolliset myyntiteatterin (Koponen & Julkunen, 2015) roolipeliharjoitukset. Nyt ne oli siirrettävä verkkoon.
Yhdessä opettajakollegani kanssa päätimme, että toteutamme roolipelit Teamsin kautta. Olin onneksi ennättänyt antaa tehtävän ohjeet sekä jakanut myyjän ja asiakkaan roolikortit viimeisellä kasvokkaisella kokoontumiskerralla opiskelijoille. Lähetimme ohjeet kertauksena vielä Moodlen kautta opiskelijoille ja varasimme jokaiselle pienryhmälle (4-6 hlöä ryhmässä) ajan Teamsiin. Jokaisella oli oman roolinsa lisäksi tehtävänä havainnoida tilanteen kulkua ja antaa palautetta joko myyntiprosessista tai vuorovaikutustaidoista harjoitusvuorossa olevalle myyjälle. Havainnoinnin ja palautteenannon tueksi olimme tehneet arviointilomakkeet. Toteutimme roolipelit pienryhmittäin. Aloitimme kuulumiskierroksella (virittäytyminen) ja etenimme roolipelit läpi yksi kerrallaan. Jokainen sai puheenvuoron sekä henkilökohtaista palautetta. Pystyimme myös nauhoittamaan harjoitukset suoraan Teamsin avulla opiskelijoiden itsearviointia varten.
Opiskelijoiden palaute tästä kokeilusta oli rohkaiseva. Heidän mielestään kansainväliseen myyntiin liittyvät roolipeliharjoitukset olivat jopa realistisempia teknologiavälitteisessä ympäristössä luokkahuoneeseen verrattuna. Opiskelijat olivat hyvin aktiivisia ja puheliaita. Aktiivisuuden taustalla oli varmasti tarkasti ohjeistettu ennakkotehtävä, roolipeliharjoitukseen liittyvät selkeät roolit (myyjä, asiakas, havainnoija), virittäytymisharjoitus, tuttu pieni ryhmä, sekä opettajan kannustava ja rohkaiseva palaute.
Kokemuksia kentältä II: Keskustelutaitojen etäopetus
Lotta: Jyväskylän Movissa (Monikielisen akateemisen viestinnän keskus, ent. kielikeskus) ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteilijöiden akateemisen vuorovaikutuksen kurssit olivat jo siinä vaiheessa, että jäljellä oli lähinnä ryhmäviestintään, argumentointiin ja luotettavuusvaikutelmaan liittyviä keskusteluharjoituksia. Harjoitukset päädyttiin toteuttamaan verkossa, joko Zoom- tai Collaborate –sovellusten avulla. Keskustelut käytiin englanniksi ja tavoitteena oli myös harjoitella palautevuorovaikutusta. Opiskelijat nauhoittivat sekä varsinaisen 20 minuutin päätöksentekokeskustelun lisäksi myös palautekeskustelun. Palautekeskustelu käytiin sen jälkeen, kun ryhmäläiset olivat itse katsoneet oman ryhmäkeskustelunsa tallenteena. Lisäksi jokainen ryhmän jäsen sitoutui antamaan henkilökohtaista palautetta toiselle ryhmäläiselle.
Ryhmien palautekeskusteluissa nousi esiin eräs mielenkiintoinen seikka: useat osallistujat kokivat verkossa käydyn keskustelun olevan helpompaa, kuin mitä he ajattelivat luokkahuonetilassa tapahtuneen harjoittelun olleen. Opiskelijat kokivat, että verkossa käydyn keskustelun ilmapiirin oli rennompi, kun ”sain olla turvallisesti omassa kämpässä, eikä sillä ollu niin väliä miltä mä nyt näytän.”. Lisäksi usea osallistuja kertoi, että heidän oli ollut helppoa osallistua keskusteluun ilman yleisöstä johtuvaa jännittämistä.
Nämä yksittäiset kokemukset siis antaisivat olettaa, että joskus verkossa käytävä keskustelu voi jopa mahdollistaa aktiivisemman osallistumisen, kuin niin sanottu perinteinen luokkahuoneessa tapahtuva harjoittelu. Tämäkin kokemus haastaa tarkastelemaan opetusmenetelmiä, osaamistavoitteita ja niiden saavuttamista uudelleen. Toisaalta, vaikka osallistujat kokivat osallistumisen olleen rennompaa, oppivatko he paremmin, enemmän tai tehokkaammin verrattuna tilanteeseen, jossa kanssaoppijat kykenisivät heti antamaan palautetta useista eri asioita kiinnittäen huomiotaan sillä hetkellä keskeisiin ja oleellisiin asioihin? Opettajan näkökulmasta sekä verkossa käytävien päätöksentekokeskustelujen että palautekeskustelujen arviointi ja analysointi ovat, jos ne haluaa tehdä huolella, aikaa vieviä tehtäviä. Samalla aiemmin kasvokkaiseen opetustilanteeseen luodut arviontikriteerit ja palautteen kohteet tuntuvat ainakin osin soveltuvan huonosti teknologiavälitteiseen keskusteluun. Ja samalla mieleen nousee myös kysymys siitä, että kuinka usein esimerkiksi yhteiskuntatieteilijät joutuvat keskustelemaan ryhmässä ja nimenomaan niin, että heillä on yleisöä?
Vuorovaikutusosaamisen etäopetus tulevaisuudessa
Korona-aikaan liittyvä poikkeustilanne on nostanut esiin paljon kysymyksiä vuorovaikutusosaamisen etäopettamiseen ja etäoppimiseen liittyen. Vaikka meillä on runsaasti tutkittua tietoa vuorovaikutusosaamisen opettamisen, oppimisen ja koulutuksen teemoista (ks. esim. Almonkari & Isotalus, 2009; Hyvärinen, 2011; Koponen 2012; Kostiainen 2003; Laajalahti 2014; Rouhiainen-Neunhäuserer, 2009; Valkonen 2003; Valo, 2000) ja vaikka esimerkiksi flipattua vuorovaikutuskoulutusta (Koponen, 2019), digitaalisten viestintätaitojen opettamista (Puro & Louramo, 2019) sekä robotiikan opetuskäyttöä on jo tutkittu alallamme (Edwards ym. 2016; 2018), onko meillä sittenkään riittävästi monipuolista ja tuoretta tutkimustietoa aiheesta? Oletettavaa on, että jos korona iskee maamme talouteen niin lujaa kuin pelätään, myös koulutusorganisaatioille tulee uusia paineita leikata kuluja. Voidaanko siis jatkossakin kaikki vuorovaikutuskoulutus toteuttaa etäopetuksena ja jos voidaan, millä ehdoilla?
Janne Niinivaara esitti ProBlogissa kysymyksen siitä, ”millä tavalla suhtautuvalla opettajalla on parhaat mahdollisuudet suoriutua linjakkaasti tästä pakkoloikasta”. Me haluaisimme tuoda esiin myös opettajan kokemuksen, käytettävissä olevat resurssit sekä työyhteisön sosiaalisen tuen seikkoina, joita olisi syytä tarkastella arvioitaessa sitä, kuinka digiloikasta suoriudutaan. Meitä myös askarruttaa kysymykset vuorovaikutusosaamisen pedagogiikkaan liittyen. Tulevaa lukuvuotta ajatellen kysymmekin:
- Millaisia osaamistavoitteita voimme asettaa, jos vuorovaikutuskoulutus toteutuu kokonaan etänä?
- Mitä on se vuorovaikutusosaaminen, jonka opetukseen meidän kannattaa keskittyä kunkin kohderyhmän kanssa?
- Millaiset sisällöt nousevat keskeisiksi vuorovaikutusosaamisen etäopetuksessa?
- Millaisia tehtäviä ja harjoituksia on tarkoituksenmukaista käyttää?
- Millaiset arviointikriteerit meidän tulee kehittää vai pärjäämmekö entisillä?
- Kuinka luottamus syntyy ja miten sitä ylläpidetään erilaisissa verkkovälitteisissä oppimistapahtumissa ja -yhteisöissä?
- Millaisia ovat yhteisöllisyyden kokemukset verkkovälitteisessä vuorovaikutusosaamisen oppimisessa verrattuna kasvokkaisiin opetustilanteisiin?
Ottakaa kantaa ja vinkatkaa! Keskustellaan verkossa. =D

Jonna Koponen, FT
Yliopistonlehtori, Akkreditoinnin johtaja
Itä-Suomen yliopisto, kauppatieteiden laitos

Lotta Kokkonen, FT
Yliopistonopettaja
Jyväskylän yliopiston, Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi
KIRJALLISUUS
Almonkari, M. & Isotalus, P. (2009). Akateeminen puheviestintä. Kuinka opettaa puheviestintää yliopisto-opiskelijoille? Finn Lectura: Helsinki.
Edwards, A., Edwards, C., Spence, P., Harris, C., & Gambino, A. 2016. Robots in the classroom: Differences in students’ perceptions of credibility and learning between “teacher as robot” and “robot as teacher”. Computers in Human Behavior, 65, 627–634.
Edwards, C., Edwards, A., Spence, P. R. & Lin, X. (2018). I, teacher: using artificial intelligence (AI) and social robots in communication and instruction. Communication Education, 67(4), 473–480.
Hyvärinen, M.-L. (2011). Alakohtainen vuorovaikutuskoulutus farmasiassa. Acta Universitatis Tamperensis 1604. Tampereen Yliopistopaino: Tampere.
Koponen, J. (2012). Kokemukselliset oppimismenetelmät lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksessa. Acta Universitatis Tamperensis 1734. Tampereen Yliopistopaino: Tampere.
Koponen, J. (2019). The flipped classroom approach for teaching cross-cultural communication to millenials. Journal of Teaching in International Business, 30(2), 102-124.
Koponen, J. & Julkunen, S. (2015). Theoretical principles of simulation-based sales communication training. Simulation and Gaming, April 19, 1-11.
Kostiainen, E. (2003). Viestintä ammattiosaamisen ulottuvuutena. Jyväskylä Studies in Humanities 1. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.
Laajalahti, A. (2014). Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä. Jyväskylä Studies in Humanities 225. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.
Niinivaara, J. (2020). Verkko-opetus haastaa näkökulmien tuuletukseen. ProBlogi-kirjoitus, https://prologos.fi/verkko-opetus-haastaa-nakokulmien-tuulettamiseen/
Puro, J.-P. & Louramo, K. (2019). ”Itse itseäni videoiden” – Digitaalisten viestintätaitojen opettaminen itsensä videoinnin ja vertaispalautteen avulla. Kasvatus, Vol. 50, No. 4.
Rouhiainen-Neunhäuserer, M. (2009). Johtajan vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen: johtamisen viestintähaasteet tietoperustaisessa organisaatiossa. Jyväskylä Studies in Humanities 128. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.
Valkonen, T. (2003). Puheviestintätaitojen arviointi. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylä Studies in Humanities 7. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.
Valo, M. (2000). Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 20. Jyväskylä.