Monthly Archives: August 2019

PUHU, PUHU, PUHU – VUOROVAIKUTUS ON MERKITTÄVÄÄ TYÖN JA MUUN ELÄMÄN RAJANHALLINNASSA

Posted on by 0 comment
Jonna Leppäkumpu

Käsitykset työstä, vapaa-ajasta sekä niiden välisestä rajasta ovat muuttuneet. Olen havainnut tämän tehdessäni väitöskirjatutkimusta työn ja muun elämän välisten rajojen hallinnasta. Siinä tarkastelen muuttunutta työelämää sekä työn ja muun elämän välistä rajankäyntiä. Vuosikymmeniä sitten vapaa-ajan käsitettä ei edes tunnettu, koska työ, perhe ja henkilökohtainen elämä nivoutuivat yhteen. Kun vapaa-aika lisääntyi, sillä tarkoitettiin lähinnä oman henkilökohtaisen ajan lisääntymistä. Nyttemmin vapaa-aika määritellään usein yksityisestä elämänpiiristä käsin korostaen perhe-elämää ja muita läheisiä ihmissuhteita. Väitöskirjatyöni aikana on ollut mielestäni oleellista ravistella itseäni pois ajatuksesta, että elämä muodostuu lähtökohtaisesti kahdesta tarkasti rajatusta osa-alueesta, työstä ja vapaa-ajasta ja että ihmisillä tulisi olla selkeä ymmärrys tästä jaosta. Näyttää siltä, että ihmisten elämänpiirit voivat olla hyvinkin limittyneitä työn ja vapaa-ajan suhteen. Toisaalta ne voivat olla hyvin erillään. Kumpikaan vaihtoehto ei kuitenkaan ole toistaan parempi.

On ollut monella tavoin innostavaa ymmärtää, että työn ja vapaa-ajan välistä rajojen hallintaa ja ns. rajatyötä voi lähestyä myös sosiaalisen ulottuvuuden kautta ja tarkastella sitä ennen kaikkea vuorovaikutusprosessina. Tämänkaltainen käsitys perustuu määritelmään, jonka mukaan haasteet, joita ihmiset kohtaavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa ovat rajanhallintaa (boundary management). Määritelmän mukaan kyseessä on vuorovaikutusprosessi, jossa ihmiset merkityksentävät, kurovat umpeen rajojen välille muodostuneita uomia sekä neuvottelevat elämän eri osa-alueiden sisältämistä roolivaatimuksista ja velvollisuuksista. Vuorovaikutuksen rooli jokapäiväisessä (työ)elämässä on kiistatta merkittävä, mutta seuraavaksi tarkastelen vielä lähemmin, millainen rooli vuorovaikutussuhteilla on työn ja muun elämän rajanhallinnassa.

Vuorovaikutus kasvattaa ymmärrystä työyhteisössä

ProBlogin aiemmissa blogikirjoituksissa työyhteisön vuorovaikutussuhteiden merkitystä on pohtinut esimerkiksi Sari Rajamäki, joka tarkastelee väitöskirjatyössään työyhteisöön kuulumisen rakentumista työyhteisön vuorovaikutussuhteissa ja vuorovaikutuksessa. Työyhteisön vuorovaikutussuhteet ovat siinä mielessä mielenkiintoinen konteksti, että ne eroavat lähtökohtaisesti monesta muusta suhteesta sen vuoksi, etteivät ne perustu vapaaehtoisuuteen. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen sekä rajojen hallinnan näkökulmasta katsottuna työyhteisön vuorovaikutussuhteilla voidaan myös nähdä olevan erityinen funktio. Taustalla on ajatus siitä, että työn ja elämän muiden osa-alueiden välisen rajan käsitteeseen kytkeytyy myös sosiaalinen ulottuvuus ja rajojen muodostuminen on vahvasti vuorovaikutuksen kautta rakentuva ilmiö. Tämä tarkoittaa, että henkilökohtaiseen elämänpiiriin kuuluvien asioiden puhuminen työyhteisön jäsenten kanssa sekä työstä puhuminen vapaa-ajalla vaikkapa puolison tai ystävän kanssa ovat osa työn ja elämän muiden osa-alueiden välisten rajojen hallintaa.

Ei ole itsestään selvää, että työyhteisöstä löytyy ihmisiä, joiden kanssa omista, henkilökohtaisista tai yksityisistä asioista puhuminen tuntuu luontevalta. Joskus näin kuitenkin käy ja siitä voi olla monenlaista hyötyä. Kun työyhteisön vuorovaikutussuhteet mahdollistavat keskustelut, joissa käydään läpi elämän ylä- ja alamäkiä, arjen haasteita, ihmissuhdekuvioita, kuormittavia elämäntilanteita, onnenhetkiä tai hassuja sattumuksia, kasvatamme työkavereiden ymmärrystä siitä, että työn lisäksi elämässämme on monta muutakin osa-aluetta, joihin sisältyy erilaisia vastuita ja velvollisuuksia. Tämän kaltaisen tiedon jakaminen voi taas omalta osaltaan vaikuttaa työyhteisön vuorovaikutuksessa käytävään neuvotteluun työn ja muun elämän rajoista. Toisin sanoen, kun tiedämme toisistamme muutakin kuin työroolin, on ehkä helpompi ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, kun sovitamme yhteen elämämme eri osa-alueita. Myös valintamme sen suhteen, miten käytämme tai jaamme aikaa, energiaa sekä vaivannäköä muuttuu loogisemmaksi. Joskus on tietysti myös helpottavaa, kun saa kertoa itselleen tärkeistä tai esimerkiksi mieltä painavista asioista myös työpaikalla. Näin saa myös kokemuksen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen sekä rajojen hallinnan näkökulmasta katsottuna työyhteisön vuorovaikutussuhteilla voidaan myös nähdä olevan erityinen funktio. Taustalla on ajatus siitä, että työn ja elämän muiden osa-alueiden välisen rajan käsitteeseen kytkeytyy myös sosiaalinen ulottuvuus ja rajojen muodostuminen on vahvasti vuorovaikutuksen kautta rakentuva ilmiö.

Työpuhe kotona synnyttää jaetun ymmärryksen

Väitöskirjatyössäni tarkastelen myös työpaikan ulkopuolisten suhteiden merkitystä työn ja muun elämän rajanhallinnalle, sekä erityisesti lähisuhteissa tapahtuvaa neuvottelua. Neuvottelua käydään yleensä mahdollisen asuinkumppanin, puolison tai muiden perheenjäsenten kanssa, kun sovitaan päivittäisistä vastuista ja velvollisuuksista, kuten siitä, kuka käy ruokakaupassa tai hakee lapset päiväkodista. Viestintäteknologia mahdollistaa meille yhä helpommin yhteydenpidon läheisiimme myös työpäivän aikana tehden työn ja muun elämän välisen rajan läpäisevämmäksi. Henkilökohtaista ja yksityistä elämää ei tarvitse välttämättä väkisin pitää rajojen ulkopuolella, koska arjen pyörittäminen voi vaatia joskus useitakin yhteydenottoja perheenjäsenten kesken pitkin päivää.

Näyttää siltä, että läheisillä vuorovaikutussuhteilla on myös muitakin merkityksiä työn ja muun elämän rajanhallinnalle. Kotiin mentäessä moni tunnistaa tilanteen, jossa työhön liittyviä ajatuksia pyörittelee päässään vielä senkin jälkeen, kun työpaikan ovi on painettu kiinni tai etätyöntekijä on sulkenut työkoneen näytön. Joskus päivään on sisältynyt niin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, että kotona on pakko päästä purkamaan tapahtumat ääneen. Puhuessamme työstämme vaikkapa puolisolle tai ystävälle toivomme usein, että vastapuoli ymmärtää kokemuksiamme sekä ajatuksiamme, joista haluamme puhua. Tällöin työn ja muun elämän rajat ylittävä vuorovaikutus ei ole vain puhetta työstä, vaan sille muodostuu syvempi merkitys ja tehtävä: sen myötä syntyy kokemus jaetusta ymmärryksestä, joka osaltaan edesauttaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Työn ja muun elämän välisen rajan häilyminen mielletään helposti negatiiviseksi ja ei-toivottavaksi ilmiöksi, mutta ehkä näin ei kuitenkaan ole vaan häilyvät rajat mahdollistavat moninaiset tapamme hallita elämämme eri osa-alueita.

Jonna Leppäkumpu

 

 

 

 

 

 

 

 

Jonna Leppäkumpu

Tohtorikoulutettava

Kieli- ja viestintätieteiden laitos

Jyväskylän yliopisto

 

KIRJALLISUUS

Clark, S. C. 2000. Work/family border theory: A new theory of work/family balance. Human Relations, 53(6), 747–770.

Kirby, E. L. 2006. “Helping you make room in your life for your needs”: When organizations appropriate family roles. Communication Monographs, 73(4), 474-480.

Krouse, S. S., & Afifi, T. D. 2007. Family-to-work spillover stress: Coping communicatively in the workplace. Journal of Family Communication, 7(2), 85–122.

Russo, M., Ollier-Malaterre, A., Kossek, E. E., & Ohana, M. (2018). Boundary Management Permeability and Relationship Satisfaction in Dual-Earner Couples: The Asymmetrical Gender Effect. Frontiers in psychology, 9, 1723.

Wilkinson, K., Tomlinson, J., & Gardiner, J. (2017). Exploring the work–life challenges and dilemmas faced by managers and professionals who live alone. Work, employment and society, 31(4), 640-656.

MIKÄ OHJAA NÄKEMYSTÄMME TEKNOLOGIAVÄLITTEISESTÄ VIESTINNÄSTÄ?

Posted on by 3 comments
Marko Siitonen

1960-luvun varhaisista hahmotelmista ja unelmista lähtien on ollut selvää, että nykyisin meitä kaikkia ympäröivää digitaalisen viestinnän verkostoa on lähdetty rakentamaan inhimillinen vuorovaikutus mielessä. Ei olekaan ihme, että teknologiavälitteisen Prologos30 someviestinnän tutkimus on vakiintunut omaksi erityisalueekseen vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä. Tätä erityisaluetta tukevat sen omat julkaisut, yhdistykset ja konferenssit. Olen itsekin päätynyt erikoistumaan siihen, kuinka ihmiset hyödyntävät viestintäteknologiaa todellisuutensa rakentamisessa.

Vuosikymmeniä kestänyt kehitys- ja tutkimustyö on edistänyt ymmärrystämme teknologiavälitteisen viestinnän mahdollisuuksista ja rajoituksista valtavasti. Edistyksestä huolimatta tutkimuksessa sekä käytännön työssä on kuitenkin nähtävillä myös joitakin hyvin kestäviksi osoittautuneita rakenteita, jotka rajoittavat ajatteluamme. Näin juhlavuoden blogissa ja eteenpäin katsomisen hengessä haluan nostaa näistä esiin kaksi.

 

Todellista ja ”todellista” vuorovaikutusta

Ensimmäinen perinteinen ajattelun rakenne liittyy jakolinjaan niin sanotun normaalin ja teknologiavälitteisen viestinnän välillä. Jakolinja näyttää syntyneen hyvin varhain, ja vaikka osa tutkijoista ja käytännön toimijoista on yrittänyt taistella sitä vastaan, on se osoittanut ilmiömäistä selviytymiskykyä. Kukapa meistä ei olisi kuullut vertauksia tavallisen- ja virtuaalitodellisuuden välillä tai kuullut (ehkä itsekin kertonut) esimerkkejä kasvokkaisviestinnän paremmuudesta suhteessa teknologiavälitteiseen viestintään.

Akateemisessa maailmassa real-virtual -jakolinjaa on tukenut tieteellisten järjestöjen tapa jakautua omiksi alajaostoikseen sekä tieteellisten julkaisujen erikoistuminen tietyn erityisalan kysymysten ratkaisemiseen. Moisella todellisuuden järkeistämisen tavalla on kuitenkin kääntöpuolensa. Väitän, että tiettyjen ilmiöiden kuten perheen tai työn vuorovaikutuksen muutosten syvällinen ymmärtäminen olisi edennyt jouhevammin, jos asiantuntijat eivät olisi pitkään pitäneet yllä jaottelua ”normaaliin” ja teknologiavälitteiseen viestintään.

Jossain vaiheessa ennen niin hyvin toimineesta jaottelusta voikin tulla rasite, joka ohjaa ajattelua ahtaille urille. Jos tutkija/kouluttaja/opettaja on esimerkiksi tottunut ajattelemaan, että viestintäteknologia on erillinen, hänen osaamisensa ulkopuolinen osa-alue, ei hän välttämättä tunnista niitä tapoja, joilla viestintäteknologia kytkeytyy hänelle tärkeisiin ilmiöihin. Toisaalta joku toinen voi olla niin keskittynyt teknologian ymmärtämiseen, että unohtaa ettei teknologiavälitteinen viestintä ei koskaan tapahdu tyhjiössä. Sen jokainen säie on kiinnittynyt tähän meidän hyvin lihalliseen todellisuuteemme. En rehellisesti sanottuna tiedä, onko 2040-luvulla enää tilausta erilliselle julkaisulle nimeltään Journal of Computer-Mediated Communication. Entä mikä järki on digitaalisen viestinnän erityisjaostolla todellisuudessa, jossa digitaalista viestintäteknologiaa hyödynnetään kaikilla elämän osa-alueilla varhaislapsuudesta eläkeikään, ihmissuhteista työhön ja vapaa-aikaan?

 

Uusi on aina parempi kuin vanha?

Toinen viestintäteknologiaan liittyvä ajattelun rakenne on taipumuksemme korostaa uutta vanhan kustannuksella. Samalla päädymme korostamaan välineiden ominaisuuksia ja roolia inhimillisessä vuorovaikutuksessa. En tarkoita tällä niinkään perinteistä vahvaa teknologista determinismiä, vaan tutkimuksen rahoittajien ja tutkijoiden mieltymystä uutuuteen sinänsä. Painotus on ymmärrettävä: harva tullee rahoittamaan 2020-luvulla sähköpostin käyttöön liittyvää perustutkimusta. Tämä johtaa kuitenkin tilanteeseen, jossa kokeelliset asetelmat korostuvat, ihmisten asenteita ja käsityksiä leimaavat epärealistisetkin odotukset uuden teknologian vaikutuksista. Normaalin, arkisen käytön sijaan vedämme pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisten ensiaskeleista uusien viestintämahdollisuuksien omaksumisessa.

Konkretisoidaanpa edellistä esimerkillä. Kuvitellaan, että muutaman vuoden päästä keksitään jokin meille vielä nyt tuntematon viestintäteknologinen ratkaisu. Tutkijat ja rahoittajat ryntäävät kilvan tutkimaan uutuuden vaikutuksia ja mahdollisuuksia. Apajille sattuu myös tutkija XYZ. Hän kehittää hankkeen, jossa kyseistä teknologista ratkaisua tarkastellaan organisaatioiden johtamiskäytänteiden näkökulmasta. Koska teknologiaa ei kuitenkaan ole vielä käytössä kuin parilla organisaatiolla, ja koska näissäkin kokemukset ovat vielä kovin vähäisiä, päätyy tutkija XYZ kokeelliseen asetelmaan. Valikoitu joukko yhteistyöorganisaation työntekijöitä pääsee kokeilemaan uutta teknologiaa sekä jakamaan käsityksiään ja kokemuksiaan sen käytöstä. Tutkimuksen tulokset sitten osoittavat, että ihmiset suhtautuvat teknologiaan positiivisesti ja näkevät sillä paljon mahdollisuuksia. He myös käyttävät sitä tavoilla, jotka ovat organisaation näkökulmasta toivottuja. Tutkimusta siteerataan laajalti. Se päätyy vaikuttamaan useammankin yrityksen digi-infraa koskeviin päätöksiin. Kaikki on mennyt juuri niin kuin pitikin! Paitsi että kymmenen vuoden kuluttua tutkimuksen tekemisestä, kun teknologia viimein on suurten massojen saatavilla ja siitä on kertynyt pitkän aikajänteen käyttökokemuksia, nähdään, että tutkimus päätyi ylikorostamaan useita alustavia vaikutuksia. Samalla se oli täysin sokea toisille, vasta ajan myötä paljastuneille käyttötavoille ja yhteyksille muuhun viestintätodellisuuteen. Koska kyse on kuitenkin ns. menneen talven lumista, ei uusia tutkimuksia aihepiiriin liittyen enää rahoiteta tai ehdoteta.

Toivoisinkin teknologiavälitteisen viestinnän tutkijoilta ja käytännön toimijoilta rohkeutta tarttua vanhaan ja tuttuun. On toki innostavaa ja usein myös tarpeellista olla etulinjassa ja yrittää ymmärtää uusinta teknologiaa. Väitän, että aivan yhtä kiinnostavaa ja jokapäiväisen aherruksemme kannalta huomattavasti tärkeämpää, olisi tarkastella avoimin mielin sitä, miten olemme onnistuneet nivomaan vakiintuneita teknologisia ratkaisuja osaksi arkista viestintämahdollisuuksien tilkkutäkkiä. Myös se on erityisen kiinnostavaa, kuinka me joskus taistelemme vuorovaikutuksen uusia tuulia vastaan, ja millaisia ennustamattomia ja ristiriitaisiakin teknologian vaikutuksia voimme ympärillämme todistaa. Ennen kaikkea tätä työtä pitäisi tehdä yhteistyössä ”teknologiatutkijoiden” ja ”muun vuorovaikutuksen tutkijoiden” kesken.

Marko Siitonen

 

 

 

 

 

 

 

 

Marko Siitonen

Apulaisprofessori

Kieli- ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Prologos ry:n puheenjohtaja 2008–2014

Floating Social Media Icons Powered by Acurax Blog Designing Company