Mieti jotain äskeistä vuorovaikutustilannettasi. Kenen tai minkä kanssa kommunikoit? Minkälaisessa materiaalisessa ympäristössä vuorovaikutus tapahtui? Miten hyödynsit ympäristön materiaalisuutta? Hyödynsitkö? Kiinnititkö vuorovaikutustilanteen puitteisiin, kuten tilaan ja esineisiin, huomiota? Miten?
Tällaisten kysymysten avulla voimme auttaa kiinnittämään huomiota vuorovaikutuksen materiaaliseen luonteeseen, joka usein saattaa jäädä huomaamatta tai jonka merkitystä tilanteen sujumiselle ei välttämättä tunnisteta. Kukapa ei olisi joskus tarttunut puhelimeen tai läppäriin toisten ihmisten kanssa keskustellessa ja siten tahtomattaankin vaikuttanut vuorovaikutuksen sujuvuuteen sekä muiden tekemiin tulkintoihin sitoutumisestasi puheenaiheeseen.
Yhteiskunta- ja humanistis-tieteellisessä tutkimuksessa puhutaan materiaalisesta käänteestä, jonka mukaisesti viestinnässä on kyse kielen lisäksi esineistä, tiloista ja kehollisuudesta (esim. Ashcraft, Kuhn, & Cooren 2009). Materiaalisuus voi olla käsin kosketeltavaa (esim. tietokone tai pöytä, johon nojaat) tai välitteisesti havainnoitavaa (esim. digitaalinen kansio tai ostoskori). Vuorovaikutuksessa näitä onkin mahdollista tehdä ja puhua näkyväksi eri tavoin, joista esittelen seuraavaksi muutaman vaihtoehdon.
Materiaalisuuden monet roolit
Ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkimuksessa materiaalisuutta on käsitelty vaihtelevasti – välineellisestä roolista diskursiiviseksi kohteeksi ja vuorovaikutusresurssiksi.
Välineellinen rooli ilmenee esimerkiksi vuorovaikutustilanteissa, joissa teknologista artefaktia, kuten tietokonetta ja videopuhelusovellusta, käyttämällä tehdään organisatorisia päätöksiä (esim. Markkula ym. 2026). Zoomissa käytävässä kokouksessa fokus on ihmisten välisessä toiminnassa, jonka materiaalinen esine siis mahdollistaa.
Jatketaan samalla esimerkkitilanteella. Materiaalisuus tuotetaankin diskursiivisesti, kun siitä tulee etäkokoustilanteessa puheenaihe – vaikkapa siinä tapauksessa, kun sovellus ei toimikaan odotuksenmukaisesti (esim. näytön jakaminen ei onnistu). Hiiri, tietokone ja digitaalisen sovelluksen näkymä voivat puolestaan materialisoitua koulutuspuheeksi eli käytännössä kouluttajan ja teknologian yhteistyönä välittämäksi viestinnäksi työpaikan koulutustilanteessa (Kääntä 2024a; Kääntä 2024b).
Palataan vielä etäkokousesimerkkiin. Muun muassa keskustelunanalyyttisessa vuorovaikutuksen tutkimuksessa, jossa on ominaista tilanteiden yksityiskohtaisen rakentumisen tarkastelu (esim. Stevanovic & Lindholm 2016), tietokone ja videopuhelusovellus voivat asettua vuorovaikutusresurssiksi. Tällöin osallistujat orientoituvat niihin olennaisena osana toiminnan muodostumista: esimerkiksi samanmielisyyden osoittaminen voidaan tuottaa sekä puheena että peukkuemojilla (”tykkää”). Puheena tuotettu samanmielisyys voi lisäksi kiinnittyä sovellusnäkymään ja siinä jaetun tiedoston tiettyyn kohtaan (”Kannatan ensimmäistä ehdotusta kohdassa x”).
Kun (teknologiavälitteisessä) vuorovaikutuksessa kaikki mahdolliset elementit voivat kantaa merkitystä, astutaan affordanssien eli tarjoumien maailmaan. Vuorovaikutuksen tutkimuksessa affordanssit määritellään tyypillisesti toiminnan tarjoumina, joita tilanteeseen osallistujat voivat joko hyödyntää tai olla hyödyntämättä (esim. Kääntä 2024a). Chat tai erilaiset reaktiot Zoomissa voivat siis osallistujasta riippuen olla merkityksellisiä toiminnan muodostamisessa tai olla käyttämättä jäänyt mahdollisuus, koska on todennäköisesti pystytty osallistumaan esimerkiksi pelkällä puhumisella tai kameran auki pitämisellä.
Materiaalisuus toimijuuden näkökulmasta
Materiaalisuudessa on kyse ihmisten välisen vuorovaikutuksen ohella myös muunlaisista suhteista. Ihmisen ja teknologian välinen vuorovaikutus tai ihmisen ja muiden lajien välinen vuorovaikutus edellyttävät materiaalisuuden huomioimista. Cooren (2015) on esimerkiksi nostanut esiin keskustelua muidenkin kuin ihmisten toimijuudesta vuorovaikutustilanteissa. Hänen mukaansa kaikki oliot ihmiset mukaan lukien ovat ’materiaa’, ja vuorovaikutuksessa kaikki ’osallistuvat’ sillä tavalla kuin on heille/niille mahdollista.
Laaksosen ja kollegoiden (2020) tutkimus Slackbotista havainnollistaa hyvin tätä toimijuutta: botti nähdään keskustelukumppanina eikä pelkästään keskustelualustan affordanssina eli ominaisuutena tukemassa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Viime kädessä materiaalisuus realisoituu näin sekä fyysisten että digitaalisten esineiden, tilojen ja kehojen monimutkaisessa yhteistyössä.
Materiaalisuus mahdollistaa mutta myös haastaa
Materiaalisuuden kautta on mahdollista sekä löytää yhteistä maaperää (yhteiset kiinnepisteet kuten jaettu tiedosto etäkokouksessa) että päätyä ongelmiin ja haasteisiin (esim. erilaiset ympäristöt etäkokouksessa). Kiinnittämällä huomiota materiaalisuuteen voimme kokea tilanteen vivahteikkaammin ja saada monipuolisemmin tukea tilanteen tulkintaan. Ympäristöllä on tässäkin merkitystä: materiaalisuus on erilaista, kun liikutaan ihmisten välisistä tilanteista ihmis-koneviestintään ja ihmisten sekä muunlajisten ja luonnon kohtaamisiin.
Kun materiaalisuutta tarkastellaan vuorovaikutuksen tutkimuksen kontekstissa, se on jollain tapaa myös rajoja rikkovaa, sillä se haastaa perinteisiä ihmiskeskeisiä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen näkökulmia. Näissä ihminen, ihmisen ääni ja kehollinen toiminta ovat merkityksen muodostamisessa ensisijaisia, kun taas esimerkiksi sosio-materiaalisuutta painottavassa tutkimuksessa materiaalisuus nähdään kiinteänä osana ihmisten sosiaalisia suhteita ja toimintoja ja siten merkityksellisenä. Voidaankin kysyä, missä menee materiaalisuuden raja tämänhetkisessä vuorovaikutuksen tutkimuksessa?
Yhtä kiinnostavaa on kysymys siitä, lähestymmekö asiaa vuorovaikutuksen materiaalisuutena vaiko materiaalisuutena vuorovaikutuksessa. Kumpi siis ruokkii sinun visioitasi enemmän: ihmisten välinen vuorovaikutus, jossa materiaalisuus on vain kiinnostava lisäelementti, vai ihmisten välinen vuorovaikutus, joka kietoutuu saumattomasti kulloisenkin tilanteen materiaalisuuteen? Kumpaan leiriin koet kuuluvasi – tai vielä paremmin, mitä muita ’leirejä’ on olemassa materiaalisuuden ja vuorovaikutuksen tutkimuksen kentällä, joita en tässä kirjoituksessa ole osannut ajatellakaan?
Teksti pohjautuu tutkimuksiini digitaalisesta vuorovaikutuksesta, työelämän teknologiakeskeisistä viestintätilanteista ja puheenvuorooni Vuorovaikutuksen teemapäivässä syksyllä 2025. Kiitän teemapäivän osallistujia inspiraatiosta, sillä yhteiset keskustelumme saivat minut pohtimaan materiaalisuutta nimenomaan edellä käsiteltyjen näkökulmien/rajanvetojen kautta.
Liisa Kääntä
FT, suomen kielen ja viestinnän yliopisto-opettaja, kielikeskus Linginno, Vaasan yliopisto
Lähteet
Ashcraft, K. L., Kuhn, T. & Cooren, F. (2009). Constitutional amendments: “Materializing” organizational communication. The Academy of Management annals, Vol. 3, 1– 64.
Cooren, F. (2015). In medias res: communication, existence, and materiality. Communication Research and Practice, 1(4), 307–321. https://doi.org/10.1080/22041451.2015.1110075
Kääntä, L. (2024). Digitaalisesta fyysiseen ja imitoituun – Uuden mobiilisovelluksen vaihtuvat roolit käyttöönottokoulutuksissa. Prologi – Viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellinen aikakauslehti, 20(1), 115–136. https://doi.org/10.33352/prlg.121275
Kääntä, L. (2024). Proaktiivista tutustumista mobiiliteknologiaan – Työntekijöiden teknologiaa kotoistavat kysymykset hoitoalan koulutusvuorovaikutuksessa. Työelämän tutkimus, 22(2), 198–222. https://doi.org/10.37455/tt.108993
Laaksonen, S.-M., Laitinen, K., Koivula, M., & Sihvonen, T. (2020). Puhekaverina botti: viestivä tekoäly inhimillistettynä vuorovaikutuskumppanina. Lähikuva, 33(1), 63–78. https://doi.org/10.23994/lk.91435
Markkula, S., Hirva, L., Mauno, S., Isotalus, P., & Mäkikangas, A. (2026). Palaverismista tuottaviin kokouksiin. Työraportteja 120/2026 Working Papers. Tampereen yliopisto ja Työelämän tutkimuskeskus.
Stevanovic, M. & Lindholm, C. (toim.) (2016). Keskustelunanalyysi: Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta. Vastapaino.