Vuosi 2016 on ollut Prologoksen ProBlogin toinen toimintavuosi. Blogi on tänäkin vuonna päivittynyt aktiivisesti; kaikkiaan julkaistiin 18 tekstiä. Kirjoituksia on luettu ja jaettu sosiaalisessa mediassa kiitettävän paljon. Aloitimme loppuvuodesta lukijamäärien seuraamisen. Vaikuttaisi siltä, että blogitekstit tavoittavat mukavasti lukijoita, osa tuhansiakin lukukertoja. Vakaasti kasvavat lukijamäärät ja sosiaalisen median jaot kertovat blogin vakiintumisesta, ja etenkin sen kiinnostavista sisällöistä.
Lähdin tätä kirjoitusta varten lukemaan vuoden aikana ilmestyneitä tekstejä läpi. Tulin samalla tehneeksi kevyehköä sisällönanalyysiä siitä, mikä blogiin kirjottaneita näytti puhututtavan vuonna 2016. Tässä tiivis läpileikkaus näihin teemoihin.
Ensinnäkin ihmisten välisen ymmärryksen ja yhteistyön teemat puhuttivat. Teemoja käsiteltiin esimerkiksi kiusaamisen ja sovittelun ilmiöiden kautta. Yliopistonlehtori Maija Gerlander kirjoitti sovittelun periaatteista ja soveltamismahdollisuuksista moniin vuorovaikutuksen konteksteihin. Esimerkiksi esimiehet voisivat käyttää sovittelun työkaluja, jotta työyhteisön konflikteihin voitaisiin tarttua ajoissa. Erikoistutkija Sanna Herkama pohti toukokuussa sitä mikä saa meidät ihmiset liikkeelle ja purkamaan ongelmallisia ilmiöitä kuten kiusaamista. Hän painotti tiedon, resurssien, hallinnollisen osaamisen ja päivittäisen työn tekijöiden motivoinnin merkitystä. Marraskuussa FT, asiantuntija Vilja Laaksonen kirjoitti pienten lasten kiusaamisesta ja sen kitkemisestä vuorovaikutustaitoharjoittelun avulla. Hän korosti kiusaamisen olevan ryhmäilmiö, eli “usein yksittäisen lapsen toimintaa laajempi kokonaisuus”. Kierteen katkaisemisessa tulisi kiinnittää huomiota tekoihin ja toimintaan. Puheviestinnän yliopisto-opettaja Johanna Järvelin-Suomela pohti yleisesti ymmärtämisen käsitteen monitulkintaisuutta. Hän kysyi: ”Onko ymmärtäminen prosessin lopputulos, vai osa prosessia? Onko se sittenkin ehkä koko prosessi? Entä pitääkö ymmärtämisen olla yhteistä?”
Monet tulokulmat työelämän vuorovaikutukseen kirvoittivat myös tekstejä. Väitöskirjatutkija Tessa Horila kirjoitti yhteisten tarinoiden, sanaleikkien ja sisäpiirivitsien merkityksestä osana työelämän tiimien päätöksentekovuorovaikutusta. Hän muistuttaa, että vaikka päätöksentekoa usein lähestytään rationaalisuuden ja tehokkuuden ihantein, on aiheen viereen eksyminen luonnollinen, paikoin hyödyllinenkin ilmiö työelämän vuorovaikutuksessa. Väitöskirjatutkija Eveliina Pennanen esitteli väitöskirjansa osatutkimusta, jossa tarkasteltiin työnkoordinointia työyhteisöpalaverissa. Hän kirjoitti: ”Koordinoitaessa työtä määritellään esimerkiksi hyväksyttyjä työyhteisön jäsenyyden muotoja tai hyväksyttyjä tapoja tuntea ja ymmärtää tai osoittaa tunteita ja ymmärrystä työssä.” Samalla Pennanen esitti, että yksinkertaistavien viestintävinkkien sijaan viestinnän kehittämistyössä kannattaisi tarkastella vuorovaikutuksessa rakentuvia, säilyviä ja muuttuvia organisaatioita. FT, yliopistonopettaja Malgorzata Lahti on tutkinut kulttuurienvälistä viestintää työssä. Hän kirjoitti omassa tekstissään niin ikään vuorovaikutuksen emergentistä ja prosesseissa muotoutuvasta luonteesta. Hän haastoi erityisesti kulttuurienvälisen viestinnän tutkimuksen traditiota, jossa on esimerkiksi oletettu kansallisten kulttuurien vaikuttavan viestintään merkittävin tavoin, esimerkiksi aiheuttamalla väärinymmärryksiä tai toisaalta lisäämällä oppimista. Lahti korostaa kulttuurienvälisen viestinnän olevan ensisijaisesti interpersonaalista vuorovaikutusta.
Väitöskirjatutkija Maija Peltolan blogitekstissä liikuttiin terveydenhuollon kontekstissa. Hän pohti vuorovaikutusta hoitokeskusteluissa paitsi väitöskirjatutkimuksensa, myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hyvässä hoitokeskustelussa keskeistä ovat etenkin sujuva tiedonkulku, selkeästi osoitettu ja sanoitettu tuki sekä mahdollisuus osallistua. Viestinnän asiantuntija Elina Antikainen pohdiskeli loppuvuodesta tieteellisten päivien antia työelämän viestinnän kehitystyötä tekeville. Hän nosti esille Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviltä tarttuneita oivalluksia ja oppeja. Antikaisen kutsui päiviä aarrearkuksi, joista voi ammentaa välineitä muun muassa päivittäisen viestintätyön kehittämiseen sekä oman viestintäasiantuntijuuden reflektointiin.
Tänä vuonna temaattisesti erottuvat myös pohdinnat puheviestinnästä tieteenalana, tutkijuudesta ja tieteen peruskysymyksistä. Professori Anu Sivunen käsitteli blogissa oppiaineemme nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oppiainetta speech communication ei enää käytännössä ole, vaan meille tuttuja puheviestinnän sisältöjä tutkitaan monin eri tavoin nimettyjen oppiaineiden ja laitosten alla. Yhdistävä tekijä on viestintä. Tutkijatohtori Anne Laajalahti tarttui hyvien ja huonojen kysymyksien tematiikkaan tutkimuksessa. Kun määrittelemme, mikä on kysymisen ja tutkimisen arvoista ja tärkeää, määrittelemme myös puheviestintäalan ydintä ja rajoja, Laajalahti pohti. Professori Pekka Isotalus pohti oppiaineemme asemaa rakennemuutosten ja leikkauspaineiden keskellä. Hän totesi, että vaikka leikkaukset eivät suoraan ole koskettaneet oppiainettamme, on arvostukselle ja tuelle sijaa pienten resurssien aikana. Julkaisuamanuenssi ja tohtorikoulutettava Sini Tuikka sekä FT, informaatikko Marja Kokko puolestaan muistuttivat kaikkia puheviestinnän tutkimusta tekeviä avoimen julkaisun merkityksestä. Avoin julkaiseminen lisää heidän mukaansa tieteen ja käytännön vuoropuhelua.
Omaa tutkijuuttaan reflektoivat erikoistutkija Sanna Herkama ja professori Pekka Isotalus. Sanna Herkama pohdiskeli sitä, mitä se viestintätieteilijyys oikein on ja miten puheviestijä voi tehdä omaa asiantuntijuuttaan tunnetuksi. Kulmakiviksi hän löysi vuorovaikutuksen ja merkityksen käsitteet. Vuoden toisessa blogitekstissään Isotalus muisteli omaa väitöspäiväänsä 20 vuotta sitten, reflektoiden omaa väitöskirjaprosessiaan sekä tohtoriopintojen muutoksia 20 vuoden aikana.
Neljänneksi blogissa pohdiskeltiin opetuksen käytänteitä ja haasteita. Johanna Järvelin-Suomela kirjoitti blogiin keskustelemalla oppimisesta ja kysymisen arvostamisesta. Kysymiselle jää usein niin koulussa kuin työelämässä vähän aikaa, mutta kuitenkin kysyminen ja keskustelu voidaan nähdä keskeisenä reittinä yhteisen ymmärryksen ja tietovarannon rakentamiseen. FT, Yliopistonopettaja Lotta Kokkonen otti kantaa viestintäteknologian myötä lisääntyneeseen jäätävän tehokkaaseen multitaskingiin opetustilanteissa. Samalla hän muistutti puheviestinnän kurssien olevan juuri sopiva paikka keskustella jäätävästä multitaskaamisesta ja kuuntelijoiden muissa maailmoissa olemisesta.
ProBlogi alkaa olla jo hyvinkin runsas aarrearkku, josta ammentaa. Kahden vuoden aikana kertyneistä kymmenistä kirjoituksista lienee iloa paitsi puheviestijöille, myös kenelle hyvänsä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta kiinnostuneille. Blogista voi esimerkiksi saada tuttuihin ilmiöihin liittyviä ajatusvirikkeitä, tietoa uudesta tutkimuksesta tai tukea opetus- ja koulutustyöhön. Se on myös mainio alusta, jolla tuoda yhteen teoreettista osaamista praktisten havaintojen kanssa.
Mutta mikä tulee puhututtamaan ProBlogissa vuonna 2017? Siihen vaikutusmahdollisuuksia on kaikilla jäsenillämme. Mikäli sinulla on jo valmis idea blogitekstiksi tai vaikka pienikin idea itämässä, ota yhteyttä yhdistyksen tiedottajaan (tiedottaja [at] prologos.fi).
Tessa Horila
Tohtorikoulutettava
Prologos ry:n tiedottaja