Käsitteitä on mukavaa, jopa hauskaa yrittää ymmärtää. Erityisen hupaisaa on, jos iltapuhteekseen ottaa tavoitteekseen ymmärtää ymmärtämisen käsitettä. Olen viime aikoina havahtunut siihen, etten sitä oikein ymmärrä. Yhteisen ymmärryksen rakentaminen on kuitenkin jopa vuorovaikutuksen määrittelyn ytimessä. On tullut melkein nolo olo asiaa pohtiessa – enkö osaa määritellä näin peruskäsitettä!

Arkinen elämämme on täynnä pyrkimystä ymmärtää. Ajatellaan vaikka opettajaa, joka tekee parhaansa varmistaakseen opiskelijoiden ymmärtämisen. Läheisen ihmisen kanssa tulee joskus miettineeksi, ymmärtääkö tuo toinen oikeasti minua; yrittääkö edes. Nopeasti kiihtyvissä verkkokeskusteluissa peräänkuulutetaan ymmärrystä, mutta monesti vaikutetaan viestivän vailla kummempaa pyrkimystäkään ymmärtää.

Arkinen elämämme on täynnä pyrkimystä ymmärtää.

Maailma tuntuu paikoin jopa pullistelevan ymmärtämättömyyttä. Esimerkiksi somekohut, nuo lyhyesti ja kiihkeästi elävät reagoinnin, sohimisen, ilkkumisen, viiltämisen, väärin ja oikein anteeksipyytämisen ja lopulta unohduksen virtuaalimetsäpalot, attribuoidaan usein väärinymmärryksestä johtuvaksi. Ehkä kohu on aiheutunut siitä, että jokin aihe tai väite on ymmärretty epätarkasti, tai ehkä kohua ei jonkun tai joidenkin mielestä ymmärretä ratkoa oikein, ja seuraa vain lisää väärinymmärrystä. Ja niin edelleen.

Kiinnostukseni ymmärtämiseen sai lisäpontta, kun vastikään huomasin, että hoen vähän väliä kaikissa keskusteluissa ”ymmärrän”. Mitä oikeastaan viestin ymmärtäväni? Käytän ilmausta toisinaan osoittaakseni, että tiedän, mistä toinen minulle kertoo, tai että olen kokenut jotakin samaa. Usein sanon ”ymmärrän” myös osoittaakseni, että pyrin kuuntelemaan ja olen kiinnostunut, että toisen kokemus tai käsitys on tervetullut tai validi tai että olen vastaanottavainen toisen halulle tai tarpeelle ilmaista itseään. Eräänlaista minimipalautetta ja supportiivinen ele, siis. Jokin aika sitten kuuntelin ystävän kertomusta vaikeasta terveydellisestä haasteesta, jota en itse ole kokenut ja joka oli sisällöltään ja terminologialtaankin aika vierasta tavaraa. Vähän väliä hoin ”joo, ymmärrän”, ”tosi ymmärrettävää” jne. Mitä oikeastaan ymmärsin?

Mitä ymmärtäminen on?

Viestintätieteiden ohella ymmärtämisen kysymykset koskettavat muun muassa kasvatustieteilijöitä, filosofeja, psykologeja ja kognitiotieteilijöitä. Nopea (ja mutkia oikova) läpileikkaus eri aloilta: ymmärtäminen voidaan nähdä näkökulmasta riippuen esimerkiksi yksilöllisenä informaation muistiin painamisena, säilömisenä ja sisäisenä tulkintana, kykynä toimia joustavasti vanhan ja uuden tiedon varassa tai esimerkiksi kykynä luoda monipuolisia suhteita ja suhtautumistapoja ymmärryksen kohteeseen (lisäymmärrystä näihin näkökulmiin esim. Woodruff 2005). Tällöin ymmärtäminen linkittyy siis läheisesti tietämiseen ja tiedonhallintaan.

Ymmärrys kytkeytyy myös empatiaan, jota pidetään aikamme keskeisenä työelämätaitona. Aivotutkija Katri Saarikivi kuvasi vastikään Helsingin Sanomille ymmärrystä, eli kykyä kuvitella toisten ajatuksia ja tunteita, yhtenä empatian perusulottuvuutena. Siis esimerkiksi läheistään lohduttava voi kuvitella, miltä surevasta tuntuu, vaikkei itse olisi kokenut vaikkapa samankaltaista menetystä. Tämä selittäisi tarvettani hokea, että ymmärrän. Luulen kuitenkin, että arkipuheessa yhdistämme ymmärtämisen läheisesti kokemukseen, ymmärrämme siis jotain, jonka olemme käyneet läpi. Ehkä siksi joskus voikin tuntua ikävältä, jos keskustelukumppani sanoo ”ymmärrän” – voi tulla mieleen, että no ethän ymmärrä, et sinä ole tätä kokenut.

Viestintälinssien läpi ymmärtäminen on merkityssisältöjen sisäistämisen ja tulkinnan lisäksi oman ymmärtämisen tai ymmärtämättömyyden viestimistä toiselle. Se on osapuolten jatkuvia tulkintoja siitä, vaikuttaako toinen ymmärtävän vai ei. Sen lisäksi että voi ymmärtää ”väärin” tai ”oikein” toisen viestin, voi siis myös ymmärtää ”väärin” tai ”oikein” sen, ymmärtääkö toinen. Vuorovaikutuksen näkökulmasta tarkasteltuna ymmärtäminen on tietenkin kokonaan uusien merkityssisältöjen ja uuden yhteisen ymmärryksen rakentamista. Yhteiset merkitykset ovat perusedellytys vaikkapa koordinoidulle toiminnalle. Konstruktionistisesti voi myös ajatella, että kaikki ymmärrys on lopulta vuorovaikutuksessa rakentuvaa ja todentuvaa, eikä sitä edellä ihmisen yksilömieli ymmärtäjänä.

Huh, ymmärtäminen on vuorovaikutuksessa rakennettua, siis viestimään ja ymmärtämään – vai? Vuorovaikutus itsessään ei ikävä kyllä tee meitä autuaaksi ja ymmärtäviksi. Joskus kuulee sanottavan, että kunhan vain ”kommunikoidaan” tai ”puhutaan paljon” – siis ymmärtääksemme – niin hyvä tulee. Vuorovaikutuksessa on kuitenkin mahdollista rakentaa myös väärää ymmärrystä.

Yhteisymmärryksenkin voi olla ymmärtämättä

Joku voisi kysyä, voiko siitä olla haittaakaan, että viestii ymmärtävänsä? Saattaa joskus ollakin! Jos viestii ymmärtävänsä, voi jäädä paitsi tarpeellisesta lisämerkityksentämisestä. Toisaalta virheellinen ymmärtämisen viestiminen voi esimerkiksi ryhmissä johtaa ns. pluralistiseen tietämättömyyteen – tilanteeseen, jossa ryhmän jäsenet viestivät hyväksyntää jollekin normille, tietosisällölle tms. olettaessaan, että muutkin sen hyväksyvät, vaikka kukaan ei sitä yksilönä allekirjoitakaan. Väitöstutkimuksessani havaitsin, että tiimeissä saatetaan ylläpitää virheellistä yhteisymmärrystä tiimin vuorovaikutusosaamisesta – siis yhteisesti hehkuttaa vaikkapa oman tiimin kykyä tehdä päätöksiä, ja samanaikaisesti yksilöinä ajatella, että pieleen on menossa. Aika riskaabelia, siis. Toisaalta on mahdollista myös, että vuorovaikutuksen osapuolet ovat yhtä mieltä jostakin asiasta, mutta eivät tiedä sitä. Tällöin heidän välillään vallitsee epäymmärrys yhteisymmärryksestä (ks. Poole 2012).

Myös väärinymmärrys voi johtua monista syistä. Sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi perustavanlaatuiset arvoerot, ristiriitaiset tavoitteet, yllättävät tapahtumat, jotka lujittavat eroavia näkemyksiä, puutteellinen tieto tai ihan vaan toisten viestintyylistä tehdyt tiedostamattomat negatiiviset tulkinnat (väärinymmärryksestä lisää ks. Hannawa 2015). Ajatellaan vaikka ilmastokeskustelua – on helppo nähdä, miten keskustelussa on usein läsnä useampikin väärinymmärryksen aiheuttaja.

Ymmärtäminen on aina puutteellista – ja se on lohdullista

Minä ”uskon” ymmärtämiseen siinä mielessä, että pidän vuorovaikutusta ja todellisuutta pitkälti merkitysten yhteisenä rakentamisena. Ajattelen siis, että jonkinlaisen merkityksen voi kutoa yhdessä toisten kanssa. Tämän merkityskudelman voi sitten ymmärtää, jopa verrattain samansuuntaisesti. Mutta luulen, että yksi iso väärinymmärryksen ja eräänlaisen ohi viestimisen lähde ihmiselossa on uskomus siihen, että voisimme ymmärtää toisiamme tai sitä, mitä kukaan ”varsinaisesti tarkoittaa”. Siis jotakin merkitystä merkitysten taustalla, ehkäpä ihmistä ja hänen mieltään tiedon ja tunteiden säiliönä.

Tällä hetkellä olen kehkeytyvissä pohdinnoissani pisteessä, jossa ajattelen, että oman ymmärtämättömyytemme hyväksyminen voisi johtaa lisääntyneeseen ymmärrykseen. Näin ajattelen esimerkiksi siksi, että en usko, että viestijöinä lähtökohtaisesti ymmärrämme itseämmekään.

Oman ymmärtämättömyytemme hyväksyminen voisi johtaa lisääntyneeseen ymmärrykseen.

”Hyvältä” tai ”aidolta” viestinnältä saatetaan odottaa sellaisia asioita kuin selkeys, rehellisyys ja ymmärrettävyys (Spitzberg 2000). Tämä on kuitenkin oikeastaan sula mahdottomuus, eikä meistä kukaan ole niin viestinnällisesti osaava (tai itseymmärrystä täynnä), että kykenisi parhaimmillaankaan ilmaisemaan muuta kuin epätarkan ja välittömästi vanhentuvan luonnoksen omista mielenliikkeistään (Hannawa 2015). Vaikka pyrkisimme miten konemaiseen tarkkuuteen tai selkeyteen hyvänsä, on ymmärtäminen lopulta myös relationaalinen ilmiö, johon vaikuttaa osapuolten suhde ja suhtautumisen tapa.

Tämä kaikki on siis minusta varsin ihkua ja lohdullistakin. Kyse ei ole niinkään siitä, että me ihmiset olisimme eristyksissä omassa poikkeavuudessamme tai etteikö ihmiselo sinänsä olisi voimakkaasti samanlaisuutta, yhteenkuuluvuutta, jakamista ja niin edelleen. Luulen, että useammin pitäisi myöntää oma ymmärtämättömyytensä ja joko 1) pyrkiä aktiivisesti ymmärtämistä kohti tai 2) leppoisasti hyväksyä ymmärryksen ikuinen keskeneräisyys, ikään kuin ”deal with it”.

Siispä vinkkini tulistuneiden väittelyiden ja väärinymmärryksen kokemuksen keskelle olisi varmaankin seuraavanlainen: älä turhaan jankkaa samaa asiaa tai loukkaantuneena odota, että toinen ymmärtäisi sinua. Näe mieluummin vaivaa sen eteen, että saisitte luotua jonkin yhteisen merkityksen. Sanoinpa itse aiemmin, että vuorovaikutus ei tee meitä autuaaksi, mutta ilman sitä lienee kohtuullisen vaikea ymmärtää juuri mitään. Jatkakaamme siis yhteistä rämpimistä ymmärryksen eteen! Esimerkiksi minun (ja muiden) ymmärrystä tästä aiheesta saa kernaasti laajentaa vaikkapa kommenteissa.

Tessa Horila

Yliopistonopettaja, FT

Kieli- ja viestintätieteiden laitos

Jyväskylän yliopisto

P.S. Kielikello tietää kertoa, että ymmärtämisen etymologia on ympäri kulkemisessa. Mikäli tämä teksti vaikuttaa kehämäiseltä, johtuu se vain syvästä pyrkimyksestä ymmärrykseen.

Kirjallisuus

Hannawa, A. F. 2015. Miscommunication and error. Teoksessa A. F. Hannawa & B. H. Spitzberg (toim.) Communication competence. Berliini Walter de Gruyter, 683-710.

Poole, M. S. 2012. Team cognition, communication, and sharing. Teoksessa E. Salas,S. M. Fiore & M. P. Letsky (toim.) Theories of team cognition. Cross-disciplinary perspectives. New York: Routledge, 457–470.

Spitzberg, B. H. 2000. What is good communication? Journal of the Association for Communication Administration 29, 103–119.

Woodruff, E. 2005. Manifold relational understanding: Moving beyond the mind-as-container metaphor in Educational Technology. Proceedings of AMKLC’ 05, Espoo.