Kun toimin Prologoksen puheenjohtajana 2001-2004, valmistelimme julkaisutoiminnan käynnistämistä Prologissa. Tuolloin koimme tärkeäksi, että tieteellisellä yhdistyksellä on tieteellistä julkaisutoimintaa. Se johti Prologoksen myös Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan jäsenyyteen. Viidessätoista vuodessa maailma on muuttunut paljon. Prologoksen ja Prologin rooli (puhe)viestinnän tutkijayhteisössä on kuitenkin tärkeä.
Miten tieteellinen tieto syntyy?
Meneillään oleva vuoden aikana olen toimittanut ja kirjoittanut työyhteisön viestintää tarkastelevaa teosta yhdessä professori Maarit Valon kanssa. Projekti on ollut äärettömän antoisa. Sen edetessä olen useaan kertaan huomannut pohtivani, kuinka monimuotoista osaamista tieteellisen tiedon tuottaminen ja sen esittäminen erilaisille yleisöille vaatii. Olen myös monesti havahtunut ajatukseen siitä, kuinka tieteellinen tieto syntyy moninaisessa vuorovaikutuksessa.
Koska olen kirjaa tehdessämme paitsi toimittanut myös kirjoittanut, olen lukenut lyhyessä ajassa useita referee-arvioita teksteistäni. Kuinkahan moni tutkija ajattelee saamiaan referee-lausuntoja ilona ja etuoikeutena keskustella ajatuksistaan? Toki minullekin on vuosien varrella osunut joitain nälväisyjä ja huteja. Yhdessä lausunnossa kritisoitiin kongressipaperiani turhan pienestä Irlannin koululaitoksesta kerätystä aineistosta. Lausunto oli hämmentävä ennen muuta siksi, ettei ehdottamani paperi ollut empiirinen saati irlantilainen.
Useimmiten saamani lausunnot ovat olleet erinomaisia. Tämä ei tarkoita sitä, että käsikirjoitukset olisivat erinomaisia olleet. Sen sijaan, lausunnot ovat olleet asian ytimeen osuvia, oivaltavia, rakentavia ja rohkaisevia. Hyvin kirjoitettua ja argumentoitua lausuntoa on ilo lukea silloinkin, kun siinä esitetään tiukkaa kritiikkiä ja todetaan puutteita. Ne auttavat ajattelemaan ja kirjoittamaan selkeämmin ja perustellummin: Tuota Irlanti-lausuntoa lukuun ottamatta jokainen saamani lausunto on nostanut tuottamani tiedon laatua.
Minunko tuottamani tieto?
Meneillään olevassa kirjaprojektissa ja yhteiskirjoittamieni artikkeleiden myötä olen nähnyt jälleen konkreettisesti sen, kuinka artikkeli syntyy tieteellisessä keskustelussa – kirjoittajien, toimittajien, toimituskuntien ja arvioijien yhteistyössä. Idea voi olla minun, mutta ilman ympäröivää yhteisöä tietoa – siis ymmärtämistä – ei rakennu. Kaikki käynnistyy jo olemassa olevista teksteistä, jotka perustuvat aiempaan tutkimukseen ja teoreettisiin oletuksiin. Aiempi tutkimus herättää innostusta ja vastalauseita, tarpeen ajatella ja halun osallistua keskusteluun. Tutkimus- ja kirjoitusprosessiin osallistuvat monet kollegat, jotka tukevat ja haastavat ajattelua ja joiden kanssa pysähtyy niin väittelemään kuin hehkuttamaankin.
Aiempi tutkimus herättää innostusta ja vastalauseita, tarpeen ajatella ja halun osallistua keskusteluun.
Tutkimustiedon rakentamisessa on keskeistä, että tutkijat ovat valmiita antamaan asiantuntijuutensa toisten tutkijoiden käyttöön. On sykähdyttävää, kuinka monet asiantuntijat ovat halukkaita antamaan panoksensa tiedon rakentamiseen. Tänä vuonna toimittajan roolissa olen ihastellut monia näkemyksellisiä lausuntoja. Olen myös ajautunut pohtimaan, kuinka referee-lausuntoja pitäisi oikeastaan lukea: on eri asia ajatella niitä arvioivana puheenvuoroina keskustelussa kuin palautteena omasta suorituksestaan.
Jotkut artikkelit käyvät läpi pitkänkin kirjoitusprosessin ja siten vuoropuhelun toimittajien ja arvioijien kanssa. Joskus alkuperäinen ajatus tuntuu muuttuvan matkalla. Artikkeliin tulee lisänneeksi tämän ja poistaneeksi tuon, ja tutkijana voi tulla pohtineeksi sitäkin, onko julkaistu artikkeli lopulta parempi kuin alkuperäinen. Ainakin se on paljon punnitumpi, läpiajateltu ja toki erilainen, mutta sanoisin kyllä, että se on myös parempi. Tieteellisen tiedon rakentuminen on yhteisön työtä. Viestinnän tutkijoina ja osaajina meidän – jos kenen – pitäisi tämä tunnistaa ja muistaa.
Tiedon yleisöt
Tiedeyhteisössä rakentuvalla tieteellisellä tiedolla on itseisarvo, ja sen ensisijainen yleisö on tiedeyhteisö. Kun tieteellinen artikkeli julkaistaan, alkaa tiedeyhteisössä varsinainen keskustelu tutkitun tiedon painoarvon punnitsemiseksi. Kun Prologin toiminta käynnistettiin vuonna 2005, haluttiin luoda julkaisukanava kotimaiselle puheviestinnän tutkimukselle. Tämä tehtävä Prologilla on edelleen. Olemme osa kansainvälistä tutkijayhteisöä, jonka rinnalla Prologi toimii kotimaisen keskustelun paikkana.
Tieteellistä tietoa tarvitsevat myös tiedon soveltajat eli viestinnän ammattilaiset kuten asiantuntijat, opettajat ja kehittäjät sekä suuri yleisö. Prologi täyttääkin täydennyskoulutustehtävää puheviestinnän ja viestinnän maistereiden joukossa ja sivistystehtävää tuottamalla tieteellistä tietoa suomalaisista aineistoista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Toimittajan työ on tarkoittanut teoksen juonen rakentamista. Se on ollut useita kommenttikierroksia ja keskustelua kirjoittajien kanssa, se on ollut huomion kiinnittämistä isoihin linjoihin ja yksityiskohtien hiomista. Näin siksi, että tutkimustiedon käyttäjät saisivat juuri sen tiedon, jota he tarvitsevat. Tieteellinen tieto rakennetaan vuorovaikutuksessa. Kun lukija astuu mukaan, on hänellä oikeus lukea, mitä tiedetään, mutta myös kuulla, mikä on tutkijan näkemys asiasta.
Leena Mikkola on viestinnän yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistosta. Hänen Maarit Valon kanssa toimittamansa teos Workplace Communication ilmestyy joulukuussa (kustantajana tiedekustantaja Routledge). Mikkola on toiminut Prologoksen puheenjohtajana vuosina 2001-2004, sekä varapuheenjohtajana ja tiedottajana. Hän on ollut Prologin toimituskunnassa useaan otteeseen, päätoimittajana hän toimi 2013-2014.