Blogivuosi 2022 vei vuorovaikutuksen peruskysymyksistä uuteen viestintäpedagogiikkaan

Tänään hyvästelemme vuoden 2022. Uudenvuodenaaton kunniaksi myös ProBlogin toimitussihteerin tekee mieli summata kulunutta kalenterivuotta. Maailman isot, ahdistavatkin mullistukset, kuten Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä koronapandemian häntä, näkyivät myös ProBlogin kirjoituksissa. Blogivuoden voi temaattisesti jakaa karkeasti kahtia: keväällä blogiteksteissä keskusteluttivat viestinnän ja vuorovaikutuksen isot kysymykset. Poikkeukselliset ajat saivat bloggaajat tarkastelemaan vuorovaikutusta toivon ja lohdun näkökulmasta. Syksyn blogitekstit puolestaan keskittyivät viestintäpedagogisiin ja oppimisen kysymyksiin. Kurkataanpa blogivuoteen tarkemmin.

Vuosi alkoi dosentti Anne Laajalahden kirjoituksella, jossa tarkasteltiin listojen, lokeroiden ja heilurien merkitystä tiedolle ja vuorovaikutukselle. Annen kirjoitus kutsui lukijan pohtimaan tiedon muodon ja yksinkertaistamisen tarpeellisuutta ja vaaroja: kun pakotamme maailman helposti hallittavaan muotoon, jotain saattaa kadota. Blogikirjoitus oli eräänlainen jäähyväisteksti, sillä Anne oli vuodenvaihteessa luovuttanut Prologoksen puheenjohtajannuijan yliopistonlehtori Kaisa Laitiselle. Teksti kuitenkin toimi näin jälkikäteen ajatellen oivana johdantona blogivuoteen, josta ei näkökulmia ja uusia keskustelunavauksia puuttunut. Anne nimittäin muistutti yhden näkökulman vaarasta ja siitä, miten tämä vaara ”pätee viestinnän ja vuorovaikutuksen tarkasteluun: ilmiö kirkastuu usein juuri niillä rajapinnoilla, jonne onnistumme osoittamaan useammalla taskulampulla valoa. Uuden taskulampun saaminen ei välttämättä tarkoitakaan sitä, että vanha pitäisi sammuttaa tai että se olisi osunut ilmiöstä ohi.”

Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai pohtimaan vuorovaikutuksen syviä merkityksiä

Helmikuun 24. päivä Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Niin yksityiset kuin julkisetkin keskustelut täyttyivät pelosta, epäuskosta ja surusta. ProBlogiin kirjoittavat viestinnän asiantuntijat lähtivät etsimään vuorovaikutuksen ilmiöistä vahvaa perustaa, johon epävarmoinakin aikoina voi nojata. Yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija Marja Eklund kirjoitti suhteista. Ahdistavissakin olosuhteissa vuorovaikutussuhde toisen ihmisen kanssa on keskittymisen, tarkastelun ja säilyttämisen arvoinen. Tai kuten Marja kirjoittaa: Interpersonaaliseen viestintään liittyvä tieto tuo tuskan sijasta anteeksiantoa itseä ja muita kohtaan. Luotan enemmän itseeni ja muihin. Myrskyävässä ja hallitsemattomassa maailmassa pienemmästä mittakaavasta on hyötyä. Interpersonaaliset suhteet ovat kanssani tässä ja nyt ja niihin keskittymisessä on järkeä.

Maailmantilanteeseen toivon näkökulmaa toi myös väitöskirjatutkija Rasa Jämsenin kirjoitus epävarmuudesta vuorovaikutuksessa. Rasa jäsensi epävarmuuden hallinnan keinoja, mutta huomautti myös, ettei epävarmuus itsessään vielä ole merkki pahasta: Epävarmuus ei tarkoita yksinomaan ahdistusta ja negatiivisuutta – se antaa myös mahdollisuuden ylläpitää toivoa. Epävarmuutta on sekin, ettemme voi tietää skenaarioista juuri kaikkein pahimman toteutuvan.

Motiivit kummankin blogitekstin kirjoittamiseen kumpusivat kuohuvasta maailmantilanteesta. Ne ovat kuitenkin luettavissa myös ajattomina inhimillisen vuorovaikutuksen selittäjinä, jotka soveltuvat niin poikkeuksellisiin kuin jokapäiväisiinkin viestintätilanteisiin.

Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen tulevat näkyväksi arkisessa vuorovaikutuksessa

Myöhemmin keväällä yliopistonlehtori Maija Gerlander kirjoitti perustelemisen merkityksestä. Maijan mukaan perustelemisen pohja ei ole niinkään oman viestinnän oikeuttaminen, vaan toisen kunnioittaminen: Perusteleminen voisi olla enemmän toisen toimijuuden kunnioittamista, välittämistä siitä, että toinen voi olla mukana vuorovaikutuksessa, olipa kyse työntekemisen, työyhteisön tai yksityiselämän viestintäsuhteista. Kunnioitan sinua viestintäkumppanina, siksi perustelen.

Kuluneena vuonna ProBlogissa julkaistiin ilahduttava määrä johtokunnan ulkopuolisten kirjoittajien tekstejä. Näistä ensimmäinen oli viestinnän maisteri Fanni Aallon blogiteksti, joka pohjasi kirjoittajan tuoreeseen viestinnän alan maisterintutkielmaan. Fanni kirjoitti haavoittuvuudesta työelämässä ja erityisesti siitä, miten haavoittuvuus mahdollistetaan ja sallitaan vuorovaikutuksessa. Haavoittuvuuden mahdollistaminen edellyttää tietoista pyrkimystä luoda vuorovaikutussuhteesta turvallinen, avoin ja ymmärtäväinen viestintätila toisille. Luomalla tällaisia hyvinvoivia työelämän vuorovaikutussuhteita, lisäämme samalla työhyvinvointia. Vuorovaikutussuhteita syventävän haavoittuvuuden voidaan nähdä edustavan inhimillistä, tunnetaitoista, luottamusta edistävää ja vilpitöntä tapaa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Niin perusteleminen kuin haavoittuvuuden mahdollistaminen ovat molemmat tärkeitä viestintätekoja, joita tarvitaan vuorovaikutussuhteissa ja –yhteisöissä. Maijan ja Fannin tekstit pysäyttivät pohtimaan arkipäiväisiä viestintätilanteita, ja paljastivat niiden perustavanlaatuisuuden: toisen kunnioittaminen, arvostaminen ja ymmärtäminen ovat läsnä kaikkialla, mikäli ne on valmis näkemään ja haluaa niitä vuorovaikutuksessa vaalia.

Uudenlainen ymmärrys vuorovaikutuksesta heijastuu viestinnän oppimiseen ja opettamiseen

Syksyllä ProBlogissa julkaistiin kolme vahvalla pedagogisella otteella kirjoitettua blogitekstiä, joista jokainen tarjosi oman ainutlaatuisen näkökulmansa vuorovaikutuksen opetuksen ja oppimisen kysymyksiin. Viestinnän tenure track -professori Leena Mikkola aloitti lukuvuoden reflektoimalla asiantuntijuutta, jota viestinnän yliopisto-opinnot rakentavat. Hän käsitteli erityisesti tieteellisen ajattelun kypsymistä ja viestinnän teoreettisen ymmärryksen kehittymistä. Leena määritteli osaamisen ja siihen liittyvä oppimispolun tyhjentävästi: Välineet ja formaatit oppii viikossa, mutta kyky ymmärtää ihmistä viestijänä laajasti ja syvällisesti kypsyy hitaasti. Tuon kypsymisen tuloksena ei synny suorittajia vaan strategeja, ei käsityöläisiä vaan ajattelun asiantuntijoita.

Seuraavaksi pedagoginen varajohtaja Salme Korkala tarttui useilla korkeakouluopetuksen foorumeilla – myös Prologoksen omilla elokuisilla etäopetuskahveilla – puhuttaneeseen ja vähän kuohuttaneeseenkin aiheeseen: hybridiopetukseen. Lähtökohta ei kuitenkaan ollut niinkään opetusmuodossa, vaan pedagogisesti rakennetussa kuulumisen tunteessa. Pandemian hellittäessä korkeakoulut ovat lähtökohtaisesti vetäneet kampuksella olemisen ja yhteenkuuluvuuden välille yhtäsuurusmerkin. Salmen blogkirjoituksessa kuitenkin tuodaan ilmi, että kuulumisentunne juontuu pedagogisista valinnoista ja vuorovaikutusymmärryksestä, ei niinkään fyysisestä läsnäolosta: Väitän, että meidän on mahdollista toteuttaa opetus siten, että se mahdollistaa sekä vuorovaikutussuhteiden vahvistumisen ja yhteisöllisen oppimiskokemuksen että joustavuuden ja saavutettavuuden. Lähtökohtana on sen ymmärtäminen, ettei oppimista tapahdu vain korkeakoulujen seinien sisällä, vaan merkityksellinen oppimiskokemus voi syntyä missä tahansa.– Haastankin kaikki kokeilemaan hybridiopetusta tai -työskentelyä tänä lukuvuonna. Takaan, että opit uutta! Kehotus on edelleen voimassa.

Syksyn ”opetusblogitrilogian” päätti yliopisto-opettaja Suvi-Tuuli Murumäen blogikirjoitus lukiokoulutuksen uudistuneista vuorovaikutusosaamisen tavoitteista. Kuten Suvi-Tuuli muistuttaa, opetussuunnitelmauudistuksessa vuorovaikutuksen opetuksen profiilia on nostettu, ja etenkin äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineessa vuorovaikutusosaaminen asettuu nyt selvästi keskeisemmäksi opetuksen tavoitteeksi. Jokainen lukiolainen opiskelee tästä lähin kaksi pakollista vuorovaikutuksen moduulia (yht. 2 op) ja osa lisäksi valinnaisen vuorovaikutuksen moduulin (2 op).

Tilanne on uusi lukioissa, mutta se heijastuu myös korkeakouluihin, kun entistä systemaattisemmin vuorovaikutusosaamistaan kehittäneet opiskelijat aloittavat opintonsa. Tilanne peräänkuuluttaakin sekä korkeakoulujen oman viestinnän opetuksen sisällöllistä kehittämistä että sillanrakentamista lukiokoulutuksen suuntaan. Suvi-Tuuli vetoaakin perustellusti viestintäpedagogien yhteisöön, jotta ”kaikki me vuorovaikutuksen asiantuntijat pyrkisimme aktiivisesti tukemaan muutosta ja sen parissa työskenteleviä opettajia, purkamaan vastakkainasetteluja sekä tuomaan myös julkisessa keskustelussa säännöllisesti esiin, miten syvästi merkityksellisestä ja tärkeästä asiasta vuorovaikutuksen oppimisessa on kyse. Sillä – summa summarum – jokainen lapsi ja nuori ansaitsee koulutaipaleellaan tavoitteellisen, turvallisen, pitkäjänteisen ja kannustavan mahdollisuuden kehittää vuorovaikutusosaamistaan.”

Opetukseen ja oppimiseen keskittyvän kolmen blogikirjoituksen sarjan johtopäätöksenä esitän, että viestinnän ja vuorovaikutuksen pedagogiset kysymykset ovat äärimmäisen ajankohtaisia tällä hetkellä niin menetelmällisesti, tieteenalan sisällä kuin laajemmassakin yhteiskunnallisessa merkityksessä. Haluankin bloggaajien vanavedessä kehottaa viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoita kehittämään ymmärrystään monitasoisesti: jakamaan ja päivittämään omaa tietoaan sekä pohtimaan, mitä alati muuttuva maailmaa tuo viestinnän ja vuorovaikutuksen opetukseen. Eikä pelkästään siitä näkökulmasta, miten muuttuva maailma vaikuttaa viestinnän ja vuorovaikutuksen ymmärtämiseen ja oppimiseen, vaan millaista viestintä- ja vuorovaikutusosaamista muuttuva maailma tarvitsee.

Kiitän omasta puolestani kaikkia ProBlogin lukijoita ja kirjoittajia huikeasta vuodesta! ProBlogin toimituskuvioista vuonna 2023 ilmoitetaan tuonnempana, mutta voin lopuksi vielä tarjoilla pienen makupalan: tammikuussa julkaistavassa blogissa pysytään vielä opetuksen maailmassa, ja tällä kertaa sukellamme ryhmävuorovaikutukseen.

Toivotan kaikille yleistajuista, viisasta ja moniäänistä blogivuotta 2023!

Janne Niinivaara

Opetuksen kehittämisen asiantuntija, Helsingin yliopiston kielikeskus

Väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto

ProBlogin toimitussihteeri 2022, Prologos ry